Arleigh Burke -luokka

Arleigh Burke -luokka
Luokkaan kuuluvan USS Forrest Shermanin profiili
Tekniset tiedot
Uppouma	Flight I: 8 315 t Flight II: 8 400 t Flight IIA: 9 200 t Flight III: 9 800 t
Pituus	Flight I ja II:154 m Flight IIA: 155 m
Leveys	20 m
Syväys	9,3 m
Koneteho	108 000 shp (81 MW)
Nopeus	30+ solmua
Miehistöä	Flight I: 303 Flight IIA: 323
Aseistus
Meritorjunta	RGM-84 Harpoon DDG-51 - DDG-80: 1 x 5"/62 Mk45 Mod1/2 -tykki DDG-81 - : 1 x 5"/62 Mk45 Mod4 -tykki DDG-51 - DDG-84: 2 x 20 mm Phalanx CIWS DDG-85 - : 1 x 20 mm Phalanx CIWS 2 x 25 mm Mk242 Bushmaster 2 x Mk32 kolmoistorpedoputkea Flight IIA ja Flight III: 2 x MH-60R Seahawk LAMPS III
Ilmatorjunta	Flight I: 90 siilon Mk 41 VLS Flight II ja IIA: 96 siilon Mk 41 VLS
Infobox OK

Arleigh Burke -luokka on Yhdysvaltain laivaston vuonna 1991 käyttöön ottama ohjushävittäjäluokka ja vuoden 2005 jälkeen laivaston ainut palveluksessa oleva hävittäjäluokka. Se on ensimmäinen hävittäjäluokka, joka on valmistettu AEGIS-järjestelmän ja siihen kuuluvan SPY-1D-tutkan asettamilla ehdoilla.

Aluksen suunnittelussa on otettu oppia Falklandin sodan tapahtumista ja palattu osin perinteisiin ratkaisuihin. Erityisesti alumiinisista kansirakenteista on luovuttu vuoden 1975 USS Belknapin tulipalon ja Falklandin oppien perusteella, joten alukset ovat kokonaan teräsrakenteisia. Lisäksi tärkeitä alueita on panssaroitu kevlarilla. Kansirakennelmia on jaettu viistoihin osiin tutkaheijastusten vähentämiseksi. Aluksen taistelunjohtojärjestelmä perustuu AEGIS-järjestelmään ja monitoimiseen SPY-1D-tutkaan. Luokan alukset ovat myös ensimmäisiä Yhdysvaltain laivaston sota-aluksia, joissa on ilmastointijärjestelmä suojaamassa miehistöä kemiallisilta ja biologisilta aseilta sekä ydinlaskeumalta.

Luokka tarkoitettiin halvemmaksi vaihtoehdoksi Ticonderoga-luokan risteilijöille. Aluksen pituus on 153 metriä ja uppouma 9 000 tonnia. Neljä kaasuturbiinia antaa aluksille yli 30 solmun nopeuden.

Suunnittelu

Vuonna 1980 alkoi uuden aluksen suunnittelu ja huhtikuussa 1985 Bath Iron Works sai sopimuksen USS Arleigh Burken valmistuksesta. Alus laskettiin vesille syyskuussa 1989 ja otettiin palvelukseen 4. heinäkuuta 1991. Sen hinnaksi tuli 1,1 miljardia Yhdysvaltain dollaria, josta asejärjestelmien osuudeksi tuli 778 miljoonaa. Ensimmäiseen 21:n aluksen sarjaan (Flight I) kuuluivat alukset DDG51–DDG71, joista viimeinen otettiin palvelukseen 1996.

Alusluokan tärkein aseistus ovat Tomahawk-risteilyohjukset, jotka on sijoitettu MK-41 Vertical Launching System (VLS) siiloihin kannen alle. Siiloja on ensimmäisessä sarjassa 90 ja niihin voi sijoittaa myös sukellusveneidentorjuntaan tarkoitetun Lockheed Martin RUM-139 VL-ASROC -ohjuksen, joka kantaa mukanaan kevyen Mark 46 -torpedon, tai ilmatorjuntaohjuksena RIM-66 Standard, jota on ajan myötä päivitetty myös pintamaaleja vastaan ja ballististen ohjusten torjuntaan. Lisäksi aluksissa on kahdeksan Boeing RGM-84 Harpoon -meritorjuntaohjusta omissa säiliöissään, keulassa yksi 5" (127 mm) tykki, kaksi kolmen torpedon laukaisinta sukellusveneitä vastaan ja myöhemmissä aluksissa lähi-ilmatorjuntaa varten kaksi 20 mm Phalanx CIWS -järjestelmää.

Flight IA

Barry (DDG-52) määritettiin Fligh IA:n alukseksi, kun siihen ja sitä seuranneisiin aluksiin paranneltiin helikopterien laskeutumisaluetta. Tästä eteenpäin helikopterit voitiin varustaa alueella torpedoin tai keilaimin.

Flight II

Yhdysvaltain laivaston operaatiopäällikkö hyväksyi 31. lokakuuta 1986 parannellulla elektroniikalla varustetun sarjan (Flight II). Aluksiin asennettiin uusi JTIDS-datalinkki (Link 16), aikaisemman passiivisen omasuojajärjestelmän täydennykseksi SLQ-32(V)3 häirintäjärjestelmä, vastaanotin horisontin takana olevien maalien määrittämiseksi Tomahawkin TADOXS-B -version käyttöön, radiosuunnin ohjusten maalien määrittämiseksi (Combat DF) sekä päivitetty Aegis-järjestelmä. Alusten hankkiminen sisällytettäisiin FY90-91 hankintoihin. Osaa järjestelmistä testattiin jo USS The Sullivansissa, mutta ensimmäinen varsinainen Flight II:n alus oli USS Mahan (DDG-72).

Flight IIA

USS Winston S. Churchill, Flight IIA

Seuraavat parannukset olivat seurausta kylmän sodan päättymisestä sekä Persianlahden sodasta saaduista kokemuksista. Avomerellä tapahtuvaa sukellusveneidentorjuntaa laivasto-osastojen mukana ei pidetty enää hävittäjien tärkeimpänä tehtävänä, vaan alusten piti kyetä toimimaan avomerellä yksinään, jolloin helikopterien merkitys alusten toiminnassa kasvoi. Tämän toteuttamiseksi aluksille rakennettiin kaksi hangaaria SH-60 Seahawk -helikoptereille. Tämän seurauksena vanhemmissa aluksissa keskilaivassa kansirakenteiden sisällä olleet kaksi torpedosettiä siirrettiin taaemmas kansirakenteen katolle. Helikoptereiden laskeutumisaluetta kasvatettiin pidentämällä alusta perästä 1,52 metriä. Kaksinkertainen lisäys olisi parantanut alusten hydrodynamiikan, mutta samalla heikentänyt vaurionkestoa. Lisäksi aluksille piti luoda kyky miinojen torjuntaan, mikä toteutettiin asentamalla aluksille Kingfisher-miinantunnistusjärjestelmä.

Mk 41 VLS -järjestelmästä poistettiin nosturit, jolloin saatiin aluksille kuusi ohjussiiloa lisää. Lisäksi alusten vaurio sietoisuutta pyrittiin parantamaan. Aluksen keskilaivaan asennettiin viisi räjähdykseltä suojaavaa laipiota, joista neljä on konehuoneiden ympärillä. Aluksen General Electricsin LM2500 -turbiinimoottoria päivitettiin ja sähköjärjestelmän vikasietoisuutta parannettiin.

Muut parannukset

Aluksille lisättiin ESSM SeaSparrow-ilmatorjuntaohjuksen käyttömahdollisuus. Erilliset Harpoon-laukaisimet jätettiin pois. Kaikkiaan aluksia suunniteltiin rakennettavaksi 62 ennen seuraavaa DDG 1000 -ohjelmaa, joka kuitenkin peruutettiin kolmen valmistuneen aluksen jälkeen.

Myöhemmin laivasto aloitti modernisointiohjelman alusten tykkiaseistuksen parantamiseksi Iowa-luokan poistumisen myötä, alkuperäisenä tavoitteena ulottaa tykin kantomatka ERGM-erikoisammuksilla 74 km:iin sisämaahan. Ohjelma kuitenkin peruttiin. Vuonna 2001 valmistuneesta DDG-81:sta lähtien aluksissa on kuitenkin pitempiputkinen 5"/62 -tykki.

Vuoden 2008 loppuun mennessä viisitoista alusta on päivitetty vuonna 2004 esitellyn Raytheon Standard SM-3 -ohjuksen käyttöön, jolla voi torjua myös ballistisia ohjuksia.

Alukset

Arleigh Burke -luokan hävittäjät

Nimi	Telakka	Kölinlasku	Vesille	Valmis	Huom
Flight I
USS Arleigh Burke	Bath Iron Works	6. joulukuuta 1988	16. syyskuuta 1989	4. heinäkuuta 1991
Flight IA
USS Barry	Ingalls Shipbuilding	26. helmikuuta 1990	8. kesäkuuta 1991	12. joulukuuta 1992
USS John Paul Jones	Bath Iron Works	8. elokuuta 1990	26. lokakuuta 1991	18. joulukuuta 1993
USS Curtis Wilbur	Bath Iron Works	12. maaliskuuta 1991	16. toukokuuta 1992	19. maaliskuuta 1994
USS Stout	Ingalls Shipbuilding	8. elokuuta 1991	16. lokakuuta 1992	13. elokuuta 1994
USS John S. McCain	Bath Iron Works	3. syyskuuta 1991	26. syyskuuta 1992	2. heinäkuuta 1994
USS Mitscher	Ingalls Shipbuilding	12. helmikuuta 1992	7. toukokuuta 1993	10. joulukuuta 1994
USS Laboon	Bath Iron Works	23. maaliskuuta 1992	20. helmikuuta 1993	18. maaliskuuta 1995
USS Russell	Ingalls Shipbuilding	24. heinäkuuta 1992	20. lokakuuta 1993	20. toukokuuta 1995
USS Paul Hamilton	Bath Iron Works	24. elokuuta 1992	24. heinäkuuta 1993	27. toukokuuta 1995
USS Ramage	Ingalls Shipbuilding	4. tammikuuta 1993	11. helmikuuta 1994	22. heinäkuuta 1995
USS Fitzgerald	Bath Iron Works	9. helmikuuta 1993	29. tammikuuta 1994	14. lokakuuta 1995
USS Stethem	Ingalls Shipbuilding	11. toukokuuta 1993	17. kesäkuuta 1994	21. lokakuuta 1995
USS Carney	Bath Iron Works	3. elokuuta 1993	23. heinäkuuta 1994	13. huhtikuuta 1996	SeaRAM modifikaatio 2016
USS Benfold	Ingalls Shipbuilding	27. syyskuuta 1993	9. marraskuuta 1994	30. maaliskuuta 1996
USS Gonzalez	Bath Iron Works	3. helmikuuta 1994	18. helmikuuta 1995	12. lokakuuta 1996
USS Cole	Ingalls Shipbuilding	28. helmikuuta 1994	10. helmikuuta 1995	8. kesäkuuta 1996
USS The Sullivans	Bath Iron Works	27. heinäkuuta 1994	12. elokuuta 1995	19. huhtikuuta 1997	aluksella kokeiltiin Flight II:n muutoksia
USS Milius	Ingalls Shipbuilding	8. elokuuta 1994	1. elokuuta 1995	23. marraskuuta 1996
USS Hopper	Bath Iron Works	23. helmikuuta 1995	6. tammikuuta 1996	6. syyskuuta 1997
USS Ross	Ingalls Shipbuilding	10. huhtikuuta 1995	22. maaliskuuta 1996	28. kesäkuuta 1997	SeaRAM modifikaatio 2016
Flight II
USS Mahan	Bath Iron Works	17. elokuuta 1995	29. kesäkuuta 1996	14. helmikuuta 1998
USS Decatur	Bath Iron Works	11. tammikuuta 1996	10. marraskuuta 1996	29. elokuuta 1998
USS McFaul	Ingalls Shipbuilding	26. tammikuuta 1996	18. tammikuuta 1997	25. huhtikuuta 1998
USS Donald Cook	Bath Iron Works	9. heinäkuuta 1996	3. toukokuuta 1997	4. joulukuuta 1998	SeaRAM modifikaatio 2016
USS Higgins	Bath Iron Works	14. marraskuuta 1996	4. lokakuuta 1997	24. huhtikuuta 1999
USS O'Kane	Bath Iron Works	8. toukokuuta 1997	28. maaliskuuta 1998	23. lokakuuta 1999
USS Porter	Ingalls Shipbuilding	2. joulukuuta 1996	12. marraskuuta 1997	20. maaliskuuta 1999	SeaRAM modifikaatio 2016
Flight IIA
USS Oscar Austin	Bath Iron Works	9. lokakuuta 1997	7. marraskuuta 1998	19. elokuuta 2000	2 × CIWS
USS Roosevelt	Ingalls Shipbuilding	15. joulukuuta 1997	10. tammikuuta 1999	14. lokakuuta 2000	2 × CIWS
USS Winston S. Churchill	Bath Iron Works	7. toukokuuta 1998	17. huhtikuuta 1999	10. maaliskuuta 2001	2 × CIWS ensimmäinen alus, jossa Mk 45 Mod 4 5"/62 -tykki
USS Lassen	Ingalls Shipbuilding	24. elokuuta 1998	16. lokakuuta 1999	21. huhtikuuta 2001	2 × CIWS
USS Howard	Bath Iron Works	9. joulukuuta 1998	20. marraskuuta 1999	20. lokakuuta 2001	2 × CIWS
USS Bulkeley	Ingalls Shipbuilding	10. toukokuuta 1999	21. kesäkuuta 2000	8. joulukuuta 2001	2 × CIWS
USS McCampbell	Bath Iron Works	15. heinäkuuta 1999	2. heinäkuuta 2000	17. elokuuta 2002	tästä eteenpäin 1 × CIWS
USS Shoup	Ingalls Shipbuilding	13. joulukuuta 1999	22. marraskuuta 2000	22. kesäkuuta 2002
USS Mason	Bath Iron Works	20. tammikuuta 2000	23. kesäkuuta 2001	12. huhtikuuta 2003
USS Preble	Ingalls Shipbuilding	22. kesäkuuta 2000	1. kesäkuuta 2001	9. marraskuuta 2002
USS Mustin	Ingalls Shipbuilding	15. tammikuuta 2001	12. joulukuuta 2001	26. heinäkuuta 2003	savuhormien hatut jäävät pois
USS Chafee	Bath Iron Works	12. huhtikuuta 2001	2. marraskuuta 2002	18. lokakuuta 2003
USS Pinckeny	Ingalls Shipbuilding	16. heinäkuuta 2001	26. kesäkuuta 2002	29. toukokuuta 2004	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS Momsen	Bath Iron Works	16. marraskuuta 2001	19. heinäkuuta 2003	28. elokuuta 2004	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS Chung-Hoon	Ingalls Shipbuilding	14. tammikuuta 2002	15. joulukuuta 2002	18. syyskuuta 2004	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS Nitze	Bath Iron Works	17. syyskuuta 2002	3. huhtikuuta 2004	5. maaliskuuta 2005	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS James E. Williams	Ingalls Shipbuilding	15. heinäkuuta 2002	25. kesäkuuta 2003	11. joulukuuta 2004	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS Bainbridge	Bath Iron Works	7. toukokuuta 2003	30. lokakuuta 2004	12. marraskuuta 2005	tilat WLD-1 MCM lennokille
USS Halsey	Ingalls Shipbuilding	5. helmikuuta 2003	9. tammikuuta 2004	30. heinäkuuta 2005
USS Forrest Sherman	Ingalls Shipbuilding	12. elokuuta 2003	30. kesäkuuta 2004	28. tammikuuta 2006
USS Farragut	Bath Iron Works	7. tammikuuta 2004	9. heinäkuuta 2005	10. kesäkuuta 2006
USS Kidd	Ingalls Shipbuilding	1. maaliskuuta 2004	15. joulukuuta 2004	9. kesäkuuta 2007
USS Gridley	Bath Iron Works	30. heinäkuuta 2004	28. joulukuuta 2005	10. helmikuuta 2007
USS Sampson	Bath Iron Works	14. maaliskuuta 2005	17. syyskuuta 2006	3. marraskuuta 2007
USS Truxtun	Ingalls Shipbuilding	11. huhtikuuta 2005	17. huhtikuuta 2007	25. huhtikuuta 2009
USS Sterett	Bath Iron Works	17. marraskuuta 2005	20. toukokuuta 2007	9. elokuuta 2008
USS Dewey	Ingalls Shipbuilding	4. lokakuuta 2006	18. tammikuuta 2008	6. maaliskuuta 2010
USS Stockdale	Bath Iron Works	10. elokuuta 2006	24. helmikuuta 2008	18. huhtikuuta 2009
USS Gravely	Ingalls Shipbuilding	26. marraskuuta 2007	30. maaliskuuta 2009	20. marraskuuta 2010
USS Wayne E. Meyer	Bath Iron Works	17. toukokuuta 2007	19. lokakuuta 2008	10. lokakuuta 2009
USS Jason Dunham	Bath Iron Works	11. huhtikuuta 2008	2. elokuuta 2009	13. marraskuuta 2010
USS William P. Lawrence	Ingalls Shipbuilding	16. syyskuuta 2008	15. joulukuuta 2009	19. toukokuuta 2011
USS Spruance	Bath Iron Works	14. toukokuuta 2009	6. kesäkuuta 2010	1. syyskuuta 2011
USS Michael Murphy	Bath Iron Works	12. kesäkuuta 2010	8. toukokuuta 2011	5. syyskuuta 2012
Restart Flight IIA täydennystilaukset FY2010->
USS John Finn	Huntington Ingalls Industries, Pascagoula, Mississippi	4. marraskuuta 2013	28. maaliskuuta 2015	15. heinäkuuta 2017
USS Ralph Johnson	HII	23. syyskuuta 2014	12. joulukuuta 2015	24. maaliskuuta 2018
USS Rafael Peralta	General Dynamics – Bath Iron Works, Bath, Maine	30. lokakuuta 2014	1. marraskuuta 2015	29. heinäkuuta 2017
USS Thomas Hudner	BiW	16. helmikuuta 2015	1. huhtikuuta 2017	1. joulukuuta 2018
USS Paul Ignatius	Huntington Ingalls Industries	20. lokakuuta 2015	12. marraskuuta 2016	27. heinäkuuta 2019
USS Daniel Inoye	Bath Iron Works	14. toukokuuta 2018	22. kesäkuuta 2019	8. joulukuuta 2021
USS Delbert D. Black	Ingalls Shipbuilding	1. kesäkuuta 2016	4. marraskuuta 2017	26. syyskuuta 2020
USS Carl M- Levin	Bath Iron Works	1. helmikuuta 2019	2. lokakuuta 2021	24. kesäkuuta 2023
USS Frank E. Petersen	Ingalls Shipbuilding	21. helmikuuta 2017	6. lokakuuta 2018	14. toukokuuta 2022
USS John Basilone	GE Bath Iron Works	10. tammikuuta 2020	18. kesäkuuta 2022	9. marraskuuta 2024
USS Lenah H. Sutcliffe Higbee	Huntington Ingalls Shipbuilding	14. marraskuuta 2017	24. huhtikuuta 2021	13. toukokuuta 2023
USS Harvey C. Barnum Jr.	GE Bath Iron Works	6. huhtikuuta 2021	29. heinäkuuta 2023	2025
Flight III (FY2017)
USS Jack H. Lucas	Huntington Ingalls Shipbuilding	7. marraskuuta 2019	26. maaliskuuta 2022	7. lokakuuta 2023
USS Louis H. Wilson Jr	GE Bath Iron Works	16. toukokuuta 2023	2024	2025
USS Patrick Gallagher	GE Bath Iron Works	30. maaliskuuta 2022	27. heinäkuuta 2024	2025
USS Ted Stevens	Huntington Ingalls Industries	9. maaliskuuta 2022	19. elokuuta 2023	2025
USS Jeremiah Denton	Huntington Ingalls Industries	16. elokuuta 2022	2025	2026
USS William Charette	GE Bath Iron Works	29. elokuuta 2024	2026	2027
USS George M. Neal	Huntington Ingalls Industries	15. joulukuuta 2023	2025	2026

Lähteet

• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1947–1995. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1995. ISBN 0-85177-605-1 (englanniksi)
• Friedman, Norman: Arleigh Burke (DDG-51) Class Destroyers – A product of the 1980s that remains valuable today. Seagorth World Naval Review 2018, 2017, s. 97–115. Barnsley, UK: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-5267-2009-2 (englanniksi)
• Arleigh Burke Class (Aegis), Guided Missile Destroyers, USA, Naval Technology
• DDG-51 Arleigh Burke-class, GlobalSecurity
• DDG-51 Arleigh Burke – Flight IIA

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arleigh Burke -luokka Wikimedia Commonsissa