The Doors
The Doors oli yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin Los Angelesissa vuonna 1965. Yhtyeen jäsenet olivat Jim Morrison (laulu), Robby Krieger (kitara), Ray Manzarek (kosketinsoittimet) ja John Densmore (rummut). The Doors on henkilöitynyt laulajaansa, joka on 1960-luvun populaarikulttuurin mytologisoiduimpia hahmoja. The Doors julkaisi Morrisonin eläessä kuusi albumia ja hänen kuoltuaan vuonna 1971 vielä kolme albumia.
| The Doors | |
|---|---|
 |
|
 The Doorsin promokuva. Vasemmalta John Densmore, Robby Krieger, Ray Manzarek ja Jim Morrison. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1965–1973 |
| Tyylilaji | psykedeelinen rock, bluesrock, acid rock |
| Kotipaikka | Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Entiset jäsenet |
Jim Morrison, laulu |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
The Doors soitti bluesvaikutteista psykedeelistä rockia, mutta yhtyeen musiikissa oli runsaasti vaikutteita myös muista musiikkityyleistä. Musiikki oli tummasävyistä, mihin vaikuttivat etenkin Jim Morrisonin sanoitukset. The Doors on ollut usean musiikkityylin ja merkittävän rockartistin tärkeä vaikuttaja. Yhtyeen levyjä on myyty yli sata miljoonaa kappaletta.
Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa ”Light My Fire”, ”Break On Through (To the Other Side)”, ”People Are Strange”, ”Hello, I Love You” ja ”Riders on the Storm”.
Historia
muokkaaAlkuvaiheet
muokkaaElokuvaopintonsa Los Angelesissa keskeyttänyt runoilija Jim Morrison piti opiskelutoverinsa, kosketinsoittaja Ray Manzarekin musiikista ja kävi tämän yhtyeen konserteissa. Morrison oli kesäkuussa 1965 yhtyeen keikalla kitaristin sijaisena. Soittotaidoton Morrison vain seisoi lavalla kitara kädessään, jotta yhtye olisi täysimiehinen ja saisi esiintymispalkkionsa.[1] Kun Morrison ja Manzarek tapasivat sattumalta elokuussa Venicen hiekkarannalla, Morrison lausui Manzarekille runojaan.[2] Morrisonin runous teki vaikutuksen Manzarekiin, ja he perustivat The Doorsin.[3] Yhtyeen nimi oli Morrisonin idea, jonka hän sai William Blaken runosta ja siitä nimensä ottaneesta Aldous Huxleyn teoksesta Tajunnan ovet (The Doors of Perception).[4][5][6] Morrison muutti Manzarekin luokse, ja he alkoivat tehdä lauluja kaksistaan.[7]
Morrisonin ja Manzarekin lisäksi yhtyeessä oli alkuvaiheissa Manzarekin kaksi veljeä, rumpali John Densmore sekä tuntemattomaksi jäänyt naisbasisti. Yhtye sai lokakuussa 1965 Columbialta viiden ja puolen vuoden levytyssopimuksen. Kitaristi Robby Krieger liittyi yhtyeeseen marraskuussa. Koska sopivaa basistia ei löytynyt, Manzarek päätti soittaa bassoa itse Fenderin bassopianolla. Ensimmäiset vakituiset keikkansa Doors sai tammikuussa 1966 London Fog -nimisestä klubista Sunset Stripiltä. Keväällä Columbia lakkautti yhtyeen levytyssopimuksen. Myös London Fog erotti heidät, mutta yhtye sai sopimuksen Whisky a Go Go -klubilta.[8]
Ensimmäisillä keikoilla Manzarek lauloi useimmat kappaleet, kunnes Morrisonista tuli yhtyeen ainoa laulusolisti.[9] Alkuaikoina Morrison ei ottanut kontaktia yleisöönsä, mutta ajan myötä hänen esiintymisensä muuttuivat näyttäviksi, seksuaalissävytteisiksi ja provosoiviksi.[5]
Doorsin maine alkoi kasvaa kesällä 1966, sillä sen esitykset olivat villejä ja arvaamattomia, ja kesäkuussa yhtye sai levytyssopimuksen Elektralta.[8]
Levytysura
muokkaa
The Doorsin esikoisalbumi The Doors ilmestyi vuonna 1967. Yhtye yhdisteli albumilla latinomusiikin rytmejä, rock- ja bluesvaikutteita, psykedeliaa ja kabareemusiikkia.[10] Albumi nousi Yhdysvaltojen albumilistan kakkoseksi, ja sen toinen single ”Light My Fire” singlelistan ykköseksi. Oidipaalinen ”The End” sai myös huomiota.[11] Esikoisalbumin menestystä pitivät yllä seuraavat albumit Strange Days (1967) ja Waiting for the Sun (1968).[11]
Laulusolisti Morrison joutui usein viranomaisten hampaisiin epäsovinnaisen lavakäyttäytymisensä ja provokaation takia, joka joillain keikoilla johti pienimuotoisiin yleisömellakoihin.[12] Hän joutui oikeuteen keväällä 1969 Miamissa pidetyn konsertin seurauksena, kun häntä syytettiin itsensä paljastamisesta yleisölle. Kohun seurauksena moni konsertinjärjestäjä perui yhtyeen konsertteja.[11]
The Soft Parade (1969) ei saanut ”Touch Me” -hitistä huolimatta yhtä myönteistä vastaanottoa kuin edelliset albumit.[11] Myöhemmillä levyillä Morrison Hotel (1970)[13] ja L.A. Woman (1971) juurevat bluesvaikutteet voimistuivat. Jälkimmäinen albumi sisältää kuuluisan kappaleen ”Riders on the Storm”.[14]
Yhtyeen viimeinen esiintyminen alkuperäiskokoonpanossaan oli New Orleansissa Louisianassa 12. joulukuuta 1970.[15]
Morrisonin kuolema ja yhtyeen loppuvaiheet
muokkaaMorrisonia oli ahdistanut Los Angelesissa se, ettei hän siellä saanut itse määrätä omasta elämästään. Hän muuttikin keväällä 1971 Pariisiin naisystävänsä Pamela Coursonin kanssa.[16] Levättyään siellä jonkin aikaa Morrison alkoi soitella yhtyetovereilleen Yhdysvaltoihin. Hän kertoi musiikin alkaneen taas soineen päässään ja että hänellä oli jo ideoita seuraavaa albumia varten.[17] Morrison kuitenkin kuoli Pariisissa vuoden 1971 heinäkuussa.
.png)
The Doors yritti aluksi jatkaa toimintaansa ilman Morrisonia ja teki kaksi vaatimattomasti menestynyttä levyä.[18] Kolmikko matkusti alkuvuonna 1973 Englantiin etsimään uutta laulusolistia, jotta yhtye saisi uutta puhtia. He päättivät kuitenkin siellä lopettaa yhtyeen toiminnan.[19]
Manzarek, Krieger ja Densmore palasivat vuonna 1977 vielä kerran yhdessä studioon soittamaan taustat Morrisonin aikoinaan nauhalle puhumistaan runoistaan kootulle albumille An American Prayer (1978).[20]
Jäsenten myöhempiä projekteja
muokkaaThe Doorsin hajoamisen jälkeen Densmore ja Krieger perustivat yhtyeen nimeltä The Butts Band, joka julkaisi yhden albumin. Manzarek alkoi tehdä sooloalbumeita.[21]
Vuonna 2001 Manzarek, Krieger ja Densmore esiintyivät VH1-kanavan Storytellers-sarjassa, jossa he esittivät The Doors -kappaleita eri laulajien taustalla. Manzarek ja Krieger halusivat kolmikon jatkavan yhdessä ohjelman jälkeenkin, mutta Densmore kieltäytyi osallistumasta tinnituksensa vuoksi ja koska hän oli riidoissa Manzarekin kanssa.[22] Manzarek ja Krieger alkoivat konsertoida yhdessä nimellä Doors of the 21st Century.[23] Laulajana yhtyeessä toimi The Cultin Ian Astbury. Densmore sekä Morrisonin ja Coursonin perikunnat ryhtyivät nimen käytöstä kuitenkin oikeustoimiin. Yhtye esiintyi sen jälkeen nimellä Riders on the Storm.[22]
Vuonna 2011 Manzarek, Krieger ja Densmore soittivat dubstep-artisti Skrillexin kappaleella ”Breakn’ a Sweat” ja myöhemmin Tech N9nen hip-hop-levytyksellä The Doors -kappaleesta ”Strange Days”. Manzarek kuoli vuonna 2013.[23]
Musiikki, sanoitukset ja esiintymiset
muokkaa
Jim Morrison teki aluksi lähes kaikki The Doorsin sävellykset, mutta tulot sovittiin jaettavan tasan jäsenten kesken.[24] Robby Kriegerkin sävelsi yhtyeelle useita kappaleita ja kirjoitti joihinkin myös sanat.[25] Krieger sävelsi esimerkiksi yhtyeen esikoisalbumilla julkaistun "Light My Firen" ja kirjoitti suurimman osan sen sanoista.[26] Ennen The Soft Paradea yhtyeen kappaleet oli laitettu koko yhtyeen nimiin, mutta siitä alkaen tekijäksi merkittiin Morrison, Krieger tai molemmat. Morrison vastasi aluksi sanoituksista, mutta Kriegerin osuus kasvoi, kun Morrison ajan myötä menetti vähitellen kiinnostustaan sanoitusten kirjoittamiseen.[27]
The Doorsin musiikille ominaista olivat Ray Manzarekin sähköurut, Jim Morrisonin syvä lauluääni, sekä varsinaisen bassokitaristin puuttuminen. Yhtyeen esikoisalbumissa yhdistyivät ennen kuulumattomalla tavalla blues, klassinen musiikki, itämainen musiikki ja popmusiikki. Neljännellä albumillaan yhtye kokeili puhallinsoitintaustoja kunnes palasi takaisin bluesiin viimeisille Morrisonin kanssa levytetyille albumeilleen.[28]
The Doorsia pidettiin oman aikansa mittapuulla tummasävyisenä ja jopa ”goottilaisena” rockyhtyeenä.[29] Jim Morrisonin sanoitukset olivat usein tummasävyisiä kuvauksia psykedeelisestä kokemuksesta.[28] Morrison oli kiinnostunut shamanismista, mikä näkyi niin hänen lavaesiintymisessään The Doorsissa kuin hänen laululyriikassaankin. Morrisoniin vaikuttivat myös esimerkiksi englantilaiset romantikot sekä ranskalaiset symbolistit ja surrealistit.[30]
Kun Doorsin esiintymislavat vaihtuivat suurempiin yhtyeen suosion kasvaessa, Morrison alkoi tehdä lavaesiintymisistään rockteatteria. Morrisonin lavaesiintyminen perustui paljolti muutaman toistuvan liikkeen ja eleen käyttämiseen, ja niihin liittyi toisinaan myös spontaaneja akteja ja teksti-improvisaatioita. Morrison paitsi lauloi, myös resitoi lyriikkaansa ja välillä suorastaan huusi. Hän tukeutui laulaessaan voimakkaasti mikrofoniin ja mikrofonitelineeseen, pitäen siitä yleensä kiinni kaksin käsin. Hänen liikkeensä olivat hitaita, ja välillä hän jähmettyi paikalleen tuijottamaan yleisöä tai siirtyi kokonaan lavan sivuun. Toisinaan hän saattoi improvisoida intiaanitansseja tai heittäytyä makaamaan esiintymislavalle. Hänelle oli myös tyypillistä härnätä tai solvata yleisöä.[31]
Kitaristi Robby Kriegerin mukaan The Doors ei koskaan oikeastaan kannattanut kukkaisliikettä, joka puhui rauhasta ja rakkaudesta. The Doors oli sen vastakohta ja lauloi vallankumouksesta.[32] Tom Morellon ja Joe Perryn mukaan Doors oli vallankumouksellinen yhtye, jonka musiikki ja esiintymiset olivat poliittisia kannanottoja. Morellon mukaan ainutlaatuista The Doorsissa oli yhtyeen syvyys ja taiteellinen kunnianhimo, mutta samalla se osasi kirjoittaa myös hittejä.[33]
Merkitys
muokkaa
The Doors on ollut usean sitä seuranneen rockartistin tärkeä vaikuttaja. System of a Downin kitaristi ja johtaja Daron Malakian on sanonut, että ilman The Doorsia ei Systemiäkään olisi ehkä ollut. Myös esimerkiksi Stone Temple Pilotsin Scott Weiland, Aerosmithin Tom Hamilton ja Red Hot Chili Peppersin Dave Navarro ovat sanoneet The Doorsilla olleen heihin suuri vaikutus.[34]
The Doorsia on kutsuttu punkrockin eetoksen tienraivaajaksi yhdessä The Rolling Stonesin kanssa. Matchbox 20:n Rob Thomasin mukaan The Doorsin merkitys tulee siitä, kuinka moneen eri musiikkityyliin yhtye vaikutti: se oli esimerkiksi vaihtoehto- ja goottirockin synnyn takana ja vaikutti myös hippien jammailuyhtyeisiin, popmusiikkiin ja osin myös metallimusiikkiin.[35]
The Doors on säilynyt inspiraationa myös kirjailijoille, aktivisteille ja kuvataiteilijoille. Yhtyeen kappaleita esiintyy elokuvissa, televisio-ohjelmissa, videopeleissä ja remixeissä.[36]
Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors (1991) nosti yhtyeen uuden nuorisosukupolven tietoisuuteen 1990-luvun alussa.[18] Ray Manzarek suhtautui elokuvaan kriittisesti ja piti sen antamaa kuvaa Morrisonista liian vakavana.[37] Robby Kriegerin mukaan elokuvassa on paljon sellaista mikä ei vastaa todellisuutta.[38]
The Doors valittiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1993.[36]
Kaupallinen menestys
muokkaaThe Doors sai 16 kappalettaan Billboard Hot 100 -singlelistalle. Listaykkösiksi nousivat kappaleet ”Light My Fire” (1967) ja ”Hello, I Love You” (1968). The Doorsin kolmas albumi Waiting for the Sun (1968) oli heidän ainoa listaykkösalbuminsa Yhdysvalloissa. Esikoisalbumi The Doors (1967) nousi listakakkoseksi.[39]
The Doorsin albumeita on myyty Yhdysvalloissa 32 miljoonaa kappaletta ja maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa.[40]
Jäsenet
muokkaa- Jim Morrison – laulu, sanoitus
- Robby Krieger – kitara (myös laulu levyillä Other Voices ja Full Circle)
- Ray Manzarek – kosketinbasso, koskettimet, piano, urut, taustalaulu (myös laulu levyillä Other Voices ja Full Circle)
- John Densmore – rummut, perkussio
Diskografia
muokkaaStudioalbumit
muokkaa- The Doors (1967)
- Strange Days (1967)
- Waiting for the Sun (1968)
- The Soft Parade (1969)
- Morrison Hotel (1970)
- L.A. Woman (1971)
- Other Voices (1971); Manzarek ja Krieger laulavat
- Full Circle (1972); Manzarek ja Krieger laulavat
- An American Prayer (1978); Jim Morrisonin runoja
Livealbumit
muokkaa- Absolutely Live (1970)
- Alive, She Cried (1983)
- Live at the Hollywood Bowl (1987)
- In Concert (1991)
- Live in Detroit 1970 (2001)
- Live at the Aquarius Theatre: The First Performance (2001)
- Live at the Aquarius Theatre: The Second Performance (2001)
- Bright Midnight: Live in America (2002)
- Live in Hollywood (2002)
- Live in Philadelphia (2006)
- Live in Boston 1970 (2007)
- Live in Pittsburgh 1970 (2008)
- Live at the Matrix 1967 (2008)
- Live in New York (2009)
Kokoelma-albumit
muokkaa- 13 (1970)
- Weird Scenes Inside the Goldmine (1972)
- The Best of The Doors (1973)
- Greatest Hits (1980)
- The Best of The Doors (1985) 2 LP
- The Doors (1991); elokuvan soundtrack
- Box Set (1997)
- The Best of The Doors (2000) (sisältää vuonna 1973 julkaistun kokoelma-albumin kappaleet plus muita)
- Legacy: the Absolute Best (2003) 2 CD
- The Very Best of The Doors (2004)
- Best of The Doors (2004)
- Perception (2006)
- The Very Best of The Doors (2007)
- Scattered Sun (2007)
- The Future Starts Here: The Essential Doors Hits (2008)
- The Platinum Collection (2008)
- L.A. Woman: The Workshop Sessions (2012)
- Behind Closed Doors: The Rarities (2013)
- Curated by Rsd (2014)
- The Singles (2017)
Singlet
muokkaa- ”Break On Through (To the Other Side)” (1967)
- ”Light My Fire” (1967)
- ”People Are Strange” (1967)
- ”Love Me Two Times” (1967)
- ”The Unknown Soldier” (1968)
- ”Hello, I Love You” (1968)
- ”Touch Me” (1968)
- ”Wishful Sinful” (1969)
- ”Tell All the People” (1969)
- ”Runnin’ Blue” (1969)
- ”You Make Me Real” / ”Roadhouse Blues” (1970)
- ”Love Her Madly” (1971)
- ”Riders on the Storm” (1971)
- ”Tightrope Ride” (1971)
- ”Ships with Sails” (1972)
- ”Get Up and Dance” (1972)
- ”The Mosquito” (1972)
- ”The Piano Bird” (1972)
Lähteet
muokkaa- Crisafulli, Chuck: Moonlight Drive: The Stories Behind Every Doors’ Song. Carlton, 1995. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- The Doors & Fong-Torres, Ben: The Doors. (The Doors, 2006.) Suomentanut Pekka Jääskeläinen. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0068-1
- Nyman, Jake: Kovan päivän ilta. Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-7605-5
- Sugerman, Danny & Hopkins, Jerry: Jim: No One Here Gets Out Alive. (No One Here Gets Out Alive, 1980.) Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Esipuheen ja epilogin suomennos: J. Pekka Mäkelä,. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-30418-2
- Söderholm, Stig: Liskokuninkaan mytologia. Rituaali ja rocksankarin kuolema: Jim Morrison -kultin etnografinen tulkinta. (Väitöskirja: Joensuun yliopisto) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990. ISBN 951-717-643-0
Viitteet
muokkaa- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 91–95.
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 104–105.
- ↑ Jim Morrison Encyclopedia Britannica. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)
- ↑ When You’re Strange, Daniel Nester, Poetry Foundation 19.10.2011
- ↑ a b Steve Huey: Jim Morrison Biography AllMusic. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)
- ↑ Crisafulli 1995, s. 16.
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 107–108.
- ↑ a b Crisafulli 1995, s. 170.
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 117.
- ↑ Nyman 2009. s. 99.
- ↑ a b c d The Doors Bio (Arkistoitu – Internet Archive), Rolling Stone
- ↑ 1971: Doors' singer Jim Morrison found dead On This Day. BBC. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)
- ↑ Morrison Hotel - The Doors AllMusic. Viitattu 22.7.2019. (englanti)
- ↑ L.A. Woman - The Doors AllMusic. Viitattu 22.7.2019. (englanti)
- ↑ Wilonsky, Robert: Jim Morrison’s Last Show With The Doors December 12, 1970 At The Warehouse New Orleans popcultureblog.dallasnews.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 405–411.
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 426–429.
- ↑ a b Nyman 2009. s. 162.
- ↑ Crisafulli 1995, s. 149, 158.
- ↑ Crisafulli 1995, s. 158, 171.
- ↑ Crisafulli 1995, s. 158.
- ↑ a b Fong-Torres 2008, s. 202–203.
- ↑ a b The Doors' Robby Krieger Confirms Reunion With John Densmore yahoo.com. 3.7.2013. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Sugerman & Hopkins 2005, s. 125.
- ↑ Robby Krieger Opens Up About The Doors and Jim Morrison (Arkistoitu – Internet Archive), Gabriel J. Hernandez, Gibson.com, 30.4.2009
- ↑ 500 Greatest Songs of All Time: Light My Fire (Arkistoitu – Internet Archive), Rolling Stone, 2011
- ↑ Fong-Torres 2008, s. 149.
- ↑ a b Richie Unterberger: The Doors artist biography AllMusic. Viitattu 23.7.2019.
- ↑ Hammer, Josh: Barbarian, Void of Refinement: A Complete History of Goth Vice. 31.10.2012. Viitattu 22.7.2019. (englanti)
- ↑ Söderholm 1990, s. 76.
- ↑ Söderholm 1990, s. 86–89.
- ↑ Fong-Torres 2008, s. 120.
- ↑ Baltin, Steve (Fong-Torres 2008), s. 212–213.
- ↑ Baltin, Steve (Fong-Torres 2008), s. 209.
- ↑ Baltin, Steve (Fong-Torres 2008), s. 209–213.
- ↑ a b The Band – The Doors www.thedoors.com. Viitattu 25.7.2019.
- ↑ Fong-Torres 2008, s. 198–201.
- ↑ Jussi Mankkinen: The Doors -kitaristi Robby Krieger kirjoittaa 27-vuotiaana kuolleesta Jim Morrisonista viimein Ylen uutiset 22.1.2022
- ↑ The Doors: A Billboard Chart History, Keith Caulfield, Billboard.com, 21.5.2013
- ↑ Ray Manzarek of The Doors Dies at 74 celebrity-gossip.net. Arkistoitu 1.7.2015. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
- ↑ Music – The Doors Thedoors.com. Viitattu 25.7.2019.
- ↑ The Doors Discography AllMusic. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
- ↑ The Doors – Discography & Songs Discogs. Viitattu 28.7.2019. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaa- Densmore, John: Riders on the Storm: Elämäni Jim Morrisonin ja The Doorsin kanssa, 1992 (alkuteos 1990)
- Robby Krieger, Jeff Alulis: Set the Night on Fire. Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa. Suomentaja: Kirsi Luoma, Like, 2022 ISBN 978-951-1-39410-5
- Manzarek, Ray: Light my fire: Matkani Doorsin kanssa. ((Light My Fire: My Life with the Doors, 1998.) Suomentanut Jaana Kapari) Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1373-6
Dokumenttielokuva
muokkaa- When You’re Strange (Tom DiCillo, 2009). Elokuvasta julkaistiin myös samanniminen soundtrack-albumi 2010lähde?.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Doors Wikimedia Commonsissa
- The Doorsin viralliset kotisivut (englanniksi)
| Studioalbumit |
|
|---|---|
| Livealbumit |
|
| Kokoelma-albumit |
|
| Singlet |
|