Almería

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Almería
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Almería

Koordinaatit: 36°50′25″N, 2°28′05″W

Valtio Espanja
Itsehallintoalue Andalusia
Maakunta Almería
Väkiluku (2015) 194 203[1]









Näkymä kaupunkiin ja satamaan.

Almería on kaupunki Välimeren rannalla Andalusiassa, Kaakkois-Espanjassa. Se on samannimisen maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on 193 000 asukasta (2015).[2]

Almería on saanut nimensä Al-Merayan linnoituksesta. Córdoban kalifi Abd ar-Rahman III perusti kaupungin vuonna 955 valtakuntansa satamakaupungiksi. Almería kärsi monista piirityksistä ristiretkien aikaan, mutta kristityt saivat sen hallintaansa vasta sen antauduttua Ferdinand ja Isabella Katolilaiselle 26. joulukuuta 1489.

Almería kärsi 1500-luvulla monista luonnonkatastrofeista, joista erityisesti vuoden 1522 maanjäristys tuhosi kaupunkia. Lisäksi barbareskimerirosvojen hyökkäykset olivat yleisiä ja jatkuivat 1700-luvun alkuun. Tämän jälkeen alueelta löytyi rikkaita rautaesiintymiä, joiden myötä kaupunkiin asettui ranskalaisia ja brittiläisiä yrityksiä.

Almeríassa alkoi 1950-luvulla uusi taloudellinen nousu turismin ja maatalouden ansiosta. Kaupungissa on elintarviketeollisuuden lisäksi metalli- ja kemianteollisuutta.

Almerían ilmasto on kuiva ja aurinkoinen. Maakunnassa sijaitsee Euroopan ainoa hiekka-aavikko sekä Cabo de Gata-Níjarin luonnonpuisto. Almeríassa on kuvattu yli 500 elokuvaa, muun muassa westernejä Desierto de Tabernasissa noin 30 km:n päässä Almeríasta, jossa sijaitsee lavastettu Villin lännen kaupunki.[3][4]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.