Palomies

palolaitoksen palveluksessa oleva henkilö

Palomies (myös pelastaja tai palopelastaja[1], vanh. palosotilas[2]) on henkilö, joka toimii pelastuslaitoksen henkilöstössä palo- ja pelastustehtävissä. He voivat työskennellä myös sairaankuljetus- ja ensihoitotehtävissä. Palomiehen työtehtäviin kuuluvat esimerkiksi liikenneonnettomuudet, ensivastetehtävät, tulipalot, palotarkastukset, valistaminen, sairaankuljetus, avunantotehtävät ja korkeissa paikoissa työskentely. Vesisukellus kuuluu pelastussukeltajille eli palomiehille, jotka ovat suorittaneet erikseen suoritettavan ammattikurssin ko. sukellustehtäviin pelastuslaitoksilla.

Palomies
Tyyppi ammatti
Toimiala palo- ja pelastustoimi
Työpaikka paloasema

Suomessa

muokkaa

Suomessa palomies on virka, johon vaaditaan 90 opintopisteen pelastajatutkinto. Tutkinto kestää kolme lukukautta eli puolitoista vuotta ja antaa kelpoisuuden palomiehen tai palomies-sairaankuljettajan ja pelastajan virkoihin.[3] Palomiehenä toimivat testataan vuosittain kuntotestissä, jonka läpäistyään he saavat toimia mm. savusukeltajina. Pelastajakoulutusta annetaan Helsingin pelastuskoulussa Helsingissä ja Pelastusopistossa Kuopiossa. Jatkotutkintoja ovat Alipäällystötutkinto (60 op) ja Pelastusalan päällystötutkinto (AMK) (240 op).[4] Vaikka pelastaja onkin virallisesti tutkinto- eikä ammattinimike, sitä käytetään usein epävirallisissa yhteyksissä vaihtoehtoisena nimityksenä palomiehen ammatista[1].

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Palomies-sana jäänee pian historiaan – sisäministeriö: Meidän täytyy vastata siihen, mitä yhteiskunta vaatii Yle uutiset. Viitattu 20.1.2022.
  2. Kotimaisten kielten keskus: kielitoimiston sanakirja: Palosotilas kielitoimistonsanakirja.fi. 2018. ”palosotilas vanh. palomies.” Viitattu 25.2.2019.
  3. Pelastajatutkinto (90 op) Pelastusopisto. Viitattu 2.9.2018.
  4. https://www.pelastustoimi.fi/koulutus (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Mankkinen, Teija: Palomiehen ammatti työnä ja elämäntapana. (Väitöskirja: Tampereen yliopisto. Acta electronica Universitatis Tamperensis 1040) Tampere: Tampere University Press, 2011. ISBN 978-951-44-8336-3 Teoksen verkkoversio (PDF).

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.