The Beach Boys

The Beach Boys on yhdysvaltalainen pop- ja rockyhtye, joka perustettiin vuonna 1961. Se tuli ensimmäisinä vuosinaan tunnetuksi moniäänisistä lauluharmonioistaan sekä surf pop -genren suurimpana nimenä. 1960-luvun puolivälissä yhtye kehittyi nopeasti yhdeksi vaikutusvaltaisimmista popmusiikin uudistajista. Vuonna 1966 julkaistu Pet Sounds -levy sekä single ”Good Vibrations” mielletään usein kevyen musiikin keskeisimpiin teoksiin. The Beach Boys oli 1960-luvulla ainoa amerikkalainen yhtye, joka kykeni kilpailemaan suosiosta The Beatlesin kanssa.

The Beach Boys
The Beach Boysin alkuperäinen kokoonpano vuonna 1965. Vasemmalta oikealle: Al Jardine, Mike Love, Dennis Wilson, Brian Wilson ja Carl Wilson.
Tiedot
Toiminnassa	1961–
Tyylilaji	sunshine pop, surf pop, rock and roll, poprock, psykedeelinen rock
Kotipaikka	Hawthorne, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Brian Wilson Mike Love Al Jardine Bruce Johnston
Entiset jäsenet	Carl Wilson Dennis Wilson Blondie Chaplin Ricky Fataar David Marks
Levy-yhtiö	Capitol, Brother, Reprise, Caribou
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

The Beach Boysin klassiseen kokoonpanoon kuuluivat Wilsonin veljekset Brian (basso, kosketinsoittimet, laulu), Carl (kitara, laulu) ja Dennis (rummut, laulu), heidän serkkunsa Mike Love (laulu, saksofoni), ystävänsä Al Jardine (kitara, laulu) sekä vuonna 1965 yhtyeeseen liittynyt pitkäaikainen jäsen Bruce Johnston (kosketinsoittimet, basso, laulu). Yhtyeen tyylissä ja kokoonpanossa on tapahtunut vuosien saatossa monia muutoksia. The Beach Boysia ovat koetelleet Brian Wilsonin mielenterveys- ja huumeongelmat, Dennis Wilsonin ja Carl Wilsonin kuolemat sekä oikeusriidat jäljelle jääneiden jäsenten välillä.

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Good Vibrationsin” lisäksi ”I Get Around”, ”God Only Knows”, ”Wouldn’t It Be Nice”, ”Sloop John B”, ”Don’t Worry Baby”, "Surfin’ USA" ja ”California Girls”.

Historia

Varhaiset vuodet

Brian Wilson perusti Beach Boysin vuonna 1961 veljiensä Carl Wilsonin ja Dennis Wilsonin, serkkunsa Mike Loven ja ystävänsä Al Jardinen kanssa. Vuosina 1962–1963 Al Jardinea tuurasi kitarassa David Marks. Ensimmäisestä singlestä, ”Surfin” saakka moniääniset lauluvokaalit olivat aina keskeinen osa Beach Boysin soundia. Brian Wilson toimi alusta alkaen musiikillisena johtajana, säveltäjänä, sovittajana ja pian myös tuottajana.

The Beach Boys Ed Sullivanin ohjelmassa vuonna 1964.

Beach Boysien varhainen laulumateriaali keskittyi sanoituksiltaan Kalifornian nuorison elämäntyyliin: hauskanpitoon (”Fun, Fun, Fun”) autoihin (”Little Deuce Coupe”) ja tietenkin surffaukseen (”Surfin’”, ”Surfin’ Safari”, ”Surfin USA” ja monet muut). Tosiasiassa Dennis Wilson oli yhtyeen ainoa jäsen, joka surffasi. Beach Boys nousi surf pop -genren kansainvälisesti tunnetuimmaksi nimeksi. Alkuaikojen läpimurtohitti oli vuoden 1964 kappale ”I Get Around”, yhtyeen ensimmäinen listaykkönen.

Vuonna 1965 Beach Boys julkaisi suuren hitin ”Help Me, Rhonda” sekä surffityylin klassikkosinglen ”California Girls”. Samana vuonna nauhoitetut albumit The Beach Boys Today! ja Summer Days (And Summer Nights!!) panostivat jo selvästi kokonaisuuteen vastapainoksi aikaisemmille yhtyeen levyille, jotka oli rakennettu lähinnä yksittäisten hittien varaan. Samana vuonna Brian Wilson jättäytyi pois yhtyeen konserttikiertueilta. Yhtyeen levytyksiin osallistunut studiomuusikko Glen Campbell liittyi lyhyeksi aikaa kokoonpanoon kunnes Bruce Johnston liittyi mukaan yhtyeeseen vakituiseksi jäseneksi.

Pet Sounds

Beach Boys kehittyi musiikillisesti 1960-luvun puolessa välissä hyvin nopeasti. Brian Wilson alkoi keskittyä yhä enemmän studiotyöskentelyyn ja kehittyi lauluntekijänä. 16. toukokuuta 1966 ilmestyi Beach Boysin uran mestariteoksena pidetty Pet Sounds. Sen klassisia lauluja ovat muun muassa ”Wouldn’t It Be Nice”, ”Sloop John B”, ”God Only Knows” ja Brian Wilsonin soolosinglenä julkaisu ”Caroline, No”. Levyä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista ja merkittävimmistä pop-levyistä. Albumi sijoittui ykköseksi sekä Mojo Magazinen että New Musical Expressin teettämällä listalla The Greatest Albums of All Time.

Pet Soundsin jälkeen Brian Wilson halusi kuitenkin viedä Beach Boysin soundia vielä pidemmälle: lokakuussa 1966 julkaistiin single ”Good Vibrations”, joka nousi yhtyeen kaikkien aikojen suurimmaksi hitiksi ollen ykkösenä sekä Yhdysvaltain että Ison-Britannian listoilla (ja oli samalla kaikkien aikojen kustannuksiltaan kallein amerikkalainen single). Samaan aikaan Brian kärsi huumeongelmasta, masennuksesta ja ylipainosta – henkiset ongelmat diagnosoitiin myöhemmin skitsofreniaksi. Samoin työympäristö oli hyvin epämukava: siinä missä The Beatlesin musiikkia ymmärrettiin ja he saivat työskennellä rauhassa, ei Wilsonin uudistuksellista musiikkia otettu vastaan kovin hyvin Amerikassa, ja levy-yhtiö painosti häntä tekemään varmemmin kaupaksi menevää materiaalia.

Smile

The Beach Boys vuonna 1967. Vasemmalta oikealle: Carl Wilson, Al Jardine, Brian Wilson, Mike Love ja Dennis Wilson.

Pian ”Good Vibrationsin” jälkeen Brian Wilson tapasi lauluntekijän ja sessiomuusikon Van Dyke Parksin ja kutsui hänet kirjoittamaan lauluihinsa sanoitukset. Wilson alkoi säveltää ja äänittää uutta albumia vuoden 1966 loppupuolella ja vuoden 1967 alkupuolella. Albumin nimeksi piti tulla Smile. Levy oli lähes valmis (monet kappaleista kuten ”Heroes and Villains”, ”Cabin Essence” ja ”Wind Chimes” olivat käytännössä valmiit), mutta vain muutamaa viikkoa ennen The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin julkaisua levyn julkaisua päätettiin siirtää. Yhtye julkaisi ”korvikealbumin” Smiley Smile syyskuussa 1967, ja myöhemmin kävi selväksi, että Smilea ei julkaista alkuperäisessä muodossaan koskaan. Siitä tuli populaarimusiikin historian kuuluisin julkaisematon levy, kunnes Brian Wilson julkaisi Smilen sooloprojektina ja uudelleenäänitettynä vuonna 2004.

Smilen jälkeen

The Beach Boys esiintymässä New Yorkin Central Parkissa heinäkuussa 1971.

Smile-projektin epäonnistuminen oli Brian Wilsonille raskas henkilökohtainen pettymys, mutta The Beach Boys ei silti lakannut levyttämästä uutta musiikkia. Vaikka kaupallinen suosio ja mediahuomio laskivat, pidetään 1960-luvun lopussa ja 1960- ja 1970-luvun taitteessa tehtyjä levyjä yleisesti yhtyeen parhaimpiin kuuluvina. Syvästi masentunut Wilson sai kirjoitettua albumeille Sunflower ja Surf’s Up useita lauluja. Myös hänen Smile-hankkeeseen säveltämiään kappaleita käytettiin myöhemmillä albumeilla (esimerkiksi Surf’s Up -sävelmä oli alun perin Smilelle suunniteltu). Vaikka Brian Wilsonin kädenjälki onkin vahvasti kuultavissa myöhemmillä albumeilla, olivat LP-kokonaisuudet 20/20, Sunflower, Surf’s Up ja Holland ensisijaisesti erinomainen näytön paikka muille yhtyeen jäsenille. Al Jardine, Carl Wilson, Mike Love sekä varsinkin Bruce Johnston ja Dennis Wilson osoittivat hekin osaavansa säveltää popmusiikkia, ja esimerkiksi Surf’s Up -albumilla oli enimmäkseen muiden kuin Brian Wilsonin säveltämiä lauluja.

Vuonna 1973 yhtye julkaisi livelevyn The Beach Boys in Concert. Vuonna 1976 yhtye julkaisi 15 Big Ones -levyn, joka nousi Yhdysvaltain Billboard-listoilla sijalle 8, ja siltä singlenä julkaistu Chuck Berry -cover ”Rock and Roll Music” singlelistan sijalle 5. Myöhemmät 1970-luvun albumit eivät saavuttaneet enää kaupallista, eivätkä juurikaan myöskään kriitikoiden suosiota.

Beach Boys 1980-luvulta eteenpäin

1980-luvulle tultaessa The Beach Boys jatkoi edelleen konsertointia ja julkaisi vuonna 1980 albumin Keeping The Summer Alive. Vuoden 1983 lopulla rumpali Dennis Wilson hukkui sukellellessaan alkoholin vaikutuksen alaisena ystävänsä veneellä. Yhtye jatkoi toimintaansa ja julkaisi kaksi vuotta myöhemmin albumin The Beach Boys. Yhtyeen 1980-luvun albumeista tunnetuimpia lienee lähinnä 1970-luvun tuotantoa sisältänyt kokoelma-albumi Ten Years of Harmony sekä ”Kokomo”-hitin sisältänyt Still Cruisin’. ”Kokomosta” tuli Beach Boysin viimeinen listan ykköshitti ja yksi koko uran suosituimmista kappaleista. Se kirjoitettiin elokuvaan Cocktail ja julkaistiin vuonna 1988. ”Kokomo” kuuluu suosiostaan huolimatta yhtyeen vähiten arvostettuihin singleihin.

Vuonna 1993 julkaistiin kuuden CD:n kokoelma, joka sisälsi lähes kaikki yhtyeen tärkeät kappaleet. Vuonna 1996 yhtye julkaisi albumin Stars and Stripes Vol. 1, joka sisältää muiden artistien levyttämiä versioita vanhoista klassikoista.

Mike Lovea ei ollut alun perin mainittu 1960-luvulla sanoittamiensa hittien kuten "California Girls", "Surfin’ USA" ja "I Get Around" tekijätiedoissa. Hän sai nimensä tekijöiden joukkoon ja tekijänoikeuskorvauksensa vasta vuonna 1993 haastettuaan Brian Wilsonin oikeuteen.

Carl Wilson menehtyi keuhkosyövän seurauksena vuonna 1998. Samana vuonna Al Jardine jätti kiertämisen The Beach Boysin kanssa ja jatkoi kiertämistä oman Al Jardine’s Endless Summer Bandin kanssa. Brian Wilson viimeisteli Smile-projektinsa vuonna 2004 ja on esittänyt oman kiertuekokoonpanonsa kanssa muun muassa Smilen lauluja.

Vuonna 2012 The Beach Boysin klassisen kokoonpanon elossa olevat jäsenet Brian Wilson, Mike Love, Al Jardine ja Bruce Johnston sekä yhtyeessä alkuaikoina kitaraa soittanut David Marks lähtivät The Beach Boys 50th Anniversary Tour -nimiselle juhlakiertueelle. Kesällä 2012 julkaistiin myös uusi studioalbumi That’s Why God Made The Radio. Levy ylsi kesäkuussa kolmanneksi Billboard-lehden Top 200 -listalla, ollen täten heidän kaikkien aikojen paras listadebyyttinsä.

The Beach Boys esiintymässä Honolulussa Havaijilla tammikuussa 2014. Etualalla vasemmalla Mike Love, oikealla Bruce Johnston.

Mike Love ja Bruce Johnston kiertävät yhä esiintymässä yhtyeensä kanssa The Beach Boysin nimellä, vaikkei muita alkuperäisiä jäseniä olekaan mukana. Brian Wilson kiertää oman yhtyeensä ja Al Jardinen kanssa.

Diskografia

Studioalbumit

• Surfin’ Safari (1962) #32 US
• Surfin’ U.S.A. (1963) #2 US, #17 UK
• Surfer Girl (1963) #7 US, #13 UK
• Little Deuce Coupe (1963) #4 US
• Shut Down Volume 2 (1964) #13 US
• All Summer Long (1964) #4 US
• The Beach Boys’ Christmas Album (1964) #6 US
• The Beach Boys Today! (1965) #4 US, #6 UK
• Summer Days (And Summer Nights!!) (1965) #2 US, #4 UK
• Beach Boys’ Party! (1965) #6 US, #3 UK
• Pet Sounds (1966) #10 US, #2 UK
• Smiley Smile (1967) #41 US, #9 UK
• Wild Honey (1967) #24 US, #7 UK
• Friends (1968) #126 US, #13 UK
• 20/20 (1969) #68 US, #3 UK
• Sunflower (1970) #151 US, #29 UK
• Surf’s Up (1971) #29 US, #15 UK
• Carl and the Passions - "So Tough" (1972) #50 US, #25 UK
• Holland (1973) #36 US, #20 UK
• 15 Big Ones (1976) #8 US, #31 UK
• Love You (1977) #53 US, #28 UK
• 20 Golden Greats (1977)
• M.I.U. Album (1978) #151 US
• L.A. (Light Album) (1979) #100 US, #32 UK
• Keepin’ the Summer Alive (1980) #75 US, #54 UK
• The Beach Boys (1985) #52 US, #60 UK
• Still Cruisin' (1989) #46 US
• Summer In Paradise (1992)
• Stars and Stripes, Vol. 1 (1996) #101 US
• The Smile Sessions (2011, äänitetty 1966–1967)
• That´s Why God Made The Radio (2012) #3 US, #15 UK

Esiintymiset Suomessa

The Beach Boys Suomessa juhannuksena 1969.

The Beach Boys on vieraillut Suomessa kuusi kertaa:

• Messuhalli, Helsinki (13. toukokuuta 1967)
• Keimolan ja Parolan juhannustapahtumat (20. kesäkuuta 1969)
• Kaivopuisto, Helsinki (6. kesäkuuta 1993)
• Hartwall-areena, Helsinki (17. huhtikuuta 1997)
• Jäähalli, Helsinki (23. marraskuuta 2006)
• Sieravuoren lomakeskus, Eura (12. heinäkuuta 2011)

Brian Wilson ei ole ollut mukana yhdelläkään The Beach Boysin Suomen-vierailuista, mutta on esiintynyt sooloartistina Pori Jazzeilla 13. heinäkuuta 2017.

The Beach Boysin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Kulttuuritalolla 29. kesäkuuta 2010, mutta konsertti jouduttiin keskelle lomasesonkia sattuneen huonon lipunmyynnin vuoksi perumaan. Seuraavan kerran yhtye kutsuttiin konsertoimaan Suomeen vuotta myöhemmin Porin Yyteriin, mutta myös se peruuntui samasta syystä. The Beach Boys nähtiin kuitenkin esiintymässä Suomessa sovittuna päivänä. Yyterin keikan peruunnuttua se pyydettiin esiintymään nopealla varoitusajalla euralaisessa Sieravuoren lomakeskuksessa samana päivänä pidetyille festivaaleille.

Kirjallisuutta

• Barnes, Ken: The Beach Boys: A Biography in Words and Pictures. New York: Sire Books, 1976. (englanniksi)
• Tobler, John: The Beach Boys. Lontoo: Chartwell Books, 1977. (englanniksi)
• Immonen, Tenho: The Beach Boys: Kalifornian bändi. Omakustanne, 2019. ISBN 9789529421299

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beach Boys Wikimedia Commonsissa

• Lindfors, Jukka: Rantapoju Mike Love (Mike Loven haastattelu vuodelta 1993) Ylen Elävä arkisto. 20.11.2006. Viitattu 2.7.2023.