Ukraina
Ukraina (ukr. Україна, Ukrajina) on valtio Itä-Euroopassa. Maa on pinta-alaltaan Euroopan toiseksi suurin ja samalla suurin kokonaan Euroopassa oleva maa ja väkiluvultaan Euroopan kahdeksanneksi suurin valtio. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä, lännessä Puola, Slovakia ja Unkari ja lounaassa Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Maan väkiluku oli 37,6 miljoonaa vuonna 2023[2] ja virallinen kieli on ukraina. Enemmistö maan asukkaista on ukrainalaisia. Ukrainan väkiluku on laskenut voimakkaasti maan itsenäistymisen jälkeen, parhaimmillaan Neuvostoliiton aikaan tasavallassa asui yli 50 miljoonaa asukasta.
| Ukraina Україна (Ukrajina) |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | puolipresidentillinen tasavalta | ||
| Presidentti | Volodymyr Zelenskyi | ||
| Pääministeri | Denys Šmyhal | ||
| Pääkaupunki |
Kiova (Kyjiv) (2 962 180 as.) |
||
| Muita kaupunkeja |
Harkova (1 421 125 as.; arvio 1/2022), Odessa (1 010 537 as.), Dnipro (968 502 as.), Donetsk (901 645 as.), Zaporižžja (710 052 as.), Lviv (717 273 as.), Kryvyi Rih (603 904 as.), Mykolajiv (470 011 as.), Mariupol (425 681 as.)[1] lisää kaupunkeja |
||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 603 628 km² (sijalla 45) | ||
| – josta sisävesiä | 7 % | ||
| Väkiluku (2023) | 37 600 000 (vuoden 1991 rajojen sisällä), 32,6 miljoonaa (2022 alun rajojen sisällä)[2] (sijalla 36) | ||
| – väestötiheys | 75,5 as. / km² | ||
| – väestönkasvu | 0,622 % [3] (2011) | ||
| Viralliset kielet | ukraina | ||
| Valuutta | hryvnia (ukr. гривня, hryvnja) (UAH) | ||
| BKT (2011) | |||
| – yhteensä | 328 783 milj. USD (PPP, sija 37)[4] (sijalla 52) | ||
| – per asukas | 7 210 USD (PPP) | ||
| HDI (2019) | 0,779 [5] (sijalla 74) | ||
| Elinkeinorakenne (BKT:sta) | |||
| – maatalous | 9,8 % | ||
| – teollisuus | 32,3 % | ||
| – palvelut | 57,9 % | ||
| Aikavyöhyke | UTC+2 | ||
| – kesäaika | UTC+3 | ||
| Itsenäisyys – Neuvostoliitosta |
24. elokuuta 1991 |
||
| Lyhenne | UA | ||
| – ajoneuvot: | UA | ||
| – lentokoneet: | UR | ||
| Kansainvälinen suuntanumero |
+380 | ||
| Tunnuslause |
Воля, Злагода, Добро Volja, Zlahoda, Dobro (”Vapaus, sopusointu, hyvyys”) |
||
| Kansallislaulu | ”Štše ne vmerla Ukrajiny” | ||
|
|
|||
| Edeltäjä(t) |
 Ukrainan SNT(1917–1991)  Ukrainan kansantasavalta(1917–1921)  Länsi-Ukrainan kansantasavalta(1918–1919) |
||
Ukraina on enimmäkseen aroa ja ylänköä lauhkean mannerilmaston alueella. Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakava Dnepr. Suuri osa maasta on viljelykelpoista ja runsasravinteista. Ukrainan pääkaupunki on 2,8 miljoonan asukkaan Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.
Keskiajalla Kiovan Rus muodosti laajan valtakunnan, joka joutui suureksi osaksi mongolien vallan alle 1200-luvulla. Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä. Itsenäisen kasakkahetmanaatin aika jäi lyhyeksi ja maa jaettiin Puola-Liettuan ja Venäjän kesken. Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991 ja sen nykyinen presidentti on Volodymyr Zelenskyi. Vuodesta 2014 Venäjä on käynyt sotaa Ukrainaa vastaan, jonka osana Venäjä on miehittänyt Krimin niemimaan, käynyt sijaissotaa Itä-Ukrainassa sekä hyökännyt Ukrainaan vuonna 2022.
Maantiede ja ilmasto
muokkaaVälimeren ilmastosta nauttivaa eteläistä Krimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtion länsi- ja pohjoisosissa ja vähenee kohti kaakkoa. Talvet ovat Mustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia.
Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vain Karpaateilla ja Krimin niemimaalla on vuoristoa. Pohjoisessa ja lännessä on metsäaroa, aron ja lehtimetsän vaihettumiskasvillisuutta. Suurinta osaa Ukrainasta hallitsevat arot. Jopa 58 prosenttia pinta-alasta on viljelykelpoista. Krimin etelärannalla kapealla kaistaleella, Krim-vuorten katveessa, suojassa pohjoisilta arotuulilta, kasvillisuus on subtrooppista rehevää välimerenkasvillisuutta, kuten laakeripuita, pistaaseja, mansikkapuita ja sitruspuita.
Korkein huippu on Itä-Karpaateilla, Karpaattien kansallispuistossa sijaitseva Hora Hoverla, 2 061 m.[6] Krimin korkein huippu on Roman-Koš, 1 545 m.
Ukrainan merkittävin joki on maan itäiseen ja läntiseen osaan jakava Dnepr. Se on Euroopan kolmanneksi pisin joki Volgan ja Tonavan jälkeen.[7] Muita suuria jokia ovat Donets, Dnestr ja Etelä-Bug. Nämä joet virtaavat Mustaanmereen tai Asovanmereen. Tonavan suisto muodostaa rajan Romanian kanssa. Maan luoteiskulmalla, Puolan rajajokena virtaa Itämereen laskevan Veikselin vesistöön kuuluva Läntinen Bug.[8][6] Järviä on 3 000, mutta ne ovat pieniä. Järvien keskimääräinen pinta-ala on 0,67 neliökilometriä. Yhdessä erityisesti Dneprin varrelle rakennettujen useiden tekojärvien kanssa maan järvet kattoivat vuonna 1986 yhteensä 11 730 neliökilometrin pinta-alan. Meren läheisyydessä sijaitsevat maan suurimmat järvet. Niistä monet ovat matalia ja niiden vesi sisältää suolaa; osa rannikon järvistä on laskujoettomia suolajärviä.[9]
-
Itäeurooppalainen suurjoki Dnepr H’ersonissa. -
Näkymä Ukrainan eteläosista Jaltalta, Mustanmeren rannalta. -
Ukrainan korkein kohta Hoverlavuori (2 061 m) sijaitsee maan lounaisosassa, Itä-Karpaateilla.
Historia
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan historia
Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerialaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit.[10] Mustanmeren rannikot olivat antiikin aikana osa kreikkalaista maailmaa, ja nykyisen Ukrainan alueella sijaitsevalla Mustanmeren pohjoisrannikollakin oli kreikkalaisia siirtokuntia jo 600-luvulla eaa. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja.
Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petsenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan, jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.
Mongolien etujoukot tekivät 1222–1223 sotaretken Asovanmeren pohjoispuolitse Krimille ja Ukrainan eteläosiin. Kalkajoella (Kaltšyk) he löivät kiptšakit ja näiden avuksi tulleiden Kiovan Rusin, Tšernihivin ja Galitsian ruhtinaiden joukot keväällä 1223. Mongolijoukot kuitenkin palasivat itään jo samana vuonna.[11] Varsinainen mongolien invaasio Kiovan Rusin alueelle alkoi 1237. Moskovan, Jaroslavlin ja Tverin kukistettuaan joukot suuntasivat etelään. Vuosina 1238–1240 joukot viipyivät Donin ja Donetsin välisillä mailla nykyisen Ukrainan itäosissa. Useiden hyökkäysten jälkeen Tšernihiv kaatui syksyllä 1239. Joulukuussa 1240 Kiova vallattiin usean viikon piirityksen jälkeen. Mongoliarmeija jatkoi länteen kahtena sotajoukkona. Eteläisempi ryhmä suuntasi Halytšiin ja toinen Volodimiriin, Volynian länsiosiin. Molemmat kaupungit kaatuivat lyhyiden piiritysten jälkeen. Sotajoukot jatkoivat edelleen lännemmäksi. Batu-kaanin johtama pääjoukko jatkoi Halitšista Karpaattien yli Unkariin. Pohjoisempi mongolijoukko jatkoi Puolaan (muun muassa Krakova) ja kierteli laajalti Puolan, Tšekinmaan ja Unkarin alueella. Vuonna 1242 joukot yhdistyivät Unkarissa ja pääjoukko jatkoi Tonavalle ja sieltä Mustanmeren pohjoispuolitse itään Volgan alajuoksulle. Sinne perustettiin uuden valtakunnan, Kultaisen ordan, keskus.[11]
Ukraina jäi pääosin mongolien perustaman Kultaisen ordan haltuun. Ainoastaan Galitsia-Volynian ruhtinaskunta, myöhemmin kuningaskunta, pystyi seuraavina vuosina menestyksekkääseen vastarintaan tataarivaltaa vastaan, vaikkakin oli muodollisesti Kultaisen ordan alainen. Vastarinnassa apua saatiin yhteistyöstä Unkarin, Liettuan ja Puolan kanssa. 1340-luvulla Galitsia kuitenkin ajautui Puola-Liettuan hallintaan.[12]
Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä. Hetmani Bohdan H’melnytskyin johtama vuonna 1648 alkanut kapina Puolaa vastaan johti Ukrainan irtautumiseen Puola-Liettuasta ja kasakkahetmanaattina tunnetun autonomisen valtion perustamiseen. Vuonna 1654 H’melnytskyin kasakat solmivat liiton Venäjän tsaarin kanssa tunnustaen tämän muodollisen ylivallan saadakseen suojelijan katolista länttä vastaan tilanteessa, jossa myös turkkilainen ja islaminuskoinen Osmanien valtakunta muodosti painetta etelästä.
Andrusovon rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen ja länsiosa Puola-Liettuaan.[10] Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmani Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan vaikutus Ukrainaan hiipui vähitellen vuodesta 1772 alkaen, ja päättyi lopulta, kun Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostanut Puolan kuningaskunta jaettiin vuonna 1795 jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria. Aleksanteri II lakkautti alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattaman ja Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistaman maaorjuuden vasta 1861.
Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokivat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustivat myös puolalaisten kaupunkien valtaa Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.
Ukrainan ja Venäjän välistä historiaa on Venäjällä tulkittu yksipuolisesti ja valheellisesti. Ukrainalla on yhteistä historiaa sekä Venäjän kanssa että Puolan ja Liettuan kanssa. Venäjän keisarikunta 1800-luvun lopulla vähätteli Ukrainan omaa ja sen pitkää yhteistä historiaa läntisten Puolan ja Liettuan kanssa perustellessaan alueen kuulumista keisarikuntaan. Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan unohti kokonaan 22. helmikuuta 2022 pitämässään esitelmässä Ukrainan yhteisen historian Puolan ja Liettuan sekä Saksan keisarikunnan kanssa. Ukrainan ja Venäjän historian erottaa toisistaan myös Venäjän yhteinen historia Aasian kanssa, joka taas puuttuu Ukrainalta kokonaan. Nämä historialliset seikat ovat avaintekijöitä itsenäisen Ukrainan muodostumiselle.[13]
Ensimmäisen maailmansodan lopussa
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan itsenäisyyssota
Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen ukrainalainen kulttuurielämä alkoi vilkastua, ja maaliskuussa 1917 Kiovassa perustettiin keskusneuvosto eli Keskusrada, joka valitsi historioitsija Myh’ailo Hruševskyin puheenjohtajakseen. Radan vaikutusvallan kasvaessa Venäjän väliaikainen hallitus joutui tunnustamaan sen ja myönsi Ukrainalle heinäkuussa autonomian.[14]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen Rada kieltäytyi tunnustamasta neuvostovaltaa ja julisti Ukrainan kansantasavallan perustetuksi, tarkoituksena liittoutua tulevan demokraattisen Venäjän kanssa. Samoihin aikoihin ensimmäinen yleisukrainalainen neuvostojen kokous julisti Harkovassa Ukrainan neuvostotasavallaksi. Kun bolševikkien joukot alkoivat edetä kohti Kiovaa, Kansantasavalta julistautui 22. tammikuuta 1918 itsenäiseksi. Brest-Litovskin rauhan jälkeen puna-armeija joutui kuitenkin vetäytymään Ukrainasta. Radan hallitus palasi Kiovaan Saksan ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuella, mutta se oli saksalaisille liian vasemmistolainen, ja huhtikuussa 1918 tapahtui Saksan tukema vallankaappaus, joka julisti Ukrainan monarkiaksi ja kenraali Pavlo Skoropadskin sen hetmaniksi.[14]
Saksalaisten tukema hallinto kesti loppuvuoteen, jolloin Saksan keisarikunta antautui ensimmäisen maailmansodan lopuksi ja sen joukot joutuivat vetäytymään. Kiovassa nousi uudelleen valtaan ukrainalaisten sosialistien ja nationalistien johtama Kansantasavallan direktoraatti, jossa vallan keskitti omiin käsiinsä Symon Petljura. Ukrainan kansantasavalta julisti 22. tammikuuta 1919 yhdistyvänsä Länsi-Ukrainan kansantasavallan kanssa, mutta Puolan joukot valtasivat sen.[14]
Joulukuussa 1919 Petljura pakeni vähine joukkoineen bolševikkeja Puolaan ja solmi Puolan kanssa sopimuksen, jossa hän luovutti Galitsian Puolalle vastineeksi tuesta bolševikkeja vastaan. Puolalaisten hyökkäys eteni Kiovaan asti, joka vallattiin toukokuussa 1920. Tällä välin Ukraina oli keskellä punaisten, Anton Denikinin ja Pjotr Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan valkoisten ja Nestor Mahnon johtamien anarkistien sisällissotaa. Keväällä puna-armeija sai haltuunsa suuren osan Ukrainasta, lukuun ottamatta Puolan miehittämiä Volyniaa ja Länsi-Podoliaa.
Kevään 1920 Puolan–Neuvosto-Venäjän sota ja puna-armeijan tappio Varsovan taistelussa johti Ukrainan jakoon Riian rauhassa 18. maaliskuuta 1921. Ukrainan länsiosa joutui Puolalle.[15] Kun Saksa ja Neuvostoliitto toisen maailmansodan alkuvaiheessa syyskuussa 1939 jakoivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksella Puolan, nämä alueet liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan.[10]
Neuvostoliiton aikana
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta
.jpg)
Ukrainan neuvostotasavallasta tuli vuonna 1922 Neuvostoliiton perustajajäsen. Alkuvuosinaan hallitseva Ukrainan kommunistinen puolue (bolševikit) oli venäläisten ja juutalaisten johtama; ukrainalaisten osuus nousi viidennekseen kun Borotbisty-puolue liitettiin siihen 1920. Ukrainalaisten määrä lisääntyi 1920-luvun ukrainalaistamisen myötä vuosikymmenen loppuun mennessä puoleen, mikä aiheutti huolta Moskovassa.[16]
Puolan ja Romanian alaisuuteen jääneet ukrainalaiset joutuivat kokemaan sulauttamisyrityksiä ja syrjintää. Puolassa perustettiin maanalainen Ukrainalaisten nationalistien järjestö 1929, joka 1930-luvun lopulla jakaantui maltillisempaan Andri Melnykin ja radikaaliin Stepan Banderan johtamaan siipeen. Tšekkoslovakiaan jääneet ukrainalaiset pärjäsivät paremmin monikulttuurisessa ja teollistuneessa valtiossa. Hitlerin paloiteltua Tšekkoslovakian 1938 ukrainalaiset saivat jopa autonomian Karpato-Ukrainassa ennen Unkarin miehitystä.[16]
Vuosina 1930–1932 neuvosto-Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Josif Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat holodomoriksi kutsutun nälänhädän, johon 7–10 miljoonan arvioidaan kuolleen Ukrainassa.[17]
Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944. Lvivissä Bandaran liikkeen kansallismieliset julistivat 30. kesäkuuta 1941 itsenäisen valtion,[16] mutta Saksa ei kuitenkaan ollut enää valmis myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi puolalaisesta vankilasta vapauttama Stepan Bandera lopulta vangittiin. Saksan miehityshallinto alisti Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana arviolta 600 000–900 000 Ukrainan juutalaista tuhottiin, heistä 34 000 kahden päivän aikana Babi Jarissa Kiovan lähellä syyskuussa 1941.[18]
Puna-armeijan vastahyökkäys Ukrainaan alkoi kesällä 1943. Ukrainan vapautusta fasistisista hyökkääjistä muistetaan 28. lokakuuta (1944).[19]
Toisen maailmansodan jälkeen 1945 Ukrainaan liitettiin vielä Tšekkoslovakian itäisin osa, Karpatorutenia, joka yhdisti lopulta kaikki kansallisuudeltaan ukrainalaisten asumat alueet saman hallinnon alle. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa.
Toisen maailmansodan jälkeen aloitettiin tuhoutuneen talouden uudelleenrakennustyö ja Länsi-Ukrainan siirtäminen neuvostovaltaan. Vuonna 1946 viranomaiset hajottivat katolisen kirkon alaisen ortodoksisen uniaattikirkon. Vuodet 1946–1948 tunnetaan nimellä ždanovštšina Andrei Ždanovin mukaan. Tuolloin käytiin kampanjaa ukrainalaista nationalismia vastaan. Vuonna 1949 pitkäaikainen Ukrainan puoluejohtaja Nikita Hruštšov nousi Neuvostoliiton johtoon, ja hänen jälkeensä kaikki neuvostotasavallan johtajat olivat kansallisuudeltaan ukrainalaisia. Etenkin Petro Šelest (1963–1972) tunnetaan Ukrainan taloudellisten etujen ja kulttuurin ajajana, kunnes hänet erotettiin virastaan syytettynä pehmeästä suhtautumisesta nationalismiin.[18] Hänen seuraajansa Volodymyr Štšerbytskyi aloitti kansallismielisten puhdistuksilla ja venäläistämistoimilla, ja hänen alaisuudessaan KGB saikin toisinajattelijaliikkeen murskattua 1970-luvun lopulla.[18]
Tšernobylin ydinvoimalassa Pripjatin lähellä tapahtui historian vakavin ydinvoimalaonnettomuus vuonna 1986.[20]
Štšerbytskyin vuoksi glasnost ei juuri vaikuttanut Ukrainassa ennen vuotta 1988, jolloin Lvivissä ja Kiovassa pidettiin joukkomielenosoitukset. Seuraavana vuonna muodostui Ruh-liike, ja monet merkittävistä puoluejohtajista hävisivät vaaleissa. Ukrainan korkeimman neuvoston vaalit 1990 mursivat kommunistipuolueen aseman ja Ruh ilmaisi avoimesti pyrkimyksensä itsenäisyyteen.[18]
Itsenäinen Ukraina
muokkaa
Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennenaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi oli täynnä skandaaleita, vaikka talous hieman parantuikin hänen aikanaan. Vuonna 1996 hyväksyttiin perustuslaki, jonka mukaan maa jaettiin 25 hallintoalueeseen.[21]
Oranssi vallankumous ja poliittisesta kriisistä toiseen
muokkaaVuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit. Vaalien ensimmäisellä kierroksella ei kumpikaan pääehdokkaista, Länsi-Ukrainan tukema länsimielinen Viktor Juštšenko eikä maan itäosan venäjänkielisten seutujen ja Venäjän tukema Viktor Janukovytš, onnistunut keräämään yli puolta annetuista äänistä. Vaalien toinen kierros käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004, ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšenko, joka sai runsaat 52 prosenttia äänistä.
Ukrainan pääministeriksi nimitettiin vaalien jälkeen Juštšenkon liittolainen Julija Tymošenko. Perustuslakia muutettiin 10.1.2006 lähtien entistä parlamentaarisempaan suuntaan: presidentin valtaoikeuksia vähennettiin ja pääministerin lisättiin. Oranssit voimat ajautuivat kuitenkin pian keskinäisiin riitoihin, ja Tymošenkon hallitus erotettiin syyskuussa 2005. Tymošenkon lyhytaikaiseksi seuraajaksi tuli Juri Jehanurov, joka jatkoi virkaa tekevänä pääministerinä uuden hallituksen muodostamiseen asti. Maaliskuun 2006 parlamenttivaaleissa Janukovytš johti Alueiden puolueen vaalivoittoon ja suurimmaksi puolueeksi. Maaliskuun vaalien jälkeen jouduttiin kuukausien pattitilanteeseen, jossa toimivaa hallitusta ei saatu muodostettua.
Oranssien yhteishallitus Meidän Ukrainamme, Julija Tymošenkon ryhmittymän ja Ukrainan sosialistipuolueen kesken hajosi keväällä 2006 sosialistien loikattua Alueiden puolueen puolelle ”antikriisikoalitiohallituksen” muodostamiseksi ja valittua oman miehensä Oleksandr Morozin Radan puhemieheksi. Juštšenko kieltäytyi nimittämästä kilpakumppaniaan pääministeriksi, kunnes uusi vaalien järjestämisen mahdollistava aikaraja tuli vastaan. Tällöin Alueiden puolue liittolaisineen uhkasi presidentin viraltapanolla. Juštšenko nimitti viimein Janukovytšin pääministeriksi ja muodostamaan ”kansallisen yhtenäisyyden koalitiohallituksen” Meidän Ukrainamme kanssa 3. elokuuta 2006. Parlamentti hyväksyi Janukovytšin pääministeriksi äänin 271–9 opposition boikotoidessa äänestystä. Kolmen puolueen hallituskoalitio sai 239 paikkaa 450-jäseniseen Radaan.
Verh’ovna Rada erotti 1. joulukuuta 2006 presidentin nimittämän ulkoministeri Borys Tarasjukin asemastaan.[22] Presidentti Juštšenko ei hyväksynyt tätä ja väitti ministerin erottamisen olevan presidentin vastuulla. Piirinoikeus kumosi Radan päätöksen, mutta parlamentin mukaan alioikeuden päätös ei voi muuttaa sen päätöksiä.[23]
Janukovytšin hallitus laajensi vähitellen kannatuspohjaansa myöntämällä hallituspaikkoja opposition tukijoille, jotka näin siirtyivät hallituksen taakse. Erityisesti Juštšenkoa huolestutti hänen entisen tukijansa Anatoli Kinahin nimitys valtiovarainministeriksi, mikä sai 23. maaliskuuta 2007 kymmenen opposition edustajaa loikkaamaan hallituksen tukijoiksi. Janukovytš ja puhemies Moroz lupasivat koalition kasvavan kesään mennessä kahteen kolmasosaan tai 300 edustajan suuruiseksi, mikä mahdollistaisi presidentin veto-oikeuden kumoamisen tai perustuslain lisäykset.
Juštšenko määräsi 2. huhtikuuta Verh’ovna Radan hajottamisesta, jota hallitus ja parlamentin enemmistö pitivät perustuslain vastaisena ja jatkoivat työskentelyään. Juštšenkon mukaan parlamentti oli edustajien loikkausten myötä muuttunut laittomaksi. Perustuslaillinen oikeus tutki tapausta, mutta Juštšenko peruutti ensimmäisen päätöksensä ja korvasi sen myöhemmin uudella. 24. toukokuuta Juštšenko erotti Ukrainan valtakunnansyyttäjän syyttäen tätä perustuslain rikkomisesta. Presidentti ilmoitti myös ottavansa hallintaansa Janukovytšia tukevalta sisäministeri Vasyl Tsuškolta Berkut-erikoisjoukkojen sotilaat.[24]
Juštšenkon kaudesta Janukovytšin kauteen
muokkaaUusien vaalien ajankohdaksi sovittiin 30. syyskuuta 2007. Vaaleissa Janukovytšin Alueiden puolue sai jälleen eniten ääniä ja paikkoja (175–11), vaikka menettikin hieman. Tymošenkon blokki lisäsi paikkamääräänsä (156+27) ja presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jatkoi alamäkeään (72–9). Niin sanotuilla oransseilla puolueilla oli niukka enemmistö (228/450), joka olisi riittänyt hallituksen muodostamiseen, mutta osa Meidän Ukrainamme edustajista kieltäytyi allekirjoittamasta yhteistyösopimusta Tymošenkon blokin kanssa.[25][26]
Pitkällisen viivytyksen jälkeen Tymošenko nousi uudelleen pääministeriksi 18. joulukuuta 2007.[27]
Juštšenkon ja Tymošenkon välit heikkenivät taas, kun Tymošenko kieltäytyi tukemasta Georgiaa Venäjän ja Georgian elokuun 2008 konfliktin aikana. Presidentinhallinnon edustaja Andriy Kyslynskyi syytti Tymošenkoa ”maanpetturuudesta ja korruptiosta”. Presidentti Juštšenko tukipuolue Meidän Ukrainamme jätti hallituksen 4. syyskuuta 2008, kun Tymošenkon blokki liittoutui Alueiden puolueiden ja kommunistien kanssa ajamaan läpi lait, jotka vähensivät presidentin valtaa ja helpottivat hänen erottamistaan. Hallituksen kaatumisen jälkeen uudet vaalit oli määrä järjestää 14. joulukuuta, mutta niitä siirrettiin eteenpäin Ukrainaankin iskeneen kansainvälisen talouskriisin vuoksi.
Ukraina ajautui vakavaan talouskriisiin syksyllä 2008 kansainvälisen talouskriisin yhteydessä. Lokakuussa 2008 kolmen viikon aikana pankeista nostettiin 32 miljardia hryvniaa ja maan valuutan arvo romahti 23 prosenttia.[28] Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle 16,5 miljardia dollaria lainaa.[29]
Hallituskriisi näytti helpottavan 9. joulukuuta 2008, kun Rada valitsi Volodymyr Lytvynin uudeksi puhemieheksi.[30] Helmikuun 2010 presidentinvaaleissa Janukovytš julistettiin voittajaksi. Tymošenko syytti häntä vaalivilpistä ja erosi pääministerin paikalta.[27] Kesäkuussa 2010 parlamentti päätti luopua Nato-jäsenyyden tavoittelusta.[27]
Joulukuussa 2010 Tymošenko ja entinen sisäministeri Juri Lutsenko joutuivat oikeuteen syytettyinä valtion varojen väärinkäytöstä. Tymošenkon syytteisiin lisättiin myöhemmin vallan väärinkäyttö kaasukaupoissa Venäjän kanssa. Hänet tuomittiin vankeuteen lokakuussa 2011.[27] EU vaati Tymošenkon vapauttamista[31] ja piti tuomiota poliittisena.
Vallankumous 2014 ja Petro Porošenkon kausi 2014–2019
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan vallankumous 2014
Venäjä vastusti mahdollista Ukrainan lännettämistä, ja koki länsimaisia arvoja sisältävien ”värivallankumousten” uhkaavan itseään.
Marraskuussa 2013 presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi EU:n kauppa- ja yhteistyösopimuksen Venäjän mieliksi. EU ei ollut suostunut tinkimään oikeusvaltiokriteereistä. Ainakin 100 000 Janukovytšiin pettynyttä mielenosoittajaa valtasi Kiovan kadut.[31] Mielenosoitukset yltyivät tammikuussa 2014 väkivaltaisiksi. Helmikuun kolmannella viikolla yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä leimahtivat entistä vakavammiksi, parikymmentä ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui.[32] Janukovytš erotettiin 21. helmikuuta.
Ukrainan valtiontalous joutui koetukselle, kun valtaan noussut hallitus kertoi, että Janukovytšin hallitus oli ryöstänyt yli 50 miljardia euroa valtion varoja.[33] Yhdysvallat ja Eurooppa antoivat Ukrainalle tämän jälkeen talousapua ja lainoja.
Toukokuun lopussa 2014 järjestettiin presidentinvaalit. Petro Porošenko voitti vaalit ensimmäisellä kierroksella; hän sai yli puolet annetuista äänistä.[34] Ukrainan korruptiota kitkevät uudistukset kuitenkin pysähtyivät pian. Vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen aloitetut uudistukset tapahtuivat lähinnä paperilla, ja vanha oligarkkivalta sekä omien etujen ajaminen politiikassa jatkuivat entisellään. Poroshenkon ja hänen taustapuolueensa suosio laskivat.[35]
Krimin miehitys 2014 ja Itä-Ukrainan sota
muokkaa- Pääartikkeli: Krimin miehitys 2014
- Pääartikkeli: Itä-Ukrainan sota
Vallankumouksen myötä Krimillä alkoi uuden hallituksen vastaisia mielenosoituksia niemimaan autonomian vahvistamisen puolesta. Venäjä käynnisti sotaharjoituksen Ukrainan vastaisella rajalla ja siirsi sotajoukkoja Sevastopolin tukikohtaan.[36] Venäjä liitti pian Krimin niemimaan itseensä kansanäänestyksen vahvistamana, vaikka Ukraina ja länsimaat sekä YK:n yleiskokouksen enemmistö tuomitsivat sekä kansanäänestyksen että liitoksen laittomina.[37][38] Maalis-huhtikuussa Venäjä-mieliset mielenosoittajat ja aseelliset separatistit valtasivat Donetskin, Luhanskin ja Harkovan alueilla monia hallintorakennuksia. Tämä laukaisi uuden konfliktin Ukrainan sisällä. Ukraina syytti Venäjää separatismin lietsomisesta Itä-Ukrainan kriisissä 2014 ja ”Donetskin kansantasavallan” tukemisesta[39]. Ukrainan armeija menestyi hyvin kesällä 2014 taistelussa separatisteja vastaan. Tappiolle jääneet separatistit pyysivät apua Venäjältä. Kalusto- ja miehistöapu muuttivat taistelujen kulun separatisteille edulliseksi. Noin 2,6 miljoonaa alueen asukasta pakeni taisteluja.[40] Vuoden 2019 loppuun mennessä jopa 13 000 henkeä oli kuollut alueen taisteluissa.[41]
Volodymyr Zelenskyin kausi vuodesta 2019 lähtien
muokkaa_05.jpg)
Huhtikuussa 2019 Ukrainan presidentinvaaleissa istuva presidentti Petro Porošenko sai vain vajaat 25 prosenttia äänistä ja haastaja Volodymyr Zelenskyi sai ylivoimaisen runsaan 73 prosentin voiton. Tv-koomikkona tunnetuksi tulleen Zelenskyin poliittinen kokemattomuus ei estänyt hänen nousuaan presidentiksi, sillä kansa oli väsynyt Ukrainan poliittiseen eliittiin.[42] Zelenskyi astui presidentin virkaan toukokuussa 2019 ja ilmoitti heti virkaanastujaispuheessaan hajottavansa maan parlamentin. Samalla hän kertoi tulitauon saamisen Itä-Ukrainaan olevan hänen ensimmäinen tehtävänsä.[43]
Ukrainan parlamenttivaaleissa heinäkuussa 2019 Zelenskyin Kansan palvelija -puolue sai enemmistön. Puolue sai Ukrainan parlamentin 450 paikasta 251. Kansan palvelijan lisäksi neljä muuta puoluetta ylitti parlamenttiin pääsemiseen vaaditun viiden prosentin alarajan. Yksi niistä puolueista oli Venäjä-myönteinen Elämän puolesta -puolue, joka tuli toiseksi noin 13 prosentin ääniosuudella. Ukrainan entisen presidentin Petro Porošenko Euroopan solidaarisuus -puolue ja entisen pääministerin Julia Timošenkon Isänmaa-puolue pääsivät parlamenttiin noin kahdeksan prosentin ääniosuudella.[44] Elokuussa 2019 presidentti Zelenskyi nimitti pääministeriksi Oleksi Hontšarukin.[45]
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat joulukuussa 2019 Pariisissa, ja he sopivat muun muassa kattavasta tulitauosta, vankien vaihdosta ja uusien rajanylityspaikkojen luomisesta.[46]
Ukrainan sota 2022–
muokkaa- Pääartikkeli: Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022–
Ukraina kirjasi perustuslakiinsa päätöksen tulevasta Natoon liittymisestä.[47] Venäjä vastusti Ukrainan liittymistä Natoon. Venäjä piti vuonna 2021 suuren sotaharjoituksen lännessä.[48] Keväällä ja syksyllä 2021 Venäjä jätti miehiä ja kalustoa rajoilleen sotaharjoitusten jälkeen. Marraskuussa 2021 maa alkoi keskittää lisää joukkojaan Ukrainan rajan lähelle. Epäilykset alkavasta sodasta heräsivät.[49][50] Venäjä vaati joulukuussa 2021, ettei Nato enää hyväksy uusia jäsenmaita Itä-Euroopassa.[51] Putin kiisti tulevan sodan alkamisen vielä 15. helmikuuta 2022.[52][53][54] Venäjä tunnusti 21. helmikuuta 2022 Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat ja lähetti niihin sotilaita ”rauhanturvaajiksi”.[55]
Venäjän asevoimat tunkeutuivat Ukrainaan pohjoisesta Valko-Venäjän alueelta, etelästä Krimin suunnasta ja idästä 24. helmikuuta 2022 kello 5:00.[56] Ukraina sanoi Venäjän sotilasoperaatiota täysimittaiseksi sodaksi. Ukraina pani koko armeijansa liikekannalle hyökkäyspäivää seuraavana yönä.
Hyökkäys tuomittiin jyrkästi lännessä ja ympäri maailmaa nopeasti.[57] Venäjä syytti Ukrainaa järjestelmällisestä venäläisvähemmistönsä kansanmurhasta ja sen hallintoa natsismista. Putinin mukaan sen tavoite ei ollut Ukrainan miehittäminen, vaan sen ”demilitarisointi”. Venäjä myös syytti Ukrainaa aikomuksesta hankkia ydinaseita. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan kansanmurhaväitteet olivat valheellisia ja naurettavia. Lännessä ajateltiin, että Venäjä pyrki mahdollisesti vaihtamaan Ukrainan hallinnon venäläismieliseen.
Venäjän hyökkäys eteni, mutta ukrainalaiset tekivät odotettua kovempaa vastarintaa. Salamasota epäonnistui. Venäläiset siirtyivät sen jälkeen suuremman tulivoiman käyttöön.
Länsimaat lähettivät Ukrainalle aseita, muttei joukkojaan maahan. Venäjä ilmoitti asettaneensa ydinaseensa korkeimpaan valmiustilaan. Länsi kiristi Venäjän talouspakotteita, mihin Venäjä vastasi omilla pakotteillaan. Pakotteiden rajuus yllätti Venäjän. Neuvottelut sodan lopettamiseksi eivät tuottaneet tuloksia. Venäjä toimeenpani laajan sotasensuurin. Sodan vastaisia mielenosoituksia oli eri puolilla maailmaa.
Ukrainasta pakeni parin viikon aikana kaksi miljoonaa ulkomaille. Venäjän tiedotus väitti, ettei armeija kajoa siviilikohteisiin. Kuvat ukrainalaisten puolella olleista vaurioituneista ja tuhotuista rakennuksista kertoivat toista: iskujen kohteissa on muun muassa lukuisia kouluja ja sairaaloita.[58][59][60][61] Kahden viikon jälkeen oli kuollut Ukrainan arvion mukaan tuhansia ukrainalaisia siviilejä.[62][63]
Venäjän armeijan yritys vallata Kiova epäonnistui.[64] Siksi maa veti joukkonsa pohjoisesta Ukrainasta huhtikuussa.[65] Saarretussa Mariupolissa oli humanitaarinen katastrofi.[66] Toukokuussa 2022 Venäjä lopulta valtasi raskaiden taistelujen jälkeen saartamansa Mariupolin.[67][68] Kesällä Venäjän joukot etenivät yhä vallaten muun muassa Lysytsanskin kaupungin Donetskin-Luhanskin alueella.[69][70] Syksyllä tasapaino kuitenkin kääntyi Ukrainalle edullisemmaksi. Syyskuussa 2022 Ukraina hyökkäsi menestyksellä Harkovan alueella, kun Venäjän armeija vetäytyi ylivoiman edessä paniikissa.[71][72] Venäjä pani tämän jälkeen liikkeelle osan armeijastaan[73] ja alkoi pommittaa laajalti Ukrainan infrastruktuuria.[74] Ukraina kärsi suuria tappioita Hersonin alueella. Marraskuussa Venäjän armeija vetäytyi Hersonin alueelta Dnepr-joelle paremmin puolustettaviin asemiin.[75]
Politiikka
muokkaaHallinto
muokkaa.jpg)
Ukrainan lainsäädäntöelin eli parlamentti on Verh’ovna Rada. Valtionpäämiehenä toimii suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle valittava presidentti. Presidentti nimittää Verh’ovna Radan suostumuksella pääministerin, joka johtaa kabinettia, jonka ministerit presidentti myös nimittää.[76]
Ukrainan presidenttinä on vuodesta 2019 lähtien toiminut Volodymyr Zelenskyi, ja pääministerinä vuodesta 2020 lähtien Denys Šmyhal.[77][78]
Maan perustuslaki kieltää parlamenttivaalien järjestämisen sotatilan aikana, jollainen on ollut voimassa Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Tämän vuoksi vuodelle 2023 kaavaillut parlamenttivaalit peruttiin. Presidentinvaalien kohdalla ei ole vastaavaa perustuslaillista estettä, mutta useat myöhemmin säädetyt lait estävät tämän.[79][80]
Puoluepolitiikka
muokkaaUkrainan puoluepolitiikka on keskittynyt muutaman karismaattisen henkilön johtamien ryhmien ympärille. Niillä ei ole yhtenäistä ideologiaa, tai kattavia puolueohjelmia, joihin edustajat sitoutuisivat, vaan ne keräävät kannatuksensa lähinnä maantieteellisiin perustein.
Suosituimpia ryhmittymiä olivat vuonna 2007 syrjäytettyä presidentti Viktor Janukovytšia tukeva ja maan itäosan teollistuneilta ja venäjänkielisiltä seuduilta tukensa keräävä Alueiden puolue, aiemman pääministeri Julija Tymošenkon ympärille kokoontunut Julija Tymošenkon ryhmittymä sekä Viktor Juštšenkoa tukeva Meidän Ukrainamme (vuoden 2007 vaaleissa Meidän Ukrainamme – Kansan itsepuolustus), jonka kannatus keskittyy Länsi-Ukrainaan. Myös Ukrainan kommunistinen puolue ja Ukrainan sosialistinen puolue keräävät jonkin verran ääniä.[81] Kommunistinen puolue kiellettiin vuonna 2015.[82]
Ukrainan parlamenttivaaleissa heinäkuussa 2019 presidentti Volodymyr Zelenskyin Kansan palvelija -puolue sai enemmistön. Puolue sai Ukrainan parlamentin 450 paikasta 251.[44]
Rekisteröityjen puolueiden määrä – 198 kappaletta vuoden 2013 alussa – kuvaa osaltaan poliittisen kentän sekavuutta.[83]
Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan ulkopolitiikka
Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäjänkielisen ja raskasteollisen Itä-Ukrainan eli (Dneprin) ”vasemman rannan” ja jo Andrusovin rauhassa ”lännelle” eli Puolalle joutuneen (Dneprin) ”oikean rannan” välillä jatkui 2010-luvulla. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako oli osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset alueet kannattivat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina oli riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi.lähde?
Viktor Juštšenkon vuoden 2004 vaalivoiton jälkeen Ukraina pyrki lähestymään Natoa ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan piti Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja Naton jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä oli taloudellisesti tärkeintä olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Kesäkuussa 2010 Ukrainan parlamentti päätti luopua Nato-jäsenyyden tavoittelusta.lähde?
Loppuvuonna 2013 Ukraina jätti allekirjoittamatta valmiiksi laaditun kauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa, mikä aiheutti laajoja mellakoita pääkaupungissa Kiovassa. EU ja Yhdysvallat yrittivät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumista, kun taas Venäjä yritti pitää kiinni historiallisesta vaikutusvallastaan Ukrainaan.[84] Venäjä yritti houkutella Ukrainaa mukaan suunniteltuun Venäjän johtamaan Euraasian unioniin.[85]
Ukraina jätti Euroopan unionin jäsenhakemuksen helmi-maaliskuussa 2022.[86] Pikajäsenyyttä ei kuitenkaan ole luvassa.[87]
Neuvostoliiton Mustanmerenlaivaston aiheuttama kiista
muokkaaNeuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus hiersivät Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken. Venäjän laivastolle myönnettiin vuonna 1997 oikeus käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Vuonna 2010 vuokrasopimusta Venäjän kanssa jatkettiin 25 vuodella vuoteen 2042 saakka, johon osapuolet voivat sopia viiden vuoden jatkokausia.[88]
Ukrainan hallintojärjestelmässä Sevastopolin kaupunkipiiri oli pääkaupunki Kiovan tapaan erityisasemassa oleva kaupunkialue.[89] Ratkaisuilla pyrittiin takaamaan Sevastopolin venäjänkielisen väestön ja samalla siellä toimivan osittaista laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.
Ukrainan maakaasukysymys
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan maakaasukysymys
Ukraina on energian nettotuojana riippuvainen Venäjän Gazpromin pääasiassa Turkmenistanista toimittamasta maakaasusta.
Suuri osa Venäjältä länteen tulevasta kaasusta kulkee Ukrainan läpi. Erityisesti Italia, Turkki, Saksa, Tšekki, Unkari ja Slovakia ovat riippuvaisia reitistä Ukrainan kautta.[90]
- Katso myös: Suomen ja Ukrainan suhteet
Alueet ja suurimmat kaupungit
muokkaa
Ukrainan eri osat pääpiirteittäin
muokkaaUkrainaa voi tarkastella esimerkiksi kymmenenä kulttuurisena alueena. Jaottelu vaihtelee kuitenkin eri perustein tarkasteltaessa. Esimerkiksi luonnonmaantiedettä, historiaa, politiikkaa tai taloutta käsiteltäessä nimitysten merkitys ja aluerajaukset vaihtelevat lähteestä toiseen. Kulttuurielämän tarkastelussa kuvataan usein pääkaupunki Kiova ja sen ympäristö, Ukrainan Polesia pohjoisessa Valko-Venäjän läheisyydessä, Podolia Moldovan rajalla, Luoteis-Ukrainan Galitsia ja Volynia, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinen Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskaan teollisuuden alue Dneprjoen alajuoksu, Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä maan itäisimmän kolkan teollistunut, kielellisesti venäläisenemmistöinen Donetsin allas (Donbass).
Kaupungistumisen näkökulmasta suuralueiden välillä on selviä eroja. Esimerkiksi Itä-Ukrainan kolmen alueen (Luhanskin, Donetskin, Harkovan alueet) väestöstä 86,7 prosenttia oli kaupunkilaisia, kun Ukrainan läntisimmän kahdeksan alueen väestöstä heitä oli vain 49,6 prosenttia (2013 väestöarvio).[89]
Ukrainan hallinnollinen jako
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan alueet
Ukraina jakautuu 24 alueeseen, Krimin autonomiseen tasavaltaan ja kahteen kaupunkiin (ukr. місто, misto): Sevastopol ja Kiova. Aluehallinnon toisella tasolla Ukrainan alueet ja Krimin autonominen tasavalta on jaettu piireihin (ukr. район, raion), joita on heinäkuusta 2020 lähtien ollut yhteensä 136.[91][92][93]
- Kiova* (Київ; Kyjiv)
- Sevastopol* (Севастополь)
- Krimin autonominen tasavalta (Автономна Республіка Крим; Krym)
- Dnipropetrovskin alue (Дніпропетровська область)
- Donetskin alue (Донецька область)
- Harkovan alue (Харківська область)
- Hersonin alue (Херсонська область)
- Hmelnytskyin alue(Хмельницька область)
- Kiovan alue (Київська область)
- Kirovohradin alue (Кіровоградська область)
- Ivano-Frankivskin alue (Івано-Франківська область)
- Luhanskin alue (Луганська область)
- Lvivin alue (Львівська область)
- Mykolajivin alue (Миколаївська область)
- Odessan alue (Одеська область)
- Pultavan alue (Полтавська область)
- Rivnen alue (Рівненська область)
- Sumyn alue (Сумська область)
- Taka-Karpatian alue (Закарпатська область)
- Ternopilin alue (Тернопільська область)
- Tšerkasyn alue (Черкаська область)
- Tšernihivin alue (Чернігівська область)
- Tšernivtsin alue (Чернівецька область)
- Vinnytsjan alue (Вінницька область)
- Volynian alue (Волинська область)
- Zaporižžjan alue (Запорізька область)
- Žytomyrin alue (Житомирська область)
Suurimmat kaupungit
muokkaa
Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainassa oli 454 kaupunkia. Väestöstä 67,2 % (eli 32,574 miljoonaa) oli tuolloin kaupunkilaisia ja 32,8 % (15,883 miljoonaa) maaseudun asukkaita. Kaupungeista viidessä asui yli miljoona ihmistä. Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja oli yhteensä 37.[94][95]
Alla olevassa taulukossa on esitetty yli 250 000 asukkaan kaupungit vuoden 2001 väestönlaskennan tai vuosien 2013 ja 2021 väestöarvion mukaan. Suurimien kaupunkien sijainti, samoin kuin väkiluvultaan alle 300 000:ta pienempien aluekeskusten sijainti käy ilmi oheisesta kartasta. Kartan symboleiden valinnassa on käytetty Ukrainan tilastokeskuksen vuoden 2013 väkilukuarvioita kaupungeista.[89][96]
| Nimi | Ukrainalainen nimi, kyrillinen |
Alue | Asukkaita 2001 |
Asukkaita 2013 (arvio)[89] |
Asukkaita 2021 (arvio)[96] |
|---|---|---|---|---|---|
| Kiova | Київ | Kiova | 2 611 327 | 2 845 023 | 2 962 180 |
| Harkova | Харків | Harkovan alue | 1 470 902 | 1 451 028 | 1 433 886 |
| Odessa | Одеса | Odessan alue | 1 029 049 | 1 014 852 | 1 015 826 |
| Dnipro | Дніпро [97] | Dnipropetrovskin alue | 1 065 008 | 997 754 | 980 948 |
| Donetsk | Донецьк | Donetskin alue | 1 016 194 | 953 217 | 905 364 |
| Zaporižžja | Запоріжжя | Zaporižžjan alue | 815 256 | 770 672 | 722 713 |
| Lviv | Львів | Lvivin alue | 732 818 | 730 272 | 721 510 |
| Kryvyi Rih | Кривий ріг | Dnipropetrovskin alue | 668 980 | 656 478 | 612 750 |
| Mykolajiv | Миколаїв | Mykolajivin alue | 514 136 | 496 188 | 476 101 |
| Mariupol | Маріуполь | Donetskin alue | 492 176 | 461 810 | 431 859 |
| Luhansk | Луганськ | Luhanskin alue | 463 097 | 425 848 | 399 559 |
| Vinnytsja | Вінниця | Vinnytsjan alue | 356 665 | 371 698 | 370 601 |
| Makijivka | Макіївка | Donetskin alue | 389 589 | 353 918 | 340 337 |
| Simferopol | Сімферополь | Krimin autonominen tasavalta | 343 644 | 337 285 | ei arviota: Venäjän miehitys |
| Sevastopol | Севастополь | Sevastopol | 342 451 | 342 580 | ei arviota: Venäjän miehitys |
| Tšernihiv | Чернігів | Tšernihivin alue | 304 994 | 296 089 | 285 234 |
| H’erson | Херсон | Hersonin alue | 328 360 | 299 052 | 283 649 |
| Pultava | Полтава | Pultavan alue | 317 998 | 296 852 | 283 402 |
| H’melnytskyi | Хмельницький | Hmelnytskyin alue | 253 994 | 264 988 | 274 582 |
| Tšerkasy | Черкаси | Tšerkasyn alue | 295 414 | 285 605 | 272 651 |
| Tšernivtsi | Чернівці | Tšernivtsin alue | 240 621 | 258 842 | 265 471 |
| Žytomyr | Жито́мир | Žytomyrin alue | 284 236 | 271 303 | 263 507 |
| Sumy | Суми | Sumyn alue | 293 141 | 269 177 | 259 660 |
| Rivne | Рівне | Rivnen alue | 248 813 | 250 333 | 245 289 |
| Horlivka | Горлівка | Donetskin alue | 292 250 | 256 714 | 241 106 |
Kaikki Ukrainan kaupungit on lueteltu artikkelissa Luettelo Ukrainan kaupungeista.[1]
Talous
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan talous
Talouselämän kehityslinjoja
muokkaa
.jpg)
Neuvostoliiton tasavallat, mukaan lukien Ukrainan neuvostotasavalta, olivat keskusjohtoisen talouden vuoksi enemmän riippuvaisia toisistaan ja Venäjästä kuin läntisen Euroopan maat keskenään. Ukraina oli osa Neuvostoliiton vilja-aittaa, tuotti niin raaka-aineita ja sähköä kuin lentokoneita ja ohjuksia. Venäjältä ja muilta neuvostotasavalloilta tuotiin kulutushyödykkeitä ja öljyä. Vaikka toisen maailmansodan saksalaismiehitys vaurioitti Ukrainaa erittäin paljon, pian sodan jälkeen maa rakennettiin uudestaan sotaa edeltäneiden voimavarojen varaan. Vilja, sähköenergia ja raskas metalliteollisuus olivat Ukrainan talouden perusta 1990-luvun alkuun asti.
Ukrainan tasavallan itsenäistymisen jälkeen siirtyminen markkinatalouteen oli vaikeaa. Kilpailukykyisiä vientituotteita ei juuri ollut ja kauppa Venäjän federaation kanssa toi poliittisia kytkentöjä. Siirtymäkausi kesti 1990-luvun alun. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaan työttömyyteen. Palkanmaksu saattoi keskeytyä kuukausiksi. Valtio päästi markkinoille lisää rahaa, mikä edesauttoi huippukorkeaa inflaatiota. Kuten Venäjällä, valtionyritysten yksityistäminen merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua.
Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainan maataloustuotanto mennyt Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulle teräkselle uusia markkinoita esimerkiksi Aasiasta. Maa on edelleen merkittävä vetureiden, rautatiekaluston ja lentokoneiden valmistaja. Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Avaruusteknologiassa maa osallistui esimerkiksi Zenit-kantorakettien valmistamiseen yhdessä Venäjän kanssa.
Korruptio on ollut suurongelma. Vuoden 2016 alussa julkaistussa Transparency International -järjestön vuoden 2015 maavertailussa Ukraina sijoittui koetun korruption CPI-indeksillä arvioituna Euroopan alhaisimmalle sijalle eli jäi jaetulle 130. sijalle vertailluista 168 maasta.[98] Ajoittain osa ulkomaisista sijoittajista on lopettanut liiketoimintansa Ukrainassa byrokratian, korruption tai muun rikollisen toiminnan takia. Sittemmin korruption kitkemistä on painotettu ainakin julkisissa puheissa. Ukraina sai markkinatalouden aseman Euroopan unionilta ja Yhdysvalloilta 2005–2006. Päätökset avasivat ukrainalaistuotteille uusia markkinoita EU:n ja Yhdysvaltain alueella. Ukraina pääsi Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi 2008.[99]
Janukovytšin valtakaudella ukrainalaisten pankkien omistajat varastivat pankkien asiakkaiden talletuksia kymmenien miljardien Yhdysvaltain dollareiden arvosta. Varastetut rahat siirrettiin veroparatiiseihin. Maailmanpankin mukaan tämä on historian suurin pankkisektorin väärinkäyttö.[100]
Vuosina 2014–2015 Ukrainan talous romahti. Venäjän kauppa tyrehtyi ja monet merkittävät kaivokset jäivät miehitetyille alueille. Bruttokansantuote romahti 16 prosenttia.[100]
Luonnonvaroja
muokkaaTaloudellisesti merkittäviin luonnonvaroihin kuuluvat muun muassa: rautamalmi, kivihiili, mangaani, maakaasu, öljy, suola, rikki, grafiitti, titaani, magnesium, kaoliini, nikkeli, elohopea, puutavara ja peltomaa.[101]
Vienti ja tuonti
muokkaaUlkomaankauppa oli tavaraviennin osalta vuonna 2012 vahvasti alijäämäinen. Ukrainan tavaraviennin suuruus oli tuolloin 68,8 miljardia ja tuonnin 84,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria (USD). Dollarimääräisesti merkittävin tavarakaupan kumppani oli Venäjä, jonne osuus viennistä oli 25,6 % (17,6 mrd USD) ja tuonnista 32,4 % (27,4 mrd USD). Muita tärkeitä vientimaita vuonna 2012 olivat Turkki 5,4 %, Egypti 4,2 %, Puola 3,7 %, Italia, 3,6 %, Kazakstan 3,6 %, Intia 3,3 ja Valko-Venäjä 3,3 % osuuksilla Ukrainan viennistä. Tuontimaista Venäjän jälkeen merkittävimpiä olivat Kiina 9,3 %, Saksa 8,0 % Valko-Venäjä 6,0 %, Puola 4,2 % ja Yhdysvallat 3,4 % osuuksilla.[102] Vuonna 2012 vienti Suomeen oli vain 0,1 prosenttia (48,2 milj. USD) Ukrainan viennin kokonaisarvosta. Suomesta Ukraina toi 0,6 prosentin osuuden (485,2 milj. USD) ulkomaankaupan tuonnistaan.[102]
Tärkeisiin vientituoteryhmiin kuuluvat perusmetallit ja niiden jalosteet (27,5 % viennistä, erityisesti rauta ja teräs), kasvinviljelytuotteet (13,4 %, lähinnä hiutaleet 10,2 % sekä öljykasvien siemenet ja hedelmät 2,5 %), mineraalituotteet (11,1 %, sis. mineraaliöljyt, polttonesteet ja öljynjalostustuotteet 5,3 %; malmit yms. 4,8 %), koneet ja laitteet (10,2 %), kuljetusvälineet (8,7 %, lähinnä rautatiekalusto 6,0 % ja ilma-alukset 1,3 %), kemianteollisuus (7,4 %) ja eläin- ja kasvisrasvat (6,1 %). Tuonnissa suurimmat tuoteryhmät olivat mineraalituotteet (32,5 %, erityisesti maakaasu 16,6 % koko tuonnista), koneet ja laitteet (15,5 %), kemianteollisuuden tuotteet (10,1 %, esimerkiksi lääkkeet ja lääkeaineet 3,9 %), liikennevälineet (9,5 % erityisesti ajoneuvot) ja perusmetallit ja niiden jalosteet (6,2 %).[103]
Sen sijaan palvelujen vienti ylitti selvästi Ukrainan ulkomailta hankkimien palvelujen määrän. Palveluja vietiin 13,5 miljardilla ja niitä tuotiin 6,7 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Liikenteen osuus oli 63,0 prosenttia palveluviennistä, mutta vain 25,0 prosenttia palvelutuonnista. Liikenteessä suurin yksittäinen viennin osa-alue olivat putkikuljetukset Ukrainan kautta (3,2 mrd USD). Myös rautatie- (1,6 mrd USD), lento- (1,5 mrd USD, sisältää ylilentomaksut) ja meriliikenteen (1,2 mrd USD) merkitys oli suuri positiivisen palvelutaseen muodostumisessa.[104]
Valuutta, bruttokansantuote ja keskipalkka
muokkaa_%D0%B0%D0%B2%D0%B5%D1%80%D1%81.jpg)
Uusi rahayksikkö Ukrainan hryvnia (lyhenne: UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusia yrityksiä on syntynyt paljon koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista. Yksi hryvnia oli vuoden 2013 lopulla arvoltaan noin 0,09 euroa.[105]
Vuonna 2011 Ukrainan bruttokansantuote (BKT) oli 1 302 miljardia hryvniaa (UAH) eli vuoden 2011 lopun vaihtokurssein noin 126,4 miljardia euroa. Jokaista ukrainalaista kohden tämä oli keskimäärin 28 488 hryvnaa eli 2 766 euroa tuona vuonna. Korkein alueellinen BKT-osuus, noin 7 742 euroa vuodessa henkeä kohden, tehtiin Kiovassa. Kiovan osuus koko maan BKT-kertymästä oli 17,2 prosenttia. Määrällisesti merkittäviin lukeutuivat myös Donetskin (12,4 %), Dnipropetrovskin alue et (10,8 %) ja Harkovan alueet (5,9 % osuus maan BKT-kertymästä). Alhaisinta alueellisen bruttokansantuotteen kertyminen (noin 1 285 euroa henkeä kohden vuonna 2011) oli Tšernivtsin alueella.[106][107] IMF:n tilastojen ja ennusteiden mukaan Ukrainan bruttokansantuotteen arvioitiin vuosina 2012–2013 saavuttaneen vuoden 2009 lamaa edeltävän tason. IMF:n tilastoissa henkeä kohti laskettu BKT oli 28 555 hryvnaa (eli lähellä kansallisesti ilmoitettua arvoa) eli 3 584 Yhdysvaltain dollaria (USD) ja ostovoimakorjattu BKT-arvo likipitäen kaksinkertainen eli 7 210 dollaria. Keskimääräinen henkeä kohti laskettu BKT-osuus on Ukrainassa maantieteellisen Euroopan matalimpia, joskin ainakin naapurimaa Moldovassa (3 382 USD/ henki) ostovoimakorjattu BKT-taso asukasta kohden jäi alle puoleen Ukrainan arvosta. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohden oli selvästi korkeampi esimerkiksi Valko-Venäjällä (15 056 USD/henki) ja Venäjällä (16 768 USD/henki).[4]
Keskimääräinen kuukausipalkka oli Ukrainassa vuonna 2013 noin 2 766 hryvniaa eli vuoden 2013 lopun vaihtokurssein 296 euroa. Keskimääräinen kuukausipalkka vaihteli aluetasolla Ternopilin alueen 214 ja Kiovan 453 euron välillä.[108][105] Elintason mataluuden ja useita naapurimaitaan heikomman talouskehityksen johdosta Ukrainasta on muuttanut miljoonia asukkaita pois 1990-luvun alun jälkeen.[109]
- Katso myös: Ukrainan alueiden talouslukuja
Energia
muokkaa- Pääartikkeli: Energia Ukrainassa
Ukrainan sähköntuotanto pohjautui vuonna 2020 pääosin ydinvoimaan (52 %) ja hiilivoimaan (28 %).[110] Ydinvoiman osuus sähköntuotannosta on maailman korkeimpia; maa sijoittuu suhteellisessa vertailussa kolmanneksi maailmassa.[111] Ukrainan sähköntuotannoksi vuonna 2020 arvioitiin 134 TWh.[110] Samana vuonna Suomen sähköntuotanto oli 67 TWh, joka vastaa puolta Ukrainan sähköntuotannosta.[112] Lämpöenergian tuotannossa maakaasu oli vuonna 2011 hallitseva polttoaine 83,9 prosentin tuotanto-osuudella. Hiilellä tai turpeella tuotettiin 12,7, biopolttoaineilla 1,5, ydinvoimalla 1,1 ja öljyllä 0,9 prosenttia Ukrainan lämmitysenergiasta.[113]
Ukraina on vahvasti riippuvainen energiantuonnista Venäjältä, vaikka onkin 2000-luvulla pyrkinyt lisäämään omaa maakaasun ja -öljyn tuotantoaan ja öljynjalostustaan. Vuonna 2012 maan oman tuotannon arvioitiin kattavan runsaan kolmanneksen Ukrainan käyttämästä öljystä ja maakaasusta.[101] Maa oli tuolloin määrällisesti maailman 10. suurin maakaasun tuoja Yhdysvaltojen, Japanin, useiden EU-maiden, Etelä-Korean ja Turkin jälkeen.[114]
Myös Krimin niemimaan alueelta ja sen läheisiltä merialueilta on löydetty merkittävästi maaöljyä ja -kaasua. Ensimmäiset löydöt Krimin hiilivetyvaroista tehtiin jo 1886. Sittemmin painopiste on siirtynyt Krimin autonomisen tasavallan läntisimpään osaan ja niemimaan lounaisille merialueelle,[115] joskin maakaasua porataan esimerkiksi Kertšin niemimaan pohjoispuolella, lähellä Štšolkinea. Ukraina sopi 2010-luvulla suurten länsimaalaisten öljyn- ja kaasunporausyhtiöiden kanssa yhteistyöstä merenalaisten, Krimin niemimaan lounaispuolen esiintymien tutkimisessa ja hyödyntämisessä. Tällä Ukraina on tähtäsi Venäjä-riippuvuutensa pienentämiseen polttoainehuollossaan.[116] Ukrainan raaka-ainevarat ja maan pitäminen riippuvana Venäjän energiatuonnista oli eräs Venäjän kiinnostustekijä vuoden 2014 Krimin kriisissä.[117]
Suurimmat hyödyntämättömät maakaasuvarat Ukrainassa liittyvät liuskekaasuun,[118][119] jota olisi tarkoitus vapauttaa maaperästä vesisärötyksellä eli rikkomalla huokoista maanalaista kivikehää paineistetun veden ja kemikaalien avulla. Optimistisimpien arvioiden mukaan Ukraina olisi voinut vapautua näiden liuskekaasuesiintymien avulla useiksi vuosikymmeniksi täysin maakaasun tuontitarpeestaan. Tammikuussa 2013 Ukrainan presidentti allekirjoitti 10 miljardin Yhdysvaltain dollarin pitkäaikaisen tuotanto-osuussopimuksen Shell-yhtiön kanssa Koillis-Ukrainan Dneprin-Donetskin altaan Juzovskan liuskekaasuesiintymän hyödyntämisestä. Juzovskan esiintymän ydinalueet sijaitsivat esitutkimuksen perusteella Donetskin alueen Slovjanskin ja Harkovan alueen Izjumin seudulla.[120]
Väestö
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan väestö
Ukrainan itsenäistyessä vuonna 1992 maan väkiluku oli yli 52 miljoonaa. Vuonna 2010 se oli supistunut 45 miljoonaan. Vuoden 2022 helmikuun alussa Ukrainan valtion tilastopalveluarvioi väkiluvuksi 41,1 miljoonaa.[121] Vuoden 2023 alussa väkiluvuksi arvioitiin 37 600 000 (vuoden 1991 rajojen sisällä), joista 32,6 miljoonaa oli vuoden 2022 alussa Ukrainan hallussapitämillä alueilla).[2]
Etninen jakauma
muokkaaVuonna 2001 Ukrainan suurimmat kansallisuudet eli etniset ryhmät olivat: ukrainalaiset (77,8 %), venäläiset (17,3 %), valkovenäläiset (0,6 %), moldovalaiset (0,5 %), Krimin tataarit (0,5 %), bulgarialaiset (0,4 %), unkarilaiset (0,3 %), romanialaiset (0,3 %), puolalaiset (0,3 %), juutalaiset (0,2 %) ja muut (1,8 %). Varsinkin Krimin autonominen tasavalta on etnisesti monimuotoinen.[122]
Äidinkieli
muokkaaVuonna 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainan väestöstä 67,5 % puhui äidinkielenään ukrainaa ja 29,6 % venäjää. Venäjän asema väestön äidinkielenä oli supistunut 3,2 prosentilla vuosien 1989 ja 2001 väestönlaskentojen välisenä aikana. Ukrainassa puhutaan myös useita vähemmistökieliä. Vuoden 2001 väestönlaskennassa jonkin muun kielen kertoi äidinkielekseen 2,9 prosenttia vastaajista.[123]
Vähemmistökieltä puhuvien määrä oli noussut vuosien 1989 ja 2001 välillä 0,4 prosentilla.[123] Tätä selittää esimerkiksi Krimin tataarien paluumuutto.lähde? Vähemmistökielistä puhujia on eniten ruteenilla (560 000, vuoden 2000 tieto), romanialla (319 000), valkovenäjällä (276 000), krimintataarilla (260 000, 2006 tieto), bulgarialla (234 000), turkilla (200 000) ja unkarilla (157 000) ja puolalla (144 000).lähde?
Vuonna 2012 säädettiin kielilaki, jota erityisesti venäläisissä tiedotusvälineissä pidettiin merkittävänä syynä venäjänkielisen väestönosan tyytymättömyyteen. Aiempi laki oli sallinut useamman virallisen kielen käyttämisen alueilla, joissa yli 10 prosenttia väestöstä puhui muuta kuin maan virallista kieltä ukrainaa.[124][125]
| Väestötiedot vuonna 2010-2013[126][127] |
|
|---|---|
| Syntyvyys | 11,4[127] / 1 000 henkilöä |
| Kuolleisuus | 14,5 / 1 000 henkilöä |
| Elinajanodote | 71,2(2012)[127] |
| Lapsikuolleisuus | 8,4(<1v, 2012)[127] / 1 000 syntymää |
| Lukutaitoisia | 99,7(2010)[126] % väestöstä |
| Ikärakenne | |
| Mediaani-ikä | 39,62 vuotta |
| 0–14-vuotiaat | 16,2(2013)[127] |
| 15–64-vuotiaat | 66,2(2013)[127] |
| 65 vuotta täyttäneet | 17,6(2013)[127] |
Työllisyys ja YK:n vuosituhattavoitteet
muokkaaVuonna 2012 Ukrainan virallinen työttömyysprosentti oli 2 %, mutta suuren osan työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä.[128] Kansainvälisen työjärjestön (ILO) määritelmä todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2012 7,5 prosenttia. Alhaisimmillaan työttömyys oli Kiovassa (5,5 %), Krimin autonomisessa tasavallassa ja Odessan alueella (5,8 %) sekä Sevastopolissa (5,7 %). Korkeimmillaan työttömyys oli puolestaan Rivnen, Ternopilin ja Tšernihivin alueilla (9,8 %) sekä Žytomyrin alueella (9,7 %).[129] Maailmanpankin tilastojen mukaan 2,9 % väestöstä eli vuonna 2008 kansallisesti määritellyn köyhyysrajan alapuolella.[130]
Työjärjestö ILO totesi vuoden 2013 yhteenvedossaan, että 3,4 % Ukrainan työikäisestä väestöstä eli noin 1,2 miljoonaa ukrainalaista oli muuttanut maastaan työn perässä. Nämä 15–70-vuotiaat ukrainalaiset asuivat tammikuun 2010 ja kesäkuun 2012 välisenä aikana kotimaansa ulkopuolella työn vuoksi. Kaksi kolmasosaa työn vuoksi muuttaneista oli miehiä ja kolmannes naisia. Suosituimmat työskentelymaat oli Venäjä (43,2 %), Puola (14,3 %), Italia (13,2 %) ja Tšekki (12,9 %).[131]
Vuonna 2007 arvioitiin, että Ukraina on saavuttanut YK:n vuosituhattavoitteista kolme: köyhyyteen, koulutukseen ja tasa-arvoon liittyvät tavoitteet. Pidettiin todennäköisenä, että se saavuttaa myös lapsikuolleisuuteen ja odottavien äitien terveyteen liittyvät tavoitteet, ja mahdollisena myös kahden muun tavoitteen saavuttamista.[132]
Uskonto
muokkaa
Vuoden 2006 kyselyssä ukrainalaisista 62,5 prosenttia oli uskontokuntiin kuulumattomia. Ortodokseja oli 26,8 prosenttia, katolilaisia 5,9 prosenttia, protestantteja 0,9 prosenttia ja muita uskontoja oli 1,0 prosenttia väestöstä. 2,6 prosenttia ei tiennyt vakaumustaan ja 0,3 prosenttia ei vastannut kyselyyn.[134]
Ortodoksisuus on jakaantunut kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on halu irrottautua myös kirkollisesti Venäjän vaikutusvallasta. Mielipidekyselyn mukaan Ukrainan suurin uskonnollinen yhdyskunta on Ukrainan ortodoksinen kirkko – Kiovan patriarkaatti. Se on vuonna 1992 perustettu, patriarkka Filaretin johtama kirkkokunta. Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimyksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 ”skismaattisesta toiminnasta”. Muut ortodoksiset kirkot eivät ole tunnustaneet Filaretin johtamaa Kiovan patriarkaattia. Ukrainan ortodoksinen kirkko – Moskovan patriarkaatti on Venäjän ortodoksisen kirkon eli Moskovan patriarkaatin alainen, vuodesta 1990 lähtien autonomisesti toiminut kirkko. Kolmas ortodoksinen kirkkokunta on Ukrainan autokefalinen ortodoksinen kirkko, joka syntyi 1920-luvulla Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana ja selvisi Neuvostoliiton aikana diasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se aloitti uudelleen toiminnan Ukrainan alueella.[134] Keskustelua Kiovan patriarkaatin ja Ukrainan autokefalisen ortodoksisen kirkon yhdistymisestä heräteltiin keväällä 2015.[135]
Länsi-Ukrainassa on myös merkittävä määrä Ukrainan kreikkalaiskatoliseen kirkkoon kuuluvia uniaatteja, jotka noudattavat ortodoksista jumalanpalvelusperinnettä, mutta tunnustavat paavin aseman ja ovat näin osa katolista kirkkoa.
Protestanttisista uskonsuunnista suurimpia ovat baptistit ja helluntailiike, joilla molemmilla on satojatuhansia jäseniä eri seurakuntaliitoissa. Protestanttisuus on keskittynyt maan länsiosaan, josta käsin on myös harjoitettu laajaa lähetystyötä eri puolilla Neuvostoliittoa.
Katolisen kirkon osuus on samoin suurin maan länsiosassa, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle, erityisesti Lvivin (Lvovin) alueella. Maassa on myös juutalaisia ja muslimivähemmistöjä, jälkimmäisistä merkittävän osan muodostivat Krimin tataarit.
-
Pyhän Sofian katedraali Kiovassa. -
Kreikkalaiskatolinen katedraali Lvivissä. -
Harkovan synagoga.
Kulttuuri
muokkaa
Musiikki
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan musiikki
Ukrainan kansallissoitin on luuttua muistuttava bandura.[136] Ukrainalaisessa kansanmusiikissa mollisävelmät ovat yleisiä. Laulumusiikki on rikasta ja monipuolista. Pelimanniyhtyeissä on yleensä kolme soittajaa.[137] Dnipropetrovskin alueen kasakkalaulut on liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin (2016).[138]
Ripaska ja hopak[139] ovat ukrainalaisia kansantansseja.
Klassisen musiikin koulutuksen luomisessa Mykola Lysenkolla oli suuri rooli. Taidemusiikin säveltäjistä Dmitri Bortnjanski ja Sergei Prokofjev ovat ukrainalaissyntyisiä, vaikka elivät ja sävelsivät pääasiassa Venäjällä. Ukrainalaisista taidemusiikin esittäjistään kuuluisimpia ovat viulistit David ja Igor Oistrah ja pianistit Vladimir Horowitz ja Svjatoslav Richter.[137]
Eurovision laulukilpailussa Ukraina on menestynyt varsin hyvin. Ruslana Lyžytško voitti Euroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan ”Wild Dances”. Niinpä Ukraina järjesti vuoden 2005 Euroviisut. Vuonna 2007 euroviisuissa Vjerka Serdjutška sijoittui toiseksi ja vuonna 2008 Ani Lorak tuli myös toiseksi.[140] Vuoden 2016 Tukholmassa järjestetyissä euroviisuissa Ukraina voitti Jamalan esittämällä kappaleella ”1944”.[141] Vuonna 2022 Ukraina osallistui Euroviisuihin kappaleella Stefania ja voitti kisan.
Kirjallisuus
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan kirjallisuus
Monet venäläisen kulttuurin mestarit olivat syntyjään ukrainalaisia: Ukrainan alueella syntyivät esimerkiksi Mihail Bulgakov, Nikolai Gogol ja Anna Ahmatova.[142]
Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilija Taras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailija Ivan Franko. Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikkeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassa Victor Hugon, William Shakespearen ja Goethen teoksia ukrainan kielelle. Taras Ševtšenkoa pidetään nykyaikaisen ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin karkotukseen vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.[143]
Kuvataide
muokkaaTaidemaalarit Ilja Repin[144] ja Kazimir Malevitš[145] syntyivät Ukrainassa. Petrykivkan koristemaalaus (2013), Kosivin maalatun keramiikan perinne (2019) ja Krimin tataarien örnek-ornamentit (2021) on liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin.[138]
Teatteri
muokkaaUkrainalaisen teatterin perustaja on teatteri- ja elokuvaohjaaja Les Kurbas. Hän perusti 1917 kokeellisen Molodyi Teatr -nimisen nuorisoteatterin, jossa esitettiin näytelmiä eri puolilta maailmaa eri kulttuureista. Kurbas teki pääasiallisen elämäntyönsä harkovalaisessa Berezil-teatterissa.[146] Hänen nimeään kantaa kiovalainen Les Kurbas -teatteri.
Ruoka
muokkaa
Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovat borssi (punajuurista valmistettu keitto), varenyky (raviolin tapainen ruokalaji), golubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) ja deruny (raastetusta perunasta valmistettuja pannukakkuja). Joulun ja pääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tumma ruisleipä on myös tunnettua.[147] Ukrainalainen borssi on liitetty myös Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin (2022).[138]
Urheilu
muokkaa- Pääartikkeli: Ukrainan urheilu
Vaikka tarvittava urheiluinfrastruktuuri ei ole monien Euroopan maiden tasolla, Ukraina on menestynyt hyvin kansainvälisessä huippu-urheilussa, erityisesti yleisurheilussa, voimistelussa, purjehduksessa, nyrkkeilyssä, painissa, uinnissa, judossa ja shakissa. Maan tunnetuimpia urheilijoita ovat nyrkkeilijät Vitali ja Volodymyr Klytško, Vasyl Lomachenko sekä seiväshyppääjä Serhi Bubka. Olympialaisissa menestynein urheilija on neljä kultamitalia saavuttanut uimari Jana Klotškova. Ukrainalla on vuodesta 1994 alkaen ollut joukkue sekä kesä- että talviolympialaisissa, ja maa on saanut vuoteen 2018 mennessä kaikkiaan 37 kultamitalia.[148]
Ukrainan suosituin urheilulaji on jalkapallo, jossa urheiluseurat Kiovan Dynamo, Donetskin Šah’tar ja Dnipropetrovskin Dnipro ovat saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Maan jalkapallojoukkue selviytyi vaikeasta karsintalohkosta (muun muassa Turkki, Kreikka ja Tanska) ykkösenä jatkoon vuoden 2006 MM-kilpailuihin, joissa sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon. FIFA:n rankigissa se oli helmikuussa 2022 sijalla 27.[149]
Kiovan Sokol on maan tunnetuin jääkiekkojoukkue. Ukrainan jääkiekkomaajoukkue on pelannut 2000-luvulla jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen A-sarjassa. Kansainvälinen jääkiekkoliitto laskee maassa olevan 5340 rekisteröityä pelaajaa. Miesten maajoukkue on vuonna 2022 IIHF:n rankingissa sijalla 27.[150]
Juhlapäivät
muokkaa| päivä | suomalainen nimi | ukrainalainen nimi | huomioitavaa |
|---|---|---|---|
| 1. tammikuuta | uusivuosi | Новий рік | |
| 26. helmikuuta | Krimin venäläismiehityksen vastarinnan päivä | День кримського спротиву російській окупації | |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Міжнародний жіночий день | |
| vaihtelee | pääsiäinen (juliaaninen) | Великдень | uskonnollinen juhlapäivä |
| vaihtelee | helluntai (juliaaninen) | Трійця | uskonnollinen juhlapäivä |
| 1. toukokuuta | työn päivä | День праці | |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä natsismista toisessa maailmansodassa | День перемоги над нацизмом у Другій світовій війні | |
| 28. kesäkuuta | Ukrainan perustuslain päivä | День Конституції України | |
| 28. heinäkuuta | Ukrainan valtiollisuuspäivä | День Української Державності | |
| 24. elokuuta | Ukrainan itsenäisyyspäivä | День Незалежности України | |
| 1. lokakuuta | Ukrainan puolustajien päivä[151] | День захисників і захисниць України | |
| 6. joulukuuta | Ukrainan asevoimien päivä | День Збройних сил України | |
| 25. joulukuuta | joulu[152] | Різдво Христове | uskonnollinen juhlapäivä |
Lähteet
muokkaa- Internet Encyclopedia of Ukraine (Alkuteos Encyclopedia of Ukraine, University of Toronto Press, 1984–93, toimittaneet Volodymyr Kubijovyc & Danylo Husar Struk ym.) 2001. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Marija Timoninoji & Olena Vyšnevska (editors): Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2022 - Number of Present Population of Ukraine, as of January 1, 2022 (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2022) 2022. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny, Devstat Ukrajiny / Statistics Ukraine (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Arkistoitu 6.10.2022. Viitattu 3.7.2024. (ukrainaksi), (englanniksi)
- ↑ a b c Ella Libanova: Ukraine’s Demography in the Second Year of the Full-Fledged War Wilson Center. 27.6.2023. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Ukraine The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
- ↑ a b World Economic Outlook Database, April 2013. Report for Selected Countries (UA, BY, RU, MO) and Subjects (IMF:n tilastoima ja ennustama BKT:n kehitys per capita vuosille 2007-2015 Ukrainaan, Valko-Venäjälle, Venäjälle ja Moldovaan) Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
- ↑ a b J. L. Makarevitš (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Zapadnaja Jevropa. Strany Baltii, Rossija, Belarus, Ukraina, Moldova 1:500 000. Minsk, Valko-Venäjä: Izdatelstvo Jansejan, 2005. (venäjäksi)
- ↑ Dnieper River (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Rivers (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 1. 1984. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Lakes (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tutkimuksen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, vol. 3. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 6.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c U.S. Relations With Ukraine United States Department of State. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Magocsi, P. R.: A History of Ukraine. The Land and its People. 2nd revised and explaned edition. Toronto: University of Toronto Press, 2010. ISBN 978-1-4426-1021-7. Mongolien etenemisestä ja invaasiosta s. 110–114 (englanniksi).
- ↑ Pilipenko, V. & Kasjanov, G.: Ukrainan historia. Helsinki: Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti, 1997. ISBN 951-707-080-2. Galitsia-Volyniasta s. 42–44.
- ↑ Kuuskoski, Kaisla: Näin Venäjä valehteli – asiantuntijat perkaavat Venäjän presidentin synkän puheen Ilta-sanomat. 23.2.2022. Viitattu 23.2.2022.
- ↑ a b c Millar, James R. (toim.): Encyclopedia of Russian History, ”Ukraina and Ukrainians”, s. 1602–1603. New York: Thomson Gale, 2004. ISBN 0-02-865693-8. (englanniksi)
- ↑ Røhr, Anders: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 271. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X
- ↑ a b c Encyclopedia of Russian History, s. 1603.
- ↑ Worldwide Recognition of the Holodomor as Genocide National Museum of the Holodomor-Genocide. 18.10.2019. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Encyclopedia of Russian History, s. 1604.
- ↑ Ukrainian Culture - Dates of Significance Cultural Atlas. 2022. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Tältä traagisen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tapahtumapaikalla näyttää nyt MTV uutiset. 3.3.2019. Viitattu 28.2.2022.
- ↑ Dudinská, Irina & Kozárová, Irina: Public administration reform in Ukraine: lessons learned from Slovakia and Poland, s. 7–15. Prešov: University of Prešov, 2014. ISBN 978-80-555-1061-3 (englanniksi)
- ↑ VR sacked Tarasyuk UNIAN. Viitattu 1.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Tarasyuk to seek protection of the Prosecutor General UNIAN. Viitattu 1.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Ukrainan presidentti ei usko neuvotteluratkaisuun Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.11.2011. Viitattu 25.5.2007.
- ↑ IPU PARLINE database: UKRAINE (Verkhovna Rada) ELECTIONS IN 2007 archive.ipu.org. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Our Ukraine-People`s Self-Defence to seek way out of crisis UNIAN. Viitattu 26.11.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d Ukraine timeline BBC News. 8.5.2012. Viitattu 21.2.2024. (englanti)
- ↑ Akut kris i Ukraina 27.10.2008. Svenska Dagbladet. (ruotsiksi)
- ↑ IMF And Ukraine Agree On $16.5 Billion Loan rferl.org. 26.10.2008. Arkistoitu 11.12.2008. Viitattu 27.10.2008. (englanniksi)
- ↑ ’Orange’ coalition restored in Ukraine RIA. Viitattu 9.12.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Ukrainalaiset väsyivät odottamaan vapautta Helsingin Sanomat. 3.12.2013. Arkistoitu 2013. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Kiovassa väkivaltaisuudet jatkuivat läpi yön, poliisi eteni mielenosoittajien leiriin (Digilehden tilaajille) 19.2.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 19.2.2014.
- ↑ Ukrainan tuore pääministeri: Yli 50 miljardia euroa valtion varoja siirretty ulkomaille Aamulehti. 27.2.2014. Arkistoitu 2014. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Vaaliviranomaiset vahvistavat: Miljardööri Porošenko on Ukrainan uusi presidentti Helsingin Sanomat. 26.5.2014. Arkistoitu 26.5.2014. Viitattu 29.5.2014.
- ↑ Korruption vastainen taistelu tyssäsi Ukrainassa Turun sanomat. 8.1.2017. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Saksa vaatii Venäjältä selitystä joukoista Ukrainassa Helsingin Sanomat. 1.3.2014. Arkistoitu 2014. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Rayman, Noah: UN General Assembly: Crimea Referendum Was Illegal Time. 27.3.2014. Viitattu 13.2.2015. (englanniksi)
- ↑ Phillips, David L.: Crimea’s Technically Flawed Referendum Huffington Post. 19.3.2014. Viitattu 13.2.2015. (englanniksi)
- ↑ Ukraina syyttää Venäjää Itä-Ukrainan mellakoiden tilaamisesta Ilta-Sanomat. 6.4.2014. Viitattu 26.2.2023.
- ↑ Ukraine's 'Invisible Crisis': 1.5 Million Who Fled War With Russia United States Institute of Peace. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Death Toll Up To 13,000 In Ukraine Conflict, Says UN Rights Office Radio Free Europe/Radio Liberty. 26.2.2019. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Analyysi: Ukraina ei muutu ennen kuin kansa lakkaa uskomasta vallan huipulta tulevaan pelastukseen Yle uutiset. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Ukrainan uusi presidentti astui virkaan ja hajotti heti parlamentin Yle uutiset. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ a b Ukrainan presidentin puolueesta tulossa hallituksen muodostaja, kun kaksi kolmannesta parlamenttivaalien äänistä laskettu Yle uutiset. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Ukrainan pääministeri nousi presidentin lähipiiristä – Oleksi Hontšaruk on 35-vuotias juristi Yle uutiset. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Analyysi: Ukrainan presidentti pysyi tiukkana Vladimir Putinille Yle uutiset. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ Presidentti Zelenskyi BBC:lle: Nato on Ukrainan turvatakuu, muita polkuja ei ole Helsingin Sanomat. 17.2.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Venäjän tämän vuoden pääsotaharjoitus Zapad 2021 ulottuu Suomenkin koko itärajalle Yle uutiset. 12.2.2021. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Ukraina epäilee, että Venäjä valmistelee massiivista sotilasoperaatiota lähellä sen rajaa Yle uutiset. 4.12.2021. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Venäjä on väläytellyt ”sotilasteknisiä keinoja”, jos neuvottelut epäonnistuvat Helsingin Sanomat. 14.1.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Simojoki, Niilo: Putin vaatii länneltä pikaisia takeita Naton laajentumista vastaan Aamulehti. 23.12.2021. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Putin: Venäjä ei halua sotaa, valmis jatkamaan yhteistyötä lännen kanssa Ukrainaan liittyvien jännitteiden liennyttämiseksi SSS.fi. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Putin ei innostu Itä-Ukrainan ”kansantasavaltojen” itsenäisyyden tunnustamisesta Helsingin Sanomat. 15.2.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Putin vakuutti, ettei sotaa tule, Scholz painotti neuvotteluiden jatkon tärkeyttä Helsingin Sanomat. 15.2.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Soisalon-Soininen, Janne: Putin tunnusti Donetskin ja Luhanskin alueiden itsenäisyyden, lähettää Venäjän joukkoja Itä-Ukrainaan Talouselämä. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Juhola, Teemu: Hyökkäys alkoi monesta ilmansuunnasta Yle uutiset. 24.4.2022. Viitattu 22.3.2022.
- ↑ Rinne, Tittamari: Venäjän hyökkäykselle tuomio eri puolilta Yle uutiset. 24.2.2022. Viitattu 22.3.2022.
- ↑ Siviilikohteisiin ei kajota, Venäjä väittää Helsingin Sanomat. 2.3.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Harkovalaiset sanovat HS:lle, että raketit ovat vaihtuneet lentokoneiden pommituksiin: ”Sota on tuossa ikkunan takana” Helsingin Sanomat. 1.3.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Ylen Antti Kuronen joutui keskelle Venäjän ohjusiskua Pohjois-Ukrainassa Yle Uutiset. 9.3.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Kiova syyttää Venäjää lastensairaalan pommittamisesta Yle Uutiset. 9.3.2022. Viitattu 9.3.2022.
- ↑ Kuvat ja videot todistavat Venäjän pommittaman venäjänkielisen Mariupolin hirvittävästä tuhosta Helsingin Sanomat. 10.3.2022. Viitattu 10.3.2022.
- ↑ More than 2,000 Ukrainian civilians killed during Russian invasion Reuters. 2.3.2022. Viitattu 10.3.20220. (englanniksi)
- ↑ Kiovan salamavaltaus epäonnistui: kokosimme 5 syytä siihen, miksi Venäjä siirtää voimansa Itä-Ukrainaan Yle Uutiset. 12.4.2022. Viitattu 12.11.2022.
- ↑ Venäjä vetäytyi Kiovan läheltä, Itä-Ukrainassa sota kiihtyy Helsingin Sanomat. 6.4.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Koivuniemi, Sanni: Siviilit yhä loukussa Mariupolissa: ”Onnistuminen vaatisi, että Venäjä ei käyttäisi käytäviä propagandaan” Suomen Kuvalehti. 7.3.2022. Viitattu 12.11.2022.
- ↑ Putin määräsi Azovstalin tehdasalueen Mariupolissa saarrettavaksi niin, ”ettei kärpänenkään pääse pakenemaan” Helsingin Sanomat. 21.4.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Hundreds of Ukrainians defending Azovstal plant surrender to uncertain fate Reuters. 17.5.2022. Viitattu 12.11.2022. (englanniksi)
- ↑ HS-analyysi | Sodan alkaessa helmikuussa harva uskoi, kuinka monella tapaa Venäjä tulee tyrineeksi Helsingin Sanomat. 11.11.2022. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Ukraine confirms Russia captured eastern city Lysychansk BBC News. 3.7.2022. Viitattu 12.11.2022. (englanti)
- ↑ Ukrainan vastahyökkäys Harkovan alueella etenee poikkeuksellisella vauhdilla Helsingin Sanomat. 10.9.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Pekka Lähteenmäki: Ukrainan yllätyshyökkäys loi paniikin: Romahtaako Venäjän armeija parhaillaan? Talouselämä. Viitattu 12.11.2022.
- ↑ "Venäjällä vallitsee nyt osittainen liikekannallepano ja osittainen sotatila", sanoo Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Yle Uutiset. 19.10.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Ukraina on pyytänyt varaosia sähköverkon korjaamiseen myös Suomesta Yle Uutiset. 12.2.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Venäjän puolustusministeri: Venäjä vetäytyy Hersonista Yle Uutiset. 12.2.2022. Viitattu 11.11.2022.
- ↑ Ukraine Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Zelenskyy sworn in as Ukraine’s sixth president Al Jazeera. 20.5.2019. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Rudenko, Olga: Denys Shmyhal: ‘I treat every day like it’s my last one in this job’ - Aug. 14, 2020 Kyiv Post. 14.8.2020. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Wartime Ukraine’s Election Dilemma Wilson Center. 1.2.2024. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Oleksiy Danilov: No elections can be held in Ukraine during martial law National Security and Defense Council of Ukraine. 17.5.2023. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ Most of all, Ukrainians trust to Party of Regions and BYuT 24.7.2007. UNIAN. Viitattu 16.8.2007. (englanniksi)
- ↑ Ukraine bans Communist party for ’promoting separatism’ The Guardian. 17.12.2015. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Ukraine in figures 2012. Statistical Publication (zip-pakattu pdf) (Luku 1. Basic geopolitical and economic characteristics, kohta 1.3 Registered public associations, s. 18) 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Venäjä ja Ukraina eivät onnistuneet solmimaan kaasusopimusta Yle uutiset. 7.12.2013. Viitattu 8.12.2013.
- ↑ Vieraskynä | Venäjä haastaa EU:n omalla unionillaan Helsingin Sanomat. 7.8.2013. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Ukraina haki EU:n jäsenyyttä – ja odottaa Euroopan aseapua Yle Uutiset. 28.2.2022. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Ukrainan pikajäsenyys ei saanut EU-johtajilta tukea – pääministeri Sanna Marin: "Jäsenyysehdot pitää täyttää" Yle Uutiset. 11.3.2022. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Puheenvuorot. Torstai 20. toukokuuta 2010 - Strasbourg. Laima Liucija Andrikienėn laatima kysymys numero 12 (H-0219/10) Aihe: Ukrainan parlamentin päätös Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimuksen jatkamisesta 20.5.2010. europarl.europa.eu. Viitattu 6.3.2014.
- ↑ a b c d Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2013 roku (PDF) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2013) Deržavna služba statystyky Ukrajiny. 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus). Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 3.3.2014. (ukrainaksi)
- ↑ Countries most reliant on Russian gas flows via Ukraine (cubic metres, billion) BBC. Viitattu 27.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Pro utvorennja ta likvidatsiju raioniv. Postanova Verh’ovnoji Rady Ukrajiny No 807-ІХ 18.7.2020. Golos Ukrajinu (Verh’ovna Radan tiedotuslehti), golos.com.ua. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
- ↑ Novi raiony: karty + sklad 17.7.2020. minregion.gov.ua. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
- ↑ Ostanenko, Pavlo ym.: Аtlas administratyvno-terytorialnoho ustroju Ukrajiny (Атлас адміністративно-територіального устрою України. Новий районний поділ та територіальні громади) (PDF (42,9 MB)) 2020. minregion.gov.ua. Viitattu 12.2.2022. (ukrainaksi)
- ↑ About number and composition population of Ukraine by All-Ukrainian Population Census'2001 data, Number of cities (Väkiluvusta ja väestön jakautumisesta Ukrainan yleisen väestönlaskennan 2001 aineiston mukaan, kaupunkien lukumäärä) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 29.9.2011. (englanniksi)
- ↑ About number and composition population of Ukraine by All-Ukrainian Population Census'2001 data, Urban and rural population (Väkiluvusta ja väestön jakautumisesta Ukrainan yleisen väestönlaskennan 2001 aineiston mukaan, Kaupunkilaiset ja maaseutuväestö) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 7.10.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Marija Timoninoija & Olena Vyšnevska (editors): Tšyselnist najavnoho naselennja Ukrajiny na 1 sitšnja 2021 - Number of Present Population of Ukraine, as of January 1, 2021 (pdf) (Ukrainan paikkakuntien viralliset väkilukuarviot 1.1.2021) 2021. Kiova: Deržavna služba statystyky Ukrajiny, Devstat Ukrajiny / Statistics Ukraine (Ukrainan tilastokeskus), ukrcensus.gov.ua. Arkistoitu 14.2.2022. Viitattu 4.6.2022. (ukrainaksi), (englanniksi)
- ↑ vuoteen 2016 asti Dnipropetrovsk (ukr. Дніпродзержинськ)
- ↑ Corruption Perceptions Index 2015 (Maatilasto verkkojulkaisun sivulla 7/20) Transparency International, transparency.org. Arkistoitu 26.7.2016. Viitattu 28.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Ukraine - Member information WTO. 2024. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Ukrainassa Maailmanpankkia johtaa suomalaisnainen, joka ei pelkää oligarkkien vallan haastamista – tuloksiakin on tullut Yle Uutiset. 26.3.2019. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ a b Ukraine. The World Factbook, 6.2.2024. Central Intelligence Agency. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Ukraine in figures 2012. Statistical Publication (zip-pakattu pdf) (Luku 9. Foreign economic activity, kohta 9.1, sivut 131–134) 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
- ↑ 2012 – 12. Commodity Pattern of Foreign Trade of Ukraine Ministry of Economic Development and Trade, Ukraine, ukrexport.gov.ua. Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
- ↑ 2012 – 12 months. Structure of Exports-Imports of Services Ministry of Economic Development and Trade, Ukraine. Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Official exchange rates of foreign currencies - Set the following official exchange rates of Hryvnia against Foreign Currencies - 31.12.2013 (UAH:n vaihtokurssi ulkomaalaisiin valuuttoihin nähden 31.12.2013. 100 EUR=1029.8053 UAH eli 1 UAH=0,090567 EUR.) The National Bank of Ukraine, bank.gov.ua. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Valovyi rehionalnyi produkt (Ukrainan alueellisten BKT:den arvot 2004-2011) 2014. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Official exchange rates of foreign currencies - Set the following official exchange rates of Hryvnia against Foreign Currencies - 31.12.2011 (UAH:n vaihtokurssi ulkomaalaisiin valuuttoihin nähden 31.12.2011. 100 EUR=1104.153 UAH eli 1 UAH=0,097106 EUR.) The National Bank of Ukraine. Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Time series of avarage monthly wages by region (1995-2013) (Keskimääräisen kuukausipalkane kehitys Ukrainassa alueittain 2004-2011) 2014. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Emeritusprofessori Tauno Tiusanen: Ukrainan kansan köyhyyttä ei ymmärretä lännessä Yle uutiset. 20.2.2014. Viitattu 7.3.2014.
- ↑ a b Ukraine: Energy Country Profile Our World in Data. Viitattu 28.2.2022. (englanniksi)
- ↑ Nuclear Share of Electricity Generation in 2020 Power Reactor Information System. International Atomic Energy Agency. Viitattu 28.2.2022. (englanniksi)
- ↑ Sähkön ja lämmön tuotanto Suomen virallinen tilasto. 2.11.2021. Tilastokeskus. Viitattu 28.2.2022.
- ↑ Ukraine: Electricity and heat for 2011 (IAE:n, eli 28 länsimaan muodostaman monikansallisen energiajärjestön kokoamia tilastotietoja) International Energy Agency, iea.org. Arkistoitu 17.3.2014. Viitattu 17.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Country Summary. The World Factbook, 2012. Central Intelligence Agency. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Robinson, A. G. (editor): ”Exploration history of Black Sea Province”, Regional and Petroleum Geology of the Black Sea and Surrounding Region. American Association of Petroleum Geologists, 1997. ISBN 978-0891813484 Google Books (viitattu 15.3.2014). (englanniksi)
- ↑ Ukraine to buy around 27-30 billion cubic meters of gas from Russia in 2014 - Prodan Interfax-Ukraine. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Oil and gas could explain Putin's costly attempt to control the Crimea Independent. 14.3.2014. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Frack to the future The Economist. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Shale gas reserves and major fields of Ukraine shalegas.in.ua. 14.6.2013. Viitattu 21.2.2024. (englanti)
- ↑ admin: Ukraine in rush for gas independence with Chevron, Shell and Eni 2B1stconsulting. 3.11.2013. Viitattu 21.2.2024. (englanti)
- ↑ Чисельність населення по регіонах (за оцінкою) на 1 лютого 2022 року та середня чисельність у січні 2022 року1 (aarvioitu väestö alueittain 1.2.2022 ja keskimääräinen väestö 1.1.2022) 22.3.2022. Ukrainan valtion tilastopalvelu, ukrcensus.gov.ua. Viitattu 3.7.2024. (ukrainaksi)
- ↑ About number and composition population of Ukraine by data All-Ukrainian population census'2001 data (Ukrainan asukkaiden etninen jakauma 2001 väestönlaskennassa) Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b About number and composition population of Ukraine by All-Ukrainian population census'2001 data (Ukrainan asukkaiden kielijakauma 2001 väestönlaskennassa etnisen jakauman mukaan) Deržavna služba statystyky Ukrajiny (Ukrainan tilastokeskus). Viitattu 5.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Yle Krimillä: Mielenosoittajat vastustavat kielilakia ja vaativat Krimille oikeutta päättää asioistaan Yle Uutiset. 27.2.2014. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ Asiantuntijat: Itäukrainalaiset eivät haikaile osaksi Venäjää Yle Uutiset. 6.3.2014. Viitattu 21.2.2024.
- ↑ a b WHO European Region: Ukraine statistics summary (2002 - present) Julkaisija=Maailman terveysjärjestö, who.int, Viitattu 9.3.2014, (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Statistical yearbook of Ukraine for 2012 (Ch. 16. Population) 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Arkistoitu 9.3.2014. Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Tietoa Ukrainasta: Yhteiskunta, kulttuuri ja media 13.8.2013 (päivitetty). Suomen suurlähetystö, Kiova. Arkistoitu 3.2.2014. Viitattu 18.11.2013.
- ↑ Statistical yearbook of Ukraine for 2012 (Chapter 17. Employment) 2013. Deržavna služba statystyky Ukrajiny (State Statistical Service of Ukraine, Ukrainan tilastokeskus). Arkistoitu 9.3.2014. Viitattu 9.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Ukraine. World Development Indicators 2008. Maailmanpankki, worldbank.org. Viitattu 22.3.2014. (englanniksi)
- ↑ 1,2 million Ukrainians are labour migrants 31.5.2013. YK:n kansainvälinen työjärjestö ILO, ilo.org. Arkistoitu 15.7.2015. Viitattu 28.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Progress by Goal 2007. Millennium Goal Monitor. Arkistoitu 28.10.2011. Viitattu 17.4.2010. (englanniksi)
- ↑ http://razumkov.org.ua/uploads/journal/ukr/NSD138_2013_ukr.pdf
- ↑ a b Віруючим якої церкви, конфесії Ви себе вважаєте? Центр Разумкова. Arkistoitu 2014. (ukraina)
- ↑ Two major Orthodox churches in Ukraine mulling merger UNIAN. Viitattu 21.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Bandura Encyclopædia Britannica. 2009. Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Culture bestofukraine.com. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Browse the Lists of Intangible Cultural Heritage and the Register of good safeguarding practices Unesco. Viitattu 30.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Mushynka, Mykola: Hopak Encyclopedia of Ukraine, vol. 2; uudelleenjulkaisu: Internet Encyclopedia of Ukraine. 1989. Viitattu 29.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Ukraine at eurovision Song Contest eurovisioncovers.co.uk. eurovisioncovers.co.uk. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Eurovision Song Contest 2016 Grand Final Eurovision.tv. EBU. Viitattu 16.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Suuria ukrainalaisia Helsingin Sanomat. 5.3.2022. Viitattu 16.3.2022.
- ↑ Shevchenko, Taras Encyclopedia of Ukraine. encyclopediaofukraine.com. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Ilya Yefimovich Repin Biography, Art, & Facts Britannica. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Tiilikainen, Teppo: Ammuttu sivistys. Suomen Kuvalehti, 22.7.2022, nro 29/2022, s. 14–17.
- ↑ Kornijenko, Nelly: ”Les Kurbas, founder of Ukrainian theatre”, Unesco Courier, s. 32–33. Unesco, 1987. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Stechishin, S[avella]: Traditional foods Encyclopedia of Ukraine. Canadian Institute of Ukrainian Studies. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Ukraine Oluympedia. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Associations Ukraine (osiot Ranking ja Honours) Fifa. Viitattu 17.4.2012. (englanniksi)
- ↑ Ukraine IIHF. Viitattu 16.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Parliament changes dates of Christmas, Statehood Day, Day of Defenders www.ukrinform.net. 14.7.2023. Viitattu 31.7.2023. (englanniksi)
- ↑ Silja Pokki, Heta Ylitie: Zelenskyi allekirjoitti lain – joulu vaihtaa paikkaa Ilta-Sanomat. 31.7.2023. Viitattu 31.7.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ukraina Wikimedia Commonsissa
Matkaopas aiheesta Ukraina Wikimatkoissa- Suomen Ulkoministeriön matkustustiedote Ukraina (suomeksi) (um.fi)
- Ukraine profile - Media 2022. BBC. (englanniksi)
- Ukrainan presidentti. (englanniksi)
- Ukrainan hallinnon portaalisivu. (englanniksi)
- Ukrainan parlamentti. (englanniksi)
- Ukrainan kartta 1:1 milj (jpg). (venäjäksi) ja (englanniksi)
- History of Ukraine (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Alkujaan Encyclopedia of Ukraine, vol. 5, nyt Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
- Fauna (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 2008. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
- Literature (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Encyclopedia of Ukraine. 1993. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. (englanniksi)
