Jerusalemin piiritys (70)

Jerusalemin piiritys
Osa ensimmäistä juutalaissotaa
Francesco Hayez, Jerusalemin temppelin hävitys, 1867.
Päivämäärä: maaliskuu–syyskuu 70 jaa. Paikka: Jerusalem, Juudea Lopputulos: Rooman voitto
Osapuolet
Rooman valtakunta	juutalaiskapinalliset
Komentajat
Titus Flavius Vespanius	Simon Bar Giora Giskalan Johannes Eleazar ben Simon
Vahvuudet
70 000 miestä	13 000 miestä
Tappiot
?	60 000–1,1 miljoonaa
Ensimmäisen juutalaissodan taistelut 1. Jerusalem - Beth Horon - Jotapata - Gamla - 2. Jerusalem - Masada

Jerusalemin piiritys tapahtui vuonna 70 ensimmäisen juutalaissodan aikana, kun Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen.

Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat Jerusalemin toisen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. Juutalaisia surmattiin valtava määrä: Josefuksen mukaan surmansa saaneita oli noin 1,1 miljoonaa ja vankeja otettiin 97 000, mutta nykyisin näitä lukuja pidetään yliarvioituina. Valloitus oli ankara, osaksi juutalaisten peräänantamattomuuden vuoksi.

Ensimmäinen juutalaissota päättyi kolme vuotta myöhemmin, kun roomalaiset valtasivat Masadan linnoituksen piirityksen jälkeen.

Taustaa

Pääartikkeli: Ensimmäinen juutalaissota

Roomalaiset valtasivat Juudean kuningas Herodeksen kuoleman jälkeen vuonna 4 eaa., ja vuonna 6 jaa. keisari Augustus teki Juudeasta Rooman provinssin, mutta maakunta pysyi rauhattomana. Juutalaisten keskuudessa syttyi satunnaisia pienempiä kansannousuja, kunnes tilanne purkautui vuonna 66 jaa., kun Jerusalemin temppeli kieltäytyi maksamasta Juudean prokuraattori Gessius Floruksen asettamaa suurta sakkoa. Florus tuli henkilökohtaisesti Jerusalemiin, mutta kun juutalaiset edelleen kieltäytyivät maksamasta, hän käski surmata 3 600 kaupunkilaista. Tämän jälkeen seloottien johtama kapina levisi nopeasti koko Palestiinaan, ja kapinalliset valtasivat useita roomalaisten miehittämiä linnoituksia.

Kukistaakseen kansannousun nopeasti Syrian legaatti Gaius Cestius Gallus marssitti armeijansa Jerusalemiin, sillä usein pelkkä legioonalaisten saapuminen paikalle tukahdutti kapinan. Galluksen joukkojen ytimenä oli Legio XII Fulminata, jota oli vajaavahvuutensa takia vahvistettu Legio III Gallicasta, VI Ferratasta ja X Fretensistä. Armeija oli kuitenkin huonosti koulutettu, eikä miehillä ollut juuri taistelukokemusta.

Roomalaiset tekivät rynnäkön temppelin valtaamiseksi, mutta juutalaiset torjuivat sen ja lähtivät takaa-ajoon. He aiheuttivat roomalaisille merkittäviä tappioita näiden vetäytyessä Bezethan esikaupungin lävitse. Roomalaiset menettivät 5 780 sotilasta sekä koko piirityskalustonsa ja kuormastonsa. Lisäksi Legio XII Fulminata menetti kaikki kotkansa, mitä pidettiin suurena häpeänä, sillä legioonan kotkia kunnioitettiin suuresti.

Kaupungissa asuneet kristityt pitivät roomalaisten vetäytymistä Jeesuksen ennustamana varoitusmerkkinä, ja monet pakenivat Peraiaan.

Roomalaiset aloittivat uuden yrityksen kapinan kukistamiseksi Galileasta, jossa ensimmäiseksi vallattiin tärkeä Jotapatan linnoitus. Roomalaiset etenivät etelään rankaisten useita kapinalliskaupunkeja ja saapuivat lopulta pääsiäisen aikaan vuonna 70 kenraali Tituksen johdolla Jerusalemin edustalle, edellistä kertaa huomattavasti vahvempina.

Vuonna 69 keisari Vitellius ja hänen miehensä surmattiin Roomassa ja uudeksi keisariksi nousi Titus Flavius Vespasianus, joka päätti vallantavoittelijoiden välisen sisällissodan, neljän keisarin vuoden. Vespasianus jätti juutalaisten kapinan kukistamisen pojalleen, jonka nimi oli myös Titus Flavius Vespasianus.

Jerusalem

Pääartikkeli: Jerusalem

Jerusalemin kartta ensimmäisellä vuosisadalla.

Jerusalemin toisen temppelin ja sitä ympäröivien muurien ja rakennusten pienoismalli.

Noustuaan valtaan vuonna 37 eaa. Juudean kuningas Herodes Suuri oli rakennuttanut temppeleitä, muureja ja palatseja, ja hänen jälkeläisensä olivat jatkaneet hänen työtään. Vuonna 19 eaa. Herodes oli määrännyt Jerusalemin toisen temppelin laajennettavaksi, ja työn valmistuttua se nimettiin Herodeksen temppeliksi.

Jerusalemin kaupungin suojana oli vahvoja linnakkeita, jotka olivat osaksi rakennettuja, osaksi luonnon muovaamia. Kaupunki sijaitsi kahdella kukkulalla, joista lännessä oleva oli itäistä paljon korkeampi. Herodeksen käsialaa oli myös Antonia-linnake, joka oli rakennettu Herodeksen temppelin koilliskulmaan. Makkabealaisten juutalainen pappis- ja hallitsijasuku rakennutti hallintokautenaan uuden kaupunginosan Jerusalemin länsipuolelle ja toisen muurin suojaamaan sitä. Uuteen kaupunginosaan rakennettiin muun muassa Herodeksen palatsi ja kolme tornia, jotka oli nimetty kuninkaan perheenjäsenten mukaan.

Josefuksen mukaan Antonia-linnake oli rakennettu 20–30 metriä korkealle kalliolle ja siinä oli neljä tornia, joista voitiin helposti tarkkailla kaupunkia.

Vuonna 66 alettiin laajentaa esikaupunkia, jossa oli paljon asuintaloja, ja sen suojaksi rakennettiin sodan alkaessa kolmas muuri. Tämä muuri oli linnoitusrakennelmista heikoin.

Komentajat

Titus

Pääartikkeli: Titus

Keisari Nerolle juutalaisten menestys oli iso ongelma, ja seuraavaksi hän lähetti Titus Flavius Vespasianuksen kukistamaan kapinaa. Nero kuoli kesäkuussa 68, mikä antoi Vespasianukselle mahdollisuuden nousta keisariksi. Kesällä 69 hän lähtikin Roomaan tavoittelemaan keisarin asemaa. Kapinan kukistamisen hän jätti poikansa Titus Flavius Vespasianuksen vastuulle.

Titus oli vuodesta 67 ollut isänsä mukana Juudean kapinan kukistamiseksi tehdyllä sotaretkellä ja johtanut Legio XV Apollinarista, mutta hänellä ei ollut vielä paljoakaan kokemusta sodankäynnistä. Hänen tärkein ominaisuutensa olikin, että Vespasianus saattoi luottaa häneen. Tituksen lähimpänä avustajana oli kokenut Tiberius Julius Alexander, alkujaan Aleksandrian juutalainen, joka oli palvellut Juudean prokuraattorina ja Egyptin prefektinä.

Juutalaiskapinalliset

Ennen roomalaisten tuloa juutalaiset olivat keskenään hyvin erimielisiä. Jerusalemin joukkojen komentajat Simon Bar Giora ja Eleazar ben Simon sotivat Giskalan Johannesta vastaan jatkuvasti, ja sodan tuloksena suurin osa viljavarastoista poltettiin, mikä osoittautui kohtalokkaaksi piirityksen loppuvaiheessa. Piirityksen alkaessa juutalaiset päättivät sopia riitansa ja taistella yhteistä vihollista vastaan. He eivät kuitenkaan luottaneet suuresti toisiinsa, mikä haittasi sotatoimia.

Simon bar Giora oli kotoisin Gerasasta. Röyhkeytensä vuoksi hänet karkotettiin Akrabateneen toparkiasta, jonka jälkeen hän liittyi Masadan linnoituksen rosvoihin, joiden kanssa hän päätyi ryöstelemään ja hävittämään Juudeaa. Hän taisteli myös selootteja vastaan ja ajoi pakenevia ihmisiä takaa aina Jerusalemiin asti, jossa hän kohtasi seloottien johtajan Johanneksen. Yhdessä Eleazar ben Simonin kanssa he taistelivat jatkuvasti selootteja vastaan, kunnes päättivät lopulta yhdistää voimansa roomalaisten hyökättyä kaupunkiin.

Eleazar ben Simon väijytti joukkoineen vuonna 66 legaatti Galluksen johtaman Legio XII Fulminatan, joka oli palaamassa epäonnistuneesta Jerusalemin piirityksestä.

Josephuksen mukaan Johannes oli kotoisin Giskalasta ja toimi seloottien johtajana, joiden kanssa hän ryösteli Galileaa ja Juudeaa.

Joukot

Rooman armeija

Jerusalemin temppeliin kuuluneiden rakennusten kiviä, joita juutalaiset ovat heittäneet rakennukseen hyökänneiden roomalaisten päälle.

Tituksen armeijan päävoiman muodostivat legioonat Legio V Macedonica, Legio X Fretensis, Legio XII Fulminata ja Legio XV Apollinaris, joista erityisesti XII Fulminata oli valmis kostamaan aikaisemman häpeänsä. Kaikki legioonat olivat vuosikausien sotimisen takia vajaavahvuisia, joten lisää miehiä oli otettu Egyptissä ja Syyriassa olleista legioonista. Egyptistä saapuneiden joukkojen komentaja oli prefekti Fronto Haterius. Näiltä joukoilta puuttui taistelukokemusta, mutta ne menestyivät silti hyvin. Lisäksi joukkojen tukena oli kahdeksan alaa auxilia-joukkojen ratsuväkeä ja sotilaita. Myös alueen muut kuninkaat olivat antaneet roomalaisten käyttöön joukkoja.

Jokaisella roomalaisella joukko-osastolla oli 60 skorpionia, varsijousta muistuttavaa heittoasetta, joilla voitiin ampua kiviä tai nuolia yli 400 metriin asti, ja kymmenen isompaa ballistaa, joilla voitiin ampua isoja kiviä.

Juutalaiskapinalliset

Piiritetyn Jerusalemin asukkaiden ja sotilaiden määrää on hyvin vaikea arvioida. Josefuksen mukaan kaupungissa olisi ollut miljoona asukasta ja Tacituksen mukaan 600 000. Todennäköisesti nämä arviot ovat liioiteltuja, ja asukkaita oli paljon vähemmän.

Josefuksen mukaan kaupungissa oli 10 000 miestä Simonin komennossa ja 5 000 idumealaista liittolaista. Johanneksella oli komennossaan 8 400 seloottia.

Piiritys

David Roberts Jerusalemin piiritys ja hävitys, 1850

Ensimmäiset taistelukosketukset

Roomalaiset lähestyivät Jerusalemia lännestä päin, paitsi Legio X Fretensis, joka tuli idästä. Tämä Aulus Larcius Lepidus Sulpicianuksen komentama legioona oli lähtenyt suoraan entisestä tukikohdastaan Jerikosta liittyäkseen Tituksen armeijaan. Tituksen armeijan marssirivistö kulki varovasti valmiina ryhmittymään taistelumuotoon, jos sitä vastaan hyökättäisiin.

Roomalaisten lähestyessä kaupunkia Titus kokosi 600 miehen ratsuväki- ja tiedusteluosaston. Se eteni kuitenkin varomattomasti liian lähelle kaupunginmuuria, jolloin muurin suojasta hyökkäsi yllättäen juutalaiskapinallisia ja osa ratsumiehistä kääntyi pakoon. Titus joutui vähäksi aikaa piiritykseen, mutta pääsi lopulta joitakin tappioita kärsineen osastonsa kanssa perääntymään.

Seuraavana päivänä Rooman armeija liittolaisineen leiriytyi Scopusvuorelle puolentoista kilometrin päähän Jerusalemista. Legio X Fretensis saapui myös paikalle ja alkoi pystyttää leiriä kaupungin itäpuolelle Öljymäelle. Kapinalliset huomasivat, että tämä legioona oli kauempana pääjoukosta, ja päättivät hyökätä sitä vastaan. Kidronin laakson yli tehty hyökkäys yllätti täysin legioonalaiset, ja osa heistä kääntyi pakoon, vaikka upseerit yrittivät estää. Huomatessaan tämän Titus ryntäsi ratsuväkensä kanssa avuksi. Tituksen nähdessään monet sotilaat saivat taistelutahtonsa takaisin ja ryhtyivät puolustukseen. Juutalaiskapinallisten oli vaikea taistella ratsuväkeä vastaan, joten he perääntyivät roomalaisten vastahyökkäyksessä ja heidät ajettiin takaisin laakson poikki. Hyökkäys pysähtyi Kidronin purolle, ja tilanne rauhoittui.

Muutaman tunnin kuluttua Titus katsoi vaaran olevan ohi ja kutsui joukkonsa takaisin. Juutalaiset kuitenkin huomasivat tämän, ryntäsivät ulos portista ja hyökkäsivät uudelleen roomalaisten kimppuun.

»Heitä syöksyi taas esiin uusi joukko sellaisella vimmalla, että heidän ryntäämisensä oli verrattavissa villeimpien petoeläinten hyökkäykseen. Tosiasiassa kukaan vastapuolen taisteluvalmiista sotilaasta ei jäänyt odottamaan heidän päälleryntäystään, vaan aivan kuin heittokoneen sinkoamina he syöksyivät ulos taistelurintamastaan ja kääntyivät pakosalle vuorenrinnettä ylöspäin. Titus pysytteli kuitenkin keskellä vuorenrinnettä miestensä kanssa.»

Jälleen osa sotilaista joutui pakokauhun valtaan ja pakeni. Titus pysyi kuitenkin muutamien miesten kanssa paikallaan ja teki epätoivoisia rynnäköitä. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui lisää roomalaisia, ja kapinallisten hyökkäys torjuttiin. Seuraavina päivinä sattui muutamia pienimuotoisia yhteenottoja.

Titus tajusi, että juutalaiskapinalliset hyökkäsivät jokaisen roomalaisen sotajoukon kimppuun, jonka arvelivat pystyvänsä voittamaan. Hän käski Scopusvuorella olevien joukkojensa siirtää leiri lähemmäksi kaupunkia. Nuo kolme legioonaa järjestettiin kahteen leiriin alle kilometrin päähän kaupunginmuureilta. Legioonalaiset alkoivat hakata puita lähiympäristöstä ja rakentaa piiritysmuureja, -ramppeja ja -torneja. Juutalaiset yrittivät kaiken tavoin häiritä heitä ja ampuivat kiviä sotasaaliiksi saamillaan skorpioneilla ja ballistoilla. Ne eivät kuitenkaan aiheuttaneet merkittäviä tappioita, ja roomalaiset vastasivat usein tuleen omilla heittokoneillaan.

Edward Poynter, Katapultti, 1868. Roomalaiset ovat hyvinkin voineet käyttää samanlaisia ballistoja Jerusalemin piirityksessä.

Jerusalemin uloin muuri murretaan

Seuraavaa hyökkäystä varten legioonat ryhmitettiin kolmeen riviin, joiden taakse sijoitettiin jousimiehet ja ratsuväki. Muurinmurtajat alkoivat juutalaiskapinallisten ankarasta vastarinnasta huolimatta murtaa muureja, ja heittokoneet tulittivat herkeämättä juutalaisia yrittäen pitää heidät matalana. Joitakin kapinallisosastoja syöksyi muurien suojasta muurinmurtajien kimppuun ja yritti polttaa ne, mutta vastahyökkäykset lyötiin takaisin. Roomalaiset kuitenkin aliarvioivat jälleen vastustajan päättäväisyyden ja heikensivät etuvartioitaan, jolloin kapinalliset ryntäsivät taas hyökkäykseen. Egyptistä saapuneet kokemattomat, mutta sitäkin sisukkaammat legioonalaiset torjuivat kapinallisten hyökkäyksen. Eräs vangiksi otettu kapinallinen ristiinnaulittiin kaupungin muurien ulkopuolelle varoitukseksi muille.

Piiritys jatkui yli viikon, kunnes juutalaisten puolustus alkoi horjua. Vastahyökkäykset alkoivat vähentyä, ja roomalaiset mursivat heikoimman, uloimman muurin pohjoisessa ja lännessä ja hyökkäsivät sisään esikaupunkiin. Puolustajat näkivät tilanteen toivottomaksi ja perääntyivät seuraavalle muurille. Kaupungin uloin muuri saatiin vallattua 15 päivää kestäneen piirityksen jälkeen. Kun vallattu alue oli tasoitettu ja raivattu rakennuksista ja muureista, roomalaiset leiriytyivät paikalle lukuun ottamatta Legio X Fretensisia, joka jäi Öljymäelle.

Roomalaisten toinen, ratkaiseva hyökkäys

Juutalaiskapinalliset joutuivat jättämään uuden kaupunginosan roomalaisille ja vetäytyivät toiselle muurille. Toista muuria puolustettiin päättäväisesti, ja kapinalliset hyökkäsivät jälleen toistuvasti roomalaisten kimppuun yrittäen häiritä näiden hyökkäysvalmisteluja ja piiritystöitä. Tästä syntyi jatkuvasti raivokkaita kahakoita. Eräässä tällaisessa taistelussa eräs auxilia-ratsumies syöksyi vihollisten keskelle ja surmasi heistä useita, ennen kuin kääntyi takaisin vahingoittumattomana.

Jo viidessä päivässä muuriin saatiin aukko, jolloin Titus johti ratsuväki- ja jalkaväkiosaston kaupunkiin. Sokkeloisilla kaduilla eteneminen oli vaikeaa ja hidasta, ja roomalaiset kärsivät raskaita tappioita kohdatessaan kiivasta vastarintaa. Lopulta heidän oli pakko vetäytyä, mutta yrittäessään poistua muuriin murretun kapean aukon kautta he joutuivat vaikeuksiin. Kapinalliset hyökkäsivät raivokkaasti Rooman jalkaväkeä vastaan. Jousimiesten käskettiin suojata vetäytymistä, ja syntyi epätoivoinen viivytystaistelu. Myös Titus tarttui jouseen ja surmasi 12 kapinallista.

Puolustajien sisukkuudesta huolimatta roomalaiset onnistuivat neljä päivää myöhemmin murtautumaan sisään uudelleen ja karkottamaan puolustajat toiselta muurilta. Vahingosta viisastuneet roomalaiset tuhosivat tällä kertaa suuren osan kaupunginosan rakennuksista ja muureista saadakseen lisää liikkumatilaa. Juutalaiset perääntyivät puolustamaan yläkaupunkia ja Suurta temppeliä.

Tämän jälkeen Josefus lähti Tituksen käskystä muurin viereen kuuloetäisyyden päähän, mutta kuitenkin nuolten kantaman ulkopuolelle ja kehotti huutamalla kapinallisia antautumaan, jotta kallisarvoinen temppeli säilyisi. Hän sai kuitenkin vastaansa juutalaisten herjauksia, ja häntä ammuttiin nuolilla.

»Hän pyysi erittäin hartaasti heitä säästämään itseään ja kansaansa sekä kotikaupunkiaan ja temppeliään eikä olemaan näitä kohtaan tunteettomampia kuin muukalaiset. Ja hän sanoi, että vaikka roomalaiset eivät usko heidän tavallaan, he kunnioittavat silti vihollistensa pyhiä paikkoja ja ovat tähän asti pysyneet niistä erossa. Sitä vastoin miehet, jotka ovat niissä kasvaneet ja joille ne säilyessään yksinomaan kuuluvat, ovatkin itse vaikuttamassa niiden tuhoamiseen.»

Kapinallisia nämä sanat eivät liikuttaneet, mutta muut Jerusalemin asukkaat alkoivat olla halukkaita karkaamaan roomalaisten puolelle. Tämä oli kuitenkin vaarallista, sillä kaikki pakoon yrittävät tai edes siitä puhuvat tapettiin armotta.

Antonia-linnakkeen valtaus

Antonia-linnakkeen pienoismalli.

Seuraavaksi roomalaisten oli rakennettava rynnäkköramppi Antonia-linnakkeeseen, korkeaan rakennukseen, jota puolustettiin raivokkaasti. Työ oli vaikeaa jatkuvassa nuoli- ja kivisateessa, ja piirityslaitteita piti puolustaa alituiseen hyökkäyksiltä. Lisäksi puuta piti tuoda kaukaa, sillä lähiympäristön puut oli hakattu aikaisempia piirityslaitteita rakennettaessa. Kun ramppi saatiin vihdoin valmiiksi, roomalaiset kärsivät suuren takaiskun: Johanneksen miehet olivat kaivaneet tunnelin erään rampin alle. Tunneli oli tuettu bitumilla silatuilla puuparruilla ja täytetty piellä ja asfaltilla. Kun ne sytytettiin tuleen, tunneli sortui ja sen mukana myös roomalaisten rampit. Legioonalaiset yrittivät turhaan sammuttaa rakennelmia, sillä kapinallisten nuolet ja hyökkäykset estivät sen. Lopultakin juutalaisten onnistui pysäyttää roomalaisten piirityksen eteneminen.

Parin päivän päästä kapinalliset hyökkäsivät jälleen piirittäjiä vastaan aiheuttaakseen sekasortoa. Vain vartiomiehet, joiden velvollisuus oli pysyä paikallaan, saivat pysäytettyä hyökkäyksen, ja lopuksi ratsuväki ajoi kapinalliset pakoon sivustahyökkäyksellä.

Juutalaisten menestyksen vuoksi roomalaisten taistelutahto laski, ja jotkut siirtyivät kapinallisten puolelle. Titus kutsui upseerinsa neuvottelemaan tilanteesta. Hän päätti kerätä kaiken mahdollisen puutavaran ja rakentaa uuden rampin. Monet upseerit vastustivat tätä ja kehottivat mieluummin näännyttämään Jerusalemin nälkään, kun taas jotkut kannattivat suurta rynnäkköä kaupunkiin. Titus kuitenkin pysyi päätöksessään.

Roomalaiset pystyttivät ennen uuden rampin rakentamista kaupungin ympärille 6,4 km:n pituisen piiritysvallin, joka valmistui lopulta kolmessa päivässä. Siinä oli 15 linnaketta, ja se katkaisi tehokkaasti kaupungin yhteydet ulkomaailmaan. Titus teki joka ilta tarkastuskierroksen vallilla. Piirityksen vuoksi juutalaiset kärsivät niin suurta nälänhätää, että historioitsija Josefuksen mukaan jotkut heistä söivät jopa omia lapsiaan. Tituksen rauhantarjoukset torjuttiin kuitenkin itsepintaisesti. Muutamat juutalaiset antautuivat, mutta koska sen jälkeen vaihtoehtoina olivat vain orjuus tai kuolema, useimmat jatkoivat taistelua. Roomalaiset saivat kiinni paljon pakenevia juutalaisia, usein jopa 500 yössä, ja ristiinnaulitsivat heidät puolustajien näköpiirissä.

Vallin valmistumisen jälkeen roomalaiset aloittivat uuden rynnäkkörampin rakentamisen tavoitteenaan Antonia-linnakkeen valloitus. Kapinalliset yrittivät kaikin keinoin häiritä ja rikkoa ramppia ennen sen valmistumista, mutta roomalaiset olivat nyt paremmin valmistautuneita, ja heidän heittokoneensa tulittivat vihollisia jatkuvasti ja sotilaat torjuivat päättäväisesti kaikki hyökkäykset.

Roomalaisten eteneminen.

Muurinmurtajia käytettiin yötä päivää, ja lopulta muurit murrettiin. Ainakin osaksi juutalaiset olivat itse syypäitä muurin murtumiseen. Heidän kaivamansa tunnelien vuoksi linnakkeen perustukset romahtivat ja muuriin ilmestyi suuri aukko, josta roomalaiset syöksyivät sisään. Syntyi ankara taistelu temppelin hallinnasta. Kapinalliset olivat pelänneet muurien sortumista ja rakentaneet nopeasti kivenlohkareista toisen muurin aivan entisen taakse. Se ei ollut aivan yhtä jykevä kuin alkuperäiset rakennelmat, mutta roomalaisten hyökkäykset torjuttiin.

Suuren temppelin valtaus

Roomalaisten piti seuraavaksi vallata Suuri temppeli. Se oli juutalaisten kaikkein pyhin paikka, joten sitä puolustettiin ankarasti.

Illalla ryhmä roomalaisia sotilaita ja ratsumiehiä päätti hyökätä muurin yli ilman komentajansa lupaa. He pääsivät kiipeämään muuria vasten olevia kivenlohkareita pitkin muurille, yllättivät vartijat ja surmasivat heidät. Sen huomatessaan Titus siirsi nopeasti vahvistuksia varmistamaan saadun jalansijan ja käski osaston jatkaa etenemistä kohti temppelin pihaa. Syntyi kova taistelu, mutta roomalaiset työnnettiin hitaasti takaisin. Muurin pätkä kuitenkin pidettiin ja vallattu Antonia-linnake käskettiin tuhota. Paikalle piti rakentaa leveä hyökkäysramppi puusta, joka oli haettava jo 20 kilometrin päästä.

Muutaman päivän kuluttua Titus kokosi rynnäkköosaston ottamalla jokaisesta kenturiasta 30 rohkeinta sotilasta. Tämän osaston piti hyökätä yöllä temppelin laajaan esipihaan, ja sen komentajaksi valittiin legaatti Cerialis, joka olisi halunnut johtaa rynnäkköä itse, mutta Titus ei siihen suostunut.

Hyökkäys onnistui aluksi, mutta kapinallisten saatua lisäjoukkoja taistelu juuttui esipihalle, eikä kumpikaan osapuoli saanut selvää yliotetta. Hyökkäys ei lopulta onnistunut, ja suurin osa pihaa pysyi vielä puolustajien hallussa.

Roomalaiset ryhtyivät taistelun jälkeen rakentamaan lisää ramppeja, jotta paikalle saataisiin muurinmurtajia. Pienimuotoiset kahakat jatkuivat yhä, ja molemmat osapuolet sytyttivät temppelin rakennuksia tuleen, jolloin koko arvokkaan temppelin pyhin osa tuhoutui. Titus yritti tosin estää sen tuhoutumista ja käski joukkojensa sammuttaa palot, mutta se oli turhaa, sillä katkerat sotilaat vihasivat vihollisen pyhää paikkaa.

Lopulta ankarien ja pitkien taistelujen jälkeen roomalaiset pääsivät vähitellen niskan päälle ja koko temppeli esipihoineen vallattiin. Se oli ankara isku juutalaisten taistelutahdolle, joka alkoi lannistua myös siksi, että muonavarat olivat lopussa. Roomalaiset olivat nyt vallanneet suurimman osan Jerusalemia, ja juutalaisilla oli hallussaan enää vanha kaupunki ja yläkaupunki.

Francesco Hayez, Jerusalemin temppelin hävitys, 1867. Yksityiskohta maalauksesta, jossa roomalaiset sotilaat surmaavat juutalaisia.

Piirityksen loppuvaihe

Elokuun lopulla roomalaiset alkoivat suunnitella hyökkäystä vanhaan kaupunkiin, jonka puolustajien taistelutahto oli huono. Muutaman päivän tauon jälkeen kaupunginosa vallattiin ja ryöstettiin täysin puhtaaksi. Kapinallisten hallussa oli enää vain yläkaupunki, jossa sijaitsi kuningas Herodeksen palatsi. Uusia ramppeja piiritetyn kaupunginosan muureja vastaan alettiin rakentaa, ja 18 päivän kuluttua ne olivat valmiit. Muurinmurtajat mursivat aukon muuriin, ja roomalaisten rynnäkköjoukot syöksyivät läpi, mutta kohtasivat vain heikkoa vastarintaa muutamien juutalaiskapinallisten yrittäessä vielä epätoivoisesti puolustautua. Suurin osa puolustajista oli jo paennut, ja roomalaiset saivat viimeisetkin osat kaupungista haltuunsa. Neljä kuukautta ja 25 päivää kestäneen piirityksen jälkeen Jerusalem oli lopulta vallattu.

Jerusalemin ryöstö ja tuho

Jo piirityksen aikana kaupungissa oli esiintynyt julmuuksia. Kapinalliset surmasivat kaikki, jotka yrittivät paeta. Kun nälänhätä alkoi, he kulkivat talosta toiseen etsimässä ruokaa ja kiduttivat raa'asti niitä, joilla epäiltiin olevan jotain syötävää. Taudit levisivät, ja Jerusalemin kaduilla lojui kuolleita ja kuolemaisillaan olevia ihmisiä.

Roomalaisia sotilaita oli innostanut tieto siitä, että Jerusalemissa olisi valtavasti arvokasta omaisuutta. He ryhtyivät heti ryöstämään temppeliä ja kaupunkia ja tappoivat kaikki, jotka uskalsivat tulla tielle. Kaupungin asukkaiden väitettiin nielleen arvoesineensä, joten erityisesti auxilia-joukkojen arabialaiset sotilaat halkaisivat miekoilla ihmisten vatsat löytääkseen kultaa. Titus kauhistui ja kielsi tämän raakuuden kuolemanrangaistuksen uhalla, mutta sitä jatkettiin kuitenkin, kun lähettyvillä ei ollut ylempiä upseereita.

Teurastus oli kauhistuttavaa: nykyisten arvioiden mukaan uhreja oli lähes 200 000, ja 35 000 myytiin orjiksi. Vankienkaan tulevaisuus ei ollut valoisa, sillä useimmat joutuivat orjiksi Egyptiin tai taistelemaan hengestään Rooman provinssien teattereihin gladiaattoreita ja petoja vastaan.

Koko kaupunki tuhottiin, ja jäljelle jäi vain osa temppeliä ympäröivää Länsimuuria, joka tunnetaan nykyään nimellä Itkumuuri. Se on nykyään juutalaisten pyhin paikka, ja sen luona on ihmisiä rukoilemassa ympäri vuorokauden. Suuri temppeli ja Herodeksen palatsi ryöstettiin paljaiksi. Josefuksen mukaan kullan hinta laski kaikkialla, kun sotilaat toivat ryöstösaaliinsa varuskuntiinsa ja tuhlasivat sen.

Sotilaita kuljettamassa ryöstösaalista Jerusalemista Tituksen voitontriumfissa. Yksityiskohta Tituksen riemukaaresta Roomassa.

Taistelun jälkeen

Kapinan johtajista Johannes vangittiin, ja Simon joutui kulkemaan Tituksen voitontriumfissa, jonka jälkeen hänet kuristettiin kuoliaaksi. Titus järjesti myös paraatin kiittääkseen ja palkitakseen sotilaitaan.

»Kun hänelle oli pystytetty suuri puhujakoroke entisen leirin keskelle, hän astui sille päälliköidensä kanssa ja puhui koko sotaväkensä kuullen. Hän ilmaisi heille suuren kiitollisuutensa siitä uskollisuudestaan, jota he olivat osoittaneet häntä kohtaan. Hän antoi heti määräyksen alaisilleen lukea julki niiden nimet, jotka sodassa olivat tehneet jotain erityisen merkittävää. Nimellä mainiten hän kiitti niitä, jotka astuivat esiin. Hän iloitsi heidän aikaansaannoksistaan aivan kuin ne olisivat olleet hänen omiaan. Hän asetti heidän päähänsä kultaiset seppeleet ja antoi heille kultaiset kaulaketjut ja pienet hopeiset keihäät ja hopeasta valmistetut sotamerkit. Lisäksi hän korotti jokaisen alemmasta arvoasemasta ylempään. Sen lisäksi hän jakoi heille ryöstösaaliista hopeaa, kultaa ja vaatteita sekä runsaasti myös muuta ryöstettyä tavaraa. Kun hän oli palkinnut kaikkia ansioittensa mukaan, hän toimitti rukoukset jumalille koko armeijan puolesta. Suurten suosionosoitusten saattelemana hän laskeutui alas korokkeelta.»

Paraati päättyi kolme päivää kestäneeseen juhlintaan, ja Legio X Fretensis jäi Jerusalemin varuskunnaksi.

Vuonna 130 keisari Hadrianus vieraili hävitetyssä Jerusalemissa ja päätti perustaa paikalle uuden roomalaisen colonian, Aelia Capitolinan. Osana suunnitelmaa roomalaiset alkoivat rakentaa Suuren temppelin paikalle Juppiterin pyhäkköä. Tämä häväistys oli yhtenä syynä siihen, että juutalaiset aloittivat uuden kapinan roomalaisia vastaan vuonna 132. Roomalaiset kukistivat sen vuoteen 135 mennessä.

Lähteet

• Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta – sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2
• Josephus. Kreikan kielestä suomentanut Pauli Huuhtanen: Juutalaissodan historia. WSOY, Helsinki, 2004. ISBN 951-0-28945-0
• Kohn, George C.: Dictionary of Wars. Facts on File Publications, New York, 1986. ISBN 0 948894 091
• Stampe, Pelle: Juutalaisten pyhin temppeli poltettiin. Tieteen kuvalehti Historia, 2007, 1. vsk, nro 4, s. 74–75. Oslo: Bonnier Publications International AS. ISSN 0806-5209 Suomeksi
• Tiainen, Jorma O. (päätoim.): Gummeruksen suuri maailmanhistoria. (Ihmiskunnan Kronikka 97–1494) Gummerus Oy, Jyväskylä, Helsinki, 1988. ISBN 951-20-3263-5
• Erling Bjøl ja Leo Hjortsø: Otavan suuri maailmanhistoria 4 – Rooman valtakunta. Otava, 1983. ISBN 951-1-07160-2

Aiheesta muualla

• Livius.org Wars between the Jews and Romans: the destruction of Jerusalem (70 CE) (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Karttoja Jerusalemin piirityksestä (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)