Pitchfork
Pitchfork on yhdysvaltalaisen Condé Nast Publicationsin verkkojulkaisu ja aikakauslehti, jonka aihealueita ovat musiikin arviointi, musiikkiuutiset ja artistien haastattelut. Alun perin Pitchfork (suom. talikko) oli chicagolainen internetjulkaisu, jonka Condé Nast osti 2015.[1] [2] Pitchfork keskittyy indie-musiikkiin, mutta arvosteluja on monilta musiikin aloilta, kuten elektronisesta musiikista, popista, hip hopista, dancesta, folkista ja jazzista.
Vuonna 1995 avattu sivusto keskittyi uuteen musiikkiin, mutta Pitchforkin journalistit arvostelevat myös uudelleenjulkaistuja albumeja ja bokseja. Sivusto on julkaissut paljon "parhaat"-listoja, kuten parhaat 1970-, 1980- ja 1970-luvun albumit, ja parhaat 1960-luvun kappaleet – ja myös vuosilta 2001–2009 parhaat albumit ja singlet.
Arvostelusysteemi
muokkaaPitchforkin musiikkiarvostelut käyttävät kahta eri arvostelusysteemiä:
- Yksittäiset kappaleet arvosteltiin ennen 5 tähden systeemillä (arvosanaksi sai siis 1-5 tähteä), 15. tammikuuta 2007 lähtien sivusto esitteli uuden systeemi, jota kutsutaan nimellä "Forkcast". Siinä kappaleet jaotellaan eri luokkiin, jotka ovat "New Music", "Old Music", "Video", "Advanced Music", "Rising", "WTF", "On Repeat" (tämän saavat parhaat kappaleet) ja "Delete" (tämän saavat huonoimmat).
- Albumit saavat pisteitä 0.0 - 10.0 desimaalin tarkkuudella.
24. lokakuuta 2003, Pitchformula.com teki tutkimuksen 5 575 Pitchforkin arvostelun mukaan, ja tuloksena oli:
- 6.7 oli albumien pisteiden keskiarvo
- 2 339 albumia oli saanut arvosanan 7.4 tai korkeamman
- 2 362 albumin pistemäärä oli arvojen 5.0 ja 7.3 välillä
- 873 albumia oli saanut arvosanan 5.0 tai huonomman[3]
Albumit, joiden pistemäärä on 10.0
muokkaaJulkaisun aikana
muokkaa- ...And You Will Know Us by the Trail of Dead – Source Tags & Codes
- 12 Rods – gay? (EP)
- Fiona Apple – Fetch the Bolt Cutters[4]
- Bonnie 'Prince' Billy – I See a Darkness
- Bob Dylan – The Bootleg Series Vol. 4: Bob Dylan Live 1966, The "Royal Albert Hall" Concert
- The Flaming Lips – The Soft Bulletin
- Kanye West – My Beautiful Dark Twisted Fantasy
- Robert Pollard – Relaxation of the Asshole
- Radiohead – Kid A
- Radiohead – OK Computer
- Amon Tobin – Bricolage
- Walt Mink – El Producto
- Wilco – Yankee Hotel Foxtrot
Uudelleenjulkaisun aikana
muokkaa- Boards of Canada – Music Has the Right to Children
- Glenn Branca – The Ascension
- James Brown – Live at the Apollo (Expanded Edition)
- The Clash – The Essential Clash
- The Clash – London Calling: 25th Anniversary Edition
- John Coltrane – The Olatunji Concert: The Last Live Recording
- Elvis Costello & The Attractions – This Year’s Model
- Miles Davis – Kind of Blue
- Miles Davis – Sketches of Spain
- DJ Shadow – Endtroducing..... (Deluxe Edition)
- The Fall – This Nation's Saving Grace
- Iggy & The Stooges – Raw Power
- Joy Division – Closer
- Joy Division – Unknown Pleasures
- KISS – Alive!
- Neutral Milk Hotel – In the Aeroplane Over the Sea
- Pavement – Slanted and Enchanted: Luxe & Reduxe
- Pavement – Crooked Rain, Crooked Rain: LA's Desert Origins
- Pink Floyd – Animals
- Sonic Youth – Daydream Nation: Deluxe Edition
- Bruce Springsteen – Born to Run: 30th Anniversary Edition
- Television – Marquee Moon
- The Velvet Underground – Loaded
- The Velvet Underground & Nico The Velvet Underground & Nico
- The Who – Odds and Sods
- Wire – Pink Flag
- Wire – Chairs Missing
- XTC – English Settlement
- eri esittäjiä – No Thanks!: The 70s Punk Rebellion
Albumit, joiden pistemäärä on 0.0
muokkaa- Bachman-Turner Overdrive – Remastered Hits: The Best of...
- The Flaming Lips – Zaireeka
- John Frusciante – Smile from the Streets You Hold
- Jet – Shine On
- Francisco López – Untitled #104
- Travis Morrison – Travistan
- KISS – Music From "The Elder"
- KISS/Peter Criss – Peter Criss
- Liz Phair – Liz Phair
- Robert Pollard – Relaxation of the Asshole
- Sonic Youth – NYC Ghosts & Flowers
- eri esittäjiä – This Is Next
Lähteet
muokkaa- ↑ Pitchfork Media Becomes Part of Condé Nast Stable, The New York Times 13.10.2015. Viitattu 23.10.2016.
- ↑ Burns, Anna: Pitchfork Media ABC.net. Viitattu 29. lokakuuta 2006.
- ↑ Wilson, Loren Jan: Statistics for the reviews database pitchformula.com. Arkistoitu 9.11.2006. Viitattu 29. lokakuuta 2006.
- ↑ Pelly, Jenn: Fiona Apple: Fetch the Bolt Cutters Album Review Pitchfork. 17.4.2020. Viitattu 25.4.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- The Oral History of Pitchfork (englanniksi)
Pitchforkin sivut
muokkaa- Pitchfork Media (Arkistoitu – Internet Archive)
- Pitchfork Music Festival
Parhaat- (ja huonoimmat) listat
muokkaaAlbumit
muokkaa- 100 parasta 1970-; the 1980-; the 1990-; ja 2000-2004-: Part OnePart Two luvun albumia
- 10 parasta vuoden 1999 albumia
- 20 parasta vuosien 2000 ja 2001 albumia
- 50 parasta vuosien 2002; 2003 (Arkistoitu – Internet Archive); 2004; 2005 (Arkistoitu – Internet Archive); 2006; and 2007 albumia
Kappaleet
muokkaa- 200 1960-luvun parasta kappaletta: [1]; [2]; [3] (Arkistoitu – Internet Archive); [4]; [5] (Arkistoitu – Internet Archive).
- 100 vuosien 2000-2004 parasta singleä: [6] (Arkistoitu – Internet Archive); [7] (Arkistoitu – Internet Archive).
- 50 parasta vuoden 2003 (Arkistoitu – Internet Archive); 2004 (Arkistoitu – Internet Archive); 2005 (Arkistoitu – Internet Archive) singleä
- 100 parasta vuoden 2006 (Arkistoitu – Internet Archive); ja 2007 (Arkistoitu – Internet Archive) kappaletta