Ero sivun ”Guadalcanalin taistelu” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Laivojen nimet lisätty |
Laivojen nimet lisätty |
||
Rivi 38: | Rivi 38: | ||
Seuraavaksi keisarillisen Japanin laivasto lähetti alueelle amiraali Mikawan johtaman ristelijäosaston. Fletcherin lentotukialukset olivat poistuneet, mutta Crutchleyn risteilijät olivat edelleen alueella. Hyvin varhain [[9. elokuuta]] japanilaiset yllättivät Yhdysvaltain laivaston risteilijäosaston upottaen nopeasti neljä risteilijää |
Seuraavaksi keisarillisen Japanin laivasto lähetti alueelle amiraali Mikawan johtaman ristelijäosaston. Fletcherin lentotukialukset olivat poistuneet, mutta Crutchleyn risteilijät olivat edelleen alueella. Hyvin varhain [[9. elokuuta]] japanilaiset yllättivät Yhdysvaltain laivaston risteilijäosaston upottaen nopeasti neljä risteilijää |
||
(Canberra, Chicago, Quincy ja Vincennes). Amerikkalaisten puolustus kuitenkin sai Mikawan luopumaan lentokentän tulituksesta.<ref>Arni s. 150-151</ref> |
(HMAS Canberra, USS Chicago, USS Quincy ja USS Vincennes). Amerikkalaisten puolustus kuitenkin sai Mikawan luopumaan lentokentän tulituksesta.<ref>Arni s. 150-151</ref> |
||
Käytännössä 10900 merijalkaväkisotilasta jäi mottiin. Heitä huolsi vanhoista hävittäjistä tehdyt nopeat kuljetusalukset. Amerikkalaiset kunnostivat nopeasti lentokenttää ja [[20. elokuuta]] sinne laskeutui |
Käytännössä 10900 merijalkaväkisotilasta jäi mottiin. Heitä huolsi vanhoista hävittäjistä tehdyt nopeat kuljetusalukset. Amerikkalaiset kunnostivat nopeasti lentokenttää ja [[20. elokuuta]] sinne laskeutui |
Versio 13. lokakuuta 2014 kello 20.31
Guadalcanalin taistelu | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Osa Tyynenmeren sotaa toisessa maailmansodassa | |||||||
Lungan maihinnousu
| |||||||
| |||||||
Osapuolet | |||||||
Liittoutuneet: |
|||||||
Vahvuudet | |||||||
~60 000 |
36 200 | ||||||
Tappiot | |||||||
7 100 kaatunutta |
31 000 kaatunutta |
Guadalcanalin taistelu käytiin Salomonsaariin kuuluvalla Guadalcanalin saarella toisessa maailmansodassa 7. elokuuta 1942 – 9. helmikuuta 1943 Japanin ja Yhdysvaltain joukkojen välillä. Yhdysvallat voitti kuusi kuukautta kestäneen taistelun.
Taustaa
Japani oli hyökättyään Pearl Harboriin vallannut nopeasti lähes koko Kaakkois-Aasiaan. Sen eteneminen oli ollut menestyksellistä ja ainoat takaiskut olivat olleet Korallimeren ja Midwayn taistelut. Se oli edennyt kaakkoon Salomonsaarilla ja miehittänyt jo Guadalcanalin saaren.
Sotatoimet
Tiedustelu
Amerikkalaisten lentotiedustelu pyrki valvomaan japanilaisten etenemistä ja toimintaa Salomonsaarilla. Tiedustelukoneen ilmoitus Guadalcanalilla rakenteilla olevasta lentokentästä sai aikaan toimintaa. Olihan selvä, että jos japanilaiset saisivat sen valmiiksi, niin heidän karkoittamisensa olisi vaikeampaa.[1]
Maihinnousuun varattiin 1. merijalkaväkidivisioona. Tukena oli brittiläisen kontra-amiraali Crutchleyn risteilijäosasto (HMAS Australia, HMAS Canberra, USS Chicago, USS Hobart), tulitukiosasto (USS Astoria, USS Quincy, USS San Juan, USS Vincennes) ja kaukovarmistuksena amiraali Fletcherin tukilaivaosasto (USS Saratoga, USS Enterprise, USS Wasp).[2]
Maihinnousu
7. elokuuta 1942 Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin ja otti nopeasti haltuunsa lentokenttäalueen. Japanilaisten ensimmäinen reaktio oli lähettää paikalle pommikoneita, jotka kärsivät pahasti amerikkalaisten tukialuskoneiden hyökkäyksissä.
Seuraavaksi keisarillisen Japanin laivasto lähetti alueelle amiraali Mikawan johtaman ristelijäosaston. Fletcherin lentotukialukset olivat poistuneet, mutta Crutchleyn risteilijät olivat edelleen alueella. Hyvin varhain 9. elokuuta japanilaiset yllättivät Yhdysvaltain laivaston risteilijäosaston upottaen nopeasti neljä risteilijää (HMAS Canberra, USS Chicago, USS Quincy ja USS Vincennes). Amerikkalaisten puolustus kuitenkin sai Mikawan luopumaan lentokentän tulituksesta.[3]
Käytännössä 10900 merijalkaväkisotilasta jäi mottiin. Heitä huolsi vanhoista hävittäjistä tehdyt nopeat kuljetusalukset. Amerikkalaiset kunnostivat nopeasti lentokenttää ja 20. elokuuta sinne laskeutui ensimmäiset amerikkalaiskoneet, 19 hävittäjää ja 12 syöksypommittajaa. [4][5]
Taistelu jatkuu
24. elokuuta japanilaiset toivat alueelle vahvoja laivastovoimia. Amerikkalaiset olivat lähettäneet paikalle Fletcherin tukilaivaosaston. Syntyneessä taistelussa tukialuskoneet upottivat pienen lentotukialuksen Ryujon. Taistelulla ei ollut vaikutusta Guadalcanalin tilanteeseen. Japanilaiset vetäytyivät.[6][7]
Japanilaiset pyrkivät öisin lähettämään saarelle vahvennuksia nopeilla hävittäjillä. Amerikkalaiset ryhtyivät kutsumaan näitä säännöllisesti toistuvia kuljetuksia nimellä Tokyo Express, Tokion pikajuna.[8][9] Vahvennukset eivät olleet kuitenkaan riittäviä saaren valtaamiseksi.
Lokakuussa japanilaiset yrittivät ratkaista tilanteen suuremmin voimin. Raskas laivasto-osasto kävi moukaroimassa lentokenttää 14. lokakuuta. Saarella oli 26 000 japanilaista ja 23 amerikkalaista. Kiivaissa taisteluissa amerikkalaiset pitivät puolensa.
24. lokakuuta molempien lentotukialusosastot pääsivät taistelukosketukseen. Amerikkalaiset menettivät lentotukialus USS Hornetin ja USS Enterprise vaurioitui pahasti. Toisaalta Shokaku ja Zuikaku vaurioituivat pahasti.
Japanilaiset eivät luopuneet, he yrittivät uudelleen marraskuun puolivälissä. Seuranneessa meritaisteluissa molemmat osapuolet kärsivät vakavia tappioita eikä saaren tilanne muuttunut.
30. marraskuuta illalla käytiin Tassafarongan taistelu,[10] jossa amerikkalaiset kärsivät pahemmin. Tämän jälkeen japanilaiset luopuivat enemmistä yrityksistä ja tilanne osittain rauhoittui.
Joulukuussa 1. merijalkaväkidivisioona korvattiin maavoimien divisioonalla ja osalla 2. merijalkaväkidivisioonasta.
Japanilaiset evakuoivat joukkonsa huomaamatta helmikuun 1943 alkupäivinä.[11]
Seuraukset
Saari julistettiin turvallisesti Yhdysvaltain hallussa olevaksi 9. helmikuuta, ja maavoimat ottivat saaren haltuunsa. Jäljelle jääneet merijalkaväen sotilaat siirrettiin rauhallisempiin tehtäviin kotimaahan.
Amerikkalaiset menettivät taisteluissa 24 sotalaivaa ja japanilaiset 18. Japanilaiset menettivät noin 600 lentokonetta miehistöineen, paljon enemmän kuin amerikkalaiset. Japani ei enää pystynyt korvaamaan tappioita. Amerikkalaiset sen sijaan tiesivät, että heidän merivoimansa moninkertaistuisivat vuoden 1943 aikana.[12]
Lähteet
- Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
- Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2
Viitteet
Aiheesta muualla
- Victory at Sea, osa 6: Guadalcanal Internet Archivessa, dokumenttielokuva