Procol Harum
Procol Harum oli brittiläinen progressiivista rock-musiikkia soittava yhtye, joka perustettiin 1960-luvun puolivälissä. Yhtye tunnetaan parhaiten Bach-vaikutteisesta laulustaan ”A Whiter Shade of Pale” sekä muista klassisen musiikin tyylejä mukailevista kappaleistaan kuten ”Homburg”, ”Conquistador”, ”A Salty Dog”, ”Pilgrim’s Progress”, ”Grand Hotel” ja ”Pandora’s Box”. Yhtye hajosi vuonna 1977, mutta teki paluun vuonna 1991.[3]
| Procol Harum | |
|---|---|
 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1967––1977, 1991–2022 |
| Tyylilaji | progressiivinen rock, taiderock, psykedeelinen rock, psykedeelinen pop, sinfoninen rock |
| Kotipaikka | Englanti |
| Laulukieli | englanti |
| Entiset jäsenet |
Gary Brooker, piano |
| Levy-yhtiö |
Regal Zonophone |
Yhtyeen vaiheet
muokkaaPianisti Gary Brooker oli jo 14-vuotiaana muodostanut koulutovereidensa kanssa rhythm and blues -yhtyeen The Paramounts, johon kuuluivat Procol Harumissa myöhemmin vaikuttaneet kitaristi Robin Trower ja basisti Chris Copping, pian myös rumpali Barry J. Wilson. The Hollies -yhtyeen tuottaja Ron Richards teki yhtyeen kanssa levytyssopimuksen EMI:n Parlophone-levymerkille. Esikoissingle, versio yhdysvaltalaisten Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kappaleesta "Poison Ivy" nousi alkuvuodesta 1964 brittilistan sijalle 35. Huolimatta The Rolling Stones -yhtyeen jäsenten julkisista kehuista Paramountsin myöhemmät levytykset eivät menestyneet, ja yhtye hajosi syksyllä 1966.[4]
Procol Harum sai alkunsa Keith Reidin sanoituksista, joihin Gary Brooker laati sävelmät. Koottiin yhtye, jonka nimi oli aluksi The Pinewoods. Sen jäseniä olivat Brookerin lisäksi kitaristi Ray Royer, rumpali Bobby Harrison, bassokitaristi David Knights ja kosketinsoittaja Matthew Fisher.[4] Procol Harum -nimen keksi yhtyeen silloinen manageri Guy Stevens erään ystävänsä kissan mukaan. Nimi on luultavasti väärinkirjoitettu muoto latinankielisestä fraasista procul harum, ”näiden asioiden takana”.lähde?
Yhtyeen ensisingle, Keith Reidin psykedeeliseen sanoitukseen ja Bach-vaikutteiseen sähköurkuteemaan nojautuva ”A Whiter Shade of Pale” rikkoi Decca Records -levy-yhtiön ennätyksen yllettyään kymmenessä päivässä 350 000 kappaleen myyntimäärään[5]. Se on vuosikymmeniä ollut yhtyeen tunnetuin ja radiokanavilla soitetuin kappale, mutta myös taakka, koska yhtyeen koko myöhempi tuotanto on jäänyt sen varjoon[6]. Puoli vuotta sen julkaisun jälkeen julkaistiin yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi, jolla kitaristina on Robin Trower ja sähköurkurina Matthew Fisher. Albumille ei Britanniassa sisällytetty esikoissingleä eikä sitä seurannutta hittiä ”Homburg”. Niinpä se myi huonosti, mutta Yhdysvalloissa paremmin koska mukana oli myös ”A Whiter Shade of Pale”. Samoin kävi kakkosalbumille Shine On Brightly. Procol Harumin alkuvuosien suosio olikin suurempaa Yhdysvalloissa kuin Britanniassa.[4][7]
Kahta ensimmäistä albumia huolellisemmin toteutettua kolmatta albumia A Salty Dog (1969) pidetään mestarillisena ja sen nimikappaletta yhtenä progressiivisen rockin merkittävimmistä. Albumin tultua valmiiksi urkuri Matthew Fisher ja basisti David Knights lähtivät yhtyeestä. Vuoden 1972 albumia Procol Harum Live, yhteistyötä kanadalaisen Edmontonin sinfoniaorkesterin kanssa, pidettiin onnistuneena rockin ja klassisen musiikin yhdistelmänä.[4]
Vasta vuoden 1973 albumi Grand Hotel teki Procol Harumista todella suositun myös kotimaassaan Britanniassa. Sillä vierailee ranskalaissopraano Christiane Legrand klassisia teemoja mukailevasta lauluyhtyeestä The Swingle Singers. Vuoden 1975 albumin Procol’s Ninth tuottivat poplaulunikkarit Jerry Leiber ja Mike Stoller. Kymmenes albumi Something Magic (1977) sisältää koko kakkospuolen täyttävän, runonlausuntaa ja musiikkia yhdistävän teoksen ”The Worm and The Tree”.[4]
Vuonna 1977 Procol Harum hajosi ja sen voimahahmo Gary Brooker siirtyi soolouralle. Ensimmäisen sooloalbumin No More Fear of Flying (1979) nimi viittaa Brookerin mukaan menneisiin aikoihin: yhtye pelkäsi uudistumista ja jäi hänestä junnaamaan paikoilleen. Brooker jätti soittokavereidensa lisäksi vakiosanoittajansa Keith Reidin ja pyrki aloittamaan soolouransa puhtaalta pöydältä. Reidin sanoittamaa nimikappaletta lukuun ottamatta sooloalbumin tekstit teki King Crimsonissa vaikuttanut Pete Sinfield.[8]
Yhtye kokoontui uudelleen 1990-luvun alussa ja julkaisi albumin The Prodigal Stranger (1992). Se saatiin Brookerin mukaan tehdä rauhassa ilman paineita, ja sen aikuisrock sai kohteliaita arvosteluja toisin kuin monien progressiivisen rockin yhtyeiden comebackit aiemmin. Levyllä soittaa myös yhtyeen vuonna 1969 jättänyt urkuri Matthew Fisher ja sen klassisen kauden kitaristi Robin Trower, joka ei kuitenkaan halunnut sitoutua yhtyeeseen pidemmäksi aikaa. Vähän aiemmin kuolleen rumpali B. J. Wilsonin korvasi uudessa kokoonpanossa Big Country -yhtyeessä soittanut Mark Brzezicki.[3]
Kesäkuussa 2004 yhtyeen kosketinsoittaja Matthew Fisher lähti taas yhtyeestä ”A Whiter Shade of Palen” tekijäoikeuskiistan takia. Kappale oli tähän asti merkitty Gary Brookerin ja Keith Reidin tekemäksi. Joulukuussa 2006 oikeus katsoi, että kappaleen tekijät ovat Brooker, Fisher ja Reid. Samalla tuomioistuin päätti, että Fisher saa 40 prosentin osuuden kappaleen tekijänoikeuskorvauksista. Gary Brooker valitti päätöksestä ylempään oikeusasteeseen, joka piti voimassa Fisherin tekijänoikeuden kappaleeseen mutta epäsi häneltä korvaukset, koska hän oli viivytellyt 40 vuotta vaatimustensa kanssa. Viivyttelyn lisäksi erikoista tapauksessa on, että itse asiassa ”A Whiter Shade of Palen” sävelmä perustuu Johann Sebastian Bachin orkesterisarjan nro. 3, D-duuri Air-osaan[9][10]
Matthew Fisherin tilalle Procol Harumin kosketinsoittajaksi tuli Josh Phillips[11].
Procol Harum Suomessa
muokkaaSuomessa yhtye on esiintynyt toistakymmentä kertaa, minkä lisäksi Gary Brooker on vieraillut maassa ainakin Eric Claptonin ja Ringo Starrin kokoonpanoissa[12]. Procol Harumin ensiesiintyminen oli vuoden 1974 Ruisrockissa, mitä seurasivat 1975 Turun konserttitalo[13] ja Helsingin Finlandia-talo[14], Kuusrock 1976[13], Tammisaaren kitaramusiikkifestivaali 1992,[3] Järvenpään Puistoblues 2006 ja neljä kuukautta myöhemmin Helsingin Kulttuuritalo,[14] sekä Äänekosken Keitelejazz vuosina 2009 ja 2010.[15] Yhtye esiintyi Kulttuuritalossa taas 8. lokakuuta 2013,[1] Turun Logomossa 8. joulukuuta 2015, Finlandia-talossa 11. marraskuuta 2016,[11] ja 1. lokakuuta 2017 sekä Tampere-talossa 2. lokakuuta 2017[16]. Yhtyeen syksylle 2021 suunnitellut esiintymiset Helsingissä ja Tampereella peruuntuivat koronaviruspandemian vuoksi[17].
Helsingin Sanomien Julius Heikkilä piti yhtyeen vuoden 1975 vierailua Finlandia-talossa yhtenä parhaista siihen asti kuulemistaan popkonserteista: ”Sopivissa suhteissa taitoa, tasapainoa ja tuota Procolin musiikille niin leimallista punnittua tyylikkyyttä sulautettuna jaloon sointiin.”[18] Saman lehden Harri Uusitorppa taas kuittasi yhtyeen läpimurtolevytyksen ”A Whiter Shade of Pale” sanoilla ”vastenmielisen valittava virsi” ja piti Annie Lennoxin vuoden 1995 versiota parempana.[19]
Suomalaisista rockartisteista Procol Harumin tyyli on vaikuttanut muun muassa varhaisen Wigwamin tyyliin sekä sen sähköurkuri Jukka Gustavssonin myöhempään tuotantoon[20].
Procol Harumin kappaleista on tehty monia suomenkielisiä versioita. Tunnetuimman kappaleen ”A Whiter Shade of Pale” suomensi Jyrki Lindström nimellä ”Merisairaat kasvot”, ja sen levytti tuoreeltaan Topmost-yhtye[21]. Myöhemmin Juice Leskinen suomensi kappaleen Harri Marstion levytettäväksi nimellä ”Kalpeaakin kalpeempaa”. ”A Salty Dog” tunnetaan suomeksi Atte Blomin sanoittamana ja Pepe Willbergin ensimmäisenä levyttämänä nimellä ”Merimies”[22]. Pepe Willberg on levyttänyt suomeksi myös kappaleen ”Pilgrim’s Progress” nimellä ”Vieraat”, sanoittajana Antti Aronen, ja kappaleen ”Pandora’s Box” nimellä ”Hermes”, sanoittajana Hector. ”Homburg” tunnetaan Suomessa Pertti Reposen suomennoksena ja Eddyn vuonna 1968 levyttämänä nimellä ”Tuhkaa”,[23] sen levytti myöhemmin Pate Mustajärvi[3]. Hector suomensi Procol Harumin kappaleen ”As Strong as Samson” nimellä ”Kuin Juudas” ja tulkitsi sen albumillaan Liisa pien (1975). Kappaleen ”A Rum Tale” on suomentanut Hector Seppo Närhelle nimellä ”Kun uin kolpakkoon” (1975) sekä Jukka Itkonen Harri Marstiolle nimellä ”Tyhjä tarina” (1989). Kappaleen ”Conquistador” suomensi Chrisse Johansson Kisu Jernströmin levytykseksi ”Mahtava mies” (1973) ja Juha Vainio Kirkan levytykseksi ”Valloittaja” (1977). Gary Brookerin soolouran kappale ”Old Manhattan Melodies” sai Juice Leskisen suomennoksena nimen ”Hämeentietä koilliseen”, ja sen levyttivät Eero ja Jussi Raittinen vuonna 1980 albumilleen Hämeentie 38.[24]
Triviaa
muokkaaAsteroidi 14024 Procol Harum on nimetty yhtyeen mukaan.
Albumit
muokkaa- 1967 Procol Harum
- 1968 Shine on Brightly
- 1969 A Salty Dog
- 1970 Home
- 1971 Broken Barricades
- 1972 Procol Harum Live
- 1973 Grand Hotel
- 1974 Exotic Birds And Fruit
- 1975 Procol’s Ninth
- 1977 Something Magic
- 1991 The Prodigal Stranger
- 1996 The Long Goodbye - Symphonic Music of Procol Harum
- 2003 The Well’s On Fire
- 2017 Novum
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Pajukallio, Arto: Procol Harum soitti kaikki kulta-aikojensa hitit. Helsingin Sanomat, 10.10.2013. Digilehti (maksullinen). Viitattu 1.12.2021.
- ↑ a b c Heikkinen, Kalle & Fagerlund, Markku: Procol Harum kokeilee uutta. Helsingin Sanomat, 21.3.1977, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b c d Vesa Sirén: Procol Harum syntyi uudelleen laulujen tähden. Helsingin Sanomat, 3.7.1992, s. 16. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 26.9.2020.
- ↑ a b c d e Artist Biography by Mark Deming, Procol Harum AllMoviessa. (englanniksi)
- ↑ Merisairaiden kasvojen menestyvä väri Bachilta. Helsingin Sanomat, 20.8.1967, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Koivisto, Altti: Raision kirjaston kesän klassikkoartistina Procol Harum Raision musiikkikirjaston Musasto-blogi. 3.6.2014. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Procol Harum Review by Bruce Eder Allmovie. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Fagerlund, Markku: Gary Brooker kokeilee soolouraa. Helsingin Sanomat, 11.6.1979, s. 12. Näköislehti (maksullinen.
- ↑ Procol Harumin perustaja voitti takaisin oikeudet hittiinsä Yle Uutiset. 31.10.2008. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ A Whiter Shade Of Pale sai kolmannen tekijän. Turun Sanomat, 23.12.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ a b Pajukallio, Arto: Procol Harum soitti vanhoja hittejään ja lupaili uutta levyä. Helsingin Sanomat, 12.11.2016. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Mäenpää, Arto: Gary Brookerin johtama legendaarinen Procol Harum konsertoi syksyllä 2021 Tampereella ja Helsingissä Kaaoszine. 9.8.2020. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ a b Huhtamäki, Mikael: Live In Finland. Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979. Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-8730-3
- ↑ a b Lindfors, Jukka: Procol Harum - klassista rockia Yle Elävä arkisto. 1.11.2006. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Procol+Harum+Suomeen+hein%C3%A4kuussa/1135245072714?ref=rss
- ↑ Procol Harum kiertueelle Suomeen lokakuussa!
- ↑ Procol Harum –yhtyeen ensi syksyksi suunnitellut konsertit Tampereella ja Helsingissä joudutaan perumaan! Lippu.fi. 2021. Viitattu 1.12.2021.
- ↑ Heikkilä, Julius: Popin konkarit tekevät mitä tahtovat. Helsingin Sanomat, 3.4.1977, s. 22. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Uusitorppa, Harri: Kuumia ja kylmiä väristyksiä. Helsingin Sanomat, 11.3.1995, s. 45. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Heikkilä, Julius: Avainsana Gustavsson. Helsingin Sanomat, 6.6.1978, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Jukka Lindfors: Topmost – aikansa pop-ykköset 10.11.2008. Yle. Viitattu 26.9.2020.
- ↑ Mistä löytyisi Pepe Willbergin laulaman Merimies (a Salty Dog ) laulun... Kysy.fi. 22.9.2008. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 26.9.2020.
- ↑ Tuhkaa Fono.fi. Viitattu 8.3.2022.
- ↑ Fenno — Suomen Äänitearkisto ry:n levytietokanta 1901–1999, Suomen Äänitearkisto ry. Viitattu 19.9.2021.
Kirjallisuutta
muokkaa- Nyman, Jake: ”Procol Harum”, Rocktieto. Osa 3 N–Z, s. 103–107. (Soundi-kirja 16) Pirkkala: Fanzine Oy, 1982. ISBN 951-99372-4-2
Aiheesta muualla
muokkaa
- Procol Harum – Beyond the Pale. (englanniksi)
- Procol Harum – klassista rockia. Ylen Elävä arkisto.