Tatarstan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tatarstan
Татарстан Республикасы
Республика Татарстан
Lippu
Lippu		 Vaakuna
Vaakuna
Tatarstanin sijainti Venäjän federaation kartalla
Tatarstanin sijainti Venäjän federaation kartalla

Koordinaatit: 55.7956°N, 49.1109°E (Ufa)

Valtio Venäjä Venäjä
Tasavalta Tatarstan
Perustettu Tataarien ASNT: 1920
- Tatarstanin SNT 1990
- Tatarstanin tasavalta 1992
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Kazan
 – suurin kaupunki Kazan (1 143 535 as.)[1]
 – presidentti Rustam Minnihanov
 – pääministeri Aleksei Pesošin (2017-)
Pinta-ala 67 836 km²
Väkiluku (2010)  ([1]) 3 786 488
 – väestötiheys 55,7 as./km²
Kielet tataari ja venäjä
BKT (2010) 1 004 690,0 milj. RUB[2]
(eli 2,69 % koko Venäjän BKT:stä)
 – asukasta kohti 265 336 RUB,
noin 6 500 EUR[3]
(eli 101 % Venäjän keskiarvotasosta)
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)[4][5]
Symbolit
 – lippu Tatarstanin lippu
 – vaakuna Tatarstanin vaakuna
 – kansallislaulu Tatarstanin tasavallan hymni
Lyhenteet
 – rekisterikilven tunnus 16, 116
 – ISO 3166 RU-TA
tatarstan.ru

Tatarstanin tasavalta (tat. Татарстан Җөмһүрияте, Татарстан Республикасы, Tatarstan Cömhüriyəte, Tatarstan Respublikası, ven. Респу́блика Татарста́н, Respublika Tatarstan) on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta Itä-Euroopassa Volga- ja Kamajokien ympärillä. Sen pää- ja samalla suurin kaupunki on Kazan. Tatarstan tulee kansan nimestä Tatar (tataarit) ja persialaisesta -stan (ـستان, stân), mikä on yleinen pääte monien valtioiden ja alueiden nimissä (Kazakstan, Uzbekistan, Turkestan).

Tatarstan on yksi Venäjän taloudellisesti kehittyneimmistä alueista. Se on erittäin teollistunut ja sijoittuu neliökilometriä kohden mitattuna toiseksi heti Samaran alueen jälkeen sen teollisuustuotannossa. Tatarstanin talous keskittyy öljyyn, kaasuun ja petrokemiaan, mutta myös tekniikka-, tekstiili-, vaatetus-, puunjalostus- ja elintarviketeollisuus ovat keskeisessä asemassa.[6] Tatarstanilainen öljy- ja kaasuyhtiö on Tatneft.

Tatarstanin viralliset kielet ovat tataari ja venäjä. Suurimmat uskonnot ovat islam ja ortodoksisuus. Vuonna 2014 Tatarstanissa oli 1,428 rekisteröityä moskeijaa ja 319 kirkkoa[7]. Vuonna 2021 Tatarstanissa oli asukkaita 4 004 809.

Tatarstania edelsi vuonna 1920 perustettu Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta. Tuolloin se tunnettiin usein myös nimellä "Tataaria". (Татария, Tatarija). Alueella on sen pitkän ja monivaiheisen historian aikana ollut eri valtakuntia, kuten Kasaarien kaanikunta, Volgan Bulgaria ja Kultainen orda. Etenkin bulgaarien kultuurista löytyy merkittäviä jäänteitä Kazanin Kremlistä[8].

Tatarstan on perinteisesti eronnut muista Venäjän "etnisistä tasavalloista" sen suhteellisen suuren autonomian vuoksi. "Tatarstan on ainoa, joka [Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen] pystyi saamaan tiettyjä myönnytyksiä Moskovasta ja ylläpitämään yhteistyötä federaation johtajien kanssa". Tähän on sanottu vaikuttaneen venäläisten ja tataarien pitkä historiallinen yhteiselo. Näkemystä on kuitenkin kritisoitu liian yksinkertaiseksi tulkinnaksi ja todettu, että Šaimijevin hallituksen "alueellinen autoritarismi", jota kautta syntynyt luottamussuhde Venäjän kanssa olisi syy erityisasemaan.[9] Vuonna 2023 Tatarstanin perustuslakiin tehtiin kuitenkin muutoksia, jonka seurauksesta kyseinen erityisasema paljolti menetettiin. Esimerkiksi aikaisempi Tatarstanin presidentti -nimike muuttui Tatarstanin johtajaksi. (Рәисе, Rəise, Раис, Rais). Tatarstanin ensimmäinen "johtaja" on täten Rustam Minnihanov.

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Tataari (nimitys)

Termi "tataari" omaa pitkän ja monimutkaisen historian, mutta tasavallan nimessä se viittaa etniseen ryhmään Volgan tataarit.[6]

Pääte "-stan" tulee persian kielestä (ـستان, stân, estân, istân). Sen merkitys suffiksina on "paikka, jossa on runsaasti", tai "paikka, jossa kaikkea on runsaasti".[10][11] Pääte esiintyy monien alueiden nimissä Länsi-, Keski- ja Etelä-Aasiassa sekä osissa Kaukasiaa ja Venäjää. (Esimerkkinä Baškortostan, Kazakstan, Uzbekistan, Turkmenistan).[12]

Turkkilaisissa lähteissä nimi on muotoon "Tataristan".[13] Neuvostoaikana alue tunnettiin usein nimellä "Tataaria". (Татария, Tatarija).[14]

Tatarstanin nimestä on ollut erimielisyyksiä. Osa tataareista on kokenut olevansa Volgan Bolgarian jälkeläisiä, jonka vuoksi sen pitäisi heidän mielestään näkyä myös tasavallan nimessä. Vuonna 2000 poliitikko Gusman Halilov ehdotti presidentti Vladimir Putinille, että Tatarstanista tulisi Bulgaristan (Bolğaristan). Tätä ennen samaa oli ajanut Mirhad Vaisov, jonka perustama liike kutsui koolle vuonna 1990 "bolgaarien kansalliskongressin" ja vaati tämän kansallisuuden merkitsemistä passeihin.[15]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen asutus juontaa juurensa Acheulin ajan loppupuolelle. Paleoliittisia monumentteja on löydetty Volgan alueelta. Myös lukuisia pronssikauden monumentteja on löydetty.[16]

Varhaiskeskiajalla Kasaarien kaanikunta muodostui osittain Volga-joen ala- ja keskijuoksusta.[17]

Keskiaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tatarstanin presidentit Rustam Minnihanov ja Mintimer Šaimijev juhlistamassa Volgan Bulgarian islamin uskoon kääntymisen vuosipäivää. (2010, Kazan).

Volgan Bulgaria (–1236)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Volgan Bulgaria

900–1200-luvuilla Keski-Volgan alueella oli Volgan Bulgaria, jonka väestön perustana olivat bulgaarit. He muuttivat alueelle Donin ja Volgan alajuoksuilta. Vuonna 922 Bulgaria kääntyi islamiin.[18] Burtasseista löytyy mainintoja Volgan varrella bulgaarien ja kasaarien maiden välissä.[19]

Ennen 400-lukua unkarilaiset heimot muuttivat vähitellen Volga-joen mutkan lähelle, nykyisen Kazanin alueelle. Myöhemmin he muuttivat Donin ja alemman Dnepr-joen väliselle alueelle, jossa he asuivat lähellä bulgaareja.[20] Yhteisen kiinnostuksen kohteen vuoksi Tatarstanin ja Unkarin tutkijat ovat nykypäivänä tehneet yhteistyötä.[21]

Kultainen orda (1240–1438)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kultainen orda

Vuosina 1222–1236 mongolijoukot hyökkäsivät Volgan Bulgariaan, mikä päättyi valtion tappioon ja alueen liittämiseen Kultaiseen ordaan vuonna 1243 . Ensimmäinen ordan pääkaupunki (1200-luvulla), poliittinen, kauppa- ja käsityökeskus oli Bolgarin kaupunki. Modernin Tatarstanin alue oli osa ordaa bugarian valtiona (Bolğar ulus). 1400-luvun puoliväliin mennessä Kultaisen ordan heikkenemisen seurauksena Ulu-Muhammed (Oluğ Möxəmmət) valloitti sen.[22]

Kazanin kaanikunta (1438–1552)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kazanin kaanikunta

Kazanin kaanikunnan perusti Ulu-Muhammed, joka kuului yhteen "tšingidien haarasta". Hänen isänsä joutui pakenemaan ordasta sisällisriitojen vuoksi. Muhammad valloitti vuoteen 1445 mennessä Kazanin ja sen ympäristön, joka kuului yhdelle Kultaisen ordan pienistä vasalleista. 1400–1500 -lukujen taitteessa Kazanin kaanikunta taisteli Venäjän kanssa vallasta alueella, mikä päättyi kaanikunnan siirtymiseen Moskovan alaiseksi.[23]

Kazanin yliopisto vuonna 1894.

Kazanin valloituksen jälkeen (1552) ja Pietari Suuren alueelliseen valtiouudistukseen saakka (1708) olemassa oli "Kazanin ujesti". Se liitettiin lopulta Kazanin kuvernementtiin. (1708–1917).[24]

Neuvostoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissota (1918–1920)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Idel-Ural

Volgan alueen kansojen kongressissa (Milli Majlis) päätettiin 20. marraskuuta 1917 Kazanin ja Ufan kuvernementtien ja osittain viereisten maakuntien alueelle julistaa Idel-Uralin tasavalta. Vaikka tämä valtiokokonaisuus käytännössä luotiin 1. maaliskuuta 1918, suunniteltu muodollinen julistus ei toteutunut bolshevikkineuvostojen ja puna-armeijan vallankumouksellisen päämajan vastustuksen vuoksi. Elokuussa 1918 valkoinen armeija valtasi Kazanin, ja syyskuussa 1918 sen miehittivät punaiset.[25]

Tataarien ASNT

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Tataarien ASNT

22. maaliskuuta vuonna 1920 Venäjän SFNT:n kansankomissaarien neuvoston puhemies V.I. Lenin sai Kremliin vieraakseen tataarilaisia poliitikkoja, kuten S. G. Said-Galijev. Aiheena oli tataarilaisen tasavallan perustaminen. Tataarien autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin saman vuoden toukokuussa.[26]

30. elokuuta 1990 – 7. helmikuuta 1992 Tatarstan oli sosialistinen neuvostotasavalta (SNT) ja 7. helmikuuta 1992 alkaen Tatarstanin tasavalta.[27]

Tatarstanin tasavalta (1992–nykypäivä)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidentti Mintimer Šaimijev ja mufti Talgat Tadžuddin. (1992).

Neuvostoliiton romahtamisen seurauksena Tatarstanin tasavallan korkein neuvosto hyväksyi 26. joulukuuta 1991 julistuksen Tatarstanin tasavallan liittymisestä Itsenäisten valtioiden yhteisöön.[28] Mintimer Šaimijev oltiin valittu presidentiksi 12. kesäkuuta.[29]

Tatarstanissa pidettiin 21. maaliskuuta 1992 kansanäänestys Tatarstanin tasavallan itsenäisyydestä. Kysymykseen: "Oletko samaa mieltä siitä, että Tatarstanin tasavalta on suvereeni valtio, kansainvälisen oikeuden subjekti, joka rakentaa suhteitaan Venäjän federaatioon ja muihin tasavaltoihin ja valtioihin tasa-arvoisten sopimusten pohjalta?" Yli puolet äänestykseen osallistuneista tasavallan kansalaisista äänesti puolesta.[30] Kuitenkin ennen tätä Venäjän SFNT:n perustuslakituomioistuimen 30. elokuuta 1990 annetussa Tatarstanin SNT:n valtion suvereniteettia koskevassa julistuksessa määrättiin joukko säännöksiä, jotka rajoittavat sen toimintaa. [31]

31. maaliskuuta 1992 Tatarstan kieltäytyi allekirjoittamasta liittovaltiosopimusta. Huhtikuussa 1992 Venäjän federaation ja Tatarstanin viranomaisten välillä käytiin ensimmäiset neuvottelut Tatarstanin tasavallan liittymisestä liittovaltiosopimukseen. Tämän seurauksena vuonna 1994 tehtiin sopimus "Venäjän federaation ja Tatarstanin tasavallan hallintoelinten välisen toimivallan rajaamisesta ja keskinäisestä toimivallan siirtämisestä".[32]

30. marraskuuta 1992 otettiin käyttöön Tatarstanin tasavallan uusi perustuslaki, joka julisti sen itsenäiseksi valtioksi.[33]

Venäjän perustuslain kansanäänestyksessä 12. joulukuuta 1993 Tatarstanissa äänestäneistä 74,84 % äänesti Venäjän federaation perustuslain hyväksymisen puolesta. Laissa Tatarstan määritellään Venäjän federaation subjektiksi. Tatarstanin viranomaiset olivat kehottaneet väestöä boikotoimaan kansanäänestystä, ja äänestysprosentti oli siten vain noin 15 %.[34][35]

15. helmikuuta 1994 presidentti Boris Jeltsin ja Venäjän federaation hallituksen puheenjohtaja V. Tšernomyrdin sekä Tatarstanin tasavallan presidentti Mintimer Šaimijev ja Venäjän pääministeri M. Sabirov allekirjoittivat sopimuksen "Venäjän federaation valtion viranomaisten ja Tatarstanin tasavallan valtion viranomaisten välisen toimivallan rajaamisesta ja keskinäisestä toimivallan siirtämisestä". Sopimuksen tekemistä edelsi pitkä neuvotteluprosessi, joka alkoi jo vuonna 1991 .Sopimuksessa Tatarstan julistettiin Venäjän kanssa yhdistyneeksi valtioksi. Sopimuksen mukaan Tatarstanin tasavalta sai oikeuden omaan perustuslakiinsa ja lainsäädäntöönsä, oikeuden perustaa ja kantaa tasavallan veroja, ottaa käyttöön tasavallan kansalaisuus, luoda ja ylläpitää suhteita Venäjän federaation ja ulkomaiden muodostaviin yksiköihin, perustaa kansallispankki, ja harjoittaa itsenäisesti ulkomaista taloudellista toimintaa.[36]

2000-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vladimir Putin ja mufti Gusman Ishakov. (2000).

Vuonna 2000 Tatarstanista tuli osa Volgan federaatiopiiriä. Vuoden 2000 jälkeen Tatarstanin perustuslakia alettiin mukauttaa Venäjän perustuslain kanssa. Tatarstanin valtioneuvosto hyväksyi 19. huhtikuuta 2002 tasavallan perustuslain uuden version, jonka mukaan Tatarstan on Venäjän federaation kanssa yhdistynyt valtio eikä kansainvälisen oikeuden alla.[37]

Tatarstanin valtioneuvosto hyväksyi lokakuussa 2005 uuden sopimuksen vallanjaosta Tatarstanin ja liittovaltion keskuksen välillä, jonka seurauksesta se menetti joitain aiempia taloudellisia etujaan. Asiakirjassa määritellään kaksi valtion kieltä, venäjä ja tataari, samoin kuin tasavallan korkeimman virkamiehen tarve osata molempia. Alue säilytti oikeuden myöntää kaksikielisiä passeja, joissa oli tasavallan vaakunan kuva. Vuonna 2006 Vladimir Putin ja Tatarstanin presidentti Mintimer Šaimijev allekirjoittivat sopimuksen, jonka valtionduuma hyväksyi, mutta liittoneuvosto käytti veto-oikeuttaan. Parlamentin ylähuoneen puhemies Sergei Mironov sanoi, että "on vaarallista hyväksyä tämä sopimus", koska se heikentää federalismin perustaa. Siitä huolimatta, neljä kuukautta myöhemmin Vladimir Putin esitti jälleen sopimusluonnoksen duumalle, ja edustajat voittivat onnistuneesti liittoneuvoston veto-oikeuden. Asiakirja oli voimassa 10 vuotta, sitä ei uusittu ja se vanheni heinäkuun 2017 lopussa.[38]

Venäjän tunnustaessa Abhasian ja Etelä-Ossetian, tataarilainen organisaatio Milli Melijis julisti Tatarstanin itsenäiseksi ja pyysi YK:n tunnustamista 20. joulukuuta 2008. Sekä YK että Venäjän hallitus kuitenkin jättivät julistuksen huomioimatta.[39][40]

Tatarstanin nykyinen johtaja Rustam Minnihanov. (2021).

Vuonna 2023 Tatarstanin perustuslakiin tehtiin merkittäviä muutoksia, jotka poistivat määräykset tasavallan suvereniteettista, Tatarstanin ja Venäjän välisestä sopimuksesta, Tatarstanin kansalaisuudesta, Tatarstanin perustuslakituomioistuimesta. Myös titteli Tatarstanin presidentti muuttui Tatarstanin johtajaksi.[41][42]

Ainutlaatuista autonomian määrää aina sen perustamisesta nauttinut Tatarstan on saanut tästä esimerkillisen nimen, "Tatarstan -malli". Sen syitä on tulkittu eri tavoilla. Tutkija Roza Musinan mukaan tämä johtuu paljolti "venäläisten ja tataarien pitkästä yhteiselosta ja tataarien rauhaomaisesta luonteesta". Nicole Balkind tulkitsee tämän liian yksinkertaiseksi. Hänen mielestään "on selvää, että sekä autoritaarisuus että luottamus olivat välttämättömiä Tatarstanin autonomian maksimoimiseksi Venäjän federaatiossa". Balkind tarkentaa: "Šaimijevin hallitus säilytti vakauden alueellisen autoritarismin avulla; valvomalla vaalimenettelyjä, hallituksen instituutioita, tiedotusvälineitä ja oppositioryhmiä, mikä osoittautui suureksi hyödyksi siirtymävaiheessa olevalle liittovaltion keskukselle. Tämä vakaus antoi liittovaltion viranomaisille kannustimen auttaa Shaimijevin hallintoa vallankäytössä, mikä rajoitti federaation kaaosta. Tatarstanin hallitus manipuloi kansallismieliset ryhmät liikkeelle painostaakseen venäläisiä ja tätä kautta vahvensi syytä yhteistyölle Venäjän kanssa. Tatarstanin ja Venäjän välisissä neuvotteluissa luottamus ja autoritaarisuus täydensivät toisiaan ja johtivat sopimukseen, joka salli Tatarstanille korkean autonomian". (2019).[9] Alexei Malašenko: "Šaimijev saattoi helposti pelotella Moskovaa vetoamalla islamilaisen radikalismin uhkaan ja muistuttamalla keskusviranomaisia siitä, että vain hän voi pitää radikaalit loitolla ja varmistaa näin vakaat etnisten ja uskontojen väliset suhteet".[43]

Muistellessaan presidentinvirkaansa vuonna 2006 Boris Yeltsin puhui Šaimijevista seuraavasti: "..Ja mitä apua ja tukea hän tarjosi, kun kansallinen kysymys oli ratkaistu! Kun olimme Venäjällä yleisen kansallisen erimielisyyden partaalla. Loppujen lopuksi me kaksi pääsimme sopimukseen, ja kaikki tasavallat tukivat ja ottivat sen välittömästi vastaan. Sellainen auktoriteetti oli, se on edelleen, Tatarstanilla".[44]

Rustam Minnihanov ja Mintimer Šaimijev suuren isänmaallisen sodan muistotilaisuudessa. (Kazan, 2018).

Vuonna 2020 Tatarstanin täyttäessä 100 vuotta (mukaan lukien ASNT) haastateltiin sen ensimmäistä presidenttiä Mintimer Šaimijevia, joka sanoi muun muassa seuraavasti: "Nykyään Tatarstan on menestyksekkäästi kehittyvä monikansallinen tasavalta, joka säilyttää vakauden sekä etnisten ja uskontojen välisen harmonian. Tataarien historiaa on tulkittu eri aikoina eri tavoilla, mutta kuten suuri Tukai sanoi, historiamme jäljet ovat syvät, tämä pätee myös viime vuosisadalle. Tataarit ovat vuosisatojen ajan tukeneet uskollisesti Venäjän valtiota. He puolustivat maan rajoja aseet kädessä, vahvistivat taloutta ja työskentelivät epäitsekkäästi kansallisen koulutuksen ja kulttuurin alalla. Tatarstanilla on valtava rooli Venäjän rauhan ja koskemattomuuden säilyttämisessä 1990-luvulla, ja meidän pitäisi olla tästä ylpeitä. Ihmisiä ja kansakuntia koetellaan historian jyrkissä käänteissä. Me olemme selvinneet- ja tulemme selviämään niistä arvokkaasti.[45]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstan rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen ja Udmurtiaan, idässä Baškortostaniin, etelässä Orenburgin, Samaran ja Uljanovskin alueisiin sekä lännessä Tšuvassiaan ja Mari Eliin.[46] Tatarstanilla on vahvat kulttuuriset, kielelliset ja etniset siteet Baškortostaniin.[47][48]

Tatarstanin pituus idästä länteen on noin 460 km ja leveys etelästä pohjoiseen 290 km. Tatarstanin pinta-ala vastaa viidesosaa Suomesta. Pinta-alasta 90 prosenttia on alavaa jokien halkomaa tasankoa. Itäosassa on loivia metsäisiä kohoumia. Korkein kohta (343 m) sijaitsee maan länsiosassa. Ilmasto on mantereinen. Keskilämpötila tammikuussa vaihtelee −13,0 °C ja −14,8 °C ja heinäkuussa +18,6 °C ja +19,6 °C välillä. Vuotuinen sademäärä on 350–430 mm.

Suurimmat joet ovat Volga (josta 177 km on Tatarstanin alueella) ja siihen laskevat Kama, Kazanka, Mesha, Zay, Shesma ja Svijaga. Volgan ja sen sivujoki Kaman liittymä sijaitsee nykyään Euroopan suurimman tekojärven Kuibyševin tekojärven pohjoispään alla. Kamajoella sijaitseva Nižnekamskin tekojärvi kuuluu myös Volgan vesistön suuriin tekojärviin.

Luonnonsuojelualuista merkittävimpiä ovat Volga-Kaman luonnonpuisto (biosfäärialue) ja Ala-Kaman kansallispuisto.[49]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivannaiset ja teollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin alueella on suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä, joten Tatarstanin talouselämä keskittyy öljyn ja maakaasun tuotantoon ja jalostukseen sekä petrokemian tuotteisiin. Kansallinen, Älmätissä kotipaikkaansa pitävä öljy-yhtiö Tatneft oli vuonna 2011 neljän prosentin tuotanto-osuudellaan Venäjän kuudenneksi suurin öljyntuottaja;[50] yritys on listattu sekä Moskovan (MICEX-RTS) että Lontoon pörssissä (LSE). Myös muilla Venäjän petrokemian alan yhtöillä on toimintaa tasavallassa. Lisäksi tasavallassa on koneenrakennus-, ase-, tekstiili ja elintarviketeollisuutta sekä sähkövoiman tuotantoa. Bruttokansantuotteesta yli puolet tulee teollisuudesta. Tatarstanin tärkeimmät vientituotteet ovat raakaöljy ja aseet.[51][52][53]

Presidentti Mintimer Šaimijevin mukaan Venäjä "toipui ja kehittyi" sotien jälkeen juurikin Tatarstanin öljyntuotannon ansiosta.[45]

Marraskuussa 2023 raportoitiin Tatarstanin olevan Moskovan jälkeen Venäjän alueista suurin "voittoa tavoittelemattoman sektorin kehittäjä".[54]

Maatalous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatalouden merkittävimmät viljelykasvit ovat ruis, kaura, vehnä, pellava ja hamppu. Lisäksi harjoitetaan karjanhoitoa ja turkistarhausta. Maan pinta-alasta oli 1930-luvulla peltoa 59 prosenttia.[53]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2021 Tatarstanissa oli 4 004 809 asukasta.[55]

Etninen jakauma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat etniset ryhmät ovat tataarit (53,2 prosenttia), venäläiset (39,7 prosenttia) ja tšuvassit (3,1 prosenttia). Lisäksi Tatarstanissa asuu udmurteja (0,6 prosenttia), mordvalaisia (0,5 prosenttia), mareja (0,5 prosenttia), ukrainalaisia (0,5 prosenttia) ja baškiireja (0,4 prosenttia).[56] Marit asuvat pääasiassa maan pohjoisosissa. Tataarit ovat vuoden 2010 väestölaskennan mukaisella 3,87 prosentin osuudellaan Venäjän toiseksi suurin etninen ryhmä (iso)venäläisten (80,9 prosenttia) jälkeen. Venäjällä asui 2010 kaikkiaan 5 310 649 tataaria.[57] Venäjän tataareista 37,9 prosenttia (2 012 571 henkeä) asui Tatarstanissa.[56]

Suurimmat kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkilaisiksi katsottiin vuoden 2010 väestönlaskennassa 75,4 prosenttia Tatarstanin väestöstä.[1] Suurimmat, yli 30 000 asukkaan kaupungit olivat: pääkaupunki Kazan (1 143 535 as.), Naberežnyje Tšelny (513 193), Nižnekamsk (234 044), Älmät (146 393), Zelenodolsk (97 674), Bugulma (89 204 as.), Jelabuga (70 728 as.), Leninogorsk (64 127 as.), Tšistopol (60 755 as.), Zainsk (41 803 as.), Aznakajevo (34 853 as.) ja Nurlat (32 601 as.).[1]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Tataarien islam
Moskeija Qolşärif.
Kansallisen yhtenäisyyden päivä 2012.

Uskonnoltaan tataarit ja baškiirit ovat pääasiassa muslimeja, venäläiset, tšuvassit ja suomalais-ugrilaiset kansat puolestaan ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Myös pieni osa tataareista on ortodokseja: heidän esi-isänsä kääntyivät kristityiksi 1500- ja 1700-luvuilla uskonvainojen aikana.[58]

Vuonna 2012 julkaistun, Venäjän uskontoja laajasti kartoittaneen Arena-tutkimuksen mukaan Tatarstanin väestöstä oli:[59][60][61]

Tataareja oli 1800-1900 -lukujen taitteessa merkittävässä roolissa islamilaisen uudistusliikkeen jadidismin leviämisessä.[63]

Uskontojen väliset suhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kazanin yhteiskunnalliset asenteet uskontojen välisellä tasolla osoittavat korkeaa yhteistyön tasoa. Tatarstanin nuoria koskevat tutkimukset osoittavat, että nykyiset asenteet uskontojen välisistä suhteista ovat yleensä vakaita.[64]

Uskontojen väliset suhteet Kazanissa toimivat useiden keskeisten "konfliktien välttämismekanismien" alaisina. Sosiaaliset ja alueelliset rajat luodaan tarinoilla ja symboleilla, jotka muodostavat "rajaprosessin" ja luovat paikan tunteen sekä etnisille tataareille että venäläisille.[65] Tataarit ovat käyttäneet islamilaisia uskonnollisia symboleja hyödykseen omanlaisen kotimaan tunteen luomiseen Venäjän federaation sisällä Tatarstanissa.[66] Kazanissa myös sijaitsee "Kaikkien uskontojen temppeli" (Храм всех религий / Барлык диннәр гыйбәдәтханәсе), joka sisältää sekä moskeijan, kirkon että synagokan.[67]

Tatarstanin tasavallan muslimien henkisen hallituksen puheenjohtaja on mufti Kamil Samigullin.[68]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantieliikenteen keskuksena on Kazan. Kazanin kautta kulkee rautatie Moskovasta Jekaterinburgiin. Kazanin rautatieasemalta johtaa lisäksi rautatie Marin pääkaupunkiin Joškar-Olaan. Tatarstanista on rautatieyhteys myös etelään Uljanovskiin. Liikenne Kazanin kansainvälinen lentoaseman kautta on ollut kasvussa viime vuosina; kenttää on myös modernisoitu merkittävästi. Tasavallan suuret joet ovat myös tärkeitä liikenneväyliä.

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkean asteen koulutuksen tärkeimpiin laitoksiin kuuluu etenkin pääkaupungissa sijaitsevat Kazanin federaatioyliopisto, Kazanin lääketieteellinen yliopisto, Kazanin kansallinen tutkimusteknologinen yliopisto, Kazanin kansallinen tutkimustekninen yliopisto, Venäjän islamilainen yliopisto.[69]

Tatarstan palautti tataarin viralliseksi kieleksi vuonna 1992, ja tasavallan hallitus on siitä lähtien pyrkinyt saamaan sen tasavertaiseksi venäjän kielen kanssa ja kannustamaan sen käyttöä. Osana tätä yritystä kieli otettiin uudelleen koulutusjärjestelmään pakollisena oppiaineena vuonna 1997, ja vuonna 2001 he palasivat hetkellisesti käyttämään latinalaista kirjaimistoa. Huolimatta yrityksistä edistää kielen käyttöä, venäjä on paljolti korvannut tataarin kielen herättäen huolia sen tulevaisuudesta.[70] Vuoden 2017 marraskuuhun asti koulujen pakollisessa opetussuunnitelmassa tataarin kielelle varattiin kuusi tuntia viikossa. Tämän jälkeen sitä on saatu opettaa vain kaksi tuntia viikossa ja edellytyksenä oppilaan vanhempien kirjallinen lupa. Joidenkin venäläisten oppilaiden vanhempien valituksien mukaan tataarin kielen opetus vei aikaa pois venäjän kielen- ja kirjallisuuden opiskelusta, ja presidentti Vladimir Putin totesi, ettei ”ketään saisi pakottaa opettelemaan itselle vierasta kieltä”.[70][71]

Vuoden 2015 kyselyn mukaan suurin osa Tatarstanin nuorisosta (83 prosenttia) halusi oppia englannin kieltä ja 62 prosenttia kertoi venäjän kielen myös houkuttelevan, kun taas tataarin kielestä oli kiinnostuneita 38 prosenttia. Selitykseksi tataarin mielenkiinnon puutteelle oli sen vähäinen hyödyllisyys työelämässä ja yliopistoissa.[71]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhlapäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pvm Nimi Huomautuksia
31. joulukuuta sekä 1. ja 2. tammikuuta uusivuosi  
8. tammikuuta joulu  
23. helmikuuta isänmaan puolustajien päivä  
8. maaliskuuta kansainvälinen naistenpäivä  
1. ja 2. toukokuuta kevään ja työn juhla  
9. toukokuuta voitonpäivä  
12. kesäkuuta Venäjän päivä  
30. elokuuta Tatarstanin päivä  
6. marraskuuta Tatarstanin perustuslain päivä  
7. marraskuuta lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, solidaarisuuden ja sovinnon päivä  
12. joulukuuta Venäjän perustuslain päivä  
kuukalenterin mukaan Kurban-Bairam islamilainen juhla

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KHL-mestari Ak Bars Kazan. (2009).

Tatarstan, jossa on runsaat 9 000 urheilupaikkaa on yksi Venäjän johtavista urheilualueista. Kazan Arena oli yksi jalkapallon MM-kilpailujen 2018 pelipaikoista[72]. Vuodesta 1973 lähtien Kazan on pyrkinyt laajentamaan urheiluinfrastruktuuriaan. Urheilu on sanotusti "suuri ylpeyden lähde" kazanilaisille.[73]

Tatarstanissa on jalkapallojoukkue Rubin Kazan, joka on pelannut UEFA:n Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa.[74] Tatarstanilainen koripalloseura UNIKS Kazan on pelannut VTB United-liigassa ja ULEB Eurocupissa.[75]

Tatarstanilaisia jääkiekon KHL -joukkueita on Ak Bars Kazan ja Neftehimik Nižnekamsk.[76][77] Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaa Neftjanik Almetjevsk.[78]

Kansainvälisesti tunnettuihin tataarilaisiin urheilijoihin kuuluu muun muassa tennispelaaja Marat Safin, joka aktiiviurallaan voitti Australian avoimet 2005 ja Yhdysvaltain avoimet 2000 sekä oli maailmanlistan ykköspelaajana.[79]

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tatarstanin kartta

Tasavallan hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tatarstanin johtajan palatsi Kazanin Kremlissä.

Tatarstanilla on oma parlamentti ja hallitus. Röstäm Miñnexanov valittiin vuonna 2010 tasavallan presidentiksi. Hän toimi aiemmin pääministerinä Mintimer Şäymiyevin alaisuudessa, joka toimi presidenttinä 1991–2010.

Vuonna 2023 Tatarstanin presidentin nimike muutettiin muotoon Tatarstanin johtaja. (Глава (Раис) Республики Татарстан, Glava (Rais) Respubliki Tatarstan / Татарстан Республикасы Рәисе, Tatarstan Respublikası Räise).[80] Sen taustalla oli vuonna 2017 vanhentunut alun perin 1994 tehty autonominen sopimus Moskovan ja Kazanin välillä.[81] Vuonna 2022 Minnihanov sanoi tukevansa päätöstä, lisäten, että sen vastustaminen "heikentäisi Venäjän federaation yhtenäisyyttä, etenkin nyt sodan aikaan". Rais (رئيس) on monissa arabimaissa niiden johtajista käytetty titteli.[82]

Valtion symbolit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin valtiolipussa on kaksi vaakasuoraa kenttää ja näiden välissä valkoinen viiva. Ylempi kenttä on vihreä ja alempi punainen. Vihreä väri kuvaa kevättä ja uudistumista, valkoinen puhtautta ja punainen kypsyyttä, energiaa, voimaa ja elämää.

Tatarstanin valtion vaakunassa on siivekäs lumileopardi, joka on tasavallan asukkaiden suojelija. Vaakunan taustassa on vihreää, valkoista, punaista ja kultaa. Värien merkitys on sama kuin lipussa. Lisäksi kulta merkitsee Tatarstanin maan kauneutta ja rikkautta.

Tatarstanin tasavallan hymnin on säveltänyt Röstäm Yaxin ja sanoittanut Ramazan Baytimerov.

Paikallishallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Tatarstanin hallinnollinen jako

Paikallishallintoa varten maa on jaettu 43 piiriin ja 14 kaupunkipiirikuntaan.

Tatarstan Ukrainan sodassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tatarstanin tasavallan kuuluessa Venäjän federaatioon on osallistuminen Ukrainan sotaan koskenut myös sen asukkaita.

Nižnekamskin imaami Abdulhakim Jarullin vierailemassa Luhanskin kansantasavallassa tammikuussa 2023.

Tatarstanin johtaja Rustam Minnihanov ilmaisi kesäkuussa 2023, että Tatarstan "tukee täysin ylipäällikköä, maan presidenttiä Vladimir Vladimirovitš Putinia; seisomme yhdessä niitä vastaan, jotka uhkaavat Venäjää ja sen monikansallisia ihmisiä".[83] Tatarstanin islamilaiset johtajat kuten Kamil Samigullin ovat osoittaneet tukensa hyökkäykselle.[84] Politologi V. Biljajevin mukaan suurin osa tataareista on Venäjä-mielisiä.[85] Toinen politologi, Ruslan Aisin puolestaan muistuttaa, että sodanvastaiset mielipiteet koetaan yleensä paremmaksi pitää omana tietonaan.[86]

Kazanissa järjestettiin lokakuussa 2023 sodassa kaatuneille tatarstanilaisille omistettu muistotilaisuus. Siellä puhunut poliitikko Farid Muhametšin vetosi isänmaallisen henkeen ja kutsui heitä "sankareiksi" ja "patriooteiksi", joiden "nimet kirjoitetaan kultaisin kirjaimin paitsi Tatarstanin, myös koko Venäjän historialliseen kronikkaan".[87] Yksi näistä oli 25-vuotiaana menehtynyt tataaritaustainen yliluutnantti Damir Islamov.[88]

Tatar Inform -lehti raportoi 24. elokuuta 2023 tatarstanilaisten sotilaiden ripustaneen Tatarstanin lipun miehitetyn Artjomovskin lipputankoon.[89] Ukrainan sodassa taistelevan vapaaehtoisen tatarstanilaisen pataljoonan nimi on Alğa (Алга, "Eteenpäin").[90][91] Tammikuussa tauolle palanneen pataljoonan sotilaan Alfred Galimovin ruumis löydettiin hänen asunnostaan 22. toukokuuta. Galimov oli tehnyt itsemurhan hirttämällä. Galimovin perheenjäsenet sanoivat hänen pelänneen joutuvansa takaisin rintamalle.[92]

"Isänmaan puolustajat" -säätiön Tatarstanissa toimiva jaos (Защитники Отечества / ватанны саклаучылар) avustaa aktiivisesti sotaan osallistuneita tatarstanilaisia sotilaita ja heidän perheitä.[93] Myös vapaaehtoisten puolesta on lähetetty erinäisiä tarvikkeita ja ruokaa tatarstanilaisille sotilaille. Marraskuussa 2023 raportoitiin Menzelinskin tataarilaisten opettajien valmistaneen rintamalle muun muassa heidän perinneruokaa Çäkçäk:iä.[94][95]

Toimittaja Robert Coalsonin mukaan merkittävä enemmistö venäläisistä on "aktiivisesti tai passiivisesti tukenut sotaa", mutta sitä vastaan on myös osoitettu mieltä, muiden muassa Tatarstanissa. Coalson huomauttaa, että sodan protestoinnin vähäisyyteen saattaa vaikuttaa siitä todennäköisesti koituva rangaistus.[96] 11. syyskuuta 2023 Tatarstanin oikeus määräsi vloggaaja Parvinahan Abuzarovalle kolmen vuoden vankeustuomion tekemistään videoista, joissa hän soittaa sotilaille ja kehottaa heitä hylkäämään asevoimat.[97] Tataarilainen sosiologi Iskander Jasavejev lisättiin "ulkomaisten agenttien luetteloon" kirjoitettuaan kriittisen analyysin sodasta.[98] Tatarstanin oikeus määräsi kesäkuussa 2023 Vapaan Venäjän legioonan Sergei Novikovin tutkintavankeuteen häneen kohdistuessa epäilys, jonka mukaan "Novikov suunnitteli sotavarusteisiin kohdistunutta massiivista tuhopolttohyökkäystä lähelle Kazanin sotilaskoulua".[99]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija (Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru, Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 29.8.2012. (venäjäksi)
  2. ↑ Valovoi regionalnyi produkt po subjektam Rossijskoi federatsii v 1998-2014 gg. (v tekštših tsenah; millionov rublei) (Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru, Venäjän federaation eri subjektien alueellinen BKT (MS Excel-taulukko). Huom *. Lukema hieman muuttunut lähteen päivittyessä, vuoteen 2014 saakka ulottuva tilasto antaa 2010 alueelliseksi BKT:ksi 1 001 622,8 milj. RUB, saman taulukon aiempi vuoden 2012 versio (ajalta ennen Venäjän valtion totalitaarisempaa viestintälainsäädäntöä ja Ukrainan sotaa) antoi nyt käytetyn lukeman 1 004 690,0 milj. RUB) 16.5.2016. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 20.11.2016. Viitattu päivitetty 19.9.2016. (venäjäksi)
  3. ↑ Euro exchange rates RUB (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 40,8200 RUB/EUR) Kurssimuunnos käyttäen vuoden lopun kurssia 2010-12-31. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 11.2.2013. (englanniksi)
  4. ↑ Jussi Nurminen: Venäjä siirtyy ikuiseen talviaikaan 1.7.2014. Yleisradio. Viitattu 27.10.2014.
  5. ↑ Vladimir Putin signed the Federal Law On Amendments to the Federal Law "On the calculation of time" 22.7.2014. worldtimezone.com. Viitattu 26.10.2014. (englanniksi)
  6. ↑ a b Tatarstan webcitation.org. Viitattu 10.11.2023.
  7. ↑ Почему нельзя сравнивать количество мечетей и храмов в Татарстане web.archive.org.
  8. ↑ Historic and Architectural Complex of the Kazan Kremlin whc.unesco.org. Viitattu 10.11.2023.
  9. ↑ a b Nicole Balkind: A Model Republic? Trust and Authoritarianism on Tatarstan's Road to Autonomy cdr.lib.unc.edu. 2019. Viitattu 10.11.2023.
  10. ↑ Hayyim, Sulayman: New Persian-English Dictionary, vol. 2 web.archive.org. 1892. Viitattu 10.11.2023.
  11. ↑ Steingass, Francis Joseph: A Comprehensive Persian-English Dictionary web.archive.org. 2020. Viitattu 10.11.2023.
  12. ↑ Ford, Matt: Kazakhstan's President Is Tired of His Country's Name Ending in 'Stan' web.archive.org. 7.2.2014. Viitattu 10.11.2023.
  13. ↑ Tataristan gezimanya.com. Viitattu 10.11.2023.
  14. ↑ Выдающиеся люди Татарии web.archive.org. Viitattu 10.11.2023.
  15. ↑ Leitzinger, Antero: Suomen tataarit – Vuosina 1868–1944 muodostuneen muslimiyhteisön menestystarina. East-West Books Helsinki, 2006. ISBN 952-99592-2-2 (s. 80)
  16. ↑ Комплексное исследование разрушаемых археологических памятников на участке береговой линии Куйбышевского водохранилища у с. Измери web.archive.org.
  17. ↑ Khazar britannica.com.
  18. ↑ Bulgars encyclopedia.com.
  19. ↑ Denis Sinor: The Cambridge History of Early Inner Asia, s. 248−249. Cambridge University Press, 1990. ISBN 0521243041. (englanniksi)
  20. ↑ Hungary - Early History web.archive.org.
  21. ↑ [https://realnoevremya.ru/articles/295526-povolzhe-i-ural-prarodina-vengrov Поволжье и Урал — прародина венгров Источник] realnoevremya.ru.
  22. ↑ Golden Horde worldhistory.org.
  23. ↑ Historical and Architectural Complex of the Kazan Kremlin whc.unesco.org.
  24. ↑ Справочник по городу Казани и Казанской губернии на 1920 г. Ч. 1. Центральные, губернские и уездные установления. Казань, 1920.
  25. ↑ Татарский энциклопедический словарь. Казань: Институт Татарской энциклопедии АН РТ, 1999.
  26. ↑ Татарская Автономная Советская Социалистическая Республика web.archive.org.
  27. ↑ История ТАССР web.archive.org.
  28. ↑ Декларация о вхождении Республики Татарстан в Содружество Независимых Государств web.archive.org.
  29. ↑ Биография первого президента Татарстана Минтимера Шаймиева tass.ru.
  30. ↑ РЕЗУЛЬТАТЫ референдума Республики Татарстан 21 марта 1992 года П Р О Т О К О Л Центральной комиссии референдума Республики Татарстан web.archive.org.
  31. ↑ Постановление Конституционного Суда РСФСР от 13.03.1992 № П-Р3-I
  32. ↑ Демографический потенциал экономического развития регионов России web.archive.org.
  33. ↑ Закон Республики Татарстан от 6 ноября 1992 года № 1665-XII
  34. ↑ Результаты всенародного голосования по проекту Конституции Российской Федерации 12 декабря 1993 года в Республике Татарстан web.archive.org.
  35. ↑ Итоги всенародного голосования по проекту Конституции Российской Федерации 12 декабря 1993 года web.archive.org. (venäjäksi)
  36. ↑ Договор Российской Федерации и Республики Татарстан «О разграничении предметов ведения и взаимном делегировании полномочий между органами государственной власти Российской Федерации и органами государственной власти Республики Татарстан web.archive.org. (venäjäksi)
  37. ↑ Динамика политических процессов в Республике Татарстан в 1994–2020 гг. web.archive.org. (venäjäksi)
  38. ↑ Татарстану больше не нужен договор с Россией web.archive.org. (venäjäksi)
  39. ↑ The Tatars: The History of the Tatar Ethnic Groups and Tatar Confederation. Charles River Editors, 2020.
  40. ↑ Azade-Ayse Rorlich: The Volga Tatars: A Profile in National Resilience. Hoover Institution Press; 1st edition, 2017.
  41. ↑ b Resets for the ‘right people’ Russia plans to do away with term limits for regional leaders. Meduza’s Andrey Pertsev explains why the Kremlin needs this change. meduza.io.
  42. ↑ Татарстан не хочет отдавать президентский пост kommersant.ru. (venäjäksi)
  43. ↑ Alexei Malašenko: Islamic Challenges to Russia, From the Caucasus to the Volga and the Urals carnegiemoscow.org. 2015. Viitattu 12.11.2023. (englanniksi)
  44. ↑ Б.Н. Ельцин об оппонентах web.archive.org. Viitattu 11.11.2023.
  45. ↑ a b Минтимер Шаймиев: «После войны страна восстанавливалась и развивалась благодаря добыче нефти Татарстана» realnoevremya.ru. 2020. Viitattu 9.11.2023. (venäjäksi)
  46. ↑ Новый Атлас автомобильных дорог 2006-2007. Россия - Страны СНГ - Прибалтика. 1:750 000 и 1:1500 000 (+ 1:4000 000). Главный редактор В.Х. Пейхвассер. Тривум, 220053, г. Минск. ISBN 985-409-072-8. (venäjäksi)
  47. ↑ Тatarstan and Bashkortostan become more close archive.ph. 2010. Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)
  48. ↑ Meeting of two presidents web.archive.org. 2012. Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)
  49. ↑ OOPT Privolžskogo okruga (Volgan federaatiopiirin luonnonsuojelualueiden dynaaminen sijaintikartta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 2.9.2012. (venäjäksi)
  50. ↑ Gazprom Neft: The Global Outlook - Annual Report 2011 (pdf) Gazprom Neft, gazprom-neft.ru. Arkistoitu 23.7.2012. Viitattu 29.8.2012. (englanniksi)
  51. ↑ "Human Development Index in the Regions of Russia" . Human Development Report 2006/2007 for the Russian Federation (Report). October 10, 2010.
  52. ↑ Economy: The Republic of Tatarstan tatar.ru. Arkistoitu 24.9.2006. Viitattu 9.9.2022.
  53. ↑ a b TATARSTAN - Economy tatarstan.kai.ru. Arkistoitu 24.4.2001. Viitattu 9.9.2022.
  54. ↑ Татарстан занял второе место в России по уровню развития некоммерческого сектора tatar-inform.ru. Viitattu 10.11.2023.
  55. ↑ "Оценка численности постоянного населения по субъектам Российской Федерации". Federal State Statistics Service.
  56. ↑ a b Предварительные итоги Всероссийской переписи населения 2010 года (venäjäksi)
  57. ↑ Okontšatelnyje itogi Vserossijskoj perepisi naselenija 2010 goda (Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.rux, Koko Venäjän kattava väestönlaskennan 2010 lopulliset tulokset. Taulukko 5 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Viitattu 2.9.2012. (venäjäksi)
  58. ↑ Kefeli, Agnès Nilüfer (2017). Becoming Muslim in Imperial Russia: Conversion, Apostasy, and Literacy. Cornell University Press. ISBN 978-0-8014-5231-4.
  59. ↑ Geografija Vybor Duha 27.8.2012. Kommersant, kommersant.ru. Arkistoitu 20.3.2017. Viitattu 11.2.2013. (venäjäksi)
  60. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laaja, 56900 henkilölle tehtyyn kyselyyn pohjautuva atlas siitä, mihin Venäjä uskoo. Tatarstanin yhteenveto s. 218. Tämä 240-sivuinen raportti on ladattavissa pdf-tiedostona (84,1 MB)) 21.12.2012. sreda.org. Viitattu 11.2.2013. (venäjäksi)
  61. ↑ Arena. Atlas Religi i Natsionalnostei Rossijskaja Federatsija (Laajan, 56900 henkilölle tehdyn Venäjän uskontokartoituksen kotisivut. Sisältää linkin videoon (1 h 22 min) hankkeen esittelytilaisuudesta Ria Novostissa) 18.12.2012. sreda.org. Viitattu 11.2.2013. (venäjäksi)
  62. ↑ Vogla Tatars encyclopedia.com.
  63. ↑ Jadidism encyclopedia.com.
  64. ↑ Myuller, Dmitriy (November 2016). "Interethnic Relations Among the Students of the Republic of Tatarstan: On An Example of Students from Kazan Federal University". The Turkish Online Journal of Design, Art and Communication.
  65. ↑ Derrick, Matthew (Winter 2010). "Kazan: The Religiously Undivided Frontier City". Caucasian Review of International Affairs
  66. ↑ Yusupova, Guzel (2016). "The Islamic representation of Tatarstan as an answer to the equalization of the Russian regions". Nationalities Papers
  67. ↑ Ракурсы. Творчество Ильдара Ханова archive.ph.
  68. ↑ Qamil xäzrät Sämigullin trt.net.tr. Viitattu 10.11.2023.
  69. ↑ [https://www.tatar-inform.ru/news/universitety-tatarstana-voshli-v-reyting-veduschih-rossiyskih-vuzov Университеты Татарстана вошли в рейтинг ведущих российских вузов Подробнее] tatar-inform.ru.
  70. ↑ a b Will the Tatar Language Become Extinct? theculturetrip.com.
  71. ↑ a b Tatar language classes optional in Tatarstan, Russia diggitmagazine.com.
  72. ↑ Kazan Arena web.archive.org. Viitattu 10.11.2023.
  73. ↑ Makarychev, A. S. (Andreĭ Stanislavovich); Yatsyk, Alexandra (2016). Mega events in post-Soviet Eurasia: shifting borderlines of inclusion and exclusion. Mega event planning. New York, NY: Palgrave Macmillan. ISBN 978-1-137-49095-7.
  74. ↑ Rubin Kazan (venäjäksi) rubin-kazan.ru. Viitattu 10.11.2023.
  75. ↑ UNIKS Kazan (venäjäksi) unics.ru. Viitattu 10.11.2023.
  76. ↑ Ak Bars Kazan (venäjäksi) ak-bars.ru. Viitattu 10.11.2023.
  77. ↑ Neftehimik Nižnekamsk (venäjäksi) hcnh.ru. Viitattu 10.11.2023.
  78. ↑ Neftjanik Almetjevsk (venäjäksi) ahc-neftyanik.ru. Viitattu 10.11.2023.
  79. ↑ Marat Safin atptour.com. Viitattu 10.11.2023.
  80. ↑ Рустам Минниханов подписал закон о поправках в Конституцию Татарстана idelreal.org. Viitattu 10.11.2023.
  81. ↑ Кремль не продлит договор с Татарстаном. Изменит ли это что-то? bbc.com. Viitattu 10.11.2023.
  82. ↑ Tatarstan's Leader To Officially Lose Title Of President Sooner Than Expected rferl.org. 26.1.2023. Viitattu 10.11.2023.
  83. ↑ Народ Татарстана един с Президентом России»: мнения политиков и экспертов о происходящем tatar-inform.ru. 24.6.2023. Viitattu 10.11.2023.
  84. ↑ Обращение Муфтия Татарстана по случаю Дня народного единства dumrt.ru. 04.11.2023. Viitattu 19.11.2023.
  85. ↑ Ilja Azar: Возвращение казанского хана novayagazeta.ru. 2021. Viitattu 21.11.2023.
  86. ↑ Sergei Medvedev: Ислам и война svoboda.org. 14.12.2022. Viitattu 19.11.2023.
  87. ↑ СВО в лицах: в Казани открылась выставка о героях специальной военной операции tatar-inform.ru. Viitattu 10.11.2023.
  88. ↑ Дамир Исламов - Герой России росмертно. История подвига и жизни героя youtube.com. Viitattu 10.11.2023.
  89. ↑ Татары исполняют свой долг с честью»: над Артемовском появился флаг Татарстана tatar-inform.ru. 24.8.2023. Viitattu 10.11.2023.
  90. ↑ Baranova Vlada, Darieva Tsypylma: Russia’s Ethnic Minorities in the Struggle against Cultural Imperialism zois-berlin.de. 5.4.2023. Viitattu 10.11.2023.
  91. ↑ Под Угледаром казанский батальон положили практически полностью istories.media. Viitattu 10.11.2023.
  92. ↑ A Russian Volunteer Soldier Was Forced To Return To The Front. He Hanged Himself Instead rferl.org. 4.7.2023. Viitattu 10.11.2023.
  93. ↑ Земельные участки, льготы и выплаты: как в РТ поддерживают участников СВО и их семьи tatar-inform.ru. 16.10.2023. Viitattu 10.11.2023.
  94. ↑ Пример сплоченности и взаимной поддержки»: из Челнов в зону СВО отправлен 20-тонный груз tatar-inform.ru. 4.11.2023. Viitattu 10.11.2023.
  95. ↑ «От сердца к сердцу»: учителя из Мензелинского района приготовили для бойцов СВО чак-чак tatar-inform.ru. Viitattu 10.11.2023.
  96. ↑ Waking Up To War: Russian Anti-War Dissidents Recall The 'Shock And Horror' Of The Invasion Of Ukraine rferl.org. 22.2.2023. Viitattu 10.11.2023.
  97. ↑ Blogger In Tatarstan Gets Three Years In Prison For Calling On Russian Soldiers To Desert rferl.org. 12.9.2023. Viitattu 10.11.2023.
  98. ↑ No Plans To Leave Russia, Says Tatar Sociologist Jailed Over Analysis rferl.org. 13.2.2023. Viitattu 10.11.2023.
  99. ↑ Court In Tatarstan Sends Suspected Member Of Freedom Of Russia Legion To Pretrial Detention rferl.org. 20.7.2023. Viitattu 10.11.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tatarstan&oldid=22845310”