Flagellantit
Flagellantit olivat 1200–1400-luvuilla esiintyneitä uskonnollisia liikkeitä, joiden jäsenet ruoskivat ruumistaan synnin aiheuttaman turmeluksen kuolettamiseksi. Erityisesti tätä käytettiin katumuksen osoittamiseksi mustan surman aikana, jotta Jumala lopettaisi epidemian. Paavi Klemens VI kielsi vuonna 1349 liikkeen, jota hän piti uhkana omalle asemalleen. Sen jälkeen heitä alettiin vainota ja polttaa rovioilla.[1] Ruoskijoista käytetty nimitys flangellantit pohjautuu latinan ruoskimista tarkoittavaan flagellare-sanaan.[2]
Liikkeen alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen kuvaus ilmiöstä on vuodelta 1210. Keski-Italian Perugiassa kaupungin asukkaat olivat alkaneet ruoskia itseään. Mukana olivat niin aateliset kuin aatelittomat, nuoret ja vanhat, ja he kulkivat kaupungin kaduilla vailla rihman kiertämää. Jokaisella oli nahkaremmeistä tehty raippa. Ilmiön kirjaaja munkki Justinos arveli, että käyttäytymisen taustalla oli laittomuuksien ja epäjärjestyksen lisääntyminen, jota piiskaajat halusivat katua ja sovittaa.[2]
Itsensä kiduttamista oli tehty kristittyjen munkkien ja erakkojen keskuudessa jo ennen flagellantteja. Piinaaminen katsottiin katumuksen ja hurskauden osoitukseksi. Munkit saattoivat käyttää paljaalla iholla rengashaarniskaa kuolettaakseen lihansa. Toiminta levisi 1200-luvulla luostarien ulkopuolelle kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Naiset osallistuivat siihen yleensä sisätiloissa. Samalla liike muuttui fanaattiseksi: toiminnalla haluttiin saada synnit anteeksi ja kuolemanjälkeinen palkkio.[2]
Liikkeen kukistaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vähitellen liikkeestä tuli rasite yhteiskuntarauhalle. Flagellantit syyttivät muita epäuskoisiksi ja paholaisen kanssa liittoutuneiksi. He vainosivat juutalaisia. Kirkko piti epäkohtana sitäkin, että papisto syrjäytyi syntien anteeksisaamisesta ja synninpäästöstä. Niinpä paavi kielsi itsensä ruoskimisen ja julisti liikkeen kerettiläiseksi vuonna 1261. Toiminta laantui Italiassa, mutta sen voittokulku jatkui muualla Keski-Euroopassa. Ruttoepidemian eli mustan surman puhkeaminen 1340-luvulla synnytti liikkeen uuden kukoistuksen. Tällöin sen vahvoja tukialueita olivat Speyerin ja Strasbourgin seudut. Muuallakin Saksassa liike sai kannatusta ja kiertävät flagellantit otettiin usein vastaan riemuiten kirkonkellojen soidessa.[2]
Yksi flagellanttien lahko oli kuolleistaherättäjät. He yrittivät palauttaa kuolleet henkiin itseään ruoskimalla. Paavi ja Saksan piispat tuomitsivat kuolleistaherättäjät kerettiläisinä kuolemaan vuonna 1349. [2]
Liike nousi esille vielä vuonna 1399 Modenassa, jossa yhden miehen näky synnytti kansanliikkeen. Sen johtajat poltettiin kerettiläisinä roviolla. Saksassa nousi vuonna 1414 esille mies, joka julisti itsensä profeetaksi ja alkoi johtaa flagellanttien ryhmää. Hänet poltettiin samana vuonna roviolla. Tätä pidetään liikkeen loppuna.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Flagellantit Wikimedia Commonsissa
- Josephine Schnohr: Rutto raivosi Euroopassa – 25 miljoonaa uhria viidessä vuodessa Historianet.fi. 19.3.2020. Viitattu 13.5.2020.
- The Flagellants Attempt to Repel the Black Death, 1349 EyeWitness to History.com. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)
- Toke, Leslie: Flagellants Catholic Encyclopedia. 1.9.1909. Viitattu 13.5.2020. (englanniksi)