Wikipedia

Tataarit

monien turkinsukuisten väestönryhmien nimitys Euraasiassa
(Ohjattu sivulta Tataari (nimitys))
Tämä artikkeli kertoo tataareista yleisesti. Volgan tataareille ja Krimin tataareille on omat artikkelinsa. Samoin Suomen tataareille.

Tatar eli tataari (tataarit, tat. татарлар, tatarlar / تاتارلار, ven. татары, tatary) on historiallinen yleisnimitys, joka alkujaan viittasi muinaisturkkilaisiin- ja mongolilaisiin heimoihin, ja kenties tunnetuimmin Tšingis-kaanin sotureihin. Nykypäivänä sillä viitataan tiettyihin etnisiin ryhmiin, jotka käyttävät nimeä tataari. Näiden kansojen nimenä se juontaa juurensa Kultaisen ordan (1242–1502) ajoille, jolloin sen asukkaita kutsuttiin tataareiksi.

Tataarit
татарлар
tatarlar
تاتارلار
Yksi ensimmäinen tarkka puhtaaksikirjoitus nimestä "Tatar" (𐱃𐱃𐰺) löytyy Turkkilaisen kaanikunnan kenraalin ja prinssin Kül Tiginin (684–731) monumentista.
Yksi ensimmäinen tarkka puhtaaksikirjoitus nimestä "Tatar" (𐱃𐱃𐰺) löytyy Turkkilaisen kaanikunnan kenraalin ja prinssin Kül Tiginin (684–731) monumentista.
Väkiluku n. 7 miljoonaa[1]
Asuinalueet  Venäjä[2] 5 554 601
 Uzbekistan[3] 467 829
 Kazakstan 204 229
 Ukraina[4] 73 304
 Turkmenistan[5] 35 501
 Kirgisia 31 500
 Tadžikistan 19 000
 Yhdysvallat[6] 11 000
 Kiina 5 000
 Suomi 600-700
 Japani 600-2000 
 Australia yli 500
 Tšekki yli 300
 Sveitsi 150
Kielet tataari
krimintataari
venäjä
paikalliset kielet
Uskonnot enemmistö: sunni-islam
vähemmistö: ortodoksinen kirkko

Enemmistö nykyisistä tataareista asuu Euraasian mantereella ja etenkin Venäjällä. Isoin ryhmittymä tataareita ovat Volgan tataarit, ja heidän jälkeensä Krimin tataarit. Nimestä huolimatta nämä ovat kaksi eri kansaa, ja vain volgalaiset tunnetaan yleensä yksinkertaisesti tataareina, ja siksi myös heidän Venäjään kuuluva tasavaltansa kantaa samaista nimeä (Tatarstan). Tataarivähemmistöjä asuu myös entisillä Neuvostoliiton alueilla sekä esimerkiksi Puolassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Myös Suomessa on oma tataariyhteisö.[7][8]

Termillä on lopulta erittäin pitkä ja monimutkainen historia ja siihen liittyvä keskustelu jakaa mielipidettä edelleen[9]. Venäjän keisarikunnassa siitä muodostui omanlainen haukkumanimitys, koska se yhdisti nimeä kantavat sen valtion "vanhoihin vihollisiin" eli mongolitataareihin. Nimitys myös ulottui lopulta muihinkin turkkilaisiin kansoihin, kuten azereihin ("Kaukasian tataarit"). Jotkut panturkkilaiset ajattelijat halusivat korvata yleisnimityksen tataari nimellä turkkilainen[10].

Tataarit ovat pääsääntöisesti uskonnoltaan sunnalaisia muslimeja.[7] Historiallisesti tataareja sekoittui myös venäläisten kanssa ja täten monet venäläiset aateliset omaavat tataarijuuria.[7]

Historia

muokkaa

Tausta

muokkaa

Alkuperäiset "tataarit" saattoivat olla turkkilaisiin kiptšak/kumaani -heimoihin kuuluneita ja kotoisin Luoteis-Kiinasta. Nimi käännettiin ensimmäisen kerran kiinalaisen Liu-Song-dynastian (v. 420–479) historiallisessa tekstissä "Sòng Shū" muotoon 大檀 Dàtán sekä 檀檀 Tántán (keskikiinaksi: daH-dan ja dan-dan). Sillä viitattiin Rouranin kaanikunnan väestöön, jotka olivat polveutuneet proto-mongolialaisesta Donghu-heimosta.[11][12][13][14][15]

Ensimmäinen tarkka puhtaaksikirjoitus nimestä löytyy muinaisturkkilaisella kielellä kirjoitettuna hallitsijoiden Kül Tiginin ja Bilge Qaghanin monumenteista: 𐰆𐱃𐰔⁚𐱃𐱃𐰺⁚𐰉𐰆𐰑𐰣, Otuz Tatar Bodun ('Kolmekymmentä tataaria -klaani'), 𐱃𐰸𐰔⁚𐱃𐱃𐰺, Tuquz Tatar ('Yhdeksän tataaria'). Nämä viittaavat Mongolian ylängön tataarikonfederaatioon ja todennäköisimmin proto-mongolilaisiin Shiwei-heimoihin.[16][17][18][19]

1200-luvulle tultaessa Tšingis-kaanin sotureita kutsuttiin "tataareiksi". He olivat etnisyydeltään mongoleja ja turkinsukuisia. Kultaisen Ordan aikaan (1242–1502) tataari alkoi vähitellen merkitä etenkin kyseisen valtion kiptšakkiväestöä, johon mongolijohto ja muut kansat olivat sulautuneet.[20]

Nykyiset tataarit

muokkaa

Geneettisti Krimin-, Volgan- ja Siperian tataareilla ei pääsääntöisesti ole yhteisiä esi-isiä.[21] He kuitenkin omaavat osittain samat "tataarilaiset" juuret ja täten ovat kielellisesti lähellä toisiaan.

Volgan tataarit

muokkaa
 
Tatarstanin lippu.

Volga-Uralin tataarien katsotaan olevan enimmäkseen Volgan Bulgarian ja Kultaisen ordan väestöjen symbioosin muodostama kansa. Aihe kuitenkin jakaa mielipidettä edelleen, ja historiallisesti on painotettu eri väestöjen merkitystä heidän etnogeneesin lähteenä.[22][23]

Venäjän keisarikunnassa tataarit eivät yleensä kutsuneet itseänsä tataareiksi. Kultaisen ordan aikaan sen feodaaliylhäisö oli käyttänyt väestöstä kyseistä nimitystä, ja lopulta myös venäläiset feodaalit ja tsaarin hallinto alkoivat kutsua heitä tällä nimellä. Venäläisten käyttämänä termistä muodostui omanlainen haukkumanimitys, jolla heidät yhdistettiin "Venäjän valtion vanhoihin vihollisiin", eli mongoleihin, ja etenkin Tšingis-kaanin sotureihin. Myös länsimaisten historioitsijoiden negatiivinen kuva tataareista on sanottu vaikuttaneen asiaan.[24] Yksittäisten tataarien haastattelujen perusteella he tunsivat alemmuuden tunnetta tataareina ja täten välttivät nimitystä, kutsuen itseään mielummin "muslimeiksi", tai kuten Kazanin kaanikunnan aikaan, "kazanilainen".[23][25]

Tataari-etnonyymin tunnetuimpia puolestapuhujia oli historioitsija-teologi Šihabetdin Mardžani (1818–1889). Mardžanin mukaan Volga-Uralin muslimit ovat yhtä lailla "tataareja" kuin Kultaisen ordan väestö; vaikka se asetettiin heidän nimeksi ulkopuolisten toimesta ja sisälsi negatiivisen konnotaation Venäjällä, sitä pitäisi siitä huolimatta käyttää ylpeästi.[23] Myös venäläinen historioitsija, neo-eurasianismin edustaja Lev Gumiljov kutsui tataaria "ylpeäksi etnonyymiksi, jota ei pitäisi hävetä".[26] Monet kuitenkin kokivat sopivammaksi tunnistautua bolgaareina ja täten vaalia Volgan Bulgarian islamilaista historiaa.[23]

Neuvostoliiton alkuvuosina "tataristiset" historioitsijat edistivät omaa näkemystään ja painottivat Kultaisen ordan merkittävyyttä heidän kansan muodostumisessa. 1930-luvulta alkaen näitä näkemyksiä alettiin sensuroimaan, sillä kollektiivinen "Neuvosto-identiteetti" ei sopinut yhteen ordan tataareja ylistävien kirjoitusten ja Kazanin kaanikunnan valloituksen (1552) tragisuuden alleviivaamisen kanssa. Neuvostohistorioitsijat täten alkoivat luomaan uutta historiallista kuvaa, jossa Kazanin valloituksen lopputulos nähtiin lopulta sen väestöä ja venäläisiä yhdistävänä tekijänä "ulkopuolisia vihollisia" vastaan. Neuvostotataareilla ei kokonaisuudessaan soveltunut olla yhteyttä ordan tataareihin.[23] Tunnetuimpia näistä historioitsijoista oli Alfred Halikov, joka painotti Volgan Bulgarian merkitystä tataarien etnogenesissä.[25]

Kaikessa ristiriitaisuudessaan vuonna 1920 perustetun Tataarien ASNT:n (nyk. Tatarstan) nimi pysyi sellaisenaan ja heidät tunnettiin väestölaskennassa tataareina. Sekaannusta loi myös se, että Venäjän keisarikunnasta alkaen monia muitakin maan turkkilaisia kansoja alettiin kutsua "tataareiksi". Esimerkkinä tästä muun muassa azerit, jotka tunnettiin "Kaukasian tataareina".[23][27] Nykypäivänä vain hyvin pieni vähemmistö volgalaisista hylkää ordan tataarijuuret. [28] Volgan Bulgaria mielletään kuitenkin edelleen osaksi heidän kansallista historiaa; esimerkiksi sen väestön islamin omaksumista juhlitaan Bolgarin kaupungissa vuosittain.[29]

Turkkilaisuus
muokkaa

Jo 1700–1800-luvuilla julkaistiin teoksia, mitkä pohtivat eri hallintojen alaisena elävien turkkilaisten väestöjen asemaa. Vuonna 1832 englantilainen kielitieteilijä Arthur Lumley Davids kirjoitti, että turkkilaisia kansoja pitäisi yksinkertaisesti kutsua turkkilaisiksi, eikä tataareiksi. Tultaessa 1900–luvulle, aiheesta tuli entistä enemmän ajankohtaista. Merkittävänä teoksena pidetään krimintataarilaisen intellektuellin İsmail Gasprinskin sanomalehteä Tercüman, joka esitti kaikkien turkkilaisten kansojen kuuluvan "samaan perheeseen". Tämä liikehdintä tunnetaan lopulta panturkkilaisuuden nimellä.[30]

Tataarit ovat turkkilaiskielisiä, ja täten heistä käytetään nykypäivänä myös nimitystä kuten Tatar Türkleri[31]. Keskiaikaisissa islamilaisissa lähteissä mongolitataareista käytetään ajoittain tataarin synonyyminä turkkilainen (Turk). Bysanttilaisissa lähteissä puolestaan Kasaarien kaanikuntaa kutsutaan "Turkiksi" (Τουρκία, Tourkia)[32]. Tšingis-kaanin jälkeläinen, Abū'l-Ghāzī Bahadur kirjoitti 1600-luvulla tšagatain kielisen etnografisen tutkielman Šajara-i Tarākima (شجرهٔ تراکمه, "Turkmenistanin sukututkimus), joka esittää, että Tšingis-kaani olisi Jafetin pojan "Turkin" jälkeläinen. Osmanilainen historioitsija Mustafa Ali muun muassa esitti, että mongoleilla ja turkkilaisilla olisi sama alkuperä; "Osmanien dynastia ei ole erillinen mongolitataarien heimoista".[33]

Vuonna 1923 perustetulle Turkin tasavallalle kyseinen historiallinen nimitys jäi pysyvästi. Turkki lopulta toimi omanlaisena "turkkilaisen identiteetin kiinnekohtana" ja Volga-Uralin turkkilaiskielisiä muslimeja päätyi muuttamaan sinne. Sama ilmiö oli myös Suomen tataariyhteisön keskuudessa, jotka 1900-luvulla tunnistautuivat "turkkilaisina". [25][34] Tunnettuja Turkin tataareja ja baškiireja olivat muun muassa Reşit Rahmeti Arat ja Abdülkadir İnan. Arat oli "uranuurtaja vertailevan turkologian tutkimuksen perustamisessa Turkissa; hän tunsi parhaiten Turkin historialliset murteet ja nykypäivän murteet".[35] İnan toimi Turkin kieliliiton pääasiantuntijana ja Mustafa Kemal nimitti hänet professoriksi.[36]

Alaryhmät
muokkaa

Volga-Uralin tataarien kaksi pääryhmää ovat kazanilaiset (enemmistö) ja misäärit. Suomen tataariyhteisö polveutuu jälkimmäisistä. Tulkinnasta riippuen, muihin alaryhmiin voidaan luetella krjašenit (kristityt tataarit), teptjaarit, nagaibakit, Kasimovin tataarit, Astrahanin tataarit.[25][27]

Kazanintataarit ja misääritataarit ovat käytännössä samaa kansaa, joiden merkittävin eroavaisuus on puhutun kielen murre. Perinteisesti kuitenkin katsotaan, että nämä omaavat ainakin osittain hieman toisistaan eroavan historian. Siinä missä kazanilaiset muodostivat Kazanin kaanikunnan (1438–1552), misäärit muodostivat Moskovan suuriruhtinaskuntaan liitetyn Kasimin kaanikunnan (1450–1681).[25] Misäärien murre on "uskollisen lähellä" muinaista kiptšak-kieltä ja kazanilaisilla oletettavasti on enemmän bolgaarivaikutusta.[25]

Krimin tataarit

muokkaa
 
Krimintataarien lippu.

Krimin tataarien monimutkainen etnogeneesi alkoi kun Krimille 1000-luvulla ilmestyneet kumaanit yhdistyi sen muihin kansoihin. Näihin lukeutuu muun muassa kreikkalaiset, italialaiset, armenialaiset, gootit, ja sarmaanit. 1400-luvun loppuun mennessä oli paljolti muotoutunut perusta itsenäiselle etniselle ryhmälle; islamin usko ja kiptšak-kumaanilainen kieli. Krimiläisten esi-isiä kuului Kultaiseen ordaan kunnes perustettiin Krimin kaanikunta (1449–1783).[37][38][39][40]

Krimin tataarit myöskin tunnettiin tataareina Venäjän keisarikunnassa. 1900-luvulla vaikuttaneet krimiläiset historioitsijat kuten Halil İnalcık ja İlber Ortaylı välttivät volgalaisten tavoin termiä kokien sen luoden yhteyden mongolien tataarikonfederaatioon. He tunnistivat kansansa "krimiläisinä" tai "kumaaneina", viitaten ennen mongoli-invaasiota Pontiselle arolle asettuneisiin kumaani-kiptšakki -heimoihin.[41][42][43]

İsmail Gaspıralı (Gasprinski; 1851–1914) oli maineikas krimitataari-intellektuelli, jonka ponnistelut loivat perustan muslimikulttuurin modernisoinnille (jadidismi) ja Krimin tataarien kansallisen identiteetin syntymiselle. Hänen vuosina 1883–1914 julkaisema kaksikielinen sanomalehti Terciman-Perevodchik toimi opetusvälineenä, jonka kautta kansallistietoisuus ja moderni ajattelu syntyi koko Venäjän valtakunnan turkinkielisessä väestössä.[44]

Volgantataari ja krimintataari ovat kaksi eri kieltä, mutta kuuluvat molemmat turkkilaisten kielten kiptšakkilaisiin kieliin.[45]

Siperian tataarit

muokkaa

Kolmas alueellinen pääryhmä tataareja ovat Siperian tataarit eli sipiirit. Vuonna 2010 Siperiassa laskettiin olevan 500 000 "tataaria", mutta heidän koostuessa myös sinne muuttaneista Volgan tataareista sekä muista turkkilaisista on epäselvää kuinka suuri osa näistä on alkuperäisiä sipiirejä.[46][47]

Sipiirien katsotaan olevan Siperian kaanikunnan jälkeläisiä. Maantieteellisesti Siperian tataarit on jaettu kolmeen pääryhmään. Siperian tataarien kieltä on pidetty kolmantena tataarimurteena, mutta myös erillisenä kielenä. Siperian tataarit muodosti osittain turkkilaiset ja mongolit, lähinnä kuitenkin eri siperialaiset heimot.[48][49]

Nafigulla Aširov, sipiiritaustainen mufti toteaa: "Kultaisen ordan romahtamisen jälkeen osa tataarikansasta kehittyi pitkään eristyksissä toisistaan. Meillä kuitenkin on yhteinen suuri historia, jonka muistamme, ja jota kunnioitamme. On paljon ihmisiä, jotka haluaisivat pilata tämän historian jakamalla meidät moniin eri heimoihin ja kansoihin, vain koska käytämme eri murteita. Minä itse olen siperiantataari, kyllä, mutta ennen kaikkea, olen tataari!".[50]

Termi euroopassa

muokkaa
 
"Tartarian" kartta ja sen kuvaus. (Giovanni Botero, 1599).

Mantšurian, Siperian ja Keski-Aasian tuntemus Euroopassa ennen 1700-lukua oli rajallista. Koko alue tunnettiin yksinkertaisesti nimellä "Tartaria", ja sen asukkaat "tataareina". Varhaismodernina aikana maantieteen ymmärryksen lisääntyessä eurooppalaiset alkoivat jakaa alueen osiin etuliitteillä, jotka tarkoittivat hallitsevan vallan nimeä tai maantieteellistä sijaintia. Siperia oli siis "Suuri Tartaari" tai "Venäjän Tartaari", Krimin kaanikunta oli "Pikku Tartaari", Mantšuria "Kiinan Tartaari" ja Länsi-Keski-Aasia (ennen Venäjän Keski-Aasiata) tunnettiin "itsenäisenä Tartaarina". Kuitenkin 1700-luvulla, suurelta osin katolisten lähetystyökirjoitusten vaikutuksesta, sana "tataari" alkoi viitata mantšuihin ja heidän hallitsemiinsa maihin "tartaarina".[51][52][53][54]

Eurooppalaiset mielipiteet alueesta olivat usein negatiivisia ja heijastivat tältä alueelta peräisin olevien mongolien hyökkäysten perintöä. Termi syntyi Mongoli-imperiumin levittämän laajan tuhon jälkeen. Ylimääräisen "r":n lisääminen "tatariin" (Tartar) viittasi Tartarokseen, kreikkalaisen mytologian helvetin kaltaiseen maailmaan. 1700-luvulla valistusajan kirjailijoiden käsitykset Siperiasta tai Tartariasta ja sen asukkaista "barbaareina" sidottiin nykyaikaisiin käsityksiin sivistyksestä, villyydestä ja rasismista.[51][55]

Kirjoituksia tataareista

muokkaa
  • "Tataarit eivät koskaan pyydä armoa ja jos heillä ei ole muita aseita, he puolustavat itseään kynsillään ja hampaillaan viimeiseen hengenvetoonsa asti". - Blaise de Vigenère, ranskalainen diplomaatti (1523–1596).
  • "Tataarit miehittävät hyvin laajoja ja autioita alueita aina Kiinaan-, itäisen valtameren loistoisimpaan osavaltioon saakka". - Paolo Giovio, italialainen tiedemies (1483–1552)
  • "Tataarisoturit ovat erittäin rohkeita. Heidän joukossaan on monia, jotka eivät sotilastaisteluissa arvosta elämää, eivät pelkää vaaraa, vaan ryntäävät eteenpäin ja lyövät epäröimättä vihollisiaan, niin että aratkin innostuvat ja muuttuvat rohkeiksi miehiksi. Heidän lempinimensä ["talubagater"] vaikuttaa minusta erittäin sopivalta, koska en voi kuvitella rohkeaa henkilöä, joka ei olisi hullu. Eikö sinun mielestäsi ole hullua, kun uskaltaa taistella neljää vastaan? Eikö ole hullua, kun joku yhdellä veitsellä on valmis taistelemaan useiden kanssa ja jopa miekkain aseistettuna?" - Josaphat Barbaro, venetsialainen diplomaatti (1254–1324).[56]

Tataariryhmät

muokkaa

Myös Yhdysvalloista löytyy tataariyhteisö. Se muodostui tataareista, jotka muuttivat sinne Kiinasta, Japanista, Koreasta ja Turkista. He perustivat Kaliforniassa vuonna 1960 yhdistyksen ”The American Turko-Tatar Association”.[57]

Entisiä tataariryhmiä

muokkaa

Venäjän keisarikunnan aikaan oli myös muita turkkilaisia kansoja, jotka oltiin nimetty "tataareiksi", mutta he eivät pääsääntöisesti kyseistä nimeä nykypäivänä käytä. Näihin kuului muun muassa nogaitataarit (nogait), altaintataarit (altailaiset) sekä Kaukasian tataarit / vuoristolaistataarit (azerit, karatšait ja balkaarit).[58]

Tunnettuja tataareja

muokkaa

Tunnetut suomentataarit ovat lueteltu erikseen omassa artikkelissaan. Tässä luettelossa on enimmäkseen Volgan tataareja. (P)

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia. Tampere: Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  • Bedretdin, Kadriye: Kirjoituksia Suomen Tataareista. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
  • Halikov, A. H. 1991: Tataarit, keitä te olette? Suomeksi tekijän täydentämänä toimittaneet Ymär Daher ja Lauri Kotiniemi. Abdulla Tukain Kulttuuriseura r.y.
  • Leitzinger, Antero: Mishäärit - Suomen vanha islamilainen yhteisö. Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Tatarstan President 2021. Radio Free Europe[vanhentunut linkki]. (englanniksi)
  2. ↑ Демоскоп Weekly – Приложение. Справочник статистических показателей 7.3.2011. Demoscope.ru. (venäjäksi)
  3. ↑ Uzbekistan – Ethnic minorities ula.uzsci.net. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. ↑ About number and composition population of Ukraine by data All-Ukrainian census of the population 2001 Ukraine Census 2001. State Statistics Committee of Ukraine. (englanniksi)
  5. ↑ Asgabat.net-городской социально-информационный портал: Итоги всеобщей переписи населения Туркменистана по национальному составу в 1995 году.
  6. ↑ Tatar in United States Joshua Project.
  7. ↑ a b c Tatars newworldencyclopedia.org. (englanniksi)
  8. ↑ Volga Tatars encyclopedia.com.
  9. ↑ Şahin, L.: Evolution of The Meaning of The Ethnonym Tatar: A Look From a Spatial Perspective semanticscholar.org. 2016. Viitattu 26.5.2024.
  10. ↑ Pan-turkism encyclopedia.com.
  11. ↑ Golden, Peter B. "Some Notes on the Avars and Rouran": The Steppe Lands and the World beyond Them. 2013. (s. 54-56)
  12. ↑ Songshu vol. 95. "芮芮一號大檀，又號檀檀" tr. "Ruìruì, one appellation is Dàtán, also called Tántán"
  13. ↑ Weishu vol. 103 "蠕蠕，東胡之苗裔也，姓郁久閭氏。" tr. "Rúrú, offsprings of Dōnghú, surnamed Yùjiŭlǘ"
  14. ↑ Edwin G: Ji 姬 and Jiang 姜: The Role of Exogamic Clans in the Organization of the Zhou Polity (s. 20) dartmouth.edu. Arkistoitu 18.11.2017. Viitattu 3.3.2023.
  15. ↑ Xu Qianxue, Zizhi Tongjian Houbian (17th century) Vol. 141-142. Zhejiang University Copy p. 42 of 124 "欽察部去中國三萬餘裏夏夜極短日蹔沒輙出土産良馬富者以萬計俗祍金革勇猛剛烈青目赤髪" en. "The Kipchak tribe is situated at a distance of over 30,000 li from China. In summer, the evening is extremely short; the sun temporarily sets then immediately rises. Their soil produces good horses, that the rich people count by ten thousands. They customarily sleep armed and armored; they are courageous, fierce, firm, and vehement; [they are blue/green-eyed and red-haired". Note: the expression "祍金革" lit. "to lie/to sleep with metal and leather > to sleep armed and armored" is not to be taken literally; it is a Chinese literary trope about the northerners' supposedly rugged and hardy nature; e.g. Liji "Zhong Yong" quote: "衽金革，死而不厭，北方之強也，而強者居之。", tr.: "To sleep armed and armored, to die undismayed; those are strengths in the north, the forceful dwell there."] ctext.org. Viitattu 22.6.2023.
  16. ↑ Ross, E. Denison; Vilhelm Thomsen (1930). "The Orkhon Inscriptions: Being a Translation of Professor Vilhelm Thomsen's Final Danish Rendering". Bulletin of the School of Oriental Studies, University of London. 5 (4, 1930): 861–876.
  17. ↑ Vilhelm Ludvig Peter Thomsen: Inscriptions de l'Orkhon déchiffrées archive.org. 1896.
  18. ↑ Раднаев В. Э. (2012). Монгольское языкознание в России в 1 половине XIX в.: проблемы наследия (т. 1, ч. 1). Улан-Удэ: БНЦ СО РАН. Б. В. Базаров. p. 228. ISBN 978-5-7925-0357-1
  19. ↑ Авляев Г. О. (2002). Происхождение калмыцкого народа (2-е изд., перераб. и испр ed.). Элиста: Калм. кн. изд-во. p. 10. ISBN 5-7539-0464-5
  20. ↑ Leitzinger 1996, s. 21–22
  21. ↑ Татары Евразии: своеобразие генофондов крымских, поволжских и сибирских татар cyberleninka.ru. (venäjäksi)
  22. ↑ Volga Tatars encyclopedia.com.
  23. ↑ a b c d e f Şahin, L.: Evolution of The Meaning of The Ethonym Tatar: A Look From a Spatial Perspective semanticscholar.org. 2016. Viitattu 26.5.2024.
  24. ↑ Еникеев Г. Р.: Внешний вид (фото), Оглавление (Содержание) книги Еникеева Г.Р. "По следам чёрной легенды" tartareurasia.ucoz.com. Viitattu 22.6.2023. (venäjäksi)
  25. ↑ a b c d e f Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3. (s. 15-25, 41, 261)
  26. ↑ Внешний вид, содержание (оглавление) книги Г. Еникеева и Ш. Китабчы НАСЛЕДИЕ ТАТАР. Главы 1 и 2 tartareurasia.ucoz.com.
  27. ↑ a b «Татарская проблема» во всероссийской переписи населения (взгляд из Москвы) tataroved.ru.
  28. ↑ «Ученые никогда не отрицали роли булгар в формировании поволжских татар» tatar-congress.org.
  29. ↑ В Татарстане отпразднуют 1100-летие принятия ислама Волжской Булгарией rg.ru.
  30. ↑ Pan-turkism encyclopedia.com.
  31. ↑ KÜÇÜK, Evren: FİNLANDİYA’DA TÜRK‐TATAR TOPLUMU--TURKISH ‐ TATAR COMMUNITY IN FINLAND academia.edu.
  32. ↑ Özturk, Özhan: Pontus: Antik Çağ'dan Günümüze Karadeniz Bölgesi'nin Etnik Ve Siyasi Tarihi - İçindekiler Ve Önsöz scribd.com. 2016.
  33. ↑ Lee, Joo-Yup: The Historical Meaning of the Term Turk and the Nature of the Turkic Identity of the Chinggisid and Timurid Elites in Post-Mongol Central Asia jstor.org. 2016.
  34. ↑ Suikkanen, Mikko: Yksityinen Susi: Zinetullah Ahsen Bören eletty ja koettu elämä trepo.tuni.fi. 2012.
  35. ↑ ARAT, Reşit Rahmeti islamansiklopedisi.org.tr.
  36. ↑ İNAN, Abdülkadir islamansiklopedisi.org.tr.
  37. ↑ Очерки истории и культуры крымских татар. / Под. ред. Э. Чубарова. — Симферополь, Крымучпедгиз, 2005.
  38. ↑ А. И. Айбабин Этническая история ранневизантийского Крыма. Симферополь. Дар. 1999
  39. ↑ Мухамедьяров Ш. Ф. Введение в этническую историю Крыма. // Тюркские народы Крыма: Караимы. Крымские татары. Крымчаки. — Moscow: Наука. 2003.
  40. ↑ Khanate of Crimea britannica.com.
  41. ↑ Sabriye Dikbasan: Kirim Bİr Rus Topraği Miydi academia.edu. Viitattu 3.3.2023.
  42. ↑ İlber Ortayli eurasian-research.org. Viitattu 3.3.2023.
  43. ↑ Jeffrey E. Cole: Ethnic Groups of Europe, s. 84–87. ABC-CLIO, 2011. ISBN 978-1-59884-302-6
  44. ↑ GASPIRALI, İsmâil Bey islamansiklopedisi.org.tr.
  45. ↑ Tatar language britannica.com.
  46. ↑ Национальный Состав Населения gks.ru. (venäjäksi)
  47. ↑ Siberian Tatars newasp.omskreg.ru. Arkistoitu 27.2.2002. Viitattu 16.3.2023. (englanniksi)
  48. ↑ Bennigsen, Alexandre; Wimbush, S. Enders (1986). "The Siberian Tatars". Muslims of the Soviet Empire : A Guide. Bloomington, Indiana University Press. s. 231–232. ISBN 0-253-33958-8
  49. ↑ Levinson, David (1996). Encyclopedia of World Cultures. G.K. Hall. s. 340. ISBN 978-0-8161-1808-3 (englanniksi)
  50. ↑ Нафигулла Аширов: «Я сибирский татарин, но в первую очередь я татарин!» milliard.tatar. Viitattu 24.6.2023.
  51. ↑ a b Elliott, Mark C. (August 2000). "The Limits of Tartary: Manchuria in Imperial and National Geographies". The Journal of Asian Studies. s. 603–646.
  52. ↑ Vermeulen, Han F. (2018). Before Boas: The Genesis of Ethnography and Ethnology in the German Enlightenment. Albany, NY: University of Nebraska.
  53. ↑ Sela, Ron (April 2016). "Svetlana Gorshenina. L'invention de l'Asie centrale: Histoire du concept de la Tartarie a' l'Eurasie. (Rayon histoire de la librairie Droz, no. 4.) Geneva: Droz, 2014. s. 702". American Historical Review: 542–543.
  54. ↑ Dong, Shaoxin (2020). "The Tartars in European Missionary Writings of the Seventeenth Century". In Weststeijn, Thijs (ed.). Foreign Devils and Philosophers Cultural Encounters between the Chinese, the Dutch, and Other Europeans, 1590–1800. Leiden: Brill. s. 82–103. ISBN 978-9004418929
  55. ↑ Wolff, Larry (September 2006). "The Global Perspective of Enlightened Travelers: Philosophic Geography from Siberia to the Pacific Ocean". European Review of History. s. 437–453.
  56. ↑ Татары глазами иностранцев Часть пятая «Милитаризированная» karaakkosh.com. Viitattu 17.10.2023.
  57. ↑ American Turko Tatar Association attasf.org. Viitattu 9.12.2022. (englanniksi)
  58. ↑ Милли-мәдәни мирасыбыз: Томск өлкәсе татарлары. – Казан, 2016. – 432 б. – (Фәнни экспедицияләр хәзинә сен­нән; ундүртенче китап).ISBN 978 ­5­93091­216­6
  59. ↑ У “Золотого Минбара” появился председатель 1000kzn.ru. Viitattu 1.12.2022. (venäjäksi)
  60. ↑ Allar Viivik: Dajan Ahmet 1962–2006 2006. Õhtuleht. Viitattu 6.10.2021. (viroksi)
  61. ↑ Ахметзянов Ильдус Ханифович tatarica.org.
  62. ↑ Хайретдинов, Д. З. (2009). Ислам на Урале: энциклопедический словарь (in Russian). p. 30
  63. ↑ Yusuf Akçura: Three Types Of Policy, s. 218–2226. Central European University Press, 1904. ISBN 978-6155-211-935.
  64. ↑ "Абдулла Алиш" Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  65. ↑ Алсу выпустила свой первый альбом на татарском языке interfax.ru. 2008. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  66. ↑ Sertkaya, Osman Fikri: Reşid Rahmeti Arat referenceworks.brillonline.com. 2016. Viitattu 18.4.2022.
  67. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 107. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  68. ↑ Театральная энциклопедия. Том 1 / Глав. ред. С. С. Мокульский — М.: Советская энциклопедия, 1961
  69. ↑ Галимджан Баруди (1857 -1921) islamdag.ru. Viitattu 18.4.2022.
  70. ↑ Baibulat 2004, s. 92, 105.
  71. ↑ Батулла Рабит tatarica.org.
  72. ↑ Georgy Manaev: How a Tatar Khan ruled Russia rbth.com. 2019. Viitattu 7.8.2022.
  73. ↑ Мин сине ничек яраттым. Казан: «Ак Барс», 2004
  74. ↑ Baibulat 2004, s. 94
  75. ↑ How "Russian" Is Russia's Winter Olympics? Sports Unbiased. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 18.4.2022.
  76. ↑ Болгарская Гөлсем tatarica.org. Viitattu 11.6.2023.
  77. ↑ Sabirdzhan Badretdin: ФАУЗИЯ БАЙРАМОВА: ЖЕЛЕЗНАЯ ЛЕДИ ТАТАРСТАНА tatar.yuldash.com. 2000. Viitattu 18.4.2022.
  78. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 101. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  79. ↑ Slonimsky, Nicolas (1978). "Zhiganov, Nazib". Baker's Biographical dictionary of musicians (6th ed.). New York: Schirmer Books. p. 1944. ISBN 0-02-870240-9
  80. ↑ Муса Җәлил". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  81. ↑ Татарский энциклопедический словарь. — Казань: Институт Татарской энциклопедии АН РТ, 1998.
  82. ↑ Rinat Dasayev Biography pantheon.world. (englanniksi)
  83. ↑ Ринат Фәхретдинов: «Иң мөһиме – баш әйләнмәсен» vatantat.ru. Viitattu 31.7.2022. (venäjäksi)
  84. ↑ Фаизханов Хусаин Фаизханович tatarica.org.
  85. ↑ How “Russian” is Russia’s Winter Olympics? sportsunbiased.com. Arkistoitu 23.9.2020. Viitattu 1.5.2023. (englanniksi)
  86. ↑ Lotfulla Fattahov: Marking the Centenary of the Artist kpfu.ru. Viitattu 18.10.2022.
  87. ↑ Mahmud Tahir: Rizaeddin Fahreddin, in: Central Asian Survey (1989, Volume 8), p. 111-115.
  88. ↑ Бу торак урыны 1905 елда оеша. 1963 елда таралып бетә. Утарның икенче исеме — Мостафа, управляющий исеменнән килә. Әхмәт-бай Хөсәенов бу җирне сатып алып, аңа утар оештыру бурычын куя. Бу утар тирәсенә Урал суы аръягы казак даласыннан арзан бәягә сатып алынган ат-елкы малы кайтарылып, көтүлекләрдә симертелеп, суемга һәм сатуга хәзерләнә торган булган.
  89. ↑ Женился в Казани, готовит эчпочмаки: кто такой Эмиль Галимов? ak-bars.ru. 2019. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  90. ↑ Аида Гарифуллина: биография, личная жизнь и творчество певицы nacion.ru. 2019. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  91. ↑ Hakan Krimli: Gaspirali, İsmâil Bey islamansiklopedisi.org.tr. Viitattu 18.4.2022.
  92. ↑ Гөлнар Гарифуллина: Илдар Гыйльметдинов: «Президент атамасына кагылышлы төзәтмәне комитет якламады» intertat.tatar. 2021. Viitattu 16.4.2023. (venäjäksi)
  93. ↑ Maria Pettersson: Historian jännät naiset, s. 156–159. Atena, 2020. ISBN 978-952-300-664-5.
  94. ↑ Gubaydulina, Sofiya Asgatovna oxfordmusiconline.com. (englanniksi)
  95. ↑ Кол Гали". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002
  96. ↑ Галиуллин Талгат Набиевич antat.ru.
  97. ↑ Филатов С. Б. Духовное управление мусульман Европейской части России (Думер) и Духовное управление мусульман Азиатской части России (Думачр) // Современная религиозная жизнь России. Опыт систематического описания / Отв. ред. М. Бурдо, С. Б. Филатов. М. : Логос, 2005. Т. III. С. 91–103. 464 с. 2000 экз. ISBN 5-98704-044-2.
  98. ↑ Кандалый Габдельджаббар Габдельмаджид угылы tatarica.org.
  99. ↑ Айдаров С. С. Исмагил Галеевич Гайнутдинов. — Казань, 1972.
  100. ↑ Хайретдинов Дамир Зинюрович islamrf.ru.
  101. ↑ Халиков Альфред Хасанович tatarica.org.
  102. ↑ Халиков Хәкимҗан Шәяхмәт улы Tatarica. Viitattu 21.4.2022.
  103. ↑ Хаматова, Скобликова, Терешкова, Фетисов и Михалков понесут фпаг Олимпиады на церемонии открытия. Новости. 7.2.2014. газета.Ru. Arkistoitu 13.6.2014. Viitattu 10.2.2014. (venäjäksi)
  104. ↑ Хазетдинов, Ильмир Ришатович peoplelife.ru. Arkistoitu 30.6.2023. Viitattu 30.6.2023. (venäjäksi)
  105. ↑ Первый муфтии оренбургского мусульманского собрания Мухамеджан Хусаинов и казахские старшины (последняя четверть XVIII -начало ХІХ вв.) articlekz.com. (venäjäksi)
  106. ↑ Как Марат Хуснуллин будет восстанавливать Херсон, Запорожье и Донбасс fedpress.ru. (venäjäksi)
  107. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 9, s. 621. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972.
  108. ↑ Мөнәвәр Ибраһимов archamuzei.ru. Viitattu 2.12.2022. (venäjäksi)
  109. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 97. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  110. ↑ Гаффарова Ф.Ю. Татар мөһаҗирләре. Казан: «Фән» нәшрияты, 2004. 88 б.
  111. ↑ Ильясов (Ильязов) Рафаил (Рафаэль) Зариф улы tatarica.org. Viitattu 5.8.2022. (venäjäksi)
  112. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: Juuret ja Historia, s. 100. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  113. ↑ Лейсан Ситдикова: Я дорожу ролями и зрителями dailytalking.ru. 2014. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  114. ↑ Ильтани Илялова. Г. Камал театры актерлары (библиографик белешмәлек). Казан: ТКН, 1996 (рус телендә: 2005). ISBN 5-298-00708-2
  115. ↑ Исламов Дамир Назирович tatarica.org. (venäjäksi)
  116. ↑ Ganieva, R. K.; Sabirzyanov, G. S. (2011). "Ісхак Ахмет" [İsxaq Äxmät]. Енциклопедія Сучасної України [Encyclopedia of Modern Ukraine] (in Ukrainian). Vol. 11. Kyiv, Ukraine: Інститут енциклопедичних досліджень НАН України. ISBN 9789660220744
  117. ↑ Мәшһүр татар галимнәре. Казан:Татарстан китап нәшрияты, 2011.
  118. ↑ Марат Измайлов uznayvse.ru. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  119. ↑ Ruzilä Möxämmätova: Илдар Ягъфәров: «Иясез сукбай этнең күтенә һәркем тибеп китә ала — без шундый хәлдә» intertat.tatar. Viitattu 14.4.2023. (venäjäksi)
  120. ↑ Gusel Jachina aufbau-verlage.de. Viitattu 18.4.2022.
  121. ↑ Якупов: я ведь не виноват, что я татарин и мусульманин championat.com. 2012. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  122. ↑ ДЖАМАЛА viva.ua. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  123. ↑ Еникеев Гайса Хамидуллович (in Russian) // Государственная дума Российской империи: 1906—1917 / Б. Ю. Иванов, А. А. Комзолова, И. С. Ряховская. — Москва: Росспэн, 2008. — P. 184—185. — 735 p. — ISBN 978-5-8243-1031-3.
  124. ↑ Калимуллин Рашид Фагимович rmu.org.ru. (venäjäksi)
  125. ↑ Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 11, s. 241. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1973
  126. ↑ Дмитрий Карбышев - биография, новости, личная жизнь stuki-druki.com. (venäjäksi)
  127. ↑ Ğabdennasıyr Qursawi trt.net.tr. Viitattu 18.4.2022.
  128. ↑ Каримов Камиль Адгамович tatarica.org.
  129. ↑ Миңнуллин Роберт Мөгаллим улы tatarica.org. Viitattu 5.8.2022. (venäjäksi)
  130. ↑ Миннуллин Туфан Абдуллович tatarica.org. (venäjäksi)
  131. ↑ Мутыги Камиль tatarica.org. (venäjäksi)
  132. ↑ Мухаметшин Фарид Хайруллович tatarica.org. (venäjäksi)
  133. ↑ Saida Mukhametzyanova: Tatar Folk Singer folkways.today. Viitattu 1.5.2023.
  134. ↑ Алия Мустафина: Медали могут быть грузом? (s. 18–19) sportgymrus.ru. 2010. Arkistoitu 1.7.2013. Viitattu 16.3.2023. (venäjäksi)
  135. ↑ Илюшин Б. А. Мухаммед-Эмин — «царь» казанский: биографический очерк // Казань: Институт истории им. Ш. Марджани АН РТ, 2019—168 с., 10 с. ил.
  136. ↑ Человек в фуляре kommersant.ru. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  137. ↑ Татарский энциклопедический словарь. - Казань: Институт Татарской энциклопедии АН РТ, 1998 - 703 с., илл
  138. ↑ Наджми Кави tatarica.org. (venäjäksi)
  139. ↑ Каюм Насыри. Избранные произведения. Казань. Татарское книжное издательство, 1977 и её татарский вариант тат. Q.Nasıri. Qazan, Tatarstan kitap nərşiyatı, 1977 (К. Насыйри. Казан, Татарстан китап нəшрияты, 1977.) (venäjäksi)
  140. ↑ Rashid Nezhmetdinov chessgames.com. Viitattu 18.4.2022.
  141. ↑ Suomi on suuri ja valoisa 2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.6.2022.
  142. ↑ Phy-Olsen, Allene (toim. Gorman, Robert F.): ”Rudolf Nureyev”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 3001–3004. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
  143. ↑ Максим Шевченко: «Татарин Рашид Нургалиев долгое время возглавлял МВД. Я не верю в какую-то татарофобию в МВД» m.realnoevremya.ru. 2016. Arkistoitu 4.2.2021. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  144. ↑ Орлов Алимжан Мустафинович nailtimler.com. (venäjäksi)
  145. ↑ Колмәмәт Хәмит Мөхәммәт улы tatarica.org. Viitattu 11.6.2023. (venäjäksi)
  146. ↑ Адель Кутуй. Биобиблиографический Справочник kitaphane.tatarstan.ru. Arkistoitu 8.3.2022. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  147. ↑ Сара Садыйкова. Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  148. ↑ Collins B. The Bud Collins History of Tennis (англ.): An Authoritative Encyclopedia and Record Book — 2 — NYC: New Chapter Press, 2010. — P. 671. — ISBN 978-0-942257-70-0
  149. ↑ «Не только башкиры, уже и узбеки тянут на себя!»: как у татар «отбирают» чемпионов Рио business-gazeta.ru. Viitattu 29.9.2022. (venäjäksi)
  150. ↑ Сафиуллин, Фандас Шакирович dic.academic.ru. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  151. ↑ Шакирҗанова Луара Галимҗан кызы (Зөһрә Шакирҗан) — Шакирзянова Луара Галимзяновна (Зухра Шакирзян) // Галиәсгар Камал исемендәге татар дәүләт академия театры. Йөз ел: ике томда — Татарский государственный академический театр имени Галиасгара Камала. Сто лет: в двух томах / авт.-төз.: Л. Г. Шакирҗан, Г. Ф. Гыйматова. — Казан: Заман, Татарстан китап нәшрияты, 2009. — Т. 2. — С. 155. — 368 с. — ISBN 9785890520494. — ISBN 9785298018296.
  152. ↑ Фахрутдинов Р. Шакиров Ильгам Гильмутдинович // Народные артисты: Очерки. Kazan. 1980. səh. 585—588.
  153. ↑ Ямаева Л. А. Мусульманский либерализм начала XX века как общественно-политическое движение. Уфа, Гилем, 2002, с. 209—210
  154. ↑ Сейфуль-Мулюков Фарид Мустафьевич tatarica.org.
  155. ↑ Салих Сайдашев kitaphane.tatarstan.ru. Arkistoitu 23.6.2021. Viitattu 18.4.2022. (venäjäksi)
  156. ↑ Stefanie Cohen: Shayk, rattle and roll! nypost.com. 2010. Viitattu 18.4.2022.
  157. ↑ Davletšin, Tamurbek: Sovetski Tatarstan: teorija i praktika leninskoi natsionalnoi politiki, s. 133–134. London: Our Word Publishers, 1974.
  158. ↑ James A. Millward (2007). Eurasian Crossroads: A History of Xinjiang. Columbia University Press. s. 174. ISBN 978-0-231-13924-3
  159. ↑ Qamil xäzrät Sämigullin trt.net.tr. Viitattu 18.4.2022.
  160. ↑ Саид-Галиев Сахиб-Гарей // Большая советская энциклопедия: [в 30 т.] / под ред. А. М. Прохорова — 3-е изд. М.: Советская энциклопедия, 1969.
  161. ↑ Tälğat Tacetdin: "Mäktäplärdä ruhi-ählakıy tärbiyä däresläre kertü mäsäläse karala" speak.tatar. Viitattu 24.4.2022.
  162. ↑ Биография Такташ Хади biographiya.com.
  163. ↑ Кәрим Тинчурин. Искәндәр beznenmiras.ru. Viitattu 21.6.2022.
  164. ↑ Фирдус Тямаев tatar-republic.ru.
  165. ↑ Чубаров Рефат Абдурахманович lb.ua. Arkistoitu 23.12.2022. Viitattu 1.3.2023. (venäjäksi)
  166. ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 173. nimen muoto suomentataarilaisittain. Tampere: Suomen Itämainen Seura, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
  167. ↑ Урманче Баки tatarica.org. Viitattu 31.7.2022. (venäjäksi)
  168. ↑ Еники Амирхан tatarica.org. (venäjäksi)
  169. ↑ {{Verkkoviite|osoite= https://www.belcanto.ru/yarullin.html |nimeke=Фарид Загидуллович Яруллин |viitattu=18.4.2022}|kieli = (venäjäksi) }
  170. ↑ Рөстәм Яхин турында: «Йомшак күңелле, тыйнак табигатьле һәм зыялы иде» intertat.tatar. Viitattu 24.4.2022. (venäjäksi)
  171. ↑ Алексеев А. Кто есть кто в российской рок-музыке. — М.: АСТ: Астрель, 2009. — С. 183—186. — 4000 экз. ISBN 978-5-17-048654-0 (АСТ). ISBN 978-5-271-24160-4 (Астрель). ISBN 978-985-16-7343-4 (Харвест)
  172. ↑ Вафин Эдуард Яфасович tatcenter.ru. (venäjäksi)
  173. ↑ Вахитов, Мулланур Муллазянович tatarica.org. (venäjäksi)
  174. ↑ Валеев Разиль Исмагилович tatarica.org. (venäjäksi)
  175. ↑ Tatar girl Camila Valieva won the junior stage of the Grand Prix in Courchevel tatar-congress.org. 2019. Viitattu 18.3.2023. (englanniksi)
  176. ↑ İldä nilär bulıp yata? - 07.V.2008 azatliq.org. Viitattu 18.4.2022.
  177. ↑ Marek M. Dziekan: A Contribution to the Intellectual History of Polish Lithuanian Tatars - Ali Ismail Woronowicz(1902 – 1941) and His Work sav.sk. 2022. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
  178. ↑ Zölfät Xäkim: Zamana yäşäyeşendäge waqiğalar yılyazmasın ruxiät dönyası keşeläre yazıp qaldıra azatliq.org. Viitattu 18.4.2022.
  179. ↑ Татарский энциклопедический словарь» Казань, Институт Татарской энциклопедии АН РТ, 1999
  180. ↑ Рифат Жемалетдинов 24smi.org. Viitattu 14.9.2023. (venäjäksi)
  181. ↑ Абельха́нов Садык // Герои Советского Союза: Краткий биографический словарь / Пред. ред. коллегии И. Н. Шкадов. М. : Воениздат, 1987. Т. 1 /Абаев Любичев/. С. 18. 911 с. 100 000 экз. ISBN отс., Рег. № в РКП 87-95382.
  182. ↑ "Fatix Ämirxan/Фатих Әмирхан". Tatar Encyclopaedia (in Tatar). Kazan: The Republic of Tatarstan Academy of Sciences. Institution of the Tatar Encyclopaedia. 2002.
  183. ↑ Марат Ахметов: - Отец сказал: «Ты будешь учиться в этом здании!» idel-tat.ru. Viitattu 26.4.2023. (venäjäksi)
  184. ↑ Tatar Encyclopedia, Vol 1: article "Gabdulkhay Huramovich Akhatov" - "Institute of Tatar Encyclopedia", Kazan, 2002

Aiheesta muualla

muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tataarit&oldid=22850643#Historia”