Juurikkalahden laiturivaihde rakennettiin syrjäisen Juurikkalahden kyläkeskuksen lähelle. Liikennepaikalle rakennettiin tyyppipiirrustuksien mukainen laiturirakennus. Se avattiin rataosan rakentamisen aikana vuonna 1928 laiturivaihteena. Liikennepaikka alennettiin miehittämättömäksi seisakevaihteeksi vuonna 1968. Tavaraliikenteen päätyttyä vuonna 1976 Juurikkalahti jäi seisakkeeksi. Vuonna 1990 henkilöliikenne päättyi ja samalla liikennepaikka lakkautettiin. Laiturirakennus on purettu vuonna 1993 kuten myös sivuraide.[1] Henkilöliikenteessä Juurikkalahden seisake merkitys oli loppuvaiheessa hyvin vähäinen, sillä Juurikkalahdessa nousi vain yksi matkustaja joka kymmenennessä siellä pysähtyneessä junassa. Lakkauttamisen jälkeen Juurikkalahteen järjestettiin korvaavaa linja-autoliikennettä.[2]