Mordvalaiset
| Mordvalaiset | |
|---|---|
 Ersäläisnaisia kansallispuvuissaan Penzan alueelta. |
|
| Väkiluku | 900 000 |
| Asuinalueet | Keski- ja Itä-Venäjä (mm. Mordva), Länsi-Siperia |
| Kielet | ersä, mokša, venäjä, tataari |
| Uskonnot | ortodoksisuus |
| Sukulaiskansat | marit |
Mordvalaiset (ven. мордва́, mordva) ovat suomalais-ugrilainen kansa, jotka ovat jakautuneet kahteen erilaisia kielimuotoja, mordvalaiskieliä, puhuvaan kansaan: ersää puhuviin ersäläisiin ja mokšaa puhuviin mokšalaisiin. Mordvalaisilla ei ole omakielistä yhteisnimeä. Mordvalaisista puhuvat vain muunkieliset, eivät mordvalaiset itse.[1] Osa heistä pitää käsitettä venäläisenä kolonialismina.[2]
Ersää ja mokšaa on aiemmin pidetty saman kielen eri murteina, ja niistä on käyttetty yhteistä nimitystä mordva. Nykyisin nämä läheiset sukukielet käsitetään eri kieliksi, joilla kuitenkin on paljon yhteisiä rakennepiirteitä ja joiden puhujat ymmärtävät toisiaan jossain määrin.[3]
Mordvalaiset ovat neljänneksi suurin suomalais-ugrilainen kansa unkarilaisten, suomalaisten ja virolaisten jälkeen. Vielä 1980-luvulla heidän lukumääränsä oli yli miljoona. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Venäjällä asuu noin 840 000 mordvalaista. Jonkin verran mordvalaisia asuu myös muissa entisen Neuvostoliiton alueelle syntyneissä valtioissa. Esimerkiksi vuonna 2001 Ukrainassa asui 9 331 mordvalaista.[4] Vajaa kolmannes Venäjän mordvalaisista asuu Mordvan tasavallan alueella. Ersäläislapset saavat opiskella kieltään vain yhden vapaaehtoistunnin viikossa kouluissa[2].
On myös arvioitu, että esimerkiksi maapalloistumisen vaikutuksesta osa mordvalaisista on menettänyt identiteettinsä ja unohtanut juurensa, joten osa heistä rekisteröityy Venäjän väestönlaskennoissa venäläiseksi.[5]
Mordvalaisryhmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mordvalaiset jakautuvat siis kahteen pääryhmään, ersäläisiin ja mokšalaisiin. Etnisesti mordvalaisiin kuuluu vielä kaksi pienempää ryhmää: karatait ja terjuhaanit, jotka ovat kielellisesti sulautuneet naapurikansoihin.[1]
Ersäläiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ersäläiset ovat suurin mordvalaisryhmä. Ersäläisten omankielinen nimitys on er´za.[6] Vaikka tarkkoja tietoja mordvalaisten jakaantumisesta ersäläisiin ja mokšalaisiin ei ole, arvellaan ⅔ mordvalaisista olevan ersäläisiä.[1][6] Mordvan tasavallan pääkaupunki Saransk sijaitsee ersäläisalueen keskellä.[7]
Mokšalaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mokšalaiset ovat toinen mordvalaisten pääryhmä. Mordvalaisten omankielinen nimitys on mokša.[6] Heitä arvellaan olevan noin 1/3 osa mordvalaisista. Mokšalaiset asuvat etupäässä Volgan länsipuolella, pääasiassa Okan sivujoen Mokšan vesistöalueella.[8] Mokšalaisten keskuksia ovat Krasnoslobodskin ja Kovylkinon kaupungit Mordvan tasavallan länsiosassa.[7]
Karatait
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karatait ovat pieni tataarilaistunut mordvalaisryhmä Volgan rannalla Tatarstanissa.[9] Karatait puhuvat tataaria, mutta heidän kielessään on säilynyt jonkin verran myös mordvalaissanastoa. Uskontonaan karatait ovat kuitenkin säilyttäneet ortodoksisuuden. Karatait käyttävät juhlissaan edelleen mordvalaista kansallispukua.[9]
Terjuhaanit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Terjuhaanit ovat pieni venäläistynyt mordvalaisryhmä Nižni Novgorodin alueella.[9] Terjuhaanit puhuvat nykyisin venäjää, mutta muun muassa lauluissa on edelleen ersäläismordvalaista sanastoa. Terjuhaanien kieli vaihtui venäjään 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Myös terjuhaanit käyttävät edelleen ersäläisille tyypillistä kansallispukua.[9]
Asuinalue
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mordvalaiset asuvat nykyisin hajallaan hyvin laajalla alueella Keski- ja Itä-Venäjällä Volgan ympäristössä ja Uralin alueella.[10] Mordvalaisia muutti 1800-luvulla myös Siperiaan, varsinkin Tomskin kuvernementtiin ja Keski-Aasiaan.[11] Nykyinen hajanainen asuinalue on seurausta venäläisten 1500-luvulla aloittamista vainoista ja kristinuskoon käännyttämisestä, joita pakoon mordvalaiset siirtyivät etelään ja itään. Yli 80 prosenttia mordvalaisista asuu maaseudulla.[12]
Mordvalaiset asuvat pääasiassa venäläisten ja tataarien naapureina ja sulautumista näihin ryhmiin on tapahtunut. Elintavoiltaan mordvalaiset eivät nykyisin eroa paljoakaan venäläisistä. Mordvalaisten sulautumista venäläisiin edesauttaa muun muassa hajanainen asutus.[12]
Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Mordvan tasavallassa oli 283 861 mordvalaista, mikä oli 31,9 prosenttia tasavallan väestöstä. Mordvalaisista asuu omassa tasavallassaan kuitenkin vain 33,7 prosenttia eli suurin osa mordvalaisista asuu muualla, pääasiassa hajallaan ympäröivillä alueilla. Yli 5 000 hengen mordvalaisvähemmistöjä oli vuonna 2002 Venäjällä seuraavasti: Baškortostanissa 26 020 mordvalaista (0,63 % alueen väestöstä), Tatarstanissa 23 702 (0,63 %), Tšuvassiassa 15 993 (1,22 %), Nižni Novgorodin alueella 25 022 (0,71 %), Orenburgin alueella 52 458 (2,41 %), Penzan alueella 70 739 (4,9 %), Samaran alueella 86 000 (2,65 %), Saratovin alueella 16 523 (0,62 %), Uljanovskin alueella 50 229 (3,63 %), Sverdlovskin alueella 9 702 (0,22 %), Tjumenin alueella 9 683 (0,30 %), Hanti-Mansiassa 6 386 (0,44 %), Tšeljabinskin alueella 18 138 (0,50 %), Krasnojarskin aluepiirissä 7 526 (0,25 %), Kemerovon alueella 7 221 (0,25 %), Moskovan kaupungissa 23 387, Rjazanin alueella 7 252 (0,59 %) ja Moskovan alueella 21 856 (0,33 %).
Venäjän lisäksi merkittäviä mordvalaisvähemmistöjä on myös muissa entisen Neuvostoliiton maissa. Vuonna 1989 Kazakstanissa oli 30 036 mordvalaista ja vuonna 1999 16 147, mikä oli 0,1 prosenttia väestöstä.[13] Ukrainassa oli vuonna 2001 9 331 mordvalaista.[14]
Määrä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mordvalaiset ovat määrältään olleet yksi suurimmista suomalais-ugrilaisista kansoista ja myös yksi suurimmista vähemmistökansoista Venäjällä. Mordvalaisten määrä pysytteli 1800-luvun lopulta 1900-luvun lopulle asti yli miljoonassa. Suurimmillaan se oli 1900-luvun puolivälin paikkeilla, ollen lähes 1,5 miljoonaa. Venäläistyminen on ollut kuitenkin voimakasta 1900-luvun loppupuoliskolla ja niinpä Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan mordvalaisten määrä oli huvennut alle miljoonan. Neuvostoliiton hajotessa mordvalaisia jäi myös muihin Neuvostoliitosta itsenäistyneisiin valtioihin, kuten Ukrainaan ja Kazakstaniin.
Mordvalaisten määrän kehitys ajalla 1897–2002
| Vuosi | Määrä | Mordvalaisia kieliä äidinkielenään puhuvia |
Huomautus | Lähde |
|---|---|---|---|---|
| 1897 | 1 023 841 | |||
| 1920 | 1 107 832 | |||
| 1926 | 1 340 000 | [12] | ||
| 1939 | 1 450 000 | [8] | ||
| 1959 | 1 285 000 | [8] | ||
| 1979 | 1 192 000 | 73 % | [10] | |
| 1989 | 1 153 500 | [6] | ||
| 2002 | 843 350 | Ei tilastoitu |
Väestönlaskennan alueissa on eroja. Vuonna 1897 kyseessä on Venäjän keisarikunta, vuosina 1920–1989 Neuvostoliitto ja vuonna 2002 nykyinen Venäjän federaatio.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaishistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen väitetty tieto mordvalaisista on peräisin Jordanekselta vuodelta 551. Sen mukaan ostrogoottien kuningas Ermanarik alisti mordens-kansan valtansa alle 300-luvun keskivaiheilla.[12] On kuitenkin kyseenalaistettu, tarkoittiko tämä nimitys mordvalaisia. Arkeologit ovat tutkineet rautakautisia kulttuureita, jotka on yhdistetty mordvalaisten esivanhempiin.
Mordvalaiset ovat asustaneet muun muassa kasaarien, bolgaarien ja tataarien naapureina ja ovat saaneet heiltä vaikutteita niin kieleensä kuin tapoihinsakin. Slaavilaisten kansojen siirtyminen lännestä mordvalaisten naapuruuteen alkoi 700-luvulla. Mordvalaiset joutuivat samoihin aikoihin itäisten naapuriensa bolgaarien vaikutuksen alaisiksi ja osittain heidän valtansa allekin.[15]
Mordvalaisten ja venäläisten sotia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen venäläinen maininta mordavalaisista on Nestorin kronikassa, jossa kerrotaan muun muassa mordvalaisten ja venäläisten välisistä sodista.[12] Kronikan mukaan Muromin ruhtinas Jaroslav Svjatoslavitš taisteli mordvalaisia vastaan tappiollisesti vuonna 1103. Kronikka mainitsee mordvalaisten myös jossain vaiheessa maksaneen veroa Rusille eli Kiovan Venäjälle.[8] Vuonna 1184 puolestaan Vladimirin suuriruhtinas hyökkäsi mordvalaisten kimppuun palatessaan sotaretkeltä Volgan bolgaareja vastaan.[11]
Venäläisten hyökkäykset jatkuivat 1200-luvulla pohjoisesta Vladimirin ja Muroman ruhtinaskuntien taholta ja etelästä Rjazanin ruhtinaskunnan taholta ja venäläiset saivat rajaseutua vaikutuspiirinsä alle.[11] Noin vuonna 1220 venäläiset valloittivat Okan ja Volgan yhtymäkohdasta mordvalaiskylän ja nimesivät sen Nižni Novgorodiksi, josta tuli venäläisten tukikohta mordvalaisia käytäviä sotia vastaan.[8][15]
Venäläislähteiden mukaan mordvalaiset eivät muodostaneet valtiollista kokonaisuutta vaikka mainintoja mordvalaisruhtinaista löytyykin. Ersäläisten ryhmään kuulunut Purgas-niminen mordvalaisruhtinas mordvalaisalueen pohjoisosasta oli liitossa Volgan bolgaarien kanssa ja taisteli venäläisen Vladimirin ruhtinaskunnan kanssa Volgan ja Okan hallinnasta. Purgasin joukkoihin liittyi myös veroja paenneita venäläistalonpoikia.[15] Venäläiset kronikat mainitsevat samalta ajalta Pureš nimisen mordvalaisruhtinaan eteläiseltä alueelta. Pureš liittoutui venäläisten kanssa ja hänen poikansa voitti Purgasin. Venäläisten ja mordvalaisten taistelut päättyivät, koska idästä saapuneet mongolit alistavat molemmat kansat valtansa alle.[8]
Mongolien ja tataarien vallan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mongolivaltakunnan hajottua perustivat mongolit valloittamalleen Itäisen Euroopan alueelle Kultaisen ordan valtakunnan vuonna 1241. Kultaisen ordan väestöstä suurin osa oli tataareja ja muita turkinsukuisia kansoja, vaikka valtakunnan johtajat olivatkin mongoleja. Mordvalaisten asuinalueen itäosa joutui suoraan Kultaisen ordan vallan alle ja länsiosa puolestaan tuli kuulumaan Kultaisen ordan vasalleina olevien venäläisten ruhtinaskuntien alaisuuteen. Kultaisen ordan tataarien mainitaan tehneen hävitysretken mordvalaisten maille muun muassa vuonna 1288.[11]
Venäläinen uudisasutus alkoi työntyä mordvalaisten maille 1300-luvulla. Ersäläiset yrittivät 1360-luvulla vallata venäläisten perustaman Nižni Novgorodin, siinä kuitenkin epäonnistuen. Vuonna 1377 mordvalaiset tuhosivat yhdessä tataarien kanssa Pjana joelle tunkeutuneen venäläisen sotajoukon, jonka venäläiset puolestaan kostivat tekemällä hävitysretken mordvalaisten alueelle.[11]
Kun venäläiset 1300-luvun lopulla alkoivat päästä mongolien ylivallasta, alkoivat he valloittaa eteläistä mokšalaisten asuttamaa aluetta.[8] Ersäläiset puolestaan jäivät Kultaisen ordan vallan alle ja sen hajotessa 1400-luvulla tuli ersäläisistä Kazanin kaanikunnan alaisia. Kun Moskovan tsaari Iivana Julma valloitti Kazanin kaanikunnan vuonna 1552, joutuivat myös ersäläiset venäläisvallan alle.[8]
Venäjän vallan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän vallan alle joutuminen ei aluksi tuonut suurta muutosta mordvalaisten elämään. Mordvalaiset pysyivät omien ruhtinaidensa alaisina, mutta maksoivat aiemmin Kazanin kaanikunnalle maksamansa verot Venäjälle ja joutuivat suorittamaan myös asepalvelusta.[11] Entisen Kazanin kaanikunnan väestöä kohdeltiin Venäjällä vierasheimoisina, joka oli lakiin perustuva erikoisasema.
Olot alkoivat kuitenkin nopeasti huonontua. Verojen määrä kasvoi ja venäläinen ylimystö ja luostarit alkoivat ottaa haltuunsa mordvalaisten maita. Venäläiset veronkantajat ja virkamiehet harjoittivat kiskontaa ja muita väestöä sortavia toimenpiteitä. Mordvalaisia alettiin myös pakolla käännyttämään ortodoksiseen uskontoon.[8] Alueelle perustettiin ortodoksisia luostareita, käännytystyötä tukemaan ja Mordvalaisten uhrilehdot hävitettiin. Kostoksi näistä toimenpiteistä mordvalaiset tappoivat käännytyksen aloittaneen Rjazanin piispan.[15] Tyytymättöminä oloihinsa mordvalaiset osallistuivat Vale-Dimitrin ja Stenka Razinin kapinoihin 1600-luvulla.[8] Molempien kapinoiden aikana he pyrkivät valloittamaan Nižni Novgorodia.[11]
Mordvalaisten kapinointi kuitenkin tukahdutettiin ja he joutuivat entistä tukalampaan asemaan. Tämän jälkeen mordvalaiset aloittivat oman kansainvaelluksensa itään ja etelään, etsien vapaampia ja parempia oloja. Mordvalaisten siirtyminen jatkui entistä voimakkaampana myös 1700-luvulla ja niinpä suurin osa mordvalaiskansasta hajaantui Volgan itäpuolisille alueille ja Saratovin kuvernementtiin.[11] Siirtyminen jatkui myös 1800-luvulla, jolloin mordvalaisia muutti muun muassa Länsi-Siperiaan, Venäjän kaukoitään ja Keski-Aasiaan.[15] Tästä siirtymisestä johtuu mordvalaisten nykyinen hajanainen ja laaja asuinalue. Mordvalaisten laajamittainen siirtyminen itään ja venäläisten uudisasukkaitten tulo johti jo 1600-luvulla siihen, että mordvalaiset jäivät vähemmistöksi alkuperäisellä asuinalueellaan.[15]
Kazanin kaanikunnan valloituksen ajoilta periytyvä mordvalaisten vierasheimoinen asema alkoi hävitä 1700-luvulla. Mordvalaiset talonpojat joutuivat näin samalle tasolle venäläisten talonpoikien kanssa. Mordvalaisista ei kuitenkaan tullut yksityisten maanomistajien maaorjia, vaan he säilyivät kruunun alaisina. Poikkeuksen tässä suhteessa teki vain luoteisin ersäläisalue.[8] Mordvalaisten elintapojen venäläistyminen alkoi voimistua 1700-luvulla.[12]
Muista kuin venäläisistä kansoista haluttiin saada 1800-luvulla vahvempia uskovaisia. Kielitieteen professori Nikolai Ilminski oli sitä mieltä että se on mahdollista vain äidinkielisen opetuksen avulla. Sen seurauksena perustettiin mordvalainen käännösosasto, joka alkoi tuottaa mordvankielistä materiaalia. Kouluissa opetuskielenä säilyi kuitenkin venäjä ja mordvasta tuli vain oppiaine. Käännöstyön seurauksena syntyi mordvalainen sivistyneistö, joka arvosti omaa kulttuuriaan. Ennen vuoden 1917 vallankumousta jo noin 100 mordvalaista oli suorittanut yliopistollisen loppututkinnon.[16]
Tultaessa 1900-luvun alkuun, oli mordvalaisten pääelinkeinona maanviljely. Metsien supistumisen vuoksi aiemmin tärkeä mehiläistenhoito oli menettänyt merkitystään. Karjatalous ei ollut kovin kehittynyttä. Naiset pukeutuivat vielä perinteisiin kansanpukuihinsa ja heidät tunnettiin taitavina ompelijoina.[11]
Kun Venäjän keisarikunta romahti 1917 ja alkoi Venäjän sisällissota, olivat mordvalaiset yhtenä Volgan alueen kansoista perustamassa Idel-Uralin tasavaltaa.[15] Mutta bolševikit valloittivat Idel-Uralin kuitenkin jo vuoden 1918 lopulla.
Neuvostoliiton vallan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idel-Uralin romahduksen myötä mordvalaiset joutuivat Neuvosto-Venäjän myöhemmän Neuvostoliiton osaksi. Neuvostohallitus perusti vuonna 1925 mordvalaisten alueille autonomisia piirejä ja kyläneuvostoja. Mordvien autonominen piirikunta perustettiin 16. heinäkuuta 1928 ja se korotettiin autonomiseksi alueeksi 10. tammikuuta 1930. Alueen väestöstä oli tuolloin mordvalaisia 38,4 prosenttia ja venäläisiä 56,1 prosenttia.[11] Autonomisesta alueesta muodostettiin Mordvalaisten autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 20. joulukuuta 1934.
Neuvostoaikana mordvalaisille luotiin kaksi kyrillisiä kirjaimia käyttävää kirjakieltä, ersän murteeseen perustuva vuonna 1922 ja mokšan murteeseen perustuva vuonna 1923. Perustettiin myös mordvankielinen lehdistö ja koululaitos, jossa opetuskielinä olivat ersä ja mokša. Useita mordvankielisiä lehtiä ilmestyi myös Mordvan ASNT:n ulkopuolella. Vuonna 1932 perustettiin mordvalaisten kirjailijoiden liitto.
Mordvalaisen kulttuurin nousun kohtaloksi koitui Neuvostoliiton 1930-luvun vähemmistökansallisuuksiin kohdistuneet vainot. Mordvalaisten lehdet Mordvan ulkopuolisilla alueilla lakkautettiin. Monet mordvalaiseen sivistyneistöön kuuluneet tuomittiin porvarillisesta nationalismista. Puhdistusten jälkeen mordvalainen kulttuuri oli heikossa tilassa. Vuonna 1938 venäjästä tehtiin pakollinen oppiaine kaikissa ei-venäläisissä kouluissa. Kouluopetuksessa venäjä tuli lopulta opetuskieleksi ylemmille luokille, ja mordvankielistä opetusta oli enää alemmilla luokilla. Mordvankielistä opetusta ajettiin alas ja 1980-luvulla enää harvoissa Mordvan kouluissa opetettiin mordvaksi edes kahta ensimmäistä vuotta. Myös mordvankielistä lehdistöä supistettiin voimakkaasti ja mordvalaisia uudissanoja korvattiin venäläisillä.[17]
Toisen maailmansodan aikana Saksan valloitettujen itäalueiden valtakunnanministeriön päällikkö Alfred Rosenberg suunnitteli, että mordvalaisilla tulisi olemaan merkittävä asema sodan jälkeen Venäjällä, kun Saksa olisi kukistanut Neuvostoliiton. Rosenbergin ajatukset eivät saaneet Hitlerin ja Himmlerin kannatusta.[18]
Kansallisen heräämisen merkkejä alkoi ilmetä Neuvostoliiton kansoilla 1980-luvulla, niin myös mordvalaisilla. Alettiin vaatia ersän ja mokšan kielien aseman parantamista. Mordvalaiset myös perustivat kielensä ja kulttuurinsa edistämiseen tähtäävää seuratoimintaa.[19]
Venäjän federaatio ja Mordvan tasavalta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton hajotessa Mordvien ASNT julistautui suvereeniksi Mordvan tasavallaksi, josta tuli osa Venäjän federaatiota. Mordvankielinen opetus alkoi lisääntyä kouluissa, myös Mordvan tasavallan ulkopuolella. 1990-luvun alussa ersien keskuudessa tapahtui kansallinen herääminen[2]. Tuolloin perustettiin Erzäń mastor -lehti ja kielen pelastussäätiö[2]. Kirjailijat ja muusikot aktivoituivat, ja ersäläiset alkoivat järjestää Rasjken Ozks -rukouksia[2].
Kun Venäjän hyökkäys Ukrainassa ei enää syksyllä 2022 edennyt Venäjän tavoitteiden mukaan, alkoi esiintyä arvioita siitä, että maa hajoaa.[20] Ersäläiset pitivätkin syksyllä 2022 Virossa Otepäällä kansalliskongressin, johon otti osaa ersien kansallinen johtaja Boläeń Syreś[2], suomalaisia muun muassa Sukukansojen ystävät -yhdistyksestä[21] sekä virolaisia ja unkarilaisia. Kongressissa laadittiin suunnitelma siltä varalta, että Venäjän federaatio hajoaa. Tapahtumassa puhuivat muun muassa Otepään kaupunginjohtaja, Riigikogun suomalais-ugrilaisten asioiden tukiryhmän esimies ja Viron ulkoministeriön varakansliapäällikkö.[22]
Boläeń Syreśin mukaan Venäjä muistaa vähemmistöjään vain silloin kun maa tarvitsee niitä. Hän on nostanut esimerkeiksi bolševikit, jotka lupasivat omakielistä koulutusta ja kirjallisuutta ersille, mutta jotka lähettivätkin ersäläisten kansallisen älymystön vankileireille ja teloitettavaksi. Hän on myös huomauttanut, että toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto vetosi maan vähemmistöihin, että heidän on syytä kukistaa vihollinen yhdessä. Kuitenkin sodan jälkeen vuosina 1946–1947 lapset saivat ersäläiskylissä kuolla nälkään. Syreś on myös arvostellut Venäjän presidentiksi vuonna 1991 noussutta Boris Jeltsiniä, joka kehotti Venäjän vähemmistöalueita ottamaan niin paljon valtaa kuin ne vain pystyivät nielemään. Syreś on todennut, että Mordvan tasavalta houkuteltiin mukaan Venäjän federaatioon lupaamalla tasavallalle valtiollisuutta, kuten kielellisiä oikeuksia ja vapauden valita oma presidentti. Näitä lupauksia ei toteutettu.[2]
Venäjän valtio on Syreśin mielestä alkanut tuhota ersiä myös lähettämällä heitä Ukrainaan sotaan. Venäjän valtio on perustanut Mordvan tasavallassa kolme vapaaehtoispataljoonaa. Tiettävästi vapaaehtoisten rekrytointi on sujunut huonosti. Syreśin näkemyksen mukaan Venäjän propagandasta huolimatta ersäläiset ymmärtävät, mitä Ukrainassa tapahtuu. Ersien Vanhimpien neuvosto onkin julkaissut ersäläisille ohjeita, kuinka vastustaa liikekannallepanoa. Ersiä taistelee myös Ukrainan puolella.[2]
Rasjken Ozks -rukous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ersäläiset ovat järjestäneet 1990-lopulta alkaen Rasjken Ozks -rukoustilaisuutta vuosittain, jonne osallistuu joitakin tuhansia ihmisiä. Tapahtumassa muun muassa teurastetaan härkä, sytytetään kolmimetrinen kynttilä, keskustellaan vainajien kanssa ja tanssitaan piirissä taivaan jumalan, Niške Pazin, kunniaksi. Samassa yhteydessä kokoontuu Vanhimpien neuvosto, johon on kuulunut ersäläistä älymystöä ja aktivisteja. Neuvosto valitsee Injazorin eli suurisännän, joka on ersien kansallisen liikkeen johtaja. Johtaja on valittu vuodesta 1999 lähtien. Vuonna 2019 johtajaksi valittiin ukrainanersäläinen Boläeń Syreś. Neuvosto katsoi, että ersien koko kansallinen liike aiotaan tukahduttaa ja päätti siirtää osan toiminnasta ulkomaille, ja Ukrainan ersät ehdottivat Injazoriksi Syreśiä. Nimityksen myötä Venäjä asetti hänet maahantulokieltoon. Venäjän viranomaiset ovat myös valinneet uuden Vanhimpien neuvoston ja Injazorin. Syreśin johtama neuvosto taas on painunut maan alle ja kokoontuu sähköisesti. He ovat kokoontuneet esimerkiksi vuoden 2022 lopulla Virossa.[2]
Syreśin mukaan Venäjän viranomaiset ovat kaapanneet Erzäń mastor -lehden ja sen säätiön. Eli ne toteuttavat nyt Venäjän johdon tahtoa. Hän on arvostellut ersäläisjuhlia sirkustapahtumiksi, joiden takaa ei näy, kuinka ersän kansaa tuhotaan. Vuoden 2022 rukouksessa oli hänen mukaansa paikalla paljon turvallisuuspalvelun edustajia. Liput olivat kiellettyjä.[2]
Itsenäisyyspyrkimykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Boläeń Syreś on separatisti, jonka mukaan Ersän kansan voi pelastaa vain irtaantuminen Venäjästä. Hän on todennut, että alun perin Vanhimpien neuvosto kunnioitti Venäjän rajoja. Kun Venäjä suistui oikeudettomaan tilaan hyökkäämällä Ukrainaan, Syreśin neuvsto päätti, etteivät Venäjän rajat ole legitiimejä. Ersäläisten neuvosto ei pyri itsenäisyyteen sotilaallisesti vaan Syreś luottaa siihen, että Venäjä hajoaa Ukrainan sodan seurauksena.[2]
Ersien valtiolle Erzäń mastorille on suunniteltu vaakuna ja oma kansallishymni. Uuden Ersänmaan on määrä olla paljon nykyistä Mordvan tasavaltaa laajempi. Se vastaisi koko ersien asuma-aluetta, ja mukaan valtioon tulisi muitakin kansoja. Valtio on jaettu kahdeksaan kantoniin ja Mokšan tasavaltaan.[2]
Syreśin päämäräänä on, että valtio olisi Viron ja Suomen kaltainen sivistysvaltio, jossa ei tunneta sortopolitiikkaa. Esimerkiksi tataareille olisi Ersien valtiossa kaksi kantonia. Venäläisillä olisi oma kantoninsa Syzranissa, ja he saisivat opiskella omalla kielellään yhdeksänteen luokkaan saakka.[2]
Syreś kuuluu tukijoukkoineen Vapaan Idel-Uralin liikkeeseen, joka yhdistää turkinsukuisten tataarien, baškiirien ja tšuvassien sekä suomalais-ugrilaisten ersien, mokšien, marien ja udmurttien itsenäisyyspyrkimyksiä. Liikkeen perusti tataariseparatisti Refis Kašapov vuonna 2018. Samoja järjestöjä kuuluu myös Vapaiden kansojen liittoon. Siinä on mukana lisäksi Siperian burjaatteja, jakuutteja ja oirootteja, mongolinsukuisia kalmukkeja, tšetšeenejä, kasakoita ja jopa itsenäisen Inkerinmaan tavoittelijoita.[2]
Vapaiden kansojen liitto järjestää mielenosoituksia Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja on pitänyt kokouksia europarlamentissa. Syreś on puhunut Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin kokouksessa ersän kielellä. Ersien neuvosto on vedonnut Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Euroopan neuvostoon, jotta nämä vastaisivat kansallisten vähemmistöjen sortoon Venäjällä. Syreśin mukaan ersät saavat Ukrainassa paljon sympatiaa, sillä ukrainalaiset ymmärtävät ersien ongelmia. Sen sijaan muualla maailmassa ersien on ollut vaikeaa saada viestiään läpi. Esimerkiksi Syreśin johtamaa delegaatiota ei päästetty Virossa vuonna 2021 järjestettyyn Suomalais-ugrilaiseen maailmankongressiin, ja hän joutui pitämään tiedotustilaisuutensa ulkosalla, jota sitten näytettiin Viron televisiokanavilla.[2]
Kulttuurielämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mordvalaiset harjoittavat erilaisia kulttuurin muotoja myös omalla kielellään. Yksi merkittävimmistä ersäläisyhtyeistä on vuonna 1990 Mordvassa perustettu miesten moniääninen kansanmusiikkia esittävä lauluyhtye Торама, joka latinalaistetaan Toorama.[5] Yhtyeen nimi tulee Mastorava-eepoksen toorama-torvesta.[5] Toorama-nimen antoi yhtyeen perustaja Vladimir Romaškin, joka kuoli vuonna 2002.[5] Alussa yhtyeen pohjana toimi Vladimir Romaškinin perheyhtye Jovlat.[5] Aluksi yhtyeessä olivat Romaškinin lisäksi hänen poikansa Vitali ja Andrei.[5] Ajan myötä yhtyeen jäsenmäärä kasvoi yhdeksään.[5] Ensimmäinen albumi Mordvin Songs äänitettiin Suomessa vuonna 1996, ja se on ersänkielinen.[5] Toinen albumi on tehty yhteistyössä suomalaisen MeNaiset-yhtyeen kanssa, ja levyllä lauletaan ersäksi ja suomeksi.[5] Taga Eriaza Shkai! ('Eläköön suojelija!') on yhtyeen kolmas albumi, ja se äänitettiin mokšaksi Virossa vuonna 2000.[5] Neljäs albumi on nimeltään Shkanj sjulmot ('Aikojen yhteys'), ja se on ersänkielinen.[5] Yhtyeen virallinen nimi on ollut vuodesta 2017 alkaen suomeksi käännettynä 'Vladimir Romaškinin Toorama-yhtye'.[5] Nimellä kunnioitetaan Romaškinin perintöä.[5]
Alkuaikoinaan mokšalaisten ja ersälaisten laulujen lisäksi yhtye esitti ikivanhoja tapoja ja rituaaleja. Romaškinin tahto oli palauttaa ersäläisten ja mokšalaisten rikas lauluperinne, jonka alkuperäinen ääni oli jo lähes kadotettu. Vuodesta 2011 yhtyeessä on vaikuttanut myös ersäläisaktiivi Aleksandr Utševatkin, joka on myös ensimmäisen ersänkielisen draamaelokuvan Azor (vuodelta 2018) käsikirjoittaja-näyttelijä. Vuodesta 2002 alkaen yhtye on esittänyt myös instrumentaalimusiikkia, ja siitä lähtien perinnesoittimet ovat olleet merkittävä osa yhtyettä. Vuonna 2019 yhtyes kuvasi dokumenttielokuvan, jonka nimi on suomeksi käännettynä 'Miten ersäläinen laulu voi?'. Vuonna 2020 yhtye äänitti albumin Shenža ('Ankka') yhtyeen 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Albumi sisältää kuusi omaa laulua ja ensiesityksenä kolme ersäläistä kansansävelmää.[5]
Vladimir Romaškinin kuoltua yhtyettä on johtanut toinen hänen pojistaan, Andrei. Yhtye on saanut Mordvan tasavallan valtionpalkinnon, ja vuonna 1994 se voitti Venäjän äänet -kansanmusiikkikilpailun. Vladimir Romaškin puolestaan sai Marianmaan ristin ritarikunnan tunnustuksen Virolta ja A. P. Rjabov -palkinnon Mordvan tasavallassa. Mordvan Kotškurovin alueella Podlesnaja Tavlan kylässä, jossa Vladimir Romashkin asui, on nykyisin Vladimir Romaškinin elämäntyötä esittelevä Ethno-Kudo-museo. Toorama tunnetaan osallistumisistaan moniin suomalais-ugrilaisiin festivaaleihin ja konsertteihin Virossa, Suomessa, Latviassa, Ruotsissa, Puolassa ja Englannissa.[5]
Toorama on luonut yhteyksiä myös akateemiseen ympäristöön. Yhteistyötä on ollut M. A. Castrénin seuran, Sibelius-Akatemian ja Suomalais-ugrilaiseen seuran kanssa. Yhtyeen jäsenet ovat rekonstruoineet useita kadonneita ja vähän tunnettuja soittimia, kuten mordvalaisen garzi-viulun ja njudi-huilun.[5]
Yksi tunnetuimmista ersänkielistä musiikkia esittävistä yhtyeistä on OYME.[23] Lisäksi Kolmas, ulkomaillakin esiintynyt mordvalaisyhtye on vuonna 2005 Saranskissa perustettu Mordens, jonka nimi viittaa ensimmäiseen mahdolliseen mordvalaisten nimitykseen.[24] Yhtye yhdistelee musiikissaan kansanmusiikkia ja rockia tavoitteenaan kunnioittaa kansansa perinteitä modernein soundein.[24]
Kansalliseepos Mastorava
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalevalan tavoin ersillä ja mokšalaisilla on omat legendansa ja Mastorava-kansalliseepos. Yksi legendoista kertoo, että muinaisina aikoina kansan vanhimmat etsivät viisasta hallitsijaa, joka toisi rauhaa ja kehitystä kansalle. Heille kerrottiin, että eräällä alueella asuu hyvä ehdokas kuninkaaksi. Hänen nimensä oli Tjušta, joka oli ukkosen jumalan Purginepazin ja ihmistyttö Litavan poika. Vanhimmat löysivät Tjuštan, kun hän oli kyntämässä maata, ja hän tarjoutui heti kansan kuninkaaksi. Tjušta sanoi: ”Työnnän puuruoskan maahan ja auraan pellon. Jos omenapuu, jossa on omenoita, kasvaa siitä, se on jumalallinen merkki ja minusta tulee kuninkaanne". Muutaman kierroksen jälkeen Tjušta tuli takaisin ja näki, että omenapuu oli kasvanut ruoskasta ja puussa oli omenoita. Niin Tjuštasta tuli hallitsija. Legendan mukaan hänen valtansa aikana Mordvasta tuli kaunis ja sen ihmisistä onnellisia. Mutta legendan mukaan mikään maan päällä ei ole ikuista, ja Tjuštankin aika oli lopulta ohi. Ennen kuolemaansa hän kokosi mordvalaiset ja sanoi, että hänen on aika palata esi-isien maailmaan. Hän lupasi kuitenkin jättää toorama-torvensa vanhan tammen oksiin. Kun ihmisiä alkaa uhata fyysinen vaara tai kulttuuri ja kieli alkavat kadota, täytyy jonkun puhaltaa toramaan ja Tjuštanin henki tulee silloin heidät pelastamaan – aivan kuten Kalevalassa Väinämöinenkin lupaa suomalaisille ja karjalaisille vielä palaavansa, jos häntä tarvitaan ja kutsutaan.[5]
Kuuluisia mordvalaistaustaisia henkilöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Baush, viimeinen itsenäinen mordvalaisten ruhtinas, voitti tataarit vuonna 1612
- Patriarkka Nikon (1605–1661), ortodoksisen kirkon uudistaja
- Avvakum (1620/1621–1682), vanhauskoisten lahkon johtaja
- Aljona (k. 1670), naispuolinen kapinapäällikkö Stenka Razinin joukoissa
- Kreivi Mordvinov (1745–1845), taloustieteilijä, kapitalisti
- Vasili Klutševski (1841–1911), tiedemies, historiantutkija ja filosofi
- S. Anikin (1868–1919), poliitikko, duuman jäsen, työväenpuolueen johtaja, folkloristikko
- Stepan Erzia (1876–1959), palkittu kuvanveistäjä
- Vasili Tšapajev (1887–1919), puna-armeijan sankari Venäjän sisällissodassa
- I. Kutjakov, puna-armeijan prikaatin- ja divisioonankomentaja Venäjän sisällissodassa, sotateoreetikko, Stalinin vainojen uhri
- Anatoli Rjabov (16. huhtikuuta 1894 – 23. toukokuuta 1938), kielitieteilijä ja professori, joka oli merkittävä mordvalaisten kansallistunnon uudelleen nostattaja ja joka teloitettiin Stalinin vainossa, koska hänen väitettiin vakoilleen Suomen ja Viron hyväksi[25][26]
- M. Purkajev (1894–1953), puna-armeijan kenraali toisessa maailmansodassa
- Fjodor Vidjajev (1912–1943), toisessa maailmansodassa Barentsinmerellä ansioitunut sukellusveneen komentaja, jonka mukaan on nimetty Vidjajevon kaupunki.
- Mihail Devjatajev (1917–2002), toisen maailmansodan hävittäjä-ässä, pakeni vuonna 1945 sotavankeudesta kaapatulla Henkel He 111 -pommittajalla, Neuvostoliiton sankari vuodesta 1956, siviilissä jokilaivuri
- Ivan Kargin, oletettavasti mordvalainen toisen maailmansodan aikana Suomen armeijan vangiksi jäänyt puna-armeijan eversti, joka vangiksi jäätyään kääntyi neuvostovastaiseksi ja alkoi tehdä yhteistyötä Suomen armeijan kanssa[27]
- Oleg Tabakov, elokuvaohjaaja ja näyttelijä[28]
- Vasili Šukšin[29] (1929–1974), kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja näyttelijä
- Pjotr Bolotnikov[29] (1930–2013), kestävyysjuoksija, olympiavoittaja
- Kirill (1946–)[29], Moskovan ja koko Venäjän patriarkka, Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja
- Valentina Matvijenko (1949–), Venäjän parlamentin ylähuoneen puheenjohtaja[29]
- Tatjana Ovetškina (1950–), entinen naiskoripalloilija, olympiavoittaja, juuriltaan osin mordvalainen[30]
- Boläeń Syreś (venäläisittäin Aleksandr Bolkin, s. 1950-luvun lopulla), epävirallinen mordvalaisten ja ersäläisten johtaja vuodesta 2019, eläköitynyt ilmavoimien insinöörimajuri[2]
- Oleg Maskajev[31] (1969–), nyrkkeilijä, maailmanmestari
- Svetlana Horkina[31] (1979–), telinevoimistelija, yhdeksänkertainen maailmanmestari ja kaksinkertainen olympiavoittaja
- Juri Borzakovski[29] (1981–), keskimatkanjuoksija, olympiavoittaja
- Aleksandr Ovetškin (1985–), jääkiekkoilija, maailmanmestari ja Stanley Cup -voittaja, äidinpuoleisilta juuriltaan osin mordvalainen[30]
- Árpád Váldazs, ersän kielen aktivisti ja kirjailija[21]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- V. K. Abramov: Outstanding figures of Mordvinian origin. Historia fenno-ugrica I:1. Oulu 1996: s. 21–28.
- J. N. Smirnov: Mordva (venäjäksi 1895); Suomen suku (vuodesta 1926).
- Laakso Johanna (toim.): Uralilaiset kansat – Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista, s. 159–160. (Mordvalaisten osuuden kirjoittanut Salo Merja) WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Mordvan kielet 13.12.2006. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Arkistoitu 17.10.2007. Viitattu 12.1.2008.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Vähemmistökansat | Suomalais-ugrilainen separatisti ennustaa Venäjän hajoamista Helsingin Sanomat. 12.6.2023. Viitattu 12.6.2023.
- ↑ Mordvalaiskielet ersä ja mokša - M.A. Castrénin seura www.ugri.net. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ Ethnic Composition of Ukraine 2001 pop-stat.mashke.org. Viitattu 7.7.2020.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Toorama-yhtye 30 vuotta Suomi-Venäjä-Seura. 8.10.2020. Viitattu 14.10.2020.
- ↑ a b c d Salo 1991, s. 156
- ↑ a b Pöysti Osmo: Suomalais-ugrilaisen maailman pääkaupungit kotisivu.dnainternet.fi. 4.11.2007. Arkistoitu 16.12.2007. Viitattu 13.1.2008.
- ↑ a b c d e f g h i j k Otavan iso tietosanakirja 6, s. 26–28. (MONT–PYRA) Helsinki: Otava, 1963.
- ↑ a b c d Salo 1991, s. 159–160
- ↑ a b Suomalainen tietosanakirja, s. 481–482. (osa 5) Weilin+Göös, 1991.
- ↑ a b c d e f g h i j Iso tietosanakirja 8, s. 1239–1243. (LOKKA–MUSTOLA) Helsinki: Otava, 1935.
- ↑ a b c d e f Facta 2001 11. (MANE-NEU) Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-10232-6
- ↑ Ethnodemographic situation in Kazakhstan (pdf) ide.go.jp. Arkistoitu 7.3.2008. Viitattu 12.1.2008. (englanniksi)
- ↑ All-Ukrainian population census 2001 (The distribution of the population by nationality and mother tongue) State Statistics Committee of Ukraine. Arkistoitu 1.12.2008. Viitattu 12.1.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Salo 1991, s. 161–163
- ↑ Salo 1991, s. 165
- ↑ Salo 1991, s. 166–168
- ↑ Kallatsa, Miika: Suomen Saksalle luovuttamat sotavangit jatkosodan aikana, s. 218. (Lisensiaatintutkimus) Suomen historia, Historiatieteen ja filosofian laitos, Tampereen yliopisto, Kesäkuu 2009.
- ↑ Salo 1991, s. 182
- ↑ Arja Paananen: Ennustus Ukrainasta: Venäjä hajoaa pieniin osiin 2–3 vuodessa – ”Venäläisten sairaus” ei alkanut Putinista, vaan Zhirinovskista Ilta-Sanomat. 14.9.2022. Viitattu 16.10.2022.
- ↑ a b Valdazs, Arpad: Ersäläisen kulttuurin nykytila ja tulevaisuus. Alkukoti, 2023. Sukukansojen ystävät ry.
- ↑ Otepääl toimub hõimurahva ersade rahvuskongress - Uudised ja teated - Otepää Vald www.otepaa.ee. Viitattu 16.10.2022.
- ↑ Länsi-Savo Oy: OYME-yhtyeen sugri-räppiä pääkirjastossa Länsi-Savo. Arkistoitu 25.6.2016. Viitattu 17.6.2016.
- ↑ a b Artists – Tallinn Music Week Tallinn Music Week. Arkistoitu 24.3.2017. Viitattu 24.3.2017. (englanti)
- ↑ Anatoli Rjabov 104 www.suri.ee. Viitattu 16.4.2018.
- ↑ Natalia Ermakov: Ersa keel ja küla jabadaba.eki.ee. Viitattu 16.4.2018.
- ↑ Kauppala, Pekka: Paluu vankileirien tielle – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955, s. 81. Gummerus Kustannus Oy, 2011.
- ↑ Jaak Prozes: Onko Putin vepsäläinen? s. 314. Tallinna-Kustannus Oy, 2016.
- ↑ a b c d e Jaak Prozes: Onko Putin vepsäläinen? Tallinna-Kustannus Oy, 2016.
- ↑ a b How “Russian” is Russia’s Winter Olympics? Sports Unbiased. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 11.6.2018. (englanti)
- ↑ a b Kangekaelsed ja targad mordvalased. Mordva omadused filmsonliner.ru. Viitattu 20.1.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]