Eddie Pope
George Edward "Eddie" Pope (s. 24. joulukuuta 1973[1] Greensboro, Pohjois-Carolina) on yhdysvaltalainen jalkapalloilija. Pelipaikaltaan hän oli puolustaja.
Pope aloitti jalkapallouransa opiskellessaan Pohjois-Carolinan yliopistossa. D.C. United valitsi hänet MLS College Draftissa toisella kierroksella, ja hän aloitti D.C. Unitedissa vuonna 1996. Ensimmäisellä kaudellaan Pope oli mukana voittamassa MLS:n mestaruutta. Toisella kaudellaan hänet valittiin liigan vuoden puolustajaksi, kun D.C. United voitti toisen peräkkäisen liigamestaruutensa. Vuonna 1998 Pope oli Unitedin mukana voittamassa CONCACAF Champions Cupia ja CONCACAF Interamerican Cupia. Vuosina 1999 ja 2000 hän kärsi loukkaantumisista, mutta siitä huolimatta hänet valittiin MLS:n tähdistöotteluun molempina vuosina. Vuonna 2001 hän pelasi jälleen liigan tähdistöottelussa, vaikka oli monesti sivussa loukkaantumisten takia kauden aikana. Vuonna 2002 loukkaantumisista kärsinyt Pope siirtyi MetroStarsiin. Kauden 2004 jälkeen hän siirtyi MLS-liigan Real Salt Lakeen.
Pope oli mukana Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueessa Atlantan kesäolympialaisissa. Hän pelasi ensimmäisen maaottelunsa 10. marraskuuta 1996 Trinidad ja Tobagoa vastaan. Pope oli mukana vuoden 1998 CONCACAF Gold Cupissa, jossa Yhdysvallat yllätti Brasilian ja selvisi turnauksen loppuotteluun. Hän pelasi kahdessa ottelussa Ranskan MM-kisoissa 1998. Vuonna 2002 Pope oli jokaisessa viidessä Yhdysvaltojen MM-kisoissa pelaamissa otteluissa avauskokoonpanossa. Hän oli mukana maajoukkueessa myös Saksan MM-kisoissa 2006, joissa hän pelasi kaksi ottelua mutta joutui jäämään kolmannesta pois saatuaan kahden varoituksen seurauksena punaisen kortin ottelussa Italiaa vastaan[2]. Kaikkiaan Pope pelasi 82 maaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia vuosina 1996–2006[3].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuusela, Martti, ym.: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 51. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1
- ↑ Kuusela, Martti, ym.: Jalkapallon MM-kisat Saksa 2006, s. 46, 49, 51. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2006. ISBN 952-99551-1-1
- ↑ Mamrud, Roberto: USA - Record International Players 5.7.2018. RSSSF. Viitattu 5.10.2018. (englanniksi)
1 Howard | 2 Albright | 3 Bocanegra | 4 Mastroeni | 5 O'Brien | 6 Cherundolo | 7 Lewis | 8 Dempsey | 9 Johnson | 10 Reyna | 11 Ching | 12 Berhalter | 13 Conrad | 14 Olsen | 15 Convey | 16 Wolff | 17 Beasley | 18 Keller | 19 Hahnemann | 20 McBride | 21 Donovan | 22 Onyewu | 23 Pope | Valmentaja Arena