Päihdepolitiikka

Päihdepolitiikka on valtion tai esimerkiksi osavaltion harjoittamaa politiikkaa, jolla pyritään ohjaamaan yksilöiden päihteiden käyttöä. Usein päihdepolitiikan pyrkimyksenä on rajoittaa päihteiden käytöstä yksilölle ja yhteiskunnalle koituvia haittoja. Päihdepolitiikassa käytettyjä menetelmiä ovat esimerkiksi ostorajoitukset, suorat kiellot, haittaverot, valistus ja haittojen vähentäminen.

Päihdepolitiikan malleja

Vapaa saatavuus

Päihteiden vapaalla saatavuudella tarkoitetaan järjestelmää, jossa päihteen myynti on vapaata, eikä kaupalle ole olemassa rajoittavia määräyksiä.

Täyskielto

Täyskiellolla tarkoitetaan tilannetta, jossa päihteen tuotanto, jalostus ja kauppa on kiellettyä. Myös hallussapito voidaan kieltää. Suomessa huumausainelaissa määrätään suuri joukko päihteitä huumausaineiksi, ja niiden tuotanto, jalostus, maahantuonti, kauppa ja hallussapito on kiellettyä. Laissa voidaan sallia määrättyjen aineiden käyttö muun muassa lääketieteellisiin tai teollisiin tarkoituksiin.

Kontrolloitu saatavuus

Katso myös: Huumeiden dekriminalisointi

Kontrolloidun saatavuuden mallissa on lainsäädännöllä asetettu eriasteisia velvoitteita päihteiden myyjälle. Myynti voi olla luvanvaraista ja myynnille voidaan asettaa erilaisia rajoitteita, kuten ikärajoja. Esimerkiksi tupakan ja mietojen alkoholijuomien myynti on sallittu vain yli 18-vuotiaille. Alkoholin anniskelupaikkojen, kuten baarien ja ravintoloiden tulee täyttää lain määräämät kriteerit voidakseen anoa anniskeluoikeuksia ja myydä alkoholijuomia.

Myös reseptilääkkeiden kohdalla noudatetaan kontrolloidun saatavuuden periaatetta. Esimerkiksi mielialalääkkeiden hankkimiseksi käyttäjällä tulee olla lääkärin määräys ja ostoon oikeuttava resepti. Myös kerralla hankittavien lääkkeiden määrää voidaan rajoittaa.

Haittojen vähentäminen

Pääartikkeli: Päihteiden haittojen vähentäminen

Monissa valtioissa päihdepolitiikassa toteutetaan joko osittain tai kokonaan haittojen vähentämisen periaatteita. Haittojen vähentämisen politiikalla tarkoitetaan sellaista päihdepolitiikkaa, jossa lähtökohtana on päihteiden käytöstä koituvien kokonaishaittojen minimoiminen. Suomessa päihderiippuvaisille on tarjolla hoitoa ja neuvontaa.

Päihdepolitiikkaa toteuttava lainsäädäntö Suomessa

Suomessa päihdepolitiikan kehykset säädetään laissa. Lakeja on useita ja käytännössä lainsäädännön toteuttaminen on annettu pääasiassa kunnille ja erilaisille kansalaisjärjestöille, jotka toteuttavat merkittävän osan käytännön päihdepolitiikasta. Tähän tarkoitukseen kunnat ja kansalaisjärjestöt saavat rahoitusta valtiolta. Rahoituksen kohteet ovat nähtävissä Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla.

Seuraavassa luetellaan keskeisimmät päihdepolitiikkaa toteuttavat lait.

Raittiustyölain (828/1982) mukaan raittiustyön tehtävänä on totuttaa kansalaiset terveisiin elämäntapoihin ohjaamalla heitä välttämään päihteiden ja tupakan käyttöä. Yleisten edellytysten luominen raittiustyölle on ensi sijassa valtion ja kuntien tehtävä. Käytännön työn tekemisestä vastaavat pääasiassa kunnat ja järjestöt.

Sosiaalihuoltolain (910/1982) mukaan kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen sekä toimittava sosiaalisten olojen kehittämiseksi ja sosiaalisten epäkohtien poistamiseksi.

Päihdehuoltolain (41/1986) mukaan päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta. Päihdehuoltolaki korostaa kunnan vastuuta päihdehuollon järjestämisestä kunnassa ilmenevän tarpeen mukaisesti. Palvelujen järjestäminen kuuluu kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolle.

Lastensuojelulain (139/1990) mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeelliseen ympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusija erityiseen suojeluun. Kunnan on ryhdyttävä toimenpiteisiin viipymättä, jos kasvuolot vaarantuvat tai jos nuori itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään. Lastensuojelulaki ja päihdehuoltolaki mahdollistavat viimeisenä keinona myös huumeiden ongelmakäyttäjän tahdosta riippumattoman hoidon. Esimerkiksi päihdehuoltolaissa tahdonvastaisen hoidon kriteereinä ovat terveysvaara ja väkivaltaisuus, mutta vaihtoehtoon turvaudutaan käytännössä hyvin harvoin.

Kansanterveyslain (66/1972) perusteella kunnan tulee ylläpitää terveysneuvontaa, järjestää työterveyshuolto sekä ylläpitää kouluterveydenhuoltoa.

Työterveyshuoltolain (743/1978) ja siihen liittyvässä muussa lainsäädännössä korostetaan työkyvyn ylläpitoa yhtenä työterveyshuoltotoiminnan päätavoitteista, mihin sisältyy myös päihde/huumeongelmaisen hoitoonohjaukseen tähtäävä toiminta työpaikoilla.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi 1.7.2000 asetuksen opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta buprenorfiinia, metadonia tai levasetyylimetadolia sisältävillä lääkkeillä. Vanhassa määräyksessä ennen jatkuvan korvaushoidon aloittamispäätöstä mahdollisesti käytettävä vieroitushoitokausi oli enimmillään kaksitoista kuukautta ja varsinaisen korvaushoidon tarpeen arviointi oli rajattu kolmeen yliopistolliseen keskussairaalaan. Uudessa asetuksessa vieroitushoitokausi on rajattu yhteen kuukauteen. Vieroitus-, korvaus- ja uutena hoitomuotona myös ylläpitohoidon tarpeen arviointi laajennetaan kaikkiin yliopistollisiin ja muihin keskussairaaloihin sekä Järvenpään sosiaalisairaalaan.

Terveydenhuollon ammattihenkilökunnasta annetussa laissa (559/1994) esitellään muun muassa terveydenhuollon eettisiä periaatteita, joiden mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimyksiensä lieventäminen soveltaen yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisesti perusteltuja menettelytapoja.

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) mukaan potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata sekä että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

Mielenterveyslain (1116/1990) perusteella alaikäinen voidaan määrätä omasta tai vanhempiensa tahdosta riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon, jos hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen tai muiden terveyttä tai turvallisuutta.

Rikoslain (19.12.1889/39) avulla voidaan, ehkä hieman yllättäen, myös nykyään toteuttaa päihdepolitiikkaa. Huumausainerikoksia koskevaan lukuun on nimittäin lisätty säännös, jonka nojalla voidaan huumausaineen käyttörikoksesta syytetty henkilö jättää syyttämättä tai tuomitsematta, jos hän on hakeutunut hoitoon päihdeongelmasta selvitäkseen

Päihdepolitiikka Suomessa

Alkoholi

Katso myös: Suomen alkoholipolitiikka

Suomessa alkoholista johtuvat kuolemat vastaavat noin 4 prosenttia kaikista kuolemista ja ovat siten kuudenneksi yleisin kuolemansyy. Alkoholinkulutus ja siitä seuraavat lääketieteelliset ja sosiaaliset ongelmat aiheuttavat rasitusta terveydenhuollolle. Vuodessa arvioidaan alkoholin vuoksi menetettävän Suomessa noin viisi miljoonaa työpäivää eli 2,5 työpäivää palkansaajaa kohden. Alkoholihaitat heikentävät työterveyttä, työkykyä, työturvallisuutta ja työn tuottavuutta. Juomaputkien ja alkoholisairauksien aiheuttamat työstä poissaolot johtavat pitkittyessään ennenaikaiseen eläkkeelle siirtymiseen. Seitsemän kymmenestä Suomessa tehdystä väkivaltarikoksista on tehty alkoholin vaikutuksen alaisena. Alkoholin väärinkäyttö myös tuhoaa monien lapsien lapsuuden epäsuorasti vanhempien alkoholismin kautta, ja aiheuttaa monia muita sosiaalisia ongelmia kuten ongelmia ihmissuhteissa. Suurimpia alkoholin aiheuttamia yksittäisiä ongelmia on rattijuopumus. Vuonna 2005 alkoholin suurkulutuksen aiheuttamat välittömät haitat Suomessa olivat arvioiden mukaan 640-850 miljoonaa euroa.

Alkoholin anniskelussa ikäraja on Suomessa aina vähintään 18. Vanhempien ei tule antaa nuorten juhlintaan mukaan mietoja alkoholijuomia. Kyselyn mukaan nuoret eivät itsekään hyväksy sitä, että vanhemmat ostavat tai antavat alaikäisille alkoholia. Vanhempien myös suositellaan tiedostavan, että nuorten mielestä on sopivaa mennä juhliin selvänä.

Eräät tahot ovat vaatineet keskioluen palauttamista Alkoon. Ehdotuksen tausta-ajatuksena oli, että yli 45 prosenttia Suomessa juodusta alkoholista on olutta. Raittiusliikkeen mukaan alkoholismi lähtee usein liikkeelle päivittäisestä keskioluen käytöstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos ovat vuonna 2011 arvioineet, että toimenpiteen seurauksena alkoholinkulutus Suomessa laskisi noin yhdeksän prosenttia. Sittemmin vaatimukset keskioluen palauttamisesta Alkoon ovat jääneet tausta-alalle.

Valmisteilla oleva alkoholilain kokonaisuudistus tähtää siihen, että kaupan alkoholijuomien enimmäisvahvuus nostettaisiin jatkossa 5,5 %:iin ja vaatimus juoman valmistamisesta käymisteitse poistettaisiin. Uudistuksen periaatteina ovat esimerkiksi nykyisen lupajärjestelmän säilyttäminen ja nykyisen lainsäädännön tarpeettomien, vanhentuneiden tai kankeiden normien purkaminen. Normit ovat rasittaneet erityisesti ravintola-alaa. Ravintoloiden anniskeluaikoja ja asiakaspalvelua koskevia säännöksiä vapautettaisiin.

Katso myös

• Alkoholijuomien käyttö
• Porttiteoria
• Päihdevalistus
• Raittius
• Tupakointi
• Huumeiden historia Suomessa

Aiheesta muualla

• Etusivu - Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet THL
• Sosiaali- ja terveysministeriö -> Huumausainepolitiikka
• Huumausainelaki 30.5.2008/373
  • Muutokset Huumausainelakiin
  • Muutokset Valtioneuvoston asetukseen huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista
• Huumeiden vastainen sota on hävitty – nyt etsitään vaihtoehtoja Yle 11.12.2014.
• Tutkijat: Suomessa meneillään alkoholikatastrofi. MTV3 4.7.2012.
• Susanna Siironen: Ministeriön muistio: Alkoholin myyntiin kieltoja kiellon päälle, verot ylös ja olut laimeaksi. Yle uutiset 21.8.2013.