Nicolae Ceaușescu

Nicolae Ceaușescu
Virallinen muotokuva (1965).
Romanian kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri
22. maaliskuuta 1965 – 22. joulukuuta 1989
Edeltäjä	Gheorghe Gheorghiu-Dej
Romanian presidentti
28. maaliskuuta 1974 – 22. joulukuuta 1989
Seuraaja	Ion Iliescu
Henkilötiedot
Syntynyt	26. tammikuuta 1918 Scornicești, Romanian kuningaskunta
Kuollut	25. joulukuuta 1989 (71 vuotta) Târgoviște, Romanian sosialistinen tasavalta
Puoliso	Elena Ceaușescu
Tiedot
Puolue	Romanian kommunistinen puolue
Uskonto	ateisti
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.ceausescu.org
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nicolae Ceaușescu (/tsauˈʃesku/, romaniaksi [nikoˈla.e tʃe̯a.uˈʃesku]; 26. tammikuuta 1918 – 25. joulukuuta 1989) oli Romanian kommunistisen puolueen pääsihteeri 1965–1989, valtioneuvoston puheenjohtaja vuodesta 1967 ja Romanian sosialistisen tasavallan presidentti 1974–1989. Ceaușescu hallitsi Romaniaa diktaattorina ja hänen ympärilleen luotiin mittava henkilökultti ja sukulaisia suosiva hallintojärjestelmä.

Ceaușescu kieltäytyi mukautumasta itäblokin läpi käyneeseen muutosten aaltoon 1980-luvun viimeisinä vuosina, mikä maksoi hänen henkensä vallankumouksessa. Häntä vastaan kääntyneet armeijan sotilaat teloittivat pikaoikeudenkäynnin jälkeen vallasta syöstyn diktaattorin ja hänen vaimonsa Elenan joulupäivänä 1989. Ceaușescun itselleen keräämät arvonimet, kuten Karpaattien nero ja Ajatusten Tonava, olivat hallinnon kaaduttua yleisen pilkan kohteena.

Uran alku

Nicolae Ceaușescu syntyi Scorniceștissa Olteniassa. Kymmenlapsinen lapsuudenkoti oli köyhä. 11-vuotias Ceaușescu pakeni vuonna 1929 alkoholisoitunutta isäänsä Bukarestiin suutarin oppipojaksi. Bukarestissa hän asui sisarensa luona. Suutarimestari oli aktiivinen kommunisti, ja juuri häneltä nuori Nicolae sai ensimmäiset poliittiset oppinsa.

Vuoden 1932 alkupuolella hän liittyi laittoman Romanian kommunistipuolueen jäseneksi ja joutui seuraavana vuonna vankilaan syytettynä lakon agitoinnista. Seuraavan kerran hän joutui vankilaan vuonna 1934 kerättyään nimiä rautatietyöläisten oikeudenkäyntiä vastaan. Vielä kahden pidätyksen jälkeen poliisi luokitteli hänet vaaralliseksi kommunistiagitaattoriksi ja kommunistisen ja fasismin vastaisen propagandan levittäjäksi. Hän joutui uudelleen vankilaan vuonna 1936 fasismia vastustavasta toiminnasta.

Vankila-aikana Ceaușescu kohtasi tulevan vaimonsa Elenan ja Târgu Jiun vankileirillä Romanian tulevan kommunistijohtajan Gheorghe Gheorghiu-Dejin. Toisen maailmansodan jälkeen Romania jäi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin, ja tuolloin Ceaușescu toimi kommunistisen puolueen nuorisoliiton sihteerinä. Nicolae ja Elena avioituivat 1946. Kun kommunistit ottivat vallan Romaniassa vuonna 1947, Ceaușescusta tuli Romanian maatalousministeri ja myöhemmin puolustusministeri. Vuonna 1952 Gheorghiu-Dej nosti hänet keskuskomiteaan, kun Ana Paukerin moskovanmielinen ryhmä oli puhdistettu puolueesta. Vuonna 1954 hänestä tuli politbyroon täysjäsen ja viimein puolueen toiseksi korkein johtaja.

Romanian kommunistijohtaja Gheorghe Gheorghiu-Dej (vasemmalla) hyvästelee Neuvostoliiton pääsihteerin Nikita Hruštšovin Bukarestin lentoasemalla Romanian kommunistisen puolueen seitsemännen puoluekokouksen jälkeen. Dejin takana on kommunistisen puolueen tuleva johtaja Nicolae Ceaușescu.

Hallituskausi

Ceaușescusta tuli kommunistisen puolueen pääsihteeri maaliskuussa 1965, kolme päivää Gheorghiu-Dejin kuoleman jälkeen. Vuonna 1967 Ceaușescu nimitettiin hallituksen johtoon. Vuonna 1974 hänet valittiin vastaperustettuun presidentin virkaan, ja näin hänen valtansa vahvistui entisestään.

Ceaușescu oli aluksi hyvin suosittu henkilö kotimaassaan ja ulkomailla, koska hän vastusti Neuvostoliiton ylivaltaa. Hän lopetti Romanian aktiivisen osallistumisen Varsovan liitossa, joskin Romania pysyi aina sen jäsenenä, ja kieltäytyi muun muassa osallistumasta Tšekkoslovakian miehitykseen. Romania oli ensimmäinen itäblokin maa, joka solmi suhteet Euroopan neuvostoon ja Kiinan ja Jugoslavian ohella ainoa kommunistimaa, joka osallistui vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisiin. Ceaușescu ei kuitenkaan tehnyt liberaaleja uudistuksia vaan jatkoi jo Gheorghiu-Dejin aloittamaa stalinistista tietä. Salainen poliisi Securitate valvoi tiukasti kansaa ja tiedotusvälineitä, eikä hallinto suvainnut oppositiota.

Ceaușescu teki 1971 valtiovierailut Kiinaan ja Pohjois-Koreaan, joissa hän kiinnostui Kiinan kulttuurivallankumouksen ja Pohjois-Koreassa toteutetun ohjelman kaltaisesta valtion täydellisestä uudelleenrakentamisesta. 6. heinäkuuta 1971 hän piti puheen joka tunnetaan heinäkuun teeseinä (rom. Tezele din iulie). Puheeseensa hän oli saanut vaikutteita maolaisuudesta, ja tästä alkoi uusstalinistinen ”minikulttuurivallankumous”. Se merkitsi muun muassa paluuta sosialistisen realismin tapaan asettaa kirjallisuudelle ideologinen perusta. Ceaușescu alkoi myös jäljitellä Pohjois-Korean juche-aatetta. Aatetta käsitteleviä korealaisia kirjoja käännettiin romaniaksi ja levitettiin maassa laajalle.

Ceaușescu aloitti 1974 systematisoinniksi kutsutun ohjelman, jonka tavoitteena oli ”monipuolisesti kehittynyt sosialistinen yhteiskunta”. Purkaminen, uudelleenasutus ja rakentaminen alkoivat maaseudulta, mutta huipentuivat yritykseen uudelleenrakentaa pääkaupunki. Yli viidennes Bukarestin keskustasta hävitettiin 1980-luvulla, mukana lukemattomia kaupungin kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Tilalle rakennettiin muun muassa Kansan palatsi, maailman toiseksi suurin rakennus Pentagonin jälkeen. Ceaușescu suunnitteli myös monien kylien hävittämistä ja väestön siirtämistä kaupunkilähiöihin osana urbanisaation ja teollistamisen ohjelmia. Niin kutsuttu ystävyyskaupunkijärjestelmä, jolla luotiin suhteita Romanian ja Euroopan maiden kuntien välille, saattoi osaltaan olla estämässä näitä suunnitelma.

Maassa säilyi kaikesta huolimatta hyvä koulujärjestelmä ja jonkin aikaa vielä yleisesti hyvä terveydenhoito. Kaikki teollistamisprojektit eivät epäonnistuneet: Ceaușescun aikana Romaniassa oli suhteellisen toimiva energiantuotanto ja -siirtojärjestelmä ja Bukarestissa toimiva metro.

Perhelainsäädäntö

Vuonna 1966 säädettiin ehkäisyä ja aborttia rajoittava asetus ja muita lakeja, joiden tavoitteena oli nostaa syntyvyyttä. Näihin kuului lapsettomien yli 25-vuotiaiden korkea verotus. Abortti sallittiin ainoastaan naisen ollessa iältään yli 45-vuotias (myöhemmin tilapäisesti raja laskettiin 40 vuoteen) tai jo ennestään neljän lapsen äiti. Vähintään viiden lapsen äidit saivat huomattavia etuja, ja kymmenen lapsen äidit julistettiin ”sankariäideiksi” ja palkittiin muun muassa kultamitalilla, autolla ja oikeudella käyttää junia ilmaiseksi.

Myös avioliittolainsäädäntöä kiristettiin ja avioero sallittiin vain poikkeustapauksissa. 1960-luvun lopulta alkaen väkiluku alkoi kasvaa, mikä aiheutti köyhyyttä ja asunnottomuuden lisääntymistä. Lasten hylkäämisen vuoksi orpojen määrä lisääntyi ja 1980-luvun lopulla puhkesi vakava lasten AIDS-epidemia. HI-viruksen on arveltu levinneen ravitsemustason parantamiseksi annetuista valvomattomista verensiirroista ja steriloimattomista neuloista.

Ulkomaanvelka ja romanialaisten elintaso

Ceaușescun riippumattomuus Neuvostoliitosta ja Tšekkoslovakian miehityksen vastustaminen herättivät kiinnostusta länsimaissa, jotka tukemalla Romaniaa lainoilla pyrkivät saamaan eripuraa Varsovan liiton sisään. Kehitysohjelmien rahoittamiseksi Ceaușescu otti lännestä suuria lainoja, mutta lopulta velat raunioittivat maan talouden. Korjatakseen tilanteen Ceaușescu aloitti radikaalin ohjelman velkojen maksamiseksi. Perustuslakia muutettiin siten, ettei Romania voinut tulevaisuudessa ottaa ulkomaanvelkaa, ja pääosa maan maatalous- ja teollisuustuotannosta järjestettiin 1980-luvulla uudelleen. Seurauksena siitä ja kalliista rakennusprojekteista oli vaikea pula hyödykkeistä. Palatsin ja pääkaupungin keskustan uudelleenrakentamisen vuoksi marmoria ei riittänyt hautakiviin. Velka maksettiin loppuun kesällä 1989, vähän ennen Ceaușescun kaatumista.

Elintarvikkeet

Huolimatta maan tuottavasta elintarviketuotannosta jouduttiin vuonna 1984 laajamittainen elintarvikesäännöstelyyn. Sen piiriin kuuluivat vuoteen 1989 asti leipä, maito, voi, ruokaöljy, sokeri, sika, nauta ja kana ja paikoin jopa peruna. Elintarvikekiintiöitä pienennettiin vuosittain. Suurin osa elintarvikkeista meni vientiin tavoitteena maksaa ulkomaanvelka ja ajaa eteenpäin uudistusohjelmia. Kansalaisten saatavilla olleet elintarvikkeet olivat yleensä sellaisia, jotka eivät kelvanneet vientiin. Laadukkaammat elintarvikkeet tuotettiin ainoastaan vientiin, ja romanialaiset pystyivät ostamaan niitä vain mustasta pörssistä.

Energia

Romanian suuresta öljyntuotannosta huolimatta bensiiniä säännösteltiin tiukasti, autoilua rajoitettiin sunnuntaisin, ja monet bussit ja taksit siirtyivät metaanikäyttöisiksi. Sähköntuotanto suunnattiin ennen muuta raskaaseen teollisuuteen, ja sähköä oli käytettävissä korkeintaan 20 kWh yhdelle perheelle kuukaudessa (sen ylittävää määrää verotettiin raskaasti). Sähkökatkot olivat säännöllisiä, tyypillisesti 1–2 tuntia päivässä. Katuvalot pidettiin yleensä sammutettuina ja televisiolähetyksiä oli kaksi tuntia päivässä. Kaasun- ja lämmönjakelussa oli katkoja. Vuoden 1988 asetuksella määrättiin, että julkisten rakennusten lämpötila sai olla talvisin korkeintaan 16 celsiusastetta, tietyissä rakennuksissa, kuten tehtaissa, korkeintaan 14 astetta. Kauppojen piti sähkön säästämiseksi sulkea ovensa viimeistään klo 17.30. Muodostui laajat mustan pörssin markkinat, jonka valuuttana käytettiin muun muassa Kent-savukkeita. Niillä ostettiin kaikkea ruoasta vaatteisiin ja lääkkeisiin. Terveydenhoidon taso laski selvästi, kun lääkkeitä ei enää tuotu. Elinajanodote laski Euroopan matalimmaksi, ja lapsikuolleisuus nousi 83 lapseen tuhannesta, kun Länsi-Euroopassa vastaava oli alle 10 tuhannesta.

Teollisuustuotanto ja kasvanut valvonta

Romania panosti raskaaseen teollisuuteen, mutta kevyempi teollisuus oli pahoin alimitoitettua. Romanialaisten piti jonottaa pesukonetta kolme vuotta, väritelevisiota 2–3 vuotta ja autoa 7–10 vuotta. Tuotteet olivat teknisesti vanhentuneita. Puhelinverkko oli yksi Euroopan huonoimmin toimivista, ja 23 miljoonaan asukkaan Romaniassa oli vuonna 1989 ainoastaan 700 000 puhelinliittymää. Televisiolähetyksiä oli vain kaksi tuntia päivässä, ja nekin koostuivat poliittisesta propagandasta. Romanialaiset pyrkivätkin katsomaan naapurimaiden televisiolähetyksiä laittomilla antenneilla ja pienoissatelliittiantenneilla.

Kauden ongelmana olivat myös ympäristötuhot, jotka olivat Itä-Euroopan kommunistimaidenkin mittapuulla harvinaisen vakavat. Esimerkkeinä ovat Copsa Mican kaupunki hiilivoimaloineen, joka 1980-luvun satelliittikuvissa oli paksun mustan pilven peitossa, ja vuoden 1989 suunnitelma kuivattaa Tonavan ainutlaatuinen suistoalue (nykyinen Unescon maailmanperintökohde) maatalousmaaksi.

Valvonta kävi yhä tiukemmaksi, ja maahan rakennettiin Itä-Saksan tyyppinen puhelinkuuntelujärjestelmä. Securitate värväsi lisää ilmiantajia, laajensi sensuuria ja piti rekisteriä koko väestöstä. Kun 1980-luvun alussa tietoja Securitatelle antoi joka kolmaskymmenes romanialainen. Vuonna 1989 Securitaten toimia tutkineen komitean mukaan joka kolmas romanialainen oli Securitaten ilmiantaja.

Nicolae Ceaușescu romanialaisessa postimerkissä vuonna 1988.

Syrjäyttäminen

Toisin kuin Neuvostoliitossa, Romaniassa ei syntynyt suurta, etuoikeutettua puolue-eliittiä. Ceaușescun suvun ulkopuolisia puoluevirkailijoita kierrätettiin tehtävästä ja paikasta toiseen, jotta valtaklikkejä ei syntyisi. Tämä ehkäisi Gorbatšov-tyyppisen uudistuspolitiikan syntymisen. Toisin kuin Puolassa, Ceaușescun hallinto reagoi lakkoihin pelkästään kiristämällä valvontaa. Politiikasta varoittavia kohdeltiin rikollisina. Romania oli viimeisiä kaatuneita Euroopan kommunistihallintoja, ja sen kaatuminen oli siihen saakka väkivaltaisin.

Romanian vallankumouksena tunnetut protestit ja mellakat alkoivat Timișoarassa 17. joulukuuta 1989. Sotilaat avasivat tulen protestoijia kohtaan ja surmasivat noin sata ihmistä. Iranin vierailunsa keskeyttänyt Ceaușescu piti 20. joulukuuta televisiopuheen, jossa hän tuomitsi Timișoaran tapahtumat ja sanoi niitä ulkovaltojen tiedustelupalveluiden järjestämiksi. Timișoaran kansannousu levisi Sibiuhun, Bukarestiin ja muualle. Lopulta väkijoukon vallatessa hallintorakennusta Ceaușescu joutui pakenemaan helikopterilla. Hän päätyi Târgovișteen, jossa hänet tuomittiin vaimoineen sotaoikeudessa kuolemaan rikoksista valtiota vastaan, kansanmurhasta ja maan talouden vaarantamisesta ja heidät teloitettiin.

Ruumiit haudattiin Ghencean sotilashautausmaalle Bukarestiin salaa yöllä, ja haudoille pystytettiin ristit väärillä nimillä. Ceaușescun sukulaiset ovat kuitenkin epäilleet, että ruumiit on haudattu muualle. 21. heinäkuuta 2010 ruumiit kaivettiin ylös DNA-testejä varten. DNA-testit osoittivat myöhemmin, että vainajat todella olivat Ceaușescut.

Kirjallisuutta

• Ceausescu, Nicolae: Romania taistelussa edistyksen, yhteistyön ja rauhan puolesta: Tekstikokoelma. Helsinki: [Romanian sosialistisen tasavallan suurlähetystö], 1971. OCLC 57844899

Aiheesta muualla

• Nicolae Ceaușescu, Diktaattoripörssi
• Nicolae Ceaușescu – Romania's Dark Age under Communism (englanniksi)
• Maroumanie.com: Nicolae Ceaușescu (ranskaksi)
• Ylen Elävä arkisto – Ceausescu syöstään pois vallasta (1989)
• Ylen Elävä arkisto – Ceausescu teloitetaan (1989)