Luettelo Suomessa huumausainelailla valvottavista aineista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Suomessa huumausainelailla valvotaan huumausaineiksi ja kuluttajamarkkinoilla kielletyksi psykoaktiiviseksi aineiksi luokiteltuja aineita. Rikoslain 44 luvun 5a § ja 50 luvussa on määritelty tarkemmin kielletyt teot ja niiden rangaistukset. Valvotut aineet luetellaan valtioneuvoston asetuksissa.[1][2][3]

Suomi on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien huumausaineyleissopimuksen ja psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen, joten niissä valvottavat aineet tulevat valvottavaksi myös Suomen huumausainelailla. Suomi on myös EU:n jäsen, joten EU:n valvontaan asettamat aineet, tulevat valvottavaksi myös Suomen huumausainelailla. Näiden lisäksi Suomessa on kansallisesti päätetty alkaa valvoa joitain aineita joko huumausaineina tai kuluttajamarkkinoilla kiellettyinä psykoaktiivisina aineina.[4][5]

Huumausaineyleissopimus

muokkaa

Vuoden 1961 huumausaineyleissopimus jakaa aineet neljään luokkaan lääkinnällisen- ja päihdekäytön mukaan. Tiukimmin kontrolloidaan luokkaa IV, jonka aineet katsotaan vaarallisimmiksi ja joilla on vähiten lääketieteellistä käyttöä. Luokkien I - III aineita kontrolloidaan tiukimmin luokassa I ja väljimmin luokassa III. Listan muutokset tulevat lainvoimaiseksi jäsenmaissa sinä päivänä, kun jäsenmaa saa tiedon muutoksesta.[6] Luokitteluvuosi suluissa.[7][8][9][10][11][12][13][14][15][16][17]

Luettelo I

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden isomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden esterit ja eetterit, paitsi jossakin muussa luettelossa olevat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat mukaan luettuna edellä mainittujen esterien, eetterien ja isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet lukuun ottamatta luettelossa III mainittuja valmisteita.

Luettelo II

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden isomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet lukuun ottamatta luettelossa III mainittuja valmisteita.

Luettelo III

muokkaa

1. Seuraavat valmisteet, kun mainitut huumausaineet on sekoitettu yhden tai useamman aineen kanssa eivätkä sisällä enempää kuin 100 milligrammaa huumausainetta annostusyksikköä kohti eikä niiden pitoisuus ole enempää kuin 2,5 prosenttia jakelematonta valmistetta kohti.

  • Asetyylidihydrokodeiinivalmisteet
  • Dihydrokodeiinivalmisteet
  • Etyylimorfiinivalmisteet
  • Folkodiinivalmisteet
  • Kodeiinivalmisteet
  • Nikodikodiinivalmisteet
  • Nikokodiinivalmisteet
  • Norkodeiinivalmisteet

2. Kokaiinivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 0,1 prosenttia kokaiinia emäkseksi laskettuna, ja oopiumi- tai morfiinivalmisteet, jotka eivät sisällä morfiinia enempää kuin 0,2 prosenttia vedettömäksi emäkseksi laskettuna ja jotka on sekoitettu yhden tai useamman aineen kanssa siten, että huumausainetta ei voida saada takaisin helposti käytettävissä olevilla keinoilla tai pitoisuutena, joka voi aiheuttaa vaaraa yleiselle terveydelle.

3. Difenoksylaattivalmisteet, jotka annostusyksikköä kohti eivät sisällä enempää kuin 2,5 milligrammaa difenoksylaattia emäkseksi laskettuna, ja joissa on atropiinisulfaattia vähintään 1 prosentti difenoksylaatin määrästä.

4. Difenoksiinivalmisteet, jotka annostusyksikköä kohti eivät sisällä enempää kuin 0,5 milligrammaa difenoksiinia, ja joissa on atropiinisulfaattia vähintään 5 prosenttia difenoksiinin määrästä.

5. Propiraamivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 100 milligrammaa propiraamia annostusyksikköä kohti sekoitettuna vähintään samaan määrään metyyliselluloosaa.

6. Pulvis ipecacuanhae et opii compositus:

  • 10 prosenttia oopiumia jauheena
  • 10 prosenttia oksetusjuurta (Radix ipecacuanhae) jauheena hyvin sekoitettuna
  • 80 prosenttiin mitä tahansa jauhennettua ainesosaa, joka ei sisällä huumausainetta.

7. Suun kautta annettavat dekstropropoksifeenivalmisteet, jotka eivät sisällä enempää kuin 135 milligrammaa dekstropropoksifeenia emäkseksi laskettuna annostusyksikköä kohti tai joiden pitoisuus ei ole enempää kuin 2,5 prosenttia jakelematonta valmistetta kohti edellyttäen, että nämä valmisteet eivät sisällä psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen alaisia aineita.

8. Valmisteet, jotka ovat vastaavia tässä luettelossa mainittujen koostumusten kanssa, ja näiden valmisteiden sekoitukset ainesosien kanssa, jotka eivät sisällä huumausainetta.

Luettelo IV

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden suolat, jos sellaisten suolojen muodostaminen on mahdollista.

Psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus

muokkaa

Vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskeva yleissopimus jakaa aineet neljään luokkaan, joista ensimmäistä koskee tiukimmat rajoitukset ja neljättä väljimmät rajoitukset. Yleissopimus ei määrittele, minkä ominaisuuksien perusteella aineet luokitellaan näihin luokkiin. Listan muutokset tulevat lainvoimaiseksi jäsenmaissa 180 päivää sen jälkeen, kun jäsenmaa saa tiedon muutoksesta.[6] Luokitteluvuosi suluissa.[7][9][10][11][12][13][18][14][15][16][17]

Luettelo I

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, paitsi erityisesti poisjätetyt, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, jos sellaisen suolan muodostaminen on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo II

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo III

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Luettelo IV

muokkaa
  • Tämän luettelon aineiden stereoisomeerit, jos sellaisten isomeerien olemassaolo on kemiallisesti mahdollista;
  • Tämän luettelon aineiden suolat, mukaan luettuna edellä mainittujen isomeerien suolat, jos sellaisten olemassaolo on mahdollista; sekä
  • Tässä luettelossa mainittuja aineita sisältävät valmisteet.

Euroopan unionin huumausaineiksi luokittelemat aineet

muokkaa

23.11.2018 lähtien Euroopan unionin neuvoston päätökset velvoittavat EU:n jäsenmaita kontrolloimaan uusia aineita huumausaineina kuuden kuukauden sisällä päätöksen antamisesta. Aiemmin siirtymäaika oli kaksitoista kuukautta.[20][21][22] EU:n jäsenmaat ovat voineet kansallisesti luokitella nämä aineet huumausaineiksi jo aiemmin. YK on sittemmin lisännyt osan näistä aineista yleissopimuksiin.

13.09.1999 annettu päätös lisäsi listaan:

28.02.2002 annettu päätös lisäsi listaan:

28.11.2003 annettu päätös lisäsi listaan:

03.03.2008 annettu päätös lisäsi listaan:

02.12.2010 annettu päätös lisäsi listaan:

08.10.2015 annettu päätös lisäsi listaan:

27.06.2016 annettu päätös lisäsi listaan:

27.02.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

25.09.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

15.11.2017 annettu päätös lisäsi listaan:

14.05.2018 annettu päätös lisäsi listaan:[26]

28.09.2018 annettu päätös lisäsi listaan:[27]

02.09.2020 annettu päätös lisäsi listaan:[28]

12.03.2021 annettu päätös lisäsi listaan:[29]

18.03.2022 annettu päätös lisäsi listaan:[30]

Suomessa kansallisesti huumausaineiksi luokitellut aineet

muokkaa

Suomessa kansallisesti huumausaineiksi määritellyt aineet luetellaan valtioneuvoston huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista koskevan asetuksen liitteessä neljä.[31]

28.6.2010 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[32]

1.11.2011 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[33]

12.3.2012 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[34]

20.5.2013 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[35]

30.12.2013 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[36]

3.3.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[37]

5.5.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[38]

4.8.2014 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[39]

2.2.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[40]

28.9.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[41]

1.4.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[42]

14.11.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[43]

13.11.2017 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[44]

15.11.2018 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[45]

5.8.2019 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[46]

21.9.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[47]

21.12.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[48]

9.8.2021 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[49]

14.2.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[50]

13.6.2022 voimaan tullut lakimuutos lisäsi listaan:[51]

  • huumaantumistarkoituksessa käytettävät kasvijauheet, -rouheet ja -valmisteet, jotka sisältävät dimetyylitryptamiinia.

8.8.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[52]

16.1.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[53]

1.6.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[53]

25.9.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[54]

18.11.2024 voimaan tuleva valtioneuvoston asetus lisää listaan:[55]

Kuluttajamarkkinoilta kielletyt psykoaktiiviset aineet

muokkaa

Aiemmin Suomessa valvottiin niin sanottuja muuntohuumeita lääkelailla, mutta EU:n tuomioistuimen päätökseen nojaten näin ei voitu enää tehdä ja valvonta siirtyi lääkelaista huumausainelakiin loppuvuodesta 2014. Suurin osa muuntohuumeista luokiteltiin kuluttajamarkkinoilta kielletyiksi psykoaktiivisiksi aineiksi (KKP) ja rangaistavuus pysyi samana, kuin aiemmin lääkkeiksi luokiteltuna.[56][57]

Ensimmäinen valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista tuli voimaan 20.12.2014 ja se sisälsi seuraavat aineet[58]:

2.2.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[66][67]

28.9.2015 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[70][68]

1.4.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[73][64]

14.11.2016 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[74][72]

15.5.2017 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[75][76]

30.7.2018 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[77][71]

5.8.2019 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[78][62][61]

21.12.2020 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[80][59]

9.8.2021 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[81][79]

14.2.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[82][50][83]

8.8.2022 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[84][52]

16.1.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[85][63]

25.9.2023 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[86][60]

10.6.2024 voimaan tullut valtioneuvoston asetus lisäsi listaan:[87]

18.11.2024 voimaan tuleva valtioneuvoston asetus lisää listaan:[55]

Lähteet

muokkaa
  1. Huumausainelaki 373/2008 Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX. Viitattu 18.9.2023.
  2. Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista 543/2008 (Arkistoitu – Internet Archive) Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX. Viitattu 18.9.2023.
  3. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista 1130/2014 Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX. Viitattu 18.9.2023.
  4. Huumeisiin liittyvät asetusmuutokset ja aineiden valvonta (Arkistoitu – Internet Archive) THL 20.4.2022.
  5. Huumausainevalvonta Fimea.
  6. a b Scheduling United Nations Office on Drugs and Crime.
  7. a b International Drug Control Conventions United Nations Office on Drugs and Crime.
  8. Single Convention on Narcotic Drugs, 1961 New York, 30.3.1961, s. 238-244.
  9. a b Drug-related Resolutions and Decisions United Nations Office on Drugs and Crime.
  10. a b Ten substances "scheduled" at the 60th Session of the Commission on Narcotic Drugs UNODC, maaliskuu 2017.
  11. a b Twelve substances "scheduled" at the 61st Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2018. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 27.6.2018.
  12. a b Nine substances and three precursors "scheduled" at the 62nd Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2019. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 5.4.2019.
  13. a b Twelve substances and one precursor "scheduled" at the 63rd Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2020. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 7.3.2020.
  14. a b Eight substances "scheduled" at the 64th Session of the Commission on Narcotic Drugs huhtikuu 2021. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 2.1.2022.
  15. a b Three NPS "scheduled" at the 65th Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2022. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 25.3.2022.
  16. a b Seven NPS "scheduled" at the 66th Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2023. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 20.3.2023.
  17. a b Five NPS "scheduled" at the 67th Session of the Commission on Narcotic Drugs maaliskuu 2024. UNODC Early Warning Advisory on New Psychoactive Substances. Viitattu 22.3.2024.
  18. United Nations Conference for the Adoption of a Protocol on Psychotropic Substances - Volume I (Final Act and Resolutions) Vienna, 11.-19.2.1971, s. 127-128.
  19. Amendment to No. 10 of the List of Substances in Schedule I annexed to the 1971 Convention on Psychotropic Substances CND Decision 3 (S-V), 16 February 1978.
  20. Control measures EMCDDA. Arkistoitu 20.1.2022.
  21. Adopted legislation - Decisions to ban new psychoactive substances European Comission. Arkistoitu 17.4.2021.
  22. New legislation, bringing faster response to new drugs, applies from today 23.11.2018. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 27.11.2018.
  23. MDMB-CHMICA to be placed under control across the EU EMCDDA 27.02.2017.
  24. Acryloylfentanyl to be placed under control across the EU EMCDDA 29.09.2017.
  25. Furanylfentanyl to be placed under control across the EU 15.11.2017. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 18.11.2017.
  26. Two new synthetic cannabinoids to be placed under control across the EU 14.05.2018. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 27.6.2018.
  27. Two new synthetic opioids to be placed under control across the EU 28.09.2018. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 27.11.2018.
  28. Commission Delegated Directive on isotonitazene 13.11.2020. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 1.6.2020.
  29. European Commission proposes to control two harmful new psychoactive substances 12.03.2021. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 1.6.2020.
  30. European Commission adopts measures to control two harmful new drugs amidst health concerns and surge in supply 18.03.2022. European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction. Viitattu 16.4.2022.
  31. Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista 28.8.2008/543 (Arkistoitu – Internet Archive) Finlex.
  32. MDPV kiireellisesti huumausaineeksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 23.6.2010
  33. Tapentadoli luokitellaan huumausaineeksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 27.10.2011.
  34. Muuntohuumeita luokitellaan huumausaineiksi ensimmäistä kertaa Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 1.3.2012.
  35. Lisdeksamfetamiini luokitellaan huumausaineeksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 16.5.2013.
  36. Uusia aineita määritellään huumausaineiksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 19.12.2013.
  37. Uusia aineita määritellään huumausaineiksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 20.2.2014.
  38. Uusia aineita määritellään huumausaineiksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 24.4.2014.
  39. Uusia aineita määritellään huumausaineiksi Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 10.7.2014.
  40. Uusia muuntohuumeita kielletään Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 29.1.2015.
  41. Uusia muuntohuumeita lisätään huumausaineluetteloon Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 10.9.2015.
  42. Kaksitoista uutta ainetta huumausaineluetteloon Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 10.3.2016.
  43. Kaksi uutta synteettistä opioidia Suomen huumausaineluetteloon Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 27.10.2016.
  44. a b Uusia huumausaineita Suomen huumausaineluetteloon Sosiaali- ja terveysministeriö, Tiedote 19.10.2017.
  45. a b c d e Muuntohuumeissa entistä enemmän synteettisiä opioideja – huumausaineasetuksen muutos tuo uusia aineita valvontaan 25.10.2018. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 27.11.2018.
  46. Valtioneuvosto haluaa vähentää muuntohuumeiden aiheuttamia haittoja 4.7.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 8.7.2019.
  47. a b c d Asetuksella kielletään uusia muuntohuumeita – synteettiset opioidit ja synteettiset kannabinoidit herättävät edelleen huolta 20.8.2020. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 22.8.2020.
  48. Muuntohuumeita koskevat asetukset täydentyvät – lisää aineita kieltolistalle ja valvontaan 12.11.2020. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 13.11.2020.
  49. Huumausaineasetuksia päivitetään jälleen – lisää aineita kieltolistalle ja valvontaan 15.7.2021. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 2.1.2021.
  50. a b c d e Muuntohuumeita koskevat asetukset täydentyvät – lisää aineita kielto-listalle 13.1.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 22.4.2022.
  51. Huumausainelakiin useita muutoksia – Kipulääkkeiden lupasääntelyä kevennettiin humanitaarisissa kriisitilanteissa 13.5.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 25.5.2022.
  52. a b c d e f g h Uusia muuntohuumeita valvonnan piiriin 8.8.2022 8.7.2022. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Viitattu 23.7.2022.
  53. a b c d Pregabaliini ja kolme uutta muuntohuumetta otetaan valvontaan huumausaineena 8.12.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 20.2.2023.
  54. Lisää muuntohuumeita kiellettyjen listalle 31.8.2023. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 9.9.2023.
  55. a b c d Uusia muuntohuumeita valvontaan 18. marraskuuta 17.10.2024. Fimea. Viitattu 18.10.2024.
  56. Muuntohuumeet siirtyvät huumausainelain alaisiksi Sosiaali- ja terveysministeriön Tiedote 19.12.2014.
  57. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista 19.12.2014/1130 Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®
  58. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista 1130/2014 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  59. a b c d e f g h i Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 12.11.2020
  60. a b c d e Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 31.8.2023
  61. a b Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 4.7.2019
  62. a b Valtioneuvoston asetus STM/2019/55 Sosiaali- ja terveysministeriö
  63. a b c Uusia aineita huumausainevalvontaan Fimea 9.12.2022
  64. a b c d e f Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 10.3.2016
  65. a b c d Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 27.6.2018
  66. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 62/2015 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  67. Uusia muuntohuumeita kielletään Sosiaali- ja terveysministeriö 29.1.2015
  68. a b c d Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 10.9.2015
  69. a b c Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 20.8.2020
  70. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 1129/2015 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  71. a b c Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 27.6.2018
  72. a b Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 27.10.2016
  73. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 166/2016 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  74. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 899/2016 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  75. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 225/2017 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  76. Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 20.4.2017
  77. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 516/2018 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  78. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 807/2019 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  79. a b c Uusia muuntohuumeita ja lääkeaine remimatsolaami valvontaan huumausaineena Fimea 15.7.2021
  80. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 764/2020 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  81. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 733/2021 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  82. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 14/2022 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  83. Uusia muuntohuumeita valvontaan 14.2.2022 Fimea 13.1.2022
  84. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 759/2022 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  85. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 1020/2022 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  86. Valtioneuvoston asetus kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta 932/2023 Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®
  87. Uusia muuntohuumeita valvontaan Fimea 8.5.2024