Norjan löytäminen

Norjan löytäminen (isl. Fundinn Noregr) on toinen niistä keskiajan islantilaiseen saagakirjallisuuteen kuuluvista teksteistä, jotka luetaan myyttisestä Fornjótr-jättiläisestä ja tämän suvusta kertoviin tarinoihin (Frá Fornjóti ok hans ættmönnum). Toinen näistä sisällöllisesti samalle tarinamateriaalille ja mahdollisesti samasta lähteestä juontuva teksti on pelkästään Flateyjarbók-käsikirjoituksessa säilynyt Hversu Noregr byggðist. Norjan löytäminen kertoo Norjan synnystä myyttisessä alkuhämärässä ja kuvaa samalla muutamien norjalaisten kuninkaiden polveutumista tarinassa mainituista myyttisistä ja tarunhohtoisista hahmoista. Teksti käsittelee samankaltaista tarinamateriaalia kuin useat muinaissaagat, minkä vuoksi myös Norjan löytäminen luetaan muinaissaagoihin, vaikka se poikkeaakin näistä muodoltaan ja tyyliltään. Norjan löytäminen ei ole itsenäinen saaga vaan 1100-luvun lopulla tai 1200-luvun alussa kirjoitetun Orkneylaisten saagan aloittava, kolme lukua käsittävä osio. Se on säilynyt esimerkiksi Flateyjarbókissa. Norjan löytäminen on ilmestynyt suomeksi teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta (Helsinki: Finn Lectura, 2013) sekä osana Antti Tuurin kääntämää Orkneylaisten saagaa (Helsinki: Otava, 2008).

Synopsis

Sukupuu

Tarinan alussa kerrotaan ensin Fornjótrista, jonka teksti kertoo olevan kuningas ja hallitsevan:

”Gotlantia (isl. Gotland, tai: Juutinmaata, isl. Jótland), jota kutsutaan ”Finnien maaksi” (isl. Finnland) ja ”Kveenien maaksi” (isl. Kvenland). Ne sijaitsevat sen merenlahden itäpuolella, joka liittyy Gandvíkiin, jota kutsumme Pohjanlahdeksi (isl. Helsingjabotn).

Fornjótrilla on kolme poikaa, Hlér eli Ægir, Logi sekä Kári [kauri]. Kárin jälkeläisistä mainitaan tämän poika Frosti, pojanpoika Snær Vanha (isl. inn gamli), tämän poika Thorri ja Thorrin pojat Nórr ja Górr sekä tytär Gói.

Górrin etsintämatka

Thorrin kerrotaan uhraavan pakanajumalille ja eräänä talvena uhrijuhlien aikaan Goi katoaa. Jumalille uhraaminen ei auta löytämään tytärtä. Kolmen vuoden jälkeen Nórr lähtee etsimään sisartaa mantereelta ja Górr mereltä. Górr saapuu Ahvenanmerelle (isl. Allanzhaf), tutkii kaikki Svealaisten luodot (isl. Svíasker) ja Itäisen meren (isl. Eystrasalt) saaret. Sitten hän jatkaa Göötanmaan saaristoon (isl. Gautasker) ja matkaa sitten Tanskanmaalle ja saapuu lopulta sukulaisensa Hlérin jälkeläisten luo Hlérinsaarelle (isl. Hlésey).

Nórrin etsintämatka

Nórr lähtee hiihtäen Kveenien maasta ja saapuu alueelle, joka on Finnmörkin takana ja jossa kerrotaan asuvan "lappalaisia" (isl. Lappir). Nórrin ja lappalaisten välille syttyy taistelu, mutta lopulta lappalaiset pakenevat Nórrin voiman ja taikuuden vuoksi. Nórr lähtee sitten länteenpäin kohti Kölivuoria (isl. Kilir). Sieltä he kulkevat jokea pitkin tunturin länsipuolelle ja saapuvat vuonolle, jonka Nórr ottaa haltuunsa ja ryhtyy alueen kuninkaaksi. Seuraavana talvena Nórr suuntaa etelään Trondheimin alueelle. Hän alistaa valtansa alle kaikki ne alueet, joissa kulkee, aina Mjøsa-järvelle (isl. Mjörs) saakka. Sitten hän ottaa hallintaansa vielä Sókni-nimisen kuninkaan hallitseman Sókninlaakson (isl. Sóknadalr eli nykyinen Sogndal Norjassa).

Nórrin tie eli Norvegr

Tämän jälkeen Nórr ja Górr tapaavat, eikä kumpikaan ole löytänyt sisartaan. Górr on vallannut kaikki luodot ja saaret, joiden ohi on purjehtinut ja veljekset jakavat maat keskenään niin, että Nórr saa kaikki mantereella olevat alueet ja Górr saaret ja luodot. Nórr lähtee sitten kohti Ylämaata (isl. Oppland) ja saapuu Heiðmörkiin. Siellä asuu Svaði-jättiläisen poika kuningas Hrólfr, joka on ryöstänyt Gói-sisaren. Nórr ja Hrólfr taistelevat, mutta sopivat lopulta keskenään niin, että Nórr saa puolisokseen Hrólfrin siskon ja Hrólfr saa pitää Nórrin siskon. Sitten Nórr kääntyy takaisin pohjoiseen ja palaa valtakuntaansa, jota kutsuu ”Norrin tieksi” (isl. Norvegr). Sitä hallitsevat tarinan mukaan myöhemmin hänen jälkeläisensä.

Gorrin jälkeläiset

Górria kutsutaan tarinan mukaan merten kuninkaaksi (isl. Sækonungr), ja hänen jälkeläisensä asettuivat tarinan mukaan myöhemmin Trondheimiin. Norjan löytäminen listaa vielä Górrista polveutuvien jälkeläisten nimet. Sukupuun lopussa mainitaan seuraavat nimet: Ylämaan jaarli Ívarr (isl. Ívarr Upplendinga jarl), tämän poika Eysteinn Meluista (isl. glumra) sekä tämän poika, Møren jaarli Rögnvaldr Mahtava ja Neuvokas (isl. inn ríki ok inn ráðsvinni Eysteinsson).

Ajoitus ja alkuperä

Tekstin Norjan löytäminen iästä ja sen suhteesta toiseen edellä mainittuun tekstiin Hversu Noregr byggðist on esitetty erilaisia näkemyksiä. Yleisesti ottaen Norjan löytäminen -tekstiä pidetään näistä kahdesta lähteestä vanhempana, vaikka onkin esitetty myös sellaisia näkemyksiä, joiden mukaan Norjan löytäminen juontuisi viimeksi mainitusta tekstistä.

On myös esitetty, että Snorri Sturluson olisi myöhemmin lisännyt Norjan löytäminen -tekstin Orkneylaisten saagaan, jolloin teksti ajoittuisi 1200-luvun alkupuolelle. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, kirjoittiko Snorri tekstin vai ei, mutta Margaret Clunies Ross (1983) on havainnut sen ja Snorrin Proosa-Eddan välillä selviä temaattisia ja ajatuksellisia yhteyksiä. Snorrin tiedetään myös tunteneen Orkneylaisten saagan, sillä hän käytti sitä kirjoittaessaan ensimmäisen elämäkertansa Pyhästä Olavista. Snorrilla tiedetään myös olleen yhteyksiä Oddaverjar-sukuun, jonka parista Orkneylaisten saagan kirjoittajan on epäilty tulleen. Näiden kiinnostus Orkneyn jaarleihin oli henkilökohtaista: Norjan löytäminen mainitsee esimerkiksi Møren jaarli Rögnvaldr Eysteinssonin, josta myös Oddaverjar-suku katsoi polveutuvansa.

Norjan löytäminen lähteenä

Sekä Norjan löytäminen että Hversu Noregr byggðist -tekstejä on joissain yhteyksissä tulkittu lähteinä, jotka kertoisivat historiallisista tapahtumista ja todellisista muinaisista kuninkaista. Kyseiset tekstit edustavat kuitenkin myyttejä eivätkä historiankirjoitusta. Fornjótrin eli "Muinaisen jätin" jälkeläisten nimistä suuri osa viittaa johonkin talviseen elementtiin (esim. Snær eli ”lumi”, Drífa eli ”räntä”). Fornjótrin pojat taas näyttävät kukin olevan jonkin luonnonelementin antropomorfinen ilmentymä: tuli (Logi), ilma (l. tuulet, Kári) ja vesi (l. meri, Hlér). Nimet ovat näin ollen symbolisia, eivätkä todennäköisesti viittaa todellisiin historiallisiin henkilöihin. On myös oletettu, että Fornjótrin sukupuu, jossa norjalaisten kuninkaiden alkuperä jäljitettiin muinaisiin jättiläisiin pakanajumala Óðinnin sijaan, olisi suhteellisen nuorta alkuperää.

Norjan löytäminen suurvalta-ajan Ruotsissa

Norjan löytäminen kuvaa norjalaisten ja orkneylaisten myyttistä esihistoriaa ja Norjan ja Orkney-saarten muinaisia kuninkaita ja jaarleja. Vaikka se ei suoraan kuvaakaan ruotsalaista muinaisuutta, pohjolan eri alueiden ja muinaisten kuninkaiden kuvaus kiinnosti oppineita myös suurvalta-ajan Ruotsissa, missä islantilaiset muinaissaagat ylipäätään olivat alkaneet herättää kiinnostusta erityisesti 1600-luvulta alkaen. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena muinaissaagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan enää ymmärtäneen saagojen kieltä, muinaisislantia, ja monia tekstejä käännettiin siksi ruotsiksi tai latinaksi. Norjan löytäminen ilmestyi käännettynä Eric Julius Björnerin teoksessa Nordiska kämpa dater vuonna 1737 (Stockholm: Horn).

Katso myös

• Hversu Noregr byggðist
• Frá Fornjóti ok hans ættmönnum
• Muinaissaagat
• Saaga
• Flateyjarbók
• Fornjótr
• Fornjótrin suku

Lähteet

• Aalto, Sirpa. 2018. ”Suomen muinaiset kuninkaat” – todellisuus nimien takana. (Glossae-blogi 2.2.2018).
• Ashman Rowe, Elizabeth. 2000. Origin legends and foundation myths in Flateyjarbók (Arkistoitu – Internet Archive). Teoksessa Old Norse Myths, Literature and Society Old Norse myths, literature and society: The proceedings of the 11th International Saga Conference, 2-7 July 2000, University of Sydney, toim. Geraldine Barnes & Margaret Clunies Ross. Sydney: Centre for Medieval Studies, University of Sydney, 441-454.
• Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
• Chesnutt, Michael. 1993. Orkneyinga saga. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York and London: Garland Publishing 1993, 456–457.
• Clunies Ross, Margaret. Snorri Sturluson's Use of the Norse Origin-Legend of the Sons of Fornjótr in his Edda. Arkiv för nordisk filologi 98 (1983): 47-66.
• Finnur Jónsson. 1923. Den oldnorske og oldislandske litteraturs historie, 2. Køpenhavn: G. E. C. Gad.
• Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
• Mitchell, Stephen A. 1993. Fornaldarsögur. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York and London: Garland Publishing 1993, 206–208.
• Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
• Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? (Arkistoitu – Internet Archive) Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Käännökset ja editiot

• Fundinn Noregr. Teoksessa Rafn, C. C. (toim.) 1829–1830. Fornaldar sögur Nordrlanda, 2. Kaupmannahöfn: [s.n.], 17-21.
• Guðbrandur Vigfússon & C. R. Unger (toim.). 1860–1868. Flateyjarbók, 1. Christiania: Malling, 219-221.
• Frá Fornjóti ok hans ættmönnum. Teoksessa Guðni Jónsson (toim.). 1954. Fornaldar sögur Norðurlanda, 2. Akureyri: Íslendingasagnaútgáfan, 73-91.
• Norjan löytäminen. Suomentanut Annakaisa Alander. Teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva ja Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
• Orkneylaisten saaga. Suomentanut Antti Tuuri. Helsinki: Otava, 2008.
• Rask, Rasmus (toim.). 1817. Snorra-edda ásamt Skáldu og þarmeð fylgjandi ritgjördum. Stockholm, 369-372.
• Björner, Eric Julius. 1737. Nordiska kämpa dater . Stockholm: Horrn.

Aiheesta muualla

• Funding Noregr muinaisislanniksi Heimskringla.no -sivustolla
• Frá Fornjóti ok hans ættmönnum muinaisislanniksi Snerpa.is -sivustolla
• Frá Fornjóti ok hans ættmönnum -bibliografia Stories for All Time: The Icelandic Fornaldarsögur (Arkistoitu – Internet Archive) -sivustolla
• Fundinn Noregr englanniksi Germanic Mythology -sivustolla