Mestis-kausi 2018–2019

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mestis-kausi 2018–2019
Järjestyksessä oleva kausi 19.
Joukkueiden määrä 12
Sarja alkoi 28. syyskuuta 2018
Sarja päättyi 15. maaliskuuta 2019
Runkosarjan voittaja Hermes
Mestari Ketterä
Toinen sija KeuPa HT
Kolmas sija TUTO Hockey
Pudonneet joukkueet LeKi (ei lisenssiä)
Pistepörssin voittaja Suomi Miro-Pekka Saarelainen (K-Vantaa)
Pudotuspelien pistepörssin voittaja Suomi Janne Kumpulainen (KeuPa HT)
Pudotuspelien arvokkain pelaaja Suomi Sameli Ventelä (Ketterä)
Ylempi sarjataso SM-liiga
Alempi sarjataso Suomi-sarja

 ← 2017-2018

2019-2020 → 

Kausi 2018–2019 oli jääkiekon Mestiksen 19. kausi. Edelliskauden mestari KeuPa HT voitti ensimmäisen Mestis-mestaruutensa, joten KeuPasta tuli yhdeksäs joukkue, joka on voittanut kyseisen mestaruuden.

Ennen kautta Espoo United päätyi konkurssiin, ja vapautunutta paikkaa tarjottiin karsinnoissa pelanneille joukkueille. Suomi-sarjan voittanut JHT ei ottanut paikkaa vastaan, joten se myönnettiin toiseksi tulleelle Kooveelle.

Runkosarjan voitti Hermes, joka kuitenkin putosi puolivälierissä. Mestaruuden voitti Ketterä ja toiseksi sijoittui KeuPa HT. Samat joukkueet olivat kohdanneet aiemmin kauden aikana Suomen Cupin finaalissa, jonka Ketterä myös voitti.

Joukkue Kotikaupunki Areena Kapasiteetti Perustettu Mestikseen Päävalmentaja Kapteeni
Hermes Kokkola Kokkolan jäähalli 4 200 1953 2015 Suomi Janne Tuunanen Suomi Jussi Nättinen[1]
IPK Iisalmi Kankaan jäähalli 1 358 1966 2016 Suomi Janne Sinkkonen 3.1.2019
Suomi Tommi Miettinen[2]
Suomi Otto Huttunen[3]
Jokipojat Joensuu PKS Areena 4 800 1953 2015 Suomi Jouni Varis Suomi Esa Lehikoinen[4]
Ketterä Imatra Imatra Spa Areena 1 200 1957 2017 Suomi Maso Lehtonen Suomi Jarno Lippojoki[5]
KeuPa HT Keuruu Keuruun jäähalli 1 100 1995 2014 Suomi Niko Härkönen Suomi Waltteri Lehtonen[6]
Kiekko-Vantaa Vantaa Trio Areena 2 004 1994 2000 Suomi Simo Mälkiä 28.1.2019
Suomi Reijo Ruotsalainen[7]
Suomi Pekka Niemimaa[8]
Koovee Tampere Hakametsän jäähalli
Hakametsä 2
7 300
1 050
1929 2018 Suomi Juha Pajuoja Suomi Ville Lehtonen[9]
LeKi Lempäälä Masku Areena  900 1904 2007 Suomi Miikka Kuusela Suomi Sami Laakso[10]
Peliitat Heinola Versowood Areena 2 686 1984 2006 Suomi Jani Keinänen 9.2.2019
Suomi Vesa Petäjä[11]
Suomi Ville-Matti Koponen[12]
RoKi Rovaniemi Lappi Areena 3 500 1979 2015 Suomi Santeri Immonen Suomi Henri Joki-Erkkilä[13]
SaPKo Savonlinna Talvisalon jäähalli 2 833 1929 2006 Suomi Pasi Räsänen Suomi Juuso Forsström[14]
TUTO Turku Marli Areena 3 000 1929 1996 Suomi Miika Elomo Suomi Jere Karlsson[15]

Runkosarjassa pelataan 12 joukkueen nelinkertainen sarja (44 ottelua). Lisäksi pelataan kolmessa neljän joukkueen lohkossa kaksinkertaiset välisarjat. Kokonaisottelumääräksi tulee näin 50 ottelua.

Välisarjalohkot ovat:

  • TUTO Hockey - Koovee - K-Vantaa - LeKi
  • Peliitat - Ketterä - SaPKo - Jokipojat
  • RoKi - Hermes - IPK - KeuPa HT.[16]

Sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V V ja H ja H TM PM ME P
1 Hermes 50 29 3 2 16 180 133 +47 95
2 LeKi 50 26 7 3 14 194 155 +39 95
3 Ketterä 50 22 7 7 14 163 141 +22 87
4 SaPKo 50 22 5 5 18 177 159 +18 81
5 TUTO Hockey 50 20 8 4 18 151 130 +21 80
6 Jokipojat 50 19 6 8 17 151 151 0 77
7 RoKi 50 18 5 7 20 138 164 -26 71
8 KeuPa HT 50 18 5 5 22 151 139 +12 69
9 IPK 50 20 3 2 25 160 180 -20 68
10 K-Vantaa 50 17 4 6 23 138 158 -20 65
11 Peliitat 50 14 6 9 21 134 158 -24 63
12 Koovee 50 13 3 4 30 141 210 -69 49

Lähde: Suomen Jääkiekkoliitto

# Pelaaja Joukkue Ottelut Maalit Syötöt Pisteet + - +/-
1. Miro-Pekka Saarelainen K-Vantaa 50 36 30 66 51 35 +16
2. Samu Markkula Hermes 49 16 47 63 52 29 +23
3. Santeri Vuoti LeKi 49 20 36 56 54 48 +6
4. Joona Monto K-Vantaa 49 13 42 55 51 33 +18
5. Joel Sund K-Vantaa 48 19 30 49 45 33 +12
6. Joonas Niemelä Hermes 45 16 32 48 39 24 +15
7. Aku Kestilä Ketterä 49 27 19 46 39 34 +5
8. Kristian Tanus LeKi 33 13 31 44 45 23 +22
9. Joonas Larinmaa Jokipojat 49 20 23 43 36 30 +6
10. Matias Lainio SaPKo 47 17 26 43 44 34 +10

[17]

Maalivahtien torjuntapörssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähintään 1/3 otteluista

# Pelaaja Joukkue Ottelut PO PM T PMK T%
1. Samuel Jukuri Hermes 49 33 69 779 2,09 91,86
2. Julius Pohjanoksa TUTO Hockey 47 41 97 1083 2,36 91,78
3. Karolus Kaarlehto Ketterä 47 32 73 773 2,28 91,37
4. Niilo Halonen Jokipojat 47 33 88 842 2,67 90,54
5. Paavo Hölsä KeuPa HT 47 26 70 654 2,69 90,33

[18]

  Puolivälierät Välierät Loppuottelut
                           
  1  Hermes 2  
8  KeuPa HT 4  
  2  LeKi 2  
  8  KeuPa HT 4  
2  LeKi 4
  7  RoKi 2  
    3  Ketterä 4
  8  KeuPa HT 1
  3  Ketterä 4  
6  Jokipojat 1  
  3  Ketterä 4 Pronssiottelu
  5  TUTO Hockey 0  
4  SaPKo 2 2  LeKi 0
  5  TUTO Hockey 4   5  TUTO Hockey 1

[19]

Puolivälierät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hermes – KeuPa HT 2-4
19.3.2019 Hermes KeuPa HT 5-0
21.3.2019 KeuPa HT Hermes 3-4 ja.
23.3.2019 Hermes KeuPa HT 1-3
25.3.2019 KeuPa HT Hermes 6-3
27.3.2019 Hermes KeuPa HT 2-3 ja.
29.3.2019 KeuPa HT Hermes 6-3
KeuPa HT välieriin voitoin 4-2.
Ketterä – Jokipojat 4-1
19.3.2019 Ketterä Jokipojat 2-4
21.3.2019 Jokipojat Ketterä 2-3 ja.
23.3.2019 Ketterä Jokipojat 2-1
25.3.2019 Jokipojat Ketterä 3-7
27.3.2019 Ketterä Jokipojat 7-0
Ketterä välieriin voitoin 4-1.
LeKi – RoKi 4-2
19.3.2019 LeKi RoKi 2-1
20.3.2019 LeKi RoKi 4-2
23.3.2019 RoKi LeKi 2-5
24.3.2019 RoKi LeKi 8-6
26.3.2019 LeKi RoKi 2-3 ja.
28.3.2019 RoKi LeKi 2-6
LeKi välieriin voitoin 4-2.
SaPKo – TUTO Hockey 2-4
19.3.2019 SaPKo TUTO Hockey 1-5
20.3.2019 TUTO Hockey SaPKo 0-1
22.3.2019 SaPKo TUTO Hockey 1-3
24.3.2019 TUTO Hockey SaPKo 5-0
27.3.2019 SaPKo TUTO Hockey 9-2
28.3.2019 TUTO Hockey SaPKo 3-2 ja.
TUTO Hockey välieriin voitoin 4-2.
LeKi – KeuPa HT 2-4
2.4.2019 LeKi KeuPa HT 2-4
4.4.2019 KeuPa HT LeKi 3-2
6.4.2019 LeKi KeuPa HT 3-2
8.4.2019 KeuPa HT LeKi 3-6
10.4.2019 LeKi KeuPa HT 5-8
12.4.2019 KeuPa HT LeKi 4-2
KeuPa HT loppuotteluihin voitoin 4-2.
Ketterä – TUTO Hockey 4-0
2.4.2019 Ketterä TUTO Hockey 5-3
4.4.2019 TUTO Hockey Ketterä 1-2
6.4.2019 Ketterä TUTO Hockey 5-2
8.4.2019 TUTO Hockey Ketterä 2-3
Ketterä loppuotteluihin voitoin 4-0.
Ketterä – KeuPa HT 4-1
16.4.2019 Ketterä KeuPa HT 5-4
18.4.2019 KeuPa HT Ketterä 2-3
20.4.2019 Ketterä KeuPa HT 2-1 ja.
22.4.2019 KeuPa HT Ketterä 2-1 ja.
24.4.2019 Ketterä KeuPa HT 3-2
Ketterä mestariksi voitoin 4-1.

Pronssiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LeKi – TUTO Hockey 0-1
17.4.2019 LeKi TUTO Hockey 1-3
TUTO Hockey voitti pronssia.
# Pelaaja Joukkue Ottelut Maalit Syötöt Pisteet + - +/-
1. Janne Kumpulainen KeuPa HT 17 7 11 18 17 9 +8
2. Joona Jääskeläinen Ketterä 14 9 8 17 17 7 +10
3. Jesse Juntheikki Ketterä 14 6 11 17 11 7 +4
4. Jesse Pelamo KeuPa HT 16 4 12 16 8 9 -1
5. Valtteri Lipiäinen Ketterä 13 7 8 15 13 4 +9

[20]

Maalivahtien torjuntapörssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vähintään 1/3 otteluista

# Pelaaja Joukkue Ottelut PO PM T PMK T%
1. Roope Urpolahti SaPKo 6 6 13 173 2,17 93,01
2. Julius Pohjanoksa TUTO Hockey 11 11 25 296 2,27 92,21
3. Karolus Kaarlehto Ketterä 14 14 29 333 2,07 91,99
4. Samuli Tervo KeuPa HT 17 17 45 471 2,65 91,28
5. Samuel Jukuri Hermes 6 6 19 166 3,17 89,73

[21]

Peliitat – Hunters 4-0
23.3.2019 Peliitat Hunters 4-0
26.3.2019 Hunters Peliitat 2-4
28.3.2019 Peliitat Hunters 6-0
30.3.2019 Hunters Peliitat 2-5
Peliitat säilyi Mestiksessä voitoin 4-0.
Koovee – Hokki 4-0
24.3.2019 Koovee Hokki 4-2
26.3.2019 Hokki Koovee 1-5
28.3.2019 Koovee Hokki 3-2
30.3.2019 Hokki Koovee 2-3
Koovee säilyi Mestiksessä voitoin 4-0.

[22]

LeKille ei myönnetty kauden jälkeen lisenssiä, jolloin Hokki sai vapautuneen sarjapaikan.[23]

  1. JUSSI NÄTTINEN HERMEKSEN KAPTEENIKSI! kokkolanhermes.fi. 29.8.2018. Edustus Hermes ry. Viitattu 21.9.2018.
  2. Kouvalainen, Miska: IPK teki vihdoin muutoksia valmennukseensa - Janne Sinkkonen ulos, Tommi Miettinen tilalle Jatkoaika.com. 3.1.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 3.1.2019.
  3. Kapteenisto 2018-2019 – IPK jatkaa tutussa komennossa. ipk.fi. 15.9.2018. Iisalmen Peli-Karhut Ry. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 21.9.2018.
  4. Kapteenisto kaudelle 2018-2019 valittu! jokipojat.fi. 5.9.2018. Mehtimäki Oy. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 21.9.2018.
  5. Tässä he ovat! – Ketterä äänesti tulevan kauden kapteeniston imatralainen.fi. 21.9.2018. Etelä-Suomen Media Oy. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 21.9.2018.
  6. KeuPa nimesi kapteenistonsa ja harjoitteli voiton savolaisista keupaht.fi. 23.8.2018. KeuPa Hockey Oy. Arkistoitu 24.8.2018. Viitattu 21.9.2018.
  7. Kiekko-Vantaan päävalmentaja vaihtuu - Reijo Ruotsalainen korvaa Simo Mälkiän mestis.fi. 28.1.2019. Mestis. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 28.1.2019.
  8. Niemimaasta Kiekko-Vantaan kapteeni kiekko-vantaa.fi. 17.9.2018. Kiekko-Vantaa Oy. Viitattu 21.9.2018.
  9. Mestis-kauden kapteenisto valittu tampereenkoovee.fi. 24.9.2018. KOOVEE Hockey Oy. Arkistoitu 27.9.2018. Viitattu 27.9.2018.
  10. Joukkue lekimestis.fi. LeKi Hockey Oy. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 21.9.2018.
  11. Peliittojen ja Jani Keinäsen tiet eroavat - Vesa Petäjä Peliittojen penkin taakse mestis.fi. 9.2.2019. Mestis. Arkistoitu 10.7.2019. Viitattu 11.2.2019.
  12. Peliittojen kapteenisto valittu kaudelle 2018-19 peliitat.fi. 30.9.2018. Heinolan Peliitat Oy. Viitattu 30.9.2018.
  13. Kapteenisto kaudelle 2018-19 rokihockey.fi. 27.9.2018. RoKi Hockey Oy. Viitattu 28.9.2018.[vanhentunut linkki]
  14. Kontiainen, Kaisa: SaPKo jatkaa harjoituskautta tänään Kiteellä — Ensi kauden kapteenisto on selvillä ita-savo.fi. 30.8.2018. Kaakon Viestintä Oy. Viitattu 21.9.2018.
  15. Kapteenisto valittu - Jere Karlsson jatkaa kapteenina tutohockey.fi. 7.9.2018. TUTO Hockey Oy. Viitattu 21.9.2018.
  16. Mestiksen otteluohjelma sekä pelaamistapa julkaistu mestis.fi. 12.6.2018. Suomen Jääkiekkoliitto. Arkistoitu 11.8.2018. Viitattu 11.8.2018.
  17. Runkosarjan pistepörssi Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 15.3.2019.
  18. Runkosarjan torjuntapörssi Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 15.3.2019.
  19. Pudotuspelien otteluohjelma Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 24.4.2019.
  20. Pudotuspelien pistepörssi Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 24.4.2019.
  21. Pudotuspelien torjuntapörssi Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 24.4.2019.
  22. Karsintojen otteluohjelma Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 30.3.2019.
  23. Kajaanin Hokki pelaa Mestiksessä kaudella 2019-2020 mestis.fi. 8.5.2019. Suomen Jääkiekkoliitto. Arkistoitu 9.5.2019. Viitattu 9.5.2019.