Alikersantti (lyhenne alik.)[1] on armeijassa käytettävä aliupseeriston sotilasarvo. Se on Suomen puolustusvoimissa alin aliupseeriarvo[2] ja sen arvomerkkinä käytetään Suomessa kahta arvomerkkikulmaa. Alikersanttia alempi arvo on korpraali ja ylempi kersantti.

Alikersantti Suomessa

muokkaa

Suomessa alikersantit toimivat useimmiten ryhmänjohtajina, joskus erikoisaselajeissa, sekä ryhmän varajohtajina. Lisäksi eräissä teknisissä tehtävissä, muun muassa elektroniikka-asentajina sekä lentoteknillisissä apumekaanikkotehtävissä palveleville varusmiehille annetaan aliupseerikoulutus. Suomessa alikersanteiksi koulutetaan noin viidennes ikäluokasta. Koulutus tapahtuu peruskoulutuskauden jälkeen aliupseerikurssilla, joka kestää kolme ja puoli kuukautta lukuun ottamatta eräitä erikoiskursseja. Aliupseerikurssin jälkeen alikersantit osallistuvat miehistön kouluttamiseen. Myöhemmin palveluksen aikana osa alikersanteista voidaan joko sodan ajan sijoituksensa tai erinomaisen palveluksen perusteella ylentää kersanteiksi.

Reservissä alikersantiksi voidaan ylentää korpraali, joka on palvellut kertausharjoituksissa vähintään 7 päivää ja sijoitettu aliupseerin arvoa vaativaan tehtävään. Ilman erityistä miehistöstä aliupseeriksi -kurssia voi vielä saada ylennyksen kersantiksi, joka on miehistössä varusmiehenä palvelleelle käytännössä korkein mahdollinen sotilasarvo.[3]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa