Reinhard Selten
Reinhard Selten (5. lokakuuta 1930 Breslau, Saksa – 23. elokuuta 2016 Poznań, Puola[1]) oli saksalainen taloustieteilijä. Hän syntyi Wrocławissa, silloisessa saksankielisessä Breslaussa.[2]
| Reinhard Selten | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. lokakuuta 1930 Breslau, Saksa |
| Kuollut | 23. elokuuta 2016 (85 vuotta) Poznań, Puola |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Chicagon yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Ewald Burger ja Wolfgang Franz |
| Tutkimusalue | Taloustiede, Kokeellinen taloustiede, matematiikka, peliteoria ja esperanto |
| Palkinnot |
 Nobelin taloustieteen palkinto |
Puoliksi juutalainen Selten pakeni Breslausta äitinsä ja sisarustensa kanssa toisen maailmansodan aikana. Nuorukainen kiinnostui matematiikasta, jota hän lopulta pääsi opiskelemaan Frankfurtin yliopistoon. Hän aloitti tieteellisen uransa professori Heinz Sauermannin avustajana.
Selten meni vuonna 1959 naimisiin esperantopiireissä tapaamansa Elisabeth Langreinerin kanssa. Hän pysyi kielen harrastajana vanhalle iälleen. Hänestä tuli vähitellen johtavia peliteorian asiantuntijoita, ja ura huipentui vuonna 1994 myönnettyyn Nobelin taloustieteen palkintoon.
Selten oli vierailevana professorina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä jo 1960-luvulla ja työskenteli Berliinin vapaan yliopiston taloustieteen professorina, kunnes siirtyi vuonna 1972 Bielefeldin yliopistoon. Hän vietti siellä toistakymmentä vuotta ja siirtyi edelleen Bonnin yliopistoon.
Seltenillä todettiin vuonna 1991 diabetes.[2] Hän kuului Akademio Internacia de la Sciencoj San Marinon perustajajäseniin.
Lähteet
muokkaa- ↑ Plickert, Philip: Wirtschaftsnobelpreisträger Reinhard Selten gestorben Frankfurter Allgemeine. 1.9.2016. Viitattu 7.9.2016. (saksaksi)
- ↑ a b Autobiography (From Les Prix Nobel. The Nobel Prizes 1994, Editor Tore Frängsmyr, [Nobel Foundation], Stockholm, 1995) The Nobel Foundation. Viitattu 20.9.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Klaus Kultti: Taloustieteen Nobel peliteorian kehittäjille. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1994, 90(4). vsk, s. 520-524. Artikkelin verkkoversio.