Suomen kirkkoarkkitehtuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turun tuomiokirkko on Suomen ainoa keskiaikainen basilika.[1]

Suomen kirkkorakennuksia alettiin rakentaa kristinuskon levittyä Suomeen. 1100-luvun kirkkorakennuksen jäännökset löytyivät Kaarinan Ravattulasta 2013. Suomen vanhimmat säilyneet rakennukset ovat Ahvenanmaan kirkkoja 1200-luvun lopulta. Samoihin aikoihin tehtiin manner-Suomen varhaisimmat nykypäiviin säilynnet kivikirkot: Nousiainen, Turun tuomiokirkko (suurennettu myöhemmin) ja Mynämäki.[2] Muualla Suomessa kivikirkkoja alettiin rakentaa pääasiassa 1400-luvun alussa.[3] Viimeiset keskiajalta peräisin olleet puurakenteiset kirkot paloivat 1900-luvun aikana, esimerkiksi Saloisten kirkko paloi 1930.[4][5]

Kirkkojen piirteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Materiaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun puurakennusta ei enää tarvita, se lahoaa tai mätänee, ellei se ole sitä ennen palanut. Lamasalvosrakennuksia on usein myös tarvittaessa siirretty paikasta toiseen. Tämän vuoksi vanhimman puuarkkitehtuurin historiaa on mahdotonta selvittää tarkasti.[6] Kuvassa Hietamäen kappelin rauniot 1880-luvulla.

Suomessa on käytetty aina eniten puuta talojen rakennusmateriaalina. Luultavasti jo 800-luvulla venäläis-bysanttilaisesta vaikutuksesta vakiintui rakennustavaksi vaaka- eli lamasalvostekniikka. Suurimmat hongat käytettiin kirkkoihin.[6] Niin kutsuttuja sauvakirkkoja ei Suomeen ole rakennettu tai ainakaan niistä ei ole säilynyt luotettavia tietoja.[7] Tärkein työkalu oli pitkään kirves, jolla puut salvottiin, eikä sahaa hirsirakentamisessa tarvittukaan. Vasta sahateollisuuden kehittyessä 1700-luvulla kirkkoja alettiin verhoilla laudoituksella.[6]

Puurakentamisen suosioon kivirakentamisen kustannuksella on vaikuttanut se, että helposti muokattavia, pehmeitä kivilajeja ei ole. Maissa, joista rakennustyylit Suomeen keskiajalla saapuivat, tiili oli huokea rakennusmateriaali, ja koristeita oli helppoa muotoilla pehmeästä kalkki- tai hiekkakivestä. Suomalainen graniitti puolestaan oli lähes mahdotonta työstää, ja myös tiilenvalmistus oli hankalaa monilla seuduilla. Siksi keskiaikaisten kirkkojen seinät rakennettiin luonnonkivestä ja ikkunoiden, ovien ja päätyjen koristeet rakennettiin tiilestä. Niinpä materiaalien käyttö oli täysin päinvastaista esikuviinsa nähden.[8] Työstettävyysongelmat jatkuivat pitkään, mutta kiveä pidettiin suomalaisena rakennusaineena. Kivellä oli symbolinen merkitys etenkin kansallisromantiikan aikaan. Vilho Penttilä kirjoitti Suomen Teollisuuslehdessä vuonna 1896, että tiilen pitäisi olla Suomessa pääasiallisena rakennusaineena, koska se voisi korvata pehmeät kivilajit. Tästä huolimatta tiiliteollisuuden tila oli huono vielä monen vuoden ajan.[9]

Rakennustyypit ja niiden osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Temppeliaukion kirkon alttari Helsingissä.

Perinteisesti kirkkorakennukset Suomessa ovat pitkäkirkkoja tai ristikirkkoja, joiden esikuva on renessanssin keskeisrakennus. Pitkäkirkoissa pohjapiirroksessa on pituussuunta vallitseva. Pitkäkirkon pääosat ovat runkohuone, sakaristo, asehuone ja usein torni. Ristikirkko saapui Suomeen 1660-luvulla. Ristikirkkomuodin aikana pitkäkirkolla oli väheksytty asema ja seurakunnat saivat usein ristikirkon, kun taas kappelikunnat saivat tyytyä pitkäkirkkoon. Pitkäkirkkoja ryhdyttiin rakentamaan enemmän 1800-luvun puolivälistä lähtien, kun varhaiskristillistä kirkkoperinnettä alettiin arvostaa uudestaan.[10]

Luterilaiseen kirkkorakennukseen kuuluvat sakasti, alttari, kirkkosali ja eteinen. Saarnastuoli ja penkit siihen ilmaantuivat 1600-luvulla.[11] Mahdollisesti luterilaisessa kirkossa on myös urkuparvi ja sivuparvia.

Ortodoksisessa kirkkorakennuksessa alttarin ja kirkkosalin erottaa toisistaan ikonostaasi eli ikoniseinä. Ortodoksikirkossa ei ole urkuparvea ja venäläisen perinteen mukaan istuimia on vain heikkokuntoisia vanhuksia varten. Kirkkorakennuksen lähettyvillä on kellotapuli. Kellojen soitolla viestitetään kutsua jumalanpalvelukseen ja niitä soitetaan myös kuolleiden ilmoittamisen yhteydessä. Kirkon lähettyvillä voi olla hautausmaa.

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaikaiset kirkot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen keskiaikaiset kivikirkot
Sipoon vanha kirkko.

Suomeen rakennettiin ensimmäisiä kirkkoja jo 1100-luvulla, mahdollisesti jo 1000-luvun jälkipuoliskolla.[7] Aluksi kirkkojen rakennusmateriaalina käytettiin puuta. Varhaisimmat kirkot saattoivat olla valtamiesten taloryhmiensä piiriin rakennuttamia yksityisiä kirkkoja, mutta niistä ei ole säilynyt jälkiä missään.[7] Kirkkorakentamisessa tapahtui murros vuosien 1220 ja 1250 välisenä aikana, jolloin perustettiin seurakuntia. Puisia seurakuntakirkkoja rakennettiin todennäköisesti noin 40 paikkakunnalle. Vanhimmat tunnetut jäljet seurakuntakirkoista ovat Nousiaisten Sontamalasta 1200-luvun alusta ajalta, jolloin Nousiaisten piispankirkko siirrettiin Koroisiin. Muut puukirkkojäännökset on ajoitettu aikaisintaan 1300-luvulle.[7]

Myöhemmin keskiajalla tärkeimmäksi kirkkojen rakennusmateriaaliksi nousi kivi. Kivikirkkojen perusmalli oli suorakaiteen muotoinen. Kirkon pohjoispuolella, lähellä itäpäätyä oli sakaristo ja kirkon eteläpuolella, lähellä länsipäätyä asehuone. Alttari sijaitsi kirkon itäosassa. Kirkon pohjoispuolella ei ollut ikkunoita, sillä silloin uskottiin pahan tulevan sieltä.lähde? Kirkoissa oli yleisesti teräväharjainen paanukatto ja päätykolmiot koristeltiin tiilillä ja ristikomeroilla. Ahvenanmaalla vanhimpiin kirkkoihin rakennettiin länsitorneja. Muualla niiden sijasta tavallisesti rakennettiin kellotapuli kirkkomaan aidan yhteyteen.[12]

Kirkkojen seinillä on myös kalkkimaalauksia, joita on pääasiassa kahdentyyppisiä. Rakentajamaalaukset ovat alkukantaisilta vaikuttavia maalauksia, joita todennäköisesti kirkkojen rakentajat maalasivat telineiltään. Toisen maalausryhmän muodostavat ammattilaisten tekemät maalaukset, joita tehtiin valmiisiin kirkkoihin, joskus rakentajamaalausten päälle. Yleisiä maalausten aiheita olivat köynnökset ja kasvit. Lisäksi erityisesti ammattimaalarit tekivät Raamattuun ja pyhimyskertomuksiin liittyviä henkilö- ja tapahtumakuvia.[13]

Suomessa kivikirkkoja alettiin rakentaa keskiajalla 104 paikkakunnalla. Niistä 51 on säilynyt suurin piirtein alkuperäisessä muodossaan. Laajoja muutoksia on tehty 14 kirkossa. Raunioita on viisi. 30 on purettu kokonaan ja joistakin kohteista ei tiedetä, rakennettiinko kivikirkkohankkeen käynnistänyt sakaristo vai ei.[12]

Kirkot reformaation jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeiset katolisen ajan kirkot vihittiin 1550-luvulla. Tämän jälkeen suuri osa kirkon verotusoikeudesta poistettiin, minkä vuoksi kivikirkkojen rakentaminen päättyi. Monet kivikirkot jäivät kesken, eikä uusia hankkeita aloitettu vuosikymmeniin.[14] Kirkkoja kuitenkin rakennettiin edelleen puusta, jota oli käytetty läpi keskiajan kiven rinnalla.[10] Kirkot edustivatkin reformaation jälkeen lähes pelkästään hirsirakentamista aina 1800-luvun puoliväliin saakka.[15] Vanhojen kirkkojen sisustusta uudistettiin luterilaisen reformaation mukaiseksi ja kirkoista poistettiin kruunulle arvotavaraa ja uskonnon kannalta tarpeettomiksi käyneitä rakenteita. Kirkkojen sisustus muuttui kuitenkin vain vähän, sillä luterilaisen kirkon käsitys kirkonsisustuksesta on varsin lähellä katolista. Seinämaalaukset jäivät pääosin ennalleen. 1600-luvulla pääalttari siirrettiin monessa kirkossa seinän viereen ja kastemalja siirrettiin keskikäytävältä lähelle alttaria.[14]

Vaikka puukirkot olivat yleisiä 1600-luvulla, joitakin kivikirkkoja rakennettiin. Ensimmäinen keskiajan jälkeen rakennettu kivikirkko muurattiin Uuteenkaupunkiin 1623–29. Samalla vuosisadalla muurattiin myös Askaisten, Mietoisten, Paimion ja Tammisaaren kivikirkot.[10] Keskiaikaiseen tapaan kirkko oli edelleen suorakaiteen muotoinen ja varsinkin pohjalaisiin puukirkkoihin lisättiin länsitorneja, jotka olivat hyödyllisiä merimerkkeinä. Puukirkoista tukipilarikirkolla oli vahva asema. Pitkäkirkkojen rinnalle tuli ristikirkko, joista vanhimmat esimerkit ovat 1660-luvulta. Uusi ristikirkkomuoti ei syntynyt Suomessa spontaanisti, vaan suurvallan johtava kirkkoarkkitehtuuri vaikutti siihen.[16]

Suuri osa kirkoista rakennettiin aatelisten ja porvarien aloitteesta, mutta syrjäisemmillä paikkakunnilla puukirkon rakentaminen vaati Lars Petterssonin mukaan kruunun tehokasta myötävaikutusta.[16] Aatelisto lahjoitti kirkkojen koristamiseksi erilaisia esineitä, muun muassa vaakunakilpiä ja miekkoja, joita säilytettiin käytön jälkeen kirkon seinillä. Tällaista on nähtävissä muun muassa Askaisten, Hollolan, Pernajan ja Sauvon kirkossa.

1700–luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Petäjäveden vanha kirkko 1763–1765.

1700-luvulla puukirkkojen rakentaminen siirtyi yksittäisten kansanmestarien tehtäväksi. Kirkoista tuli tornillisia pitkäkirkkoja ja ristikirkkoja. 1700-luvulla rakennettiin 11 kivikirkkoa ja 130 puukirkkoa. Rakentaminen painottui vuosisadan loppupuolelle, joka oli ristikirkkojen kulta-aikaa.[17][15] Esikuvia olivat Tukholman kirkot, kuten Katariinan kirkko, jota vuodesta 1656 lähtien rakennettiin 1690-luvulle asti.[17] Pohjalaiset mestarit siirtyivät ristikirkkoihin vasta 1700-luvulla, mutta kehittivät lopulta monia kekseliäitä muunnelmia, kuten kaksikymmentäneljäkulmaisen kirkon. Itä-Suomessa ristikirkkoja pyrittiin avartamaan omien esikuvien mukaan. Yleisiä olivat kahtamoiset eli kaksoisristikirkot, jossa ristin sisäkulmiin on rakennettu tilaa väljentävät ulokkeet.[17]

Kirkon sisäseinien ja katon maalauksissa kuvattiin ihmishahmoja. Tuon ajan kuuluisin sisätilojen kirkkomaalari oli Mikael Toppelius. Maalausten aiheina oli Vanhan Testamentin tapahtumia, sekä Kristuksen elämään ja kärsimykseen liittyviä aiheita. 1700-luvun lopulla Etelä-Suomen kirkkojen sisätilojen maalaukset vähenivät, värisävyt vaalenivat ja alttaritaulu saatettiin korvata pelkällä puuristillä. Kirkko ei enää ollut hautapaikka, vaan alettiin rakentaa erillisiä hautakappeleita hautausmaineen. Tuon ajan tyypillisiä kirkkoja ovat muun muassa Keuruun ja Purmon kirkko.

Vuodesta 1776 lähtien kirkkojen, kuten kaikkien julkisten rakennusten rakentamista, valvoi Tukholmasta käsin yli-intendentti.[18]

Autonomian aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[[Tiedosto:Lutheran Cathedral Helsinki.jpg|pienoiskuva|Uusklassismia edustava Engelin Helsingin tuomiokirkko. Kulmatornit kupoleineen piirsi Ernst Lohrmann tuntemattoman pietarilaisen arkkitehdin luonnoksen pohjalta.[19]

Kustavilaisesta klassismista pietarilaiseen empireen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomian ajalla Suomeen perustetulla rakentamista valvovalla intendentinkonttorilla oli lähes samanlainen asema kuin Ruotsin yli-intendentinvirastolla. Kuninkaan valta siirtyi keisarille, joka kuitenkin delegoi sen senaatin talousosastolle. Intendenttikonttorin johtosäännössä määrättiin, että puisia julkisia rakennuksia saisi rakentaa vain erillisestä anomuksesta, ja että konttorin piti tuottaa kirkkojen ja tapulien suunnitelmia ilman korvausta, jos seurakunta ei pystynyt niitä hankkimaan.[20] Intendentteinä toimivat Charles Bassi 1810–24, Carl Ludvig Engel 1824–40 ja Ernst Bernhard Lohrmann 1841-65. Itsenäiset kirkonrakentajat siirtyivät toteuttamaan konttorin suunnitelmia, mutta 21 kirkkoa rakennettiin ilman niitä.[20]

Bassin kaudella rakennettiin 43 kirkkoa,[20] joita voidaan pitää kustavilaiseen klassismiin kuuluvana. Bassin merkittävimmäksi kirkkorakennukseksi on arvioitu puinen Tampereen Vanha kirkko.[21] Lisäksi Bassin konttori suunnitteli lukuisan määrän nykyaikaistettuja muunnelmia seurakuntien ehdottamista kansanomaisista kahtamoisista.[22]

Engelin aikana siirryttiin niin sanottuun pietarilaiseen empiretyyliin, ja kirkkoja rakennettiin 44. Engelin empireajan tunnusomaisimpana kirkkotyyppinä on pidetty sisäviisteistä ristikirkkoa, johon kuuluu korkea kahdeksankulmainen attika ja siihen liittyvä kupoli lanterniineineen. Näitä kirkkoja edustavat 1826–49 rakennetut Alajärven, Lapuan, Isojoen, Pyhäjoen, Heinäveden, Saarijärven, Luumäen, Vetelin ja Kymin kirkot.[23] Engelin kaudella intendentinkonttori syventyi myös uusgotiikkaan. Töysän ja Ylihärmän tapulit olivat ensimmäisiä uusgoottilaisia töitä ennen Turun tuomiokirkon ennallistusta Turun palon jälkeen.[24] Engelin päätyö kirkkojen osalta on Helsingin tuomiokirkko, joka oli alkuperäisessä asussaan edustamansa tyypin hiotuimpia esimerkkejä. Myöhemmin Engelin vastustuksesta huolimatta kirkon edustalta purettiin päävartiorakennus monumentaaliportaiden tieltä ja Lohrmannin kaudella kirkkoon lisättiin kulmatornit kupoleineen.[19]

Hajoava klassismi ja kertaustyylit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[[Tiedosto:Keski-Porin-kirkko.jpg|pienoiskuva|Uusgoottilainen Keski-Porin kirkko on rakennettu vuonna 1863.]]

Katso myös: Uusgotiikka Suomessa

Ernst Lohrmannin intendentinkaudella selkeä empiretyyli hajosi ilmeeltään vaihtelevammaksi. Kirkkoja rakennettiin kaiken kaikkiaan 72, ja klassismin ihanteet korvautuivat historistisilla romantiikan ja gotiikan aiheilla. Tähän vaikuttivat ajan berliiniläiset esikuvat ja suunnittelijoiden lisääntynyt määrä.[24][25] Lohrmann suunnitteli paljon länsitornillisia pitkäkirkkoja, joista esimerkkinä on tiilestä ja harmaakivestä rakennettu Ylistaron kirkko. Kerimäelle rakennettiin maailman suurin puukirkko. Kerimäen kirkko edustaa eräänlaista empiregotiikkaa, jossa näkyy Euroopassa tuolloin suositun pyörökaarityylin vaikutus.[25] Pyörökaarityyli (saks. Rundbogenstil) yhdisteli aineksia varhaiskristillisestä, bysanttilaisesta, normandialaisesta, romaanisesta ja varhaisrenessanssin arkkitehtuurista. Tällä sekatyylillä on keskeinen asema ajan suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa, ja monet uusgoottilaisiksi nimetyistä kirkoista ovat paremminkin sen edustajia. Lohrmannin kauden kirkoista ainoastaan G. T. Chiewitzin ja Carl Johan von Heidekenin suunnittelema Keski-Porin kirkko on verrattavissa Keski-Euroopan puhtaasti uusgoottilaisiin katedraaleihin.[26]

Kertaustyylien aikakaudella, 1890-luvun lopulle asti, keskiajan tyylejä pidettiin kirkkoihin parhaiten soveltuvina. Myös uusrenessanssin ollessa muussa arkkitehtuurissa suosittua kirkkoihin sovellettiin romaniikkaa ja gotiikkaa, joita oli suositellut Saksan evankelisten kirkonrakentajien käyttämä Eisenacherin säännöstö, joka oli ilmestynyt 1861. Uusgotiikkaa käytettiin erityisesti kaupungeissa, kun haluttiin rakentaa näyttävästi. Myös huokeammissa puukirkoissa gotiikan tyylipiirteitä sovellettiin siten, että suippokaarivaikutelmaa jäljiteltiin kolmiomuotojen, ruusustojen ja ikkunoiden vinoneliöruutujen avulla.[27]

Kansallisromantiikka ja jugend

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiin tulivat jugend-tyyli ja kansallisromantiikka. Tämän ajan merkittävimpiä kirkkoja ovat Lars Sonckin Tampereen Tuomiokirkko, Turun Mikaelinkirkko, sekä Helsingin Kallion kirkko. Kansallisromanttisen kirkkoarkkitehtuurin tuotteliain arkkitehti lienee Josef Stenbäck, jonka suunnittelemina rakennettiin muun muassa Nilsiän, Raahen ja Koiviston kirkot.

1900-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lakeuden Risti Seinäjoella.

1900-luvulla kirkonrakentamisessa oli näkyvissä funktionalismi. Kirkot rakennettiin monikäyttöisiksi seurakuntasaleineen ja harrastetiloineen. Pohjapiirrokset olivat hyvin monimuotoisia. Sisätiloista tuli pelkistettyjä.kenen mukaan?


Helluntailainen kirkkoarkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veikko Gröhnin vuonna 2000 suunnittelema Seinäjoen helluntaikirkko.

Suomalaisen helluntaliikkeen alkuaikoina jumalanpalveluksen sisältöä pidettiin ensisijaisena ja varsinaisella jumalanpalveluspaikalla ei ollut suurta merkitystä. Herätyksen laajetessa ja uusien helluntaiseurakuntien syntyessä vakituisten kokoontumistilojen tarve lisääntyi. Seurakuntien varallisuuden karttuessa pystyttiin vähitellen myös ostamaan kiinteistöjä ja muuttamaan ne kokoustenpitopaikoiksi.[28]

1970-luvun puolivälistä lähtien helluntaiseurakuntien rukoushuoneet saivat uutta ilmettä. Erityisesti arkkitehti Veikko Gröhn suunnitteli monille seurakunnille uusia kokoontumistiloja. Gröhniä pidetään helluntairukoushuoneiden tyylisuunnan edelläkävijänä. Gröhnin vaikutuksesta sekä helluntailainen kirkkoarkkitehtuurimerkittävästi ja arkkitehtuuri huomioi kirkkorakennuksen, jumalanpalveluksen ja helluntaiteologian välisen vuorovaiktuuksen.[28]

Helluntailaiseen kirkkoarkkitehtuuriin kuuluu, että kokoustilat palvelevat seurakuntalaisten aktiivista osallistumista niin jumalanpalveluksissa kuin muissakin toiminnoissa. Kirkkotiloille on ominaista seurakuntatilan väljyys. Liikkuminen alttarin etuosaan on esteetöntä.[28]

Kuuluisia suomalaisia kirkonrakentajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelot kirkoista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Parviola, Jarno & Peura, Raija & Vaaramo, Riitta: Kirkkotieto- Suuret uskonnot. WSOY, 2005. ISBN 951-35-5652-2
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9
  • Lukkarinen, Ville: ”Kirkkoarkkitehtuuri 1809–1865”, Ars – Suomen taide 3. Espoo: Weilin + Göös. ISBN 951-35-4204-1 </ref>
  • Nikula, Riitta: Suomen arkkitehtuurin ääriviivat. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-20141-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hiekkanen s. 193.
  2. ↑ Hiekkanen
  3. ↑ Hiekkanen s. 24
  4. ↑ Saloisten ensimmäisen kirkon vaiheita (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
  6. ↑ a b c Nikula 2005, s. 10–11.
  7. ↑ a b c d Hiekkanen, s. 15–17.
  8. ↑ Cardberg, C. J.: ”Johdanto”, Suomen taiteen historia, s. 14. Espoo: Schildts, 1998. ISBN 951-50-0920-0
  9. ↑ Tuomi, Ritva: ”Kansallisen tyylin etsimisestä”, Abacus, vuosikirja 1979, s. 84–85. Suomen rakennustaiteen museo, 1979. ISSN 0357-746
  10. ↑ a b c Hiekkanen s. 28–29
  11. ↑ Knapas, Marja Terttu: Keskiajan kivikirkot kertovat pitkään jatkuneesta asutuksesta Museovirasto. Arkistoitu 26.10.2012. Viitattu 3.8.2009.
  12. ↑ a b Hiekkanen s. 20
  13. ↑ Hiekkanen s. 29–36
  14. ↑ a b Hiekkanen s. 50
  15. ↑ a b Kirkot Museovirasto. Arkistoitu 25.5.2012. Viitattu 3.8.2009.
  16. ↑ a b Pettersson, Lars: ”Suomen ristikirkkojen varhaisvaiheita”, Ars – Suomen taide 3, s. 256. Espoo: Weilin + Göös, 1989. ISBN 951-35-4204-1
  17. ↑ a b c Nikula s. 57–60
  18. ↑ Nikula, s. 46
  19. ↑ a b Pöykkö, Kalevi: ”C. L. Engelin Helsinki”, Ars – Suomen taide 3, s. 30–34. Espoo: Weilin + Göös, 1989. ISBN 951-35-4204-1
  20. ↑ a b c Lukkarinen, s. 339.
  21. ↑ Lukkarinen s. 343
  22. ↑ Lukkarinen s. 344
  23. ↑ Lukkarinen s. 346–347
  24. ↑ a b Lukkarinen s. 352–353
  25. ↑ a b Nikula s. 75–77
  26. ↑ Lukkarinen s. 359–361
  27. ↑ Ringbom, Sixten: ”Uusgotiikka, teollisuusarkkitehtuuri ja uusrenessanssi”, Suomen taiteen historia, s. 166. Helsinki: Schildts, 1998. ISBN 951-50-0920-0
  28. ↑ a b c Leevi Launonen: Kutsuva kirkko: arkkitehti Veikko Gröhnin elämäntyö. Aikamedia, 2010 . ISBN 978-951-606-899-5

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Gardberg, C. J. & Heininen, Simo & Welin, P. O.: Kansallispyhäkkö: Turun tuomiokirkko 1300–2000. Helsinki: Tammi, 2000. ISBN 951-31-1398-1
  • Heikkilä, Tuomas: Pyhimyksiä ja paanukattoja: Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin. (Kuvat ja pyhiinvaellusreitit: Liisa Suvikumpu) Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-839-0
  • Hiekkanen, Markus: Suomen kivikirkot keskiajalla. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-15126-6
  • Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9
  • Kuorikoski, Arto (toim.): Uskon tilat ja kuvat: Moderni suomalainen kirkkoarkkitehtuuri ja -taide. (Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 260) Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2008. ISBN 978-952-9791-74-3
  • Neuvonen, Petri: Viipuri: Rakennusperinnön seitsemän vuosisataa. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1156) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-973-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_kirkkoarkkitehtuuri&oldid=22735251”