Ero sivun ”Huumausainerikos Suomessa” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa |
|||
(40 välissä olevaa versiota 22 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
Rivi 1:
'''Huumausainerikos Suomessa''' on [[Suomen rikoslaki|rikoslaissa]] määritelty lainvastainen teko. [[Huume|Huumausaineiden]] hallussapidosta, hankkimisesta, käytöstä, valmistamisesta, kuljettamisesta, kaupasta ja näiden yrittämisestä voidaan rangaista kansallisen lainsäädännön perusteella. Rikoslain 50
Rikoslaissa määritellyt toimet muodostavat kuitenkin vain yhden osan Suomen huumausainepolitiikasta, sillä huumerikollisuuteen ei voi vaikuttaa pelkästään rangaistuksia säätämällä ja tuomitsemalla säädösten mukaan. Sen vuoksi harjoitetaan lisäksi ennalta ehkäisevää rikoksentorjuntaa ja pyritään auttamaan huumeongelmaisia. Tähän pyritään esimerkiksi [[päihdepolitiikka|päihdepolitiikan]] avulla. Myös rikoslaissa on annettu mahdollisuus jättää
== Kansainväliset sopimukset ==
Suomen huumausainevalvonta perustuu kansalliseen lainsäädäntöön, jonka pohjana ovat kolme Yhdistyneiden kansakuntien ([[Yhdistyneet kansakunnat|YK]]) huumausaineyleissopimusta:
# [[huumausaineyleissopimus]] vuonna 1961 (korvasi aiemmin käytössä olleen [[Kansainvälinen oopiumisopimus|kansainvälisen oopiumisopimuksen]])
# [[psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus]] vuonna 1971 ja
# [[Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan|huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa koskeva yleissopimus]] vuonna 1988.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Päihdetilastollinen vuosikirja 2017 : Alkoholi ja huumeet | Sivu = 95-100 | Julkaisija = THL | Vuosi = 2018 | Luku = Päihteitä koskevan lainsäädännön kehitys ja päihdeoloihin vaikuttaneita tapahtumia | www = http://www.julkari.fi/handle/10024/135657 | Viitattu = }}</ref>
Kaikki Euroopan unionin ([[Euroopan unioni|EU]]) maat ovat hyväksyneet huumausainepolitiikan pohjaksi edellä mainitut YK:n yleissopimukset. Sopimukset kieltävät yksiselitteisesti huumausaineluettelon mukaisten aineiden tuotannon muihin kuin tieteellisiin ja hoidollisiin tarkoituksiin, mutta toisaalta jättävät sopimuksiin sitoutuneille maille harkinnanvaraa tavassa suhtautua huumeiden käyttöön ja käyttäjiin. Maat voivat itsenäisesti päättää missä suhteessa huumeiden torjunnassa painotetaan rikosoikeudellisia rangaistuksia, ennaltaehkäisyä ja hoitoa.
== Huumausaineen määrittely ==
Rikoslain tarkoittamana
▲Rikoslain tarkoittamana ''huumausaineena'' pidetään huumausainelaissa (1289/93) tarkoitettua huumausainetta. Tuon huumausainelain mukaan huumausaineiden ja niiden valmistuksessa käytettävien aineiden valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaiselle lääkelaitokselle.
Suomessa ''laittomat huumausaineet määritellään sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä (1709/1993) huumausaineista ja huumausaineen valmistuksessa käytettävistä aineista''. Huumausaineluettelon perusta muodostuu YK:n vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksessa mainituista aineista. [[Luettelo YK:n yleissopimusten mukaisista huumausaineista|Luetteloa huumausaineena pidettävistä aineista]] päivitetään tarpeen niin vaatiessa. ▼
▲Suomessa
===Erittäin vaarallinen huumausaine=== ▼
[[Tiedosto:Amphetamine (Drug).jpg|pienoiskuva|Amfetamiinia.]]
Erittäin vaarallisella huumausaineella tarkoitetaan rikoslaissa huumausainetta, jonka käyttöön liittyy virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara, lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva vakavan terveydellisen vaurion vaara tai voimakkaat vieroitusoireet.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P5 Rikoslaki 50 luku 5.2§] {{Wayback|1=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P5 |päiväys=20151017043631 }}</ref> Termi on siis regulatorinen, ei lääketieteellinen. Koska luokitukset ja niiden pohjaksi valitun haittoja koskevan tutkimusnäytön käyttö on osin epäjohdonmukaista koko Euroopassa, päihdelääketieteen asiantuntijat ovat 2010-luvulla pyrkineet kehittämään johdonmukaisempaa luokitusta ja haittojen arviointikriteeristöä <ref>European rating of drug harms. van Amsterdam J, Nutt D, Phillips L, van den Brink W. J Psychopharmacol. 2015)</ref>. Lain perustelujen mukaan [[Kannabis|kannabistuotteet]] eivät ole erittäin vaarallisia huumausaineita.<ref name="xx1"/>
Esimerkiksi [[amfetamiini]] on tyypillinen sellainen huumausaine, joka voi johtaa yliannostuskuolemaan. Useat muutkin aineet voivat hyvin suurina määrinä aiheuttaa kuoleman. Tässä ei kuitenkaan tarkoiteta sellaista teoreettista mahdollisuutta, joka liittyisi vaikkapa suunnattoman suolamäärän syöntiin, vaan yliannostuskuoleman mahdollisuutta tavallisen käytön yhteydessä.<ref>Esimerkiksi [http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2002/20020005 KKO 2002:5]</ref><ref name="xx1">[http://finlex.fi/fi/esitykset/he/1992/19920180 HE 180/1992, Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslain täydentämisestä huumausainerikoksia koskevilla säännöksillä]</ref>
Lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva terveydenvaara voi tarkoittaa keskushermoston vaurioita, jotka syntyvät kertakäytöstä tai joistakin käyttökerroista. Tällaisten tiedetään liittyvän esimerkiksi [[Crack (huume)|"crack"]] (kemiallisesti muutettua [[kokaiini]]a). Vakava terveydellinen vaurio voi kuitenkin kohdistua muuhunkin kuin keskushermostoon. Lain perustelujen mukaan, esimerkiksi [[amfetamiini]]n ja kokaiinin
▲koskevan tiedon perusteella. Luonnollisesti käyttäjät pyrkivät torjumaan näitä vaikutuksia. Se, että joku käyttäjä onnistuu pitempäänkin käyttämään ainetta ilman terveydellisiä vaurioita, ei tarkoita, ettei se olisi tarkoitetussa mielessä vaarallinen. Sitä vastoin tietyssä tilanteessa nautittuihin huumausaineisiin liittyvä terveydellisen vaurion vaara, esimerkiksi sikiön terveydelle aiheutetut vauriot odottavan äidin käyttäessä huumausainetta, ei vielä sellaisenaan tee huumeesta säännöksessä tarkoitettua ''erittäin vaarallista huumausainetta''.<ref name="xx1"/>
Voimakkaat vieroitusoireet tarkoittavat aineista aiheutuvaa fyysistä riippuvuutta. Vieroitusoireet on kuitenkin täsmällisempi ilmaisu kuin riippuvuus, jonka tulkinta on epäselvää siksi, että riippuvuus voi olla henkistä ja sosiaalistakin laatua. Esimerkiksi [[kokaiini]] aiheuttaa hyvin voimakasta henkistä, eikä niinkään fyysistä riippuvuutta. Vieroitusoireet ilmenevät kipu- ja tuskatiloina, jotka ovat selvemmin havaittavissa. Sellaisia aiheutuu esimerkiksi [[oopiumi]]sta tehdyistä huumausaineista mutta ei [[Kannabis|kannabiksesta]].<ref name="xx1"/>
Huumausaineen määrittelyn erittäin vaaralliseksi tekee oikeus hankittuaan asiasta selvityksen. Selvityksessä pyritään perusteellisuuteen, sillä rikosoikeudessa vallitsevan syytetyn suosimisperiaatteen vuoksi erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi määrittely edellyttää, että aineen erityisestä vaarallisuudesta on kaiken järkevän epäilyn ulkopuolella oleva näyttö. Epäselvissä tapauksissa lausunto huumausaineen ominaisuuksista pyydetään käytännössä nykyisin ainakin [[Kansanterveyslaitos|Kansanterveyslaitoksen]] huumelaboratoriolta ja usein
[[Suomen korkein oikeus|Korkeimmassa oikeudessa (KKO)]] erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi on katsottu ainakin amfetamiini,<ref>[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1998/19980162 KKO:1998:162]</ref> [[kokaiini]],<ref>[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2001/20010013 KKO:2001:13]</ref> [[Heroiini|heroiini]],<ref>[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040073 KKO:2004:73]</ref> [[buprenorfiini]],<ref>[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040127 KKO:2004:127]</ref> [[MDMA|ekstaasi]],<ref name="löp">[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2005/20050056 KKO:2005:56]</ref> [[Gammahydroksivoihappo|gamma]],<ref>[https://web.archive.org/web/20140416235835/http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135247125737 Korkein oikeus: Gamma on erittäin vaarallinen huumausaine] Helsingin Sanomat 23.6.2009.</ref><ref>[http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090053 KKO:2009:53]</ref>
== Huumausainerikokset rikoslaissa ==
Huumausaineiden hallussapidosta ja käytöstä voidaan kansallisen lainsäädännön perusteella rangaista. Rikoslain 50
* huumausainerikos (RL 50:1
▲Huumausaineiden hallussapidosta ja käytöstä voidaan kansallisen lainsäädännön perusteella rangaista. Rikoslain 50. luku sisältää viidenlaisia huumausainerikoksia, joita ovat
* huumausaineen käyttörikos (RL 50:2a
=== Huumausainerikos ===▼
▲* huumausainerikos (RL 50:1 §)<ref name="rikos">[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P1 Rikoslaki 50:1§] Huumausainerikos</ref>
▲* törkeä huumausainerikos (RL 50: 2 §)
▲* huumausaineen käyttörikos (RL 50:2a §)<ref name="käyttörikos">[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P2 Rikoslaki 50:2a§] Huumausaineen käyttörikos</ref>
▲* huumerikoksen valmistelu (RL 50: 3 §)
▲* huumerikoksen edistäminen (RL 50:4 §).
▲===Huumausainerikos===
▲Huumausainerikokseen (RL 50:1 §) syyllistyy henkilö, joka laittomasti
* valmistaa tai yrittää valmistaa huumausainetta taikka viljelee tai yrittää viljellä [[kokapensas]]ta, [[khat|kat-kasvia]] (Catha edulis) tai [[Psilosybiinisienet|Psilosybe-sieniä]],
Rivi 56 ⟶ 54:
* pitää hallussaan tai yrittää hankkia huumausainetta,
Huumausainerikokseen syyllistynyt voidaan tuomita
==== Rangaistuksen mittaamisesta ====
Mahdolliset rangaistusta lieventävät tai koventavat seikat huomioidaan törkeysarvostelussa ja rangaistuksen mittaamisessa. Oikeuskäytännössä kertahallussapidosta on määrätty yleensä vankeusrangaistus, kun määrä on:
Rivi 68 ⟶ 66:
* Heroiini 2 grammaa<ref name="rangs2006"/>
[[Tuomioistuin]] ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään em. kaltaiseen taulukkoon, vaan se harkitsee rangaistuksen tapauskohtaisesti rikoslain vähimmäis- ja enimmäisrajojen puitteissa. Vuonna 2010 huumesyyttäjät yhtenäistivät käytäntöjä kannabiksen kotikasvatuksen kohdalla, koska samasta kasvimäärästä saatettiin antaa sakkoa tai ehdollista samassa käräjäoikeudessa. Syyttäjien seuraamussuosituksessa on määritelty sakon ja ehdollisen vankeusrangaistuksen raja kasvatustapauksissa. Taitekohta on
===Törkeä huumausainerikos===▼
▲=== Törkeä huumausainerikos ===
Törkeä huumausainerikos on kyseessä seuraavissa tapauksissa:
Rivi 80 ⟶ 77:
* levitetään huumausainetta alaikäisille tai muuten häikäilemättömällä tavalla
ja huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksesta vankeuteen ''vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P2 | Nimeke = Suomen rikoslaki 50 luku 2 §: Törkeä huumausainerikos | Julkaisu = Finlex | Viitattu = 3.11.2014 | arkisto = https://web.archive.org/web/20151017043631/http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50P2 | arkistoitu = 17.10.2015 }}</ref>
==== Rangaistuksen mittaamisesta ====
Suuri määrä ainetta on oikeuden kulloinkin määriteltävissä oleva käsite. Yhtenäisen oikeuskäytännön saavuttamiseksi on pyritty määrittelemään käsite
▲Suuri määrä ainetta on oikeuden kulloinkin määriteltävissä oleva käsite. Yhtenäisen oikeuskäytännön saavuttamiseksi on pyritty määrittelemään käsite ''suuri määrä huumausainetta''. Oikeuskäytännössä on vakiintumassa eri aineiden määrät, joista lähtien kyseessä on törkeä huumausainerikos, mikäli myös muut edellytykset täyttyvät. Arvioinnissa on otettu huomioon myös ''huumausaineen vaarallisuus'':
* Hasis 1000 grammaa<ref name="rangs2006"/>
Rivi 93 ⟶ 89:
* Heroiini 15 grammaa<ref name="rangs2006"/>
Tuomioistuin ei luonnollisesti tässäkään tapauksessa ole sidottu mihinkään
=== Huumausaineen käyttörikos ===
Huumausaineen käyttörikokseen syyllistyy se, joka laittomasti käyttää taikka
Oleellista säädöksen soveltamiselle on siis, että
▲Huumausaineen käyttörikokseen syyllistyy se, joka laittomasti käyttää taikka ''omaa käyttöä varten'' pitää hallussaan tai yrittää hankkia vähäisen määrän huumausainetta. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan ''sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi''.<ref name="käyttörikos"/>
Huumausaineen käyttörikoksen [[rikos#Rikoksen vanhentuminen Suomen rikoslain mukaan|syyteoikeus vanhentuu]] kahdessa vuodessa.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L8 Rikoslaki 8 luku 1 §] {{Wayback|1=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L8 |päiväys=20151017043631 }}</ref> Käyttörikoksesta jää merkintä [[Poliisiasiain tietojärjestelmä|poliisiasiain tietojärjestelmään]], sakkorangaistuksesta sakkorekisteriin ja vankeusrangaistuksesta rikosrekisteriin. Sakkorangaistus huumausaineen käyttörikoksesta näkyy poliisin rekisterissä kolmen vuoden ajan, jolloin se tulee esiin myös [[Turvallisuusselvitys|turvallisuusselvityksessä]].<ref>[http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194902044629/artikkeli/kannabis+ei+ole+vaaraton+kayttaja+voi+menettaa+opiskelu-+tai+harjoittelupaikkansa.html Kannabis ei ole vaaraton: Käyttäjä voi menettää opiskelu- tai harjoittelupaikkansa] {{Wayback|1=http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194902044629/artikkeli/kannabis+ei+ole+vaaraton+kayttaja+voi+menettaa+opiskelu-+tai+harjoittelupaikkansa.html |päiväys=20140520042203 }} Aamuposti 19.5.2014.</ref> Myös vanhentuneen rikoksen ilmitulosta voi tulla merkintä [[
▲Oleellista säädöksen soveltamiselle on siis, että ''huumausaine on tarkoitettu omaan käyttöön''. Sitä vastoin pienenkin määrän hallussapito voi johtaa tuomitsemiseen huumausainerikoksesta sakkoon, jos syyttäjä voi osoittaa huumausaineen olevan tarkoitettu levitykseen. Vuodesta 2001 lähtien poliisin on ollut mahdollista antaa huumausaineen käyttörikoksesta sakko [[Rangaistusmääräys|rangaistusmääräysmenettelyllä]], jossa syyttäjä vahvistaa sakon, jotta käyttörikostapaukset eivät ruuhkauttaisi käräjäoikeutta. Rikoksesta epäillyllä on halutessaan oikeus saattaa rangaistusmääräysasia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lokakuussa 2008 voimaan tulleen uudistuksen jälkeen rangaistusmääräysmenettelyssä määrättyjä sakkoja ei ole enää mahdollista muuntaa vankeudeksi, toisin kuin tuomioistuimen määriä sakkoja.<ref>[http://www.vksv.fi/fi/index/julkaisutjaohjeet/valtakunnansyyttajanyleisetohjeet/syyteharkinta/vks20061seuraamuksenmaaraaminenhuumausaineenkayttorikoksesta.html VKS:2006:1 Seuraamuksen määrääminen huumausaineen käyttörikoksesta] Valtakunnansyyttäjävirasto, Yleinen ohje syyttäjille, 23.10.2006.</ref><ref>[http://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste32009/huumeidenkayttajienrikosoikeudellinenkontrolli.html Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli] Heini Kainulainen HAASTE 3/2009.</ref>
▲Huumausaineen käyttörikoksen [[rikos#Rikoksen vanhentuminen Suomen rikoslain mukaan|syyteoikeus vanhentuu]] kahdessa vuodessa.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L8 Rikoslaki 8 luku 1 §]</ref> Käyttörikoksesta jää merkintä [[Poliisiasiain tietojärjestelmä|poliisiasiain tietojärjestelmään]], sakkorangaistuksesta sakkorekisteriin ja vankeusrangaistuksesta rikosrekisteriin. Sakkorangaistus huumausaineen käyttörikoksesta näkyy poliisin rekisterissä kolmen vuoden ajan, jolloin se tulee esiin myös [[Turvallisuusselvitys|turvallisuusselvityksessä]].<ref>[http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194902044629/artikkeli/kannabis+ei+ole+vaaraton+kayttaja+voi+menettaa+opiskelu-+tai+harjoittelupaikkansa.html Kannabis ei ole vaaraton: Käyttäjä voi menettää opiskelu- tai harjoittelupaikkansa] Aamuposti 19.5.2014.</ref> Myös vanhentuneen rikoksen ilmitulosta voi tulla merkintä [[Rikosrekisteri#Poliisin rekisterit|epäiltyjen tietojärjestelmään]].
=== Rattijuopumus ja törkeä rattijuopumus ===
[[Rattijuopumus|Rattijuopumukseen]] syyllistyy se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään huumausainetta niin, että hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta. Rattijuopumuksesta tuomitaan niin ikään se, joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua käytettyään muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia taikka tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut. Rattijuopumuksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Jos rattijuopumuksessa rikoksentekijä on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia tai tällaista ainetta ja alkoholia niin, että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Vastaavasti vesi-, ilma- ja junaliikennejuopumuksista tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L23P3 Rikoslaki 23 luku 3 § - 7 §] {{Wayback|1=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L23P3 |päiväys=20151017043631 }}</ref>
=== Syytteestä tai tuomitsemisesta luopuminen ja huomautusmenettely ===
1.9.2001 tuli voimaan laki rikoslain muuttamisesta ja siinä rikoslain 50 luvun 7§:
Edellä mainitussa laissa säädettiin myös että huumausaineen käyttörikoksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uudistuksella ei ollut tarkoitus ankaroittaa huumausaineen käytöstä tai hallussapidosta omaa käyttöä varten tuomittavien rangaistusta. Alkuvuodesta 2006 julkaistun oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen suorittaman tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että rangaistusmääräysmenettelyä on käytetty sellaisiin huumausaineen käyttörikostapauksiin, joihin olisi voinut soveltaa lievempää seuraamusta, kuten huomautusmenettelyä tai seuraamusluonteista syyttämättäjättämispäätöstä.<ref>[https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152464 Seuraamuskäytäntö huumausaineen käyttörikoksissa] Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 219 - Heini Kainulainen</ref> Tämän johdosta
▲1.9.2001 tuli voimaan laki rikoslain muuttamisesta ja siinä rikoslain 50 luvun 7§:ksi tuli Toimenpiteistä luopuminen. Sen mukaan huumausaineen käytöstä ja huumausaineen käyttöön liittyvästä muusta 50 luvussa mainitusta rikoksesta voidaan jättää syyte nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos rikosta on huumausaineen määrä ja laatu, käyttötilanne sekä olosuhteet muutoinkin huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Syyte voidaan myös jättää nostamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä on hakeutunut sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymään hoitoon.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2001/20010654#e-5 654/2001 Laki rikoslain muuttamisesta]</ref>
Esitutkintalain 4
▲Edellä mainitussa laissa säädettiin myös että huumausaineen käyttörikoksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Uudistuksella ei ollut tarkoitus ankaroittaa huumausaineen käytöstä tai hallussapidosta omaa käyttöä varten tuomittavien rangaistusta. Alkuvuodesta 2006 julkaistun oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen suorittaman tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että rangaistusmääräysmenettelyä on käytetty sellaisiin huumausaineen käyttörikostapauksiin, joihin olisi voinut soveltaa lievempää seuraamusta, kuten huomautusmenettelyä tai seuraamusluonteista syyttämättäjättämispäätöstä.<ref>[https://helda.helsinki.fi/handle/10138/152464 Seuraamuskäytäntö huumausaineen käyttörikoksissa] Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 219 - Heini Kainulainen</ref> Tämän johdosta Sisäasiainministeriö antoi Poliisille ohjeen Huumerikosasioiden kirjaamisesta 18.12.2006<ref>[http://yle.fi/mot/rk070219/kayttorikos2007.htm MENETTELY HUUMAUSAINEEN KÄYTTÖRIKOSTA KOSKEVISSA ASIOISSA] SISÄASIAINMINISTERIÖ 18.12.2006</ref> ja tarkensi sitä 2.5.2007.<ref>[http://www.tusky.fi/pdf/Huumeasioidenkirjaaminen.pdf HUUMERIKOSASIOIDEN KIRJAAMINEN] SISÄASIAINMINISTERIÖ, Poliisiosasto, 2007.</ref>
[[Youth Against Drugs]] ja [[A-klinikkasäätiö]] esittivät vuonna 2012, että kannabiksen kohdalla huomautusmenettelyn käyttöä sanktiona ja seuraamuksena pitäisi soveltaa pääsääntöisesti, silloin kun käyttöön ei liity epäilyä muusta rikollisesta toiminnasta ja että rekisterimerkinnöistä olisi syytä luopua, sillä merkintä saattaa heikentää nuoren opiskelu- ja työnsaantimahdollisuuksia.<ref>[http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2012/08/1589455 Youth Against Drugs: Kannabissakottaminen lopetettava] MTV3 01.08.2012</ref><ref>[https://web.archive.org/web/20121210061149/http://www.yad.fi/toiminta/ajankohtaista/760-yad-ottaa-kantaa-kannabispolitiikkaan Myssy pois silmiltä -YAD n kannabiskannanotto ja toimenpide-esitykset kansanedustajille]</ref>▼
▲Esitutkintalain 4 § ja 43 § mukaan esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä. Esitutkintaviranomainen voi antaa rikokseen syyllistyneelle suullisen tai kirjallisen huomautuksen.<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1987/19870449 Esitutkintalaki 30.4.1987/449]</ref>
▲[[Youth Against Drugs]] ja [[A-klinikkasäätiö]] esittivät vuonna 2012 että kannabiksen kohdalla huomautusmenettelyn käyttöä sanktiona ja seuraamuksena pitäisi soveltaa pääsääntöisesti, silloin kun käyttöön ei liity epäilyä muusta rikollisesta toiminnasta ja että rekisterimerkinnöistä olisi syytä luopua, sillä merkintä saattaa heikentää nuoren opiskelu- ja työnsaantimahdollisuuksia.<ref>[http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2012/08/1589455 Youth Against Drugs: Kannabissakottaminen lopetettava] MTV3 01.08.2012</ref><ref>[https://web.archive.org/web/20121210061149/http://www.yad.fi/toiminta/ajankohtaista/760-yad-ottaa-kantaa-kannabispolitiikkaan Myssy pois silmiltä -YAD n kannabiskannanotto ja toimenpide-esitykset kansanedustajille]</ref>
Loppuvuodesta 2012 YleX keräsi tiedot seitsemän kaupungin huumausaineiden käyttörikoksista ja vertaili annettujen huomautuksien määrää. Luvut osoittivat että ero eteläisen ja pohjoisemman Suomen välillä voi olla jopa viisinkertainen. Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kommentoi, että tilanne on ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta lain edessä.<ref>[http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/huumeista-karahtaneita-ei-kohdella-suomessa-tasavertaisesti-etelassa-selviaa-help Huumeista kärähtäneitä ei kohdella Suomessa tasavertaisesti - etelässä selviää helpommin vain huomautuksella] YleX, 18.12.2012</ref>
==== Hyväksyttävä hoito ====
Rikoksentekijän on oman terveytensä vuoksi ja mahdollisesti rikosseuraamuksen välttämiseksi hakeuduttava hoitoon huumeongelmastansa selvitäkseen. Mikä tahansa hoito toimenpiteistä luopumiseksi ei kuitenkaan ole rikoslain mukaan hyväksyttävää. Hyväksyttävää hoitoa ovat julkisella rahoituksella järjestetyt tai julkista rahoitusta saavat sosiaali- ja terveydenhuollon hoitopalvelut. Tällöin ovat monipuolisesti yleisesti käytössä olevat sosiaali- ja terveydenhuollon hoitopalvelut sekä hoidot lääkärin, psykologin tai psykoterapeutin yksityisvastaanotolla. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarkemmat yleisohjeet siitä, mikä on hyväksyttävää hoitoa.
Tärkeää on huomata, että hoitoon hakeutuminen ei ole mikään "automaatti", jolla rikosoikeudellisesta seuraamuksesta ja toimenpiteistä luovutaan. Syyttäjällä ja tuomioistuimella on itsenäinen harkintavalta arvioida onko syyttämättä tai tuomitsematta jättäminen perusteltua mikäli rikoksentekijä on hakeutunut hoitoon. Hyväksyttyyn hoitoon hakeutuneen rikoksentekijän etu koskien rangaistusta on useimmiten kuitenkin vain lievempi tuomio.
=== Huumausainerikoksen valmistelu ===
Huumausainerikoksen valmisteluun syyllistyy se, joka tehdäkseen edellä tarkoitetun rikoksen valmistaa, tuo maahan, hankkii tai vastaanottaa tällaisen rikoksen tekemiseen soveltuvan välineen, tarvikkeen tai aineen, on tuomittava huumausainerikoksen valmistelusta
▲Huumausainerikoksen valmisteluun syyllistyy se, joka tehdäkseen edellä tarkoitetun rikoksen valmistaa, tuo maahan, hankkii tai vastaanottaa tällaisen rikoksen tekemiseen soveltuvan välineen, tarvikkeen tai aineen, on tuomittava huumausainerikoksen valmistelusta ''sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi''.
Säätämällä jo valmistelun rangaistavaksi, lainsäätäjä tahtoo osoittaa suhtautuvansa erityisen paheksuvasti huumausainerikokseen. Samalla helpotetaan taistelua ammattirikollisuutta vastaan. Esimerkiksi huumelaboratorion olemassaolon todistaminen oikeudessa voi olla melko helppoa kotietsinnän tulosten perusteella, kun taas laboratorion käyttöä ja sen laajuutta on vaikeampi osoittaa.{{Lähde}} Tällöin syyttäjä saa kuitenkin laboratorion omistajlle rangaistuksen jo valmistelu-pykälän perusteella, mihin yleensä liittyy laboratorion menetys valtiolle.
Yleensä rikoksen valmistelu ei ole Suomen rikoslaissa rangaistavaa
===Huumausainerikoksen edistäminen===▼
▲=== Huumausainerikoksen edistäminen ===
Huumausainerikoksen edistämisestä tuomitaan henkilö
Rivi 145 ⟶ 135:
* Henkilö, joka varoja lainaamalla tai muuten rahoittamalla edistää huumausainerikosta tai sen valmistelua taikka ym. kohdassa tarkoitettua toimintaa tietäen, että rahoitus käytetään tähän tarkoitukseen,
Huumausainerikoksen edistämisestä on tuomitaan jollei teko ole rangaistava osallisuutena huumausainerikokseen tai törkeään huumausainerikokseen, huumausainerikoksen edistämisestä
== Katso myös ==
* [[Huumeiden historia Suomessa]]
* [[Alkoholirikos]]
* [[Pakkokeino]]
== Lähteet ==
{{Viitteet|sarakkeet}}
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50 Rikoslain 50 luku: huumausainerikokset] {{Wayback|1=http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L50 |päiväys=20151017043631 }}
* [http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2008/20080373 Huumausainelaki 30.5.2008/373]
* [http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2008/20080373 Muutokset huumausainelakiin]
* [http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2012/20120117 Muutokset valtioneuvoston asetukseen huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista]
* [https://www.kpflaki.com/post/rikoslain-50-luku-huumausainerikoksista KPF Lakitoimisto: Rikoslain 50-luku: huumausainerikoksista]
* [http://www.edilex.fi/saadoskokoelma/20150062.pdf Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta] Annettu 29.1.2015.
* [http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/julkaisutjaohjeet/valtakunnansyyttajanyleisetohjeet/syyteharkinta/vks20061seuraamuksenmaaraaminenhuumausaineenkayttorikoksesta.html Seuraamuksen määrääminen huumausaineen käyttörikoksesta] {{Wayback|1=http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/julkaisutjaohjeet/valtakunnansyyttajanyleisetohjeet/syyteharkinta/vks20061seuraamuksenmaaraaminenhuumausaineenkayttorikoksesta.html |päiväys=20131027103044 }} Valtakunnansyyttäjänviraston yleinen ohje syyttäjille 23.10.2006.
* [http://www.tusky.fi/pdf/Huumeasioidenkirjaaminen.pdf Huumerikosasioiden kirjaaminen] Sisäasiainministeriön poliisiosaston ohje, 2007.
* [https://www.paihdepolitiikka.fi/kieltolakiopas/ Käyttäjän opas kieltolakiin] Ajatushautomo Päihdepolitiikka Nyt
[[Luokka:Rikokset]]
|