Novgorodin tuohikirjeet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Novgorodista löydetty tuohikirje 292 on vanhin tunnettu itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettu teksti.

Novgorodin tuohikirjeiksi kutsutaan vanhan Novgorodin kaupungin kaivauksissa löydettyjä tuohelle kirjoitettuja tekstejä. Tuohikirjeitä on tehty 1000–1400-luvuilla jaa. Maakerrostumien kostea savi on estänyt niiden maatumisen. Tuohikirjeitä on löytynyt Novgorodista kaikkiaan 1108 kappaletta, muualta Venäjältä 101, Ukrainasta 3 ja Valko-Venäjältä 2.[1][2]

Novgorodin tuohikirjeet on kirjoitettu muinaisslaavilaisin (kyrillisin) kirjaimin. Kielenä on yleisimmin muinaisvenäjä (1 051 kpl). Muita kieliä ovat kirkkoslaavi (48), itämerensuomi (2, kirjeet 292 ja 403), kreikka (1), latina (1) ja saksa (1). Vain kaksi tuohikirjettä on kirjoitettu musteella. Varhaisempi (nro 1089) on ajoitettu vuosille 1360–1380.[2] Ensimmäisen tuohikirjeen löysi Artemi Artsihovskin tutkimusryhmä 26. heinäkuuta 1951.

Tuohikirje 292 (v. 1240–1260) vaikuttaa karjalankieliseltä. Se on tähän asti vanhin löydetty itämerensuomalainen kirjoitus: 3 riviä ja noin 50 kyrillistä kirjainta. Aiheena on ehkä ukkosen loitsu, jumalan nuoli. Kirjeen nro 403 velkaluettelo (v. 1360–1380) on myös itämeren­suomalaista kieltä.[3] On muitakin tuohikirjeitä, joissa on itämerensuomalaisia sanoja, esimerkiksi vanhoja henkilönnimiä (Valit = Valittu, Melit = Mielitty, Veljut ja Veljakaz; kaksi viimeistä liittyvät sanoihin veli ja vilja) sekä paikannimiä (Kjulolakši = Kulolahti ja Kurola).[4] Vuonna 2007, jolloin Novgorodin tuohikirjeitä oli löytynyt 959, arvioitiin, että niissä on ainakin 40 ja melko varmasti 60 itämerensuomalaista nimeä. Kaikki nämä nimet on löydetty vain 27 kirjeestä, ja yli puolet niistä vain muutamasta kirjeestä.[5]

Tuohikirjeet ovat henkilökohtaisia kirjeitä, kaupankäyntiin ja omaisuuteen liittyviä muistiinpanoja ja luetteloita ja historiallisia merkintöjä. Osan tuohikirjeistä ovat kirjoittaneet suhteellisen sivistyneet ja vapaat yläluokkaiset tai kauppiasluokan naiset. Tuohikirjeissä kerrotaan myös tunteista ja ystävyydestä – joukossa on jopa rakkauskirjeitä ja ystävyyden vakuuttamista. Tuohikirjeistä on päätelty, että Novgorodin seudun ja ehkä Koillis-Euroopankin asutuskeskusten naiset olivat keskiajalla vapaampia ja koulutetumpia kuin Keski-Euroopan naiset. Kirjeissä on myös luotettavana pidettyä historiallista tietoa mm. sodista. Noin 6-vuotias Onfim-poika on raapustanut piirroksia ja kotitehtäviä 17:ään kirjeeseen.

Martti Haavio kuuli sanan tuohiraamattu eli tuohikirje ensi kerran Karjalassa kansanperinnettä kerätessään vuonna 1934. Sana raamattu tulee muinaisvenäjän sanasta gramota 'asiakirja, kirje'. Haavion mukaan hyvin pitkäikäinen tuohi oli Pohjois-Venäjällä todellakin pergamentin asemassa. Kirjeestä nro 292 kesti vielä 300 vuotta, ennen kuin suomalaisen kirjallisuuden esikoinen Abckiria ilmestyi.[6]

Slaavilaiset kronikat kertovat tuohikirjoista, mutta sellaisia ei ole löydetty. On löytynyt vain ilmeisesti väliaikaiseen käyttöön tarkoitettuja kirjeitä ja muistiinpanoja, jotka on hylätty maahan. Arvokkaammat kirjoitukset, kuten tuohikirjat, ovat tuhoutuneet herkemmin tulipaloissa.

Muinaisvenäjän murretta ja kirkkoslaavin oikeinkirjoitusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

800-luvulla Venäjän yleiskieli (lingua franca) oli muinaisvenäjä. Vuodesta 988, maan alkaessa kääntyä kristinuskoon, muinaisvenäjää alettiin kirjoittaa kyrillisin kirjaimin. Venäjällä vallitsi koko keskiajan kaksikielisyys, jossa yleinen itäslaavi oli vähemmän arvostettua kuin kirkkoslaavi. Myös itäslaavin kielen oikeinkirjoitus perustui kirkkoslaaviin. Tätä ortografiaa käytettiin kaikkialla Venäjällä, myös Novgorodin hallinnossa ja luostareissa. Novgorodin tuohikirjeiden oikeinkirjoitus poikkesi muutaman kirjaimen kohdalla virallisesta muinaisvenäjän Novgorodin murteesta,[7] jota edustaa Novgorodin ensimmäinen kronikka. Huipussaan erot olivat 1200-luvun loppupuolella. Vuoden 1400 tienoilla poikkeamia oli enää alle puolessa kirjeistä.[8]

Tuohikirjeet muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuohikirjeitä on löytynyt muistakin venäläisistä kaupungeista: Staraja Russasta (51 kpl), Smolenskista (13), Pihkovasta (8), Tveristä (5), Torzhokista (19) sekä Moskovasta (3).[1][2]

Suomen ensimmäinen tuohikirje löydettiin Turun tuomiokirkon torin kaivauksissa vuonna 2006. Ruotsista tuohikirjeitä tunnetaan kaksi. Venäjän ulkopuolelta tunnetaan kolme tuohikirjettä myös Zvenigorodista Ukrainasta sekä yksittäisinä löytöinä myös Valko-Venäjän Vitsebskistä ja Mstislavlista.[1]

  1. a b c Harjula, Janne: Alustavia ajatuksia Turun Tuomiokirkontorin tuohikirjeestä (PDF) (s.9–11) 2012. SKAS, Suomen keskiajan arkeologinen seura. Arkistoitu 10.8.2019. Viitattu 10.8.2019.
  2. a b c Распределение найденных грамот по городам (Löytyneiden kirjeiden jakauma kaupungeittain) © 2021. Venäjän tiedeakatemian slaavilaisen tutkimuksen instituutti. Arkistoitu Viitattu 8.10.2022. (venäjäksi)
  3. Laakso, Johanna: Vielä kerran itämerensuomen vanhimmista muistomerkeistä (PDF) 1999. Virittäjä 4/1999.
  4. Saarikivi, Valittu s.212, Mielitty s.222, Veljut s.216, Velkakaz s.216, Kulolahti s.237, Kurola s.229
  5. Saarikivi, s.196, 240–241
  6. Haavio, Martti: Tuohikirje n:o 292. Vanha suomalaisen muinaisuskonnon lähde (s.1,17) 1964. Virittäjä-lehti 1964: 1.
  7. Novgorod I Chronicle. Senior Edition © 2018–2022. State Historical Museum. ”The text of the Chronicle is a source of a special interest for philologists. It allowed scholars to reconstruct the Novgorodian dialect of Old Russian language.” Viitattu 13.10.2022.
  8. Weth, Constanze & Juffermans, Kasper (toim): The Tyranny of Writing: Ideologies of the Written Word. (s.31–37) Bloomsbury, 2018. ISBN 978-1-4742-9246-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]