Soluhoito
Soluhoito tarkoittaa lääketieteellistä hoitoa, jonka vaikutus perustuu elävien solujen siirtämiseen potilaaseen. Soluhoito voi perustua joko potilaasta itsestään otettuihin soluihin, tai muualta kuin potilaasta kerättyihin soluihin. Soluhoitoja voidaan hyödyntää hyvinkin eri tyylisten sairauksien hoidossa, ja niillä on saavutettu menestystä esimerkiksi autoimmuunisairauksien ja syöpäsairauksien kohdalla.
Ensimmäiset kokeilut soluvalmisteiden antamisesta hoidollisessa tarkoituksessa tehtiin jo 1800-luvun loppupuolella. Soluhoidoilla on kuitenkin alettu saada menestyksellisiä hoitotuloksia vasta paljon myöhemmin. Ensimmäisenä onnistuneena soluhoitona voidaan pitää luuytimensiirtoa. Nykyään soluhoidot ovat nopeasti kehittyvä teknologia, ja uusia valmisteita eri sairauksien hoitoon tuodaan markkinoille kiihtyvää tahtia.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kenties varhaisin soluvalmisteen annostelu hoidollisessa tarkoituksessa tehtiin vuonna 1889. Tuolloin brittiläis-ranskalainen lääkäri Charles-Édouard Brown-Séquard teki kokeilun ikääntymistä hillitsevän hoidon kehittämiseksi. Kokeessa käytettiin eläinten kiveksistä eristettyä solumateriaalia.[1] Toinen varhainen kokeilu soluhoidosta oli sveitsiläisen lääkäri Paul Niehansin vuonna 1931 tekemä hoitokokeilu, jossa hän annosteli vasikan lisäkilpirauhasen soluja lisäkilpirauhassairaudesta kärsivälle potilaalleen. Niehans koki onnistuneensa ensimmäisessä kokeilussaan, ja alkoi kokeilla eläinperäisten soluvalmisteiden käyttöä myös eri syöpäsairauksien hoitoon. Hän väitti hoitaneensa lopulta yhteensä noin 30 000 potilasta soluvalmsiteillaan ja hoidon olleen teholtaan erinomainen. Niehansin kyseenalaista väitettä hoidon toimivuudesta ei kuitenkaan koskaan luotettavasti dokumentoitu tai vahvistettu.[2]
Pisimpään käytetty toimivana pidetty soluhoito on luuytimensiirto. Luuytimensiirrossa ihmiselle annetaan luuytimen kantasoluja, jotka korvaavat potilaan tuhoutuneen tai hoidossa tuhottavan luuytimen.[3] Ensimmäinen onnistunut luuytimensiirto tehtiin vuonna 1956 identtisten kaksosten välillä. Ei-identtisten sukulaisten välinen siirto puolestaan onnistui ensimmäisen kerran vuonna 1968. Muiden kuin sukulaisten välinen siirre onnistuttiin valmistamaan vuonna 1973. 1980-luvulta alkaen perustettiin ensimmäiset rekisterit sopivien luovuttajien löytämiseksi. 1990-luvulta alkaen kantasoluteknologia on mahdollistanut kantasolusiirteiden valmistamisen myös ilman sopivaa luovuttajaa.[4]
2000-luvulla on alettu kehittämään kantasoluteknologiaan perustuvia soluhoitoja laajemmin myös muihin sairauksiin. Erityisesti syöpäsairauksien hoitoon soluhoidot ovat tarjonneet uuden vaikutusreitin. Ensimmäinen myyntiluvan saanut soluhoito syöpään oli vuonna 2010 hyväksytty Sipuleucel-T (kauppanimi Provenge). Sipuleucel-T on eturauhassyövän hoitoon käytetty onkologinen rokotehoito, joka perustuu antigeeneja esittelevien solujen muokkaamiseen. Myös CAR-T-soluhoitoja kehitetään useiden eri syöpäsairauksien hoitoon. Ensimmäinen myyntiluvan saanut CAR-T-hoito oli vuonna 2017 hyväksytty tisagenlekleusiili (Kymriah), jota käytetään B-solulymfooman ja lymfoblastisen leukemian hoidossa.[1]
Nykyään kiinnostus soluhoitoja kohtaan on suurta, ja myös niiden kysyntä ja hoitotarjonta eri sairauksiin kasvaa nopeasti. Soluhoitojen globaali markkinakoko vuonna 2021 oli 9,5 miljardia yhdysvaltain dollaria. Vuoteen 2028 mennessä markkinan oletetaan kasvavan jopa 23 miljardiin dollariin.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b El-Kadiry AE, Rafei M, Shammaa R: Cell Therapy: Types, Regulation, and Clinical Benefits. Front Med (Lausanne)., 2021 Nov 22;8.
- ↑ American Cancer Society: Cell Therapy web.archive.org. 1 Nov. 2008. Arkistoitu 26.4.2015. Viitattu 31.10.2024.
- ↑ Bone marrow transplant - Mayo Clinic www.mayoclinic.org. Viitattu 31.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Blood Cancer Awareness: History of Bone Marrow Transplantation | Masonic Cancer Center cancer.umn.edu. Viitattu 31.10.2024.