Edigu

Edigü (Edigey, İdegäy, Edege Mangit); (1352–1419) oli Mongolivaltakuntaan kuuluvan Valkoisen ordan emiiri, joka perusti uuden poliittisen kokonaisuuden, joka tuli tunnetuksi Nogai ordana.

Egidu valloittaa joukkoineen Rusia 1408, Iivana Julman Kuvitettu kronikka 1500-luku. "Samana talvena, joulukuun 20. päivänä, Ordan prinssi Edygei saapui Suuren ordan kuninkaan Bulat-Saltanin käskystä armeijan kanssa Venäjän maahan ja hänen kanssaan neljä prinssiä ja paljon tataareita. Ruhtinaat, tässä heidän nimensä: Tsarevitš Butšak, Tsarevitš Tegriberdy, Tsarevitš Altamir."

Edigu oli kotoisin Krimin turko-mongolilaisesta mangit-heimosta, beylerbei Baltytšakin poika, jonka Kultaisen ordan Toktamyš-kaani voitti ja tappoi vuonna 1378. Hän peri isänsä aseman ja palveli Valkoisen ordan Urus-kaanin alaisuudessa vuosina 1368-1377. Hän saavutti vuodesta 1376 alkaen mainetta Toktamyšin erittäin menestyneenä kenraalina ennen kuin kääntyi isäntäänsä vastaan. Edigu palveli vuosina 1391-1395 Toktamyšin vihollisen Timur Lenkin joukoissa, jonka kanssa yksi hänen kolmesta sisarestaan oli naimisissa.

Vuoteen 1396 mennessä hän oli suvereeni hallitsija laajalla aro-alueella, joka ulottui Volga- (Yaik) ja Ural- (Emba) jokien välille, jota myöhemmin kutsuttiin Nogai ordaksi. Hänen heimonsa mangitien (Mangit Jurt) paimentolaisleirit sijaitsivat tällä alueella ja muodostivat sitä ympäröivien alueiden väestön kanssa alueen väestön ytimen 1450-luvun jälkeen.

Nogai ordan summittainen alue 1400-luvun lopulla

Vuonna 1397 Edigu liittoutui veljenpoikansa Tīmūr Qutluq-kaanin kanssa, joka hallitsi vuosina 1397-1399 ja hänet nimitettiin kenraaliksi (beylerbeyi) ja Kultaisen ordan armeijoiden ylipäälliköksi. Vuonna 1399 hän aiheutti murskaavan tappion Liettuan kanssa liittoutuneelle Toktamyšille ja suuriruhtinas Vytautasille Vorskla-joella. Tīmūr Qutluq kuoli taistelussa saamiinsa vammoihin. Tämän jälkeen Edigun onnistui yhdistämään kaikki Jotši-kaanin maat hallintaansa, viimeistä kertaa historiassa.

Kultaisen ordan Sādī Beg-kaanin (1400-1407), Pūlād-kaanin (1407-1410) ja Tīmūr-kaanin (1410-1412) alaisuudessa hänen onnistui vahvistaa levottomuuksien heikentämää valtiota ja pitää se hallinnassaan. Vakautetun hopearahan käyttöönoton myötä hän aloitti rahauudistuksen vuonna 1399-1400, joka ei onnistunut valtiontalouden rappeutumisen vuoksi.

Vuonna 1406 hän paikansi vanhan vihollisensa Toktamyšin Siperiasta, jonne tämä oli paennut. Edigun agentit tappoivat Toktamyšin ja Kovaresmia valloitettin. Seuraavana vuonna hän hyökkäsi Volgan Bulgariaan ja karkotti sieltä Toktamyšin vanhimman pojan Jalal ad-Dinin, joka julisti itsensä kaaniksi. Vuonna 1408 hän järjesti tuhoisan tataarien hyökkäyksen Venäjän ruhtinaskuntiin, jotka eivät olleet maksaneet ordalle veroja moneen vuosikymmeneen. Edigu joukkoineen poltti Nižni Novgorodin, Gorodetsin, Rostovin, Serpuhovin, Verejan, Dmitrovin ja Klinin. Moskovaa hän ei pystynyt valloittamaan, vaikka polttikin sen. Kultaisessa ordassa ilmenneiden levottomuuksien vuoksi hän joutui palaamaan ja matkallaan tuhosi joukkoineen vielä Rjazanin.

Kaksi vuotta myöhemmin Edigu syrjäytettiin jouduttuaan konfliktiin Tīmūr-kaanin kanssa Kultaisessa ordassa, ja hänen oli vuonna 1411 etsittävä turvaa Kovaresmiasta. Vaikka hän oli aiemmin ollut väleissä Timuridien hallitsija Šah Rukiin, ja naittanut tyttärensä tämän pojan Muhammad Jukin kanssa, Šah Ruk karkotti Edigun vuonna 1414 takaisin Saraihin. Edigu onnistui tuhoamaan Liettuan vallan alaisen Kiovan keväällä 1416, jolloin hän poltti Kiovan luolaluostarin ja vanhankaupungin, mutta ei kyennyt valloittamaan sen linnaa. Vuonna 1418 hän tarjosi Vytautasille rauhaa ja liittoa Toktamyšin poikien luovuttamista vastaan^lähde?.

Tukemalla nimellisiä nukkehallitsija-kaaneja Tšekre (1414-1416) ja Darwīshia (1416-1419), Edigulla ei ollut enää keinoja hallita keinoja hajoavan ordan aluetta. Edigun murhasi vuonna 1419 Toktamyšin poika Kadīr Berdi murhasi Yaik-joella (Volga) lähellä Saraita.

Perhe

Edigu nai noin vuonna 1395 Toktamyš-kaanin tyttären Jānikan (k. 1437), joka teki pyhiinvaellusmatkan (hadž) Mekkaan vuonna 1416, hänegt on haudattu nykypäiviin säilyneeseen mausoleumiin Kyrk-Oraan Krimille. Hänen poikiaan ovat Mansur ja Nuraddin.^lähde?

Edigulla oli ainakin kaksikymmentä poikaa. Heistä tunnetuimpia ovat:^lähde?

• Mansur (k. 1427), vanhin poika, Nogain ordan biy (emiiri) vuodesta 1419 lähtien
• Nuraddin Batyr-biy Edigejev al Bekri (k. 1440/1442), nuorin poika, Nogai ordan biy (emiiri) 1426-1440
• Gazi (k. 1428), Nogain ordan biy (emiiri)
• Naurus, Nogain ordan biy (emiiri)
• Kai-Kavad
• Sultan-Mahmud
• Mubarak Šah, Kovaresmian hallitsija 1410/1411-1413/1414

Kultaisen ordan Tīmūr-kaani (1410-1412) oli naimisissa Edigun tyttären kanssa. Toinen tytär naitettiin Timuridien hallitsija Šah Rukin pojan Muhammad Jukin kanssa.^lähde?

Perintö

Edigun luoma Nogai-dynastia jatkui pari vuosisataa, kunnes hänen viimeiset jälkeläisensä muuttivat Moskovaan, missä he ottivat ortodoksisen kasteen ja tulivat tunnetuksi Urusov- ja Jusupov-ruhtinassukuina.^lähde?

Mamelukki-ajan egyptiläinen historioitsija Al-Maqrīzī (1364–1442) kuvailee häntä rohkeaksi ja anteliaaksi henkilöksi, "joka rakasti islamilaisia ​​tutkijoita ja yritti olla lähellä hurskaita". Hän ylistää tätä siitä, että tämä oli vanhurskas muslimi, joka paastosi ja noudatti islamin lakeja. Al-Maqrīzī sanoo myös, että Edigu kielsi tataareja myymästä poikiaan orjiksi, niinpä heitä ei juurikaan ostettu Egyptin ja Syyrian mamelukki-alueille. Edigu edisti islamin leviämistä erityisesti valtion itäisillä alueilla.